Eli se tavallinen kysymys: mika kamera.
Olen tottunut kayttamaan Canonin AE-1:sta, eli ns.vanhaa jarkkaria, ja siinakin usein puoliautomaatilla. Nyt harkitsen digin hankkimista, mutta peruspokkarit tuntuvat kaikki liian leluilta - ja ennen kaikkea ovat liian hitaita. Kuvaan paljon mustavalkoisena, ja hamarassa, joten ISO 400:sta ym. tarvitaan. Olen aika epatekninen kuvaaja, joten suurta maaraa leluja (kuten myoskaan hillittomia zoomeja, hyva sellainen on tietenkin hyva olemassa) en tarvitse.
Tarkeinta on kestavyys (aion hankkia kameran pitkaaikaiseen kayttoon, en ostaa hetikohta uusinta paivitysta), nopeus (ja mielellaan kasitarkennus) ja varmuus tietenkin. Kuvanvakaajakin olisi kai hyvasta. Kohteet vaihtelevat niin, etten voi oikein rajata. Lahinna tilannekuvausta ja harrastelijamaisemaa etc... Yksinkertaisuus on plussaa, mutta hyvaa kameraa kylla oppii kayttamaan, vaikka se olisi sekavampikin. Hintaluokka ehka tuohon neljaan sataan, ja vanhatkin mallit ovat ihan ok. Muutamia minulla on tietenkin jo harkinnassa, mutta tahtoisin lahinna kuulla ihmisten kokemuksia, ehdotuksia ja neuvoja, jos kukaan niita jaksaa enaa jaella.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Harkitsepas vaikka Canon A520:aa, se ei taatusti ole mikään lelu. Muutenkin nuo pokkarit on digipuolella paljon monipuolisempia kuin filmipokkarit joissa ei ole edes säätöjä.
Digipokkarin ja -järkkärin ainoat erot ovat lähinnä siinä kennon koossa ja optiikan vaihdettavuudessa, muuten hyvin pitkälti samanlaisia.
Kun taas filmipuolella pokkarin ja järkkärin erot ovat suurempia, ei ainoastaan optiikan vaihdettavuus vaan myös säädöt on pokkarissa vajaampia, hyvä jos niitä on pokkarissa ollenkaan.
Tuohon pimeäkuvaukseen yks juttu, jos mahdollista niin pidennä mielummin valotusaikaa kuin että käytät suurta iso-arvoa, suuri iso-arvo tuo kuvaan kohinaa väistämättä.
Canonin PowerShotit ovat hyviä pokkarimalleja ja Panasonicilta on juuri tullut uusi Lumix DMC-TZ1-malli,jossa on 10x optinen zoomi.Hinta-arvio
n.499 euroa.Monet Fujin mallit taas ovat pienikohinaisia hämärässäkin.
Digillä on tosiaan monta etua säädettävyydessä filmivehkeisiin verrattuna.
Canoneissa oleva joka suuntaan kääntyvä lcd-näyttö on myös erittäin käyttökelpoinen monissa tilanteissa.Itse en tulisi toimeen ilman sitä.
myös valotusajan pidennys lisää kohinaa, monet kamerat käyttävät kohinanpoistoa yli 2 s valotusajoilla
Kiitos kommenteista.
Pienella tutkimisella tuo Panasonic DMC-TZ1 vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, juu. Ongelma on vain se, etta olen ulkomailla ja tiedonhaku on hieman vaikeamapaa... Canonista tuntuu olevan monenlaista valitusta, mutta silta olen kaupan puolella katsellut tuota Canon Powershot A620:aa...
Eihan tuo pelkka suljinajan nopeus automaattidigissa tarkoita aikaa jossa se ottaa kuvan, vai? Tarkennus samalla? Onko naissa sarjakuvausta (onko se jo jotenkin vakio)?
Mitaan kummempia lisavarusteita en ala laitteeseen haalimaan, kuten en tuohon jarkkariinkaan ole kummemmin hankkinut, joten se saisi toimia ilmankin kiitettavasti.
Hhm. Kun on kiire niin tulee hopotettya mita sattuu (suljinajoista).
Mutta sama se. Kaupassa olen katsellut lahinna tuota Panasonic DMC-FZ5 kameraa... Siita kokemuksia tm.?
Fujilta on tulossa mielenkiintoinen pokkari F30. Maksimiherkkyys ISO 3200! Kamera on F10:n ja F11:n seuraaja. Ainakin F10 ja F11 tuottavat erinomaista kuvaa myös hämärässä. Hauska nähdä mitä testit kertovat uutuudesta kunhan se tulee myyntiin touko-kesäkuussa.
Jos digipokkarissa on ISO 3200, se tarkoittaa jotain seuraavista:
1)ISO 3200 mahdoton käyttää runsaan kohinan vuoksi
tai
2)Kamera maksaa todella paljon
tai
3)Kamera on muuten surkea
Järjetön kommentti. Eihän Fujista vielä ole muuta kuin ennakkotieto. Taisi kateus iskeä!