jännittäjille

rohkaisua kirjoitti:

Olen koko nuoruuteni kärisinyt kovasta jännittämisestä. Yläasteella minua kiusattiin punastumisen takia (siis koko naama helotti aina ihan punaisena) ja lukiossa kaikki esiintymiset alko olla yhtä tuskaa. Sydän hakkasi aina niin että pelkäsin kuolevani, naama oli punainen, olo sietämätön, tärisytti ja huimasi. Jotenkin selvisin lukiosta ja jatkoin yliopistoon. Siellähän niitä esiintymisiä vasta olikin, kieliä kun opiskelin. Kävin lääkärillä ja sain propralit. Ne auttoi paljon. Jännityksen lisäksi minulla oli hirveitä sairauspelkoja. Koko ajan pelkäsin syöpää tai muuta vakavaa sairautta ja kävin todella usein lääkärissä. Mitä stressavampaa omassa elämässä oli, sitä enemmän sairauspelkoja ja jännitystä. Opintojen suorittamisen jälkeen tuli seinä vastaan. Masennuin ja väsyin ainaiseen pelkoon ja jännitykseen. Pääsin lyhytterapiaan, jossa käytiin jännittämisen syyt syvemmällä tasolla läpi ja sain masennuslääkkeet. Terapia oli raskasta aikaa, mutta siihen hakeutuminen elämäni paras teko! Terapian jälkeen sairauspelot loppuivat pikkuhiljaa, ja nykyään niitä on vain harvoin ja selviän itse niiden kanssa. Jännittäminenkin väheni ja lieveni ja nyt olenkin osittain jo koulutusalaani vastaavassa työssä opettajana! Ennen pelkästään oman nimensä sanominen vieraalle ihmiselle oli vuoren kokoinen ponnistus minulle ja nyt jo opetan isoa luokkaa hyvällä menestyksellä. Käsittämätöntä, en olisi ikinä uskonut että tähän pääsisin. Jännitän toki edelleen, punastun ja sekoilen joskus sanoissa, mutta nyt en pidä sitä enää isona asiana vaan osana minua. Tällainen minä olen ja parempaan päin ollaan menossa. Kaikille jännittäjille ja pelokkaille neuvoksi: kannattaa hakea apua ongelmaan. On monia hyviä lääkkeitä, joilla pääsee alkuun ja terapia/psykologilla käynti auttaa usein tehokkaasti. Meitä jännittäjiä on paljon, mutta ei anneta sen estää meitä elämästä unelmiemme elämää! Tsemppiä!

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä