olen 19-vuotias tyttö. selässä on jonkin verran finnejä, kasvoissa jatkuvasti. luultavasti minulla ei ole (ainakaan kovin pahaa) aknea, ei ole pahoja arpia tai "kuoppia" naamassa mutta sellaisia punaisia jälkiä on kyllä jäänyt finneistä.
miten pääsisin finneistä eroon? kasvojen iho on joistain kohdista kuiva mutta osittain rasvainen. mustapäitä on paljon, erityisesti poskissa/nenän ympärillä, nenässä, leuassa, huulten ympärillä... ja minulla on todellakin jatkuvasti finnejä kasvoissa. välillä enemmän, välillä vähemmän. ajan kuluessa finnejä on alkanut tulla enimmäkseen leukaan, suun ympärille, ja poskiin tai nenän ympärille ja kulmakarvojen väliin. otsassa finnejä ei juurikaan ole. nenään finnejä ei enää tule kovinkaan usein.
minulle tulee usein sellaisia kunnon paiseita naamaan, joiden katoaminen voi kestää vaikka kuinka kauan. finnini eivät yleensä ole mitään kovin pieniä, helposti parantuvia. lisäksi kasvoihin tulee myös sellaisia ihonalaisia finnejä, joita ei välttämättä huomaa ulospäin mutta ne kyllä tuntee ja ne saattavat olla joskus kipeitäkin, ennen kaikkea niistä eroon pääseminen kestää todella kauan.
olen kokeillut monenlaisia keinoja finnien kukistamiseen, mutta apu on ollut olematonta. käytin joskus widmerin kasvovettä, mutta se kuivatti ihoa niin pahasti, että hilseilevä ja punoittava iho näytti pahemmalta kuin finnit. basiron-voidetta yritin käyttää, mutta voiteen käytöstä huolimatta finnejä oli ja uusiakin tuli. basiron ei muutenkaan sopinut iholleni(joka ei siis ole varsinainen akne-iho, luulisin?...). iho kuivui aivan älyttömästi, punoitti, kutisi ja välillä jopa turposi. nyt olen noin viikon verran käyttänyt sebamed pesupalaa. finnejä on vieläkin runsaasti, lisäksi pesupala kuivattaa ihoani. olen käyttänyt erisanin kasvovoidetta ihon kosteutukseen.
syön aika paljon suklaata mutta välillä olen ollut pitempiäkin aikoja syömättä herkkuja enkä ole huomannut ruokavalion helpottavan iho-ongelmaani. lisäksi ruokavalion vaikutuksesta finneihin on niin ristiriitaista tietoa, etten tiedä mitä uskoa.
kaipaisin todella kovasti vinkkejä, neuvoja ja apua minua jo monien vuosien ajan vaivanneen finniongelman selättämiseen. huono iho heikentää ainakin minun itsetuntoani :(

Vastaukset 10
Vanhimmat
Itselläni oli myös selässä finnejä. En käyttänyt minkäänlaisia rasvoja, ja iho kuivui aikalailla suihkusaippuoista. Lopetinkin niiden käytön kokonaan, ja finnit katosivat. Ihohuokoset luultavasti tukkeutuivat kuivumisen myötä? Aloitin samoihin aikoihin myös uudenlaisen ruokavalion, en siis syö enää valkoista leipää, perunaa ja sipsejä enkä karkkeja tai muuta sokerista. En oikein tiedä mikä oli ravinnon osuus muutokseen. Kasvojen pesuun olen kokemuksen kautta todennut parhaaksi merisuolan, mistä on tälläkin palstalla puhuttu. Se on tasapainottanut ihoa, ei ole enää rasvainen/kuiva, vaan melkoisen sileä. Ei tarvitse rasvatakaan enää paljoa.
miten sä peset kasvot merisuolalla? Siis meikit poistat ensin ja sitten sillä karhealla suolalla hankaat? Entä kosteutus?
Niin, käytän tietysti myös vettä. Meikistä ei tarvitse huolehtia, kun en sitä kovin usein käytä.
Mulla on aikalailla samankaltainen iho varmaan kun sulla. Rasvainen muualta paitsi poskipäistä.
Finnejä on/ollut runsaasti. Se alkoi otsasta ja nyt on siirtynyt leukaan ja poskiin. Myös ihonalaisia on tullut ja niistä jäänyt ikävät jäljet. Ihoni on melko täynnä punaisia jälkiä finneistä.
Itse kävin juuri ihotautilääkärillä hakemassa apua koska en jaksanut enää kokeilla uusia puhdistus tuotteita yms. turhaan.
Lääkäri määräsi differin nimistä voidetta tukkeutuneiden ihohuokosten kukistamiseen ja dalacin liuosta punoittaville finneille estämään tulehdukset. Näiden aineiden seurauksena iho voi kuivua paljon, joten sain myös essex hydrogeeliä.
Lääkäri neuvoi käyttämään näitä pari kuukautta ja jos iho ei ole mennyt parempaan suuntaan, saan lääkekuurin vielä lisäksi.
Olen erittäin toiveikas ihoni suhteen nyt,helpotti kun sain asiantuntijan neuvoja.
http://www.anttiheikkila.com/ravinto-index.html
Tuolla saat parhaan tuloksen - ja suklaatakin saat syödä:-)
saisitko roaa=)
On ikävä kun itsetunto on alhaalla, mut sen yli pääsee, usko. Mä olin koulukiusattu aknen takia, mutta enpä ole enää. Eikä mulla ole enää akneakaan.
Mee lääkäriin. Semmonen lääke kun Roaccutan auttaa, mutta sitä ei taida saada ihan heti, ainakaan mulle ei annettu.
Ne sun punaset jäljet lähtee ajan myötä, sano lääkäri mulle, että kyllä ne sitten onkin lähteny ja lähtee sullakin.
Roaccutan on hyvä, mutta rasittava kuuri. Itsellä kävi kai hyvä tuuri, varasin ajan ihotautilääkäriltä ja sanoin et mä nyt haluan roaccutankuurin kun tämä vaikuttaa sosiaaliseen kanssakäymiseen. Se kysy oonko lääkiksestä(en), esitteli vähän eri vaihtoehtoja ja kirjotti sit reseptin roaccutanille ja sitten jollekkin voiteelle ja käski valita kumman haluan. Mutta joo, taisi olla niin että naisten on vaikeampi saada se, koska se on niin tehokas.
Roaccutan tehostaa maksan toimintaa, tuottaa hirveästi A-vitamiinia joka vaikuttaa talineritykseen. Kasvot oli ihan rutikuivat, ja huulessa oli monta viikkoa halkio. Otin vielä talvella sen kuurin. Huulirasvaa kului aikamoisella tahdilla :) Mutta jos sillä ei lähde akne niin ei sitten millään.
Lisäksi täytyy vielä mainita, että apteekissa oli jonku aknenhoitosarjan esite ja siinä sanottiin että sillä miten syö ja liikkuu ei ole mitään tekemistä aknen kanssa vaan se on geeneissä. Tottahan suklaan mässäily vaikuttaa finnien määrään, en tiedä mitä ne tuolla ajoi takaa, mutta se sai mut hakemaan ton lääkekuurin, loppui haihattelut liikunnan ja ruokavalion perään.
tietääkö joku et voiko skinoren nimistä voidetta käyttää samaan aikaa roaccutan kuurin kans?siis kuhan huolehtii et iho ei kuivaa liikaa.. :)
juon 2-3 litraa vettä päivässä niin on kyllä ainakin finnit häippässy :)