Hauska kuulla, että joku on odottanut tälle jatkoa. Niinpä en voinut olla kirjoittamattakaan.
.........
JUHO muisteli illalla jo sängyssä maatessaan mennyttä päivää. Hän ei vielä voinut oikein uskoa, mitä oli tapahtunut. Mutta se kaikki oli todellakin tapahtunut, hän oli rakastellut -ei nainut vaan rakastellut Johanneksen kanssa. Outo lämmin tunne valtasi Juhon aina kun Johannes tuli hänen mieleensä, siis oikeastaan koko ajan, sillä eihän hän juuri muuta ajatellutkaan kuin Johanneksen vihreitä silmiä, solakkaa vartaloa ja ihanaa kalua. Jo tunti sen jälkeen, kun he olivat eronneet puistossa, Juhon oli ollut pakko soittaa Johannekselle, hän ei olisi kestänyt olla hetkeäkään erossa pojasta, jota rakasti. Ja siitä miten Johannes oli puhunut hänelle puhelimessa pystyi toteamaan, että tunne oli molemminpuolinen. ”Tällaistako se rakkaus sitten on, että toinen on tärkeämpi kuin mikään muu asia maailmassa”, Juho mietti.
Äiti ja Jaana-sisko olivat katselleet Juhoa koko illan ihmeissään, kun koko viikon jatkunut äksyily oli muuttunut iloksi. Juho ei kuitenkaan välittänyt peitellä onneaan eikä onneksi kumpikaan tehnyt mitään tarkentavia kysymyksiä, sillä Juhoa ei huvittanut tänään valehdella. Hän oli niin riemuissaan, että suostui puuhaamaan Onnin kanssa lego-palikoilla parin tunnin ajan ja pikkuveli oli hyvillään, kun Juholla kerrankin riitti aikaa hänelle.
”Jatkuisipa tämä ikuisesti, olispa Johannes mun oma maailmanloppuun saakka”, Juho toivoi vuoteessa. Jokin sai Juhon ensi kertaa sitten rippikoulun ristimään kätensä ja kiittämään Isoa Pomoa korkealla taivaassa tästä päivästä. Sen jälkeen Juho nukahti rauhalliseen ja onnelliseen uneen.
-- --
JOHANNES heräsi lauantaiaamuun onnellisempana kuin varmaan koskaan. Olo oli samanlainen kuin lahjoja odottavana pikkupoikana jouluaattoaamuna. Tänään hän tapaisi jälleen Juhon, hänen oman rakkaan Juhonsa! Johannes hyppäsi salamana vuoteesta, suoriutui pikaisesti aamutoimista, hotkaisi aamupalan ja alkoi malttamattomana odotella, että olisiko jo sopiva aika soittaa Juholle. Se kylmä ja tunteeton Johannes oli ainiaaksi tiessään ja tilalla oli onnellinen ja rakastunut Johannes. Johannes oli nähnyt yöllä unta Juhosta tai oikeammin monta unta. Yhdessä unessa he olivat kävelleet puistossa käsi kädessä eivätkä olleet välittäneet ihmisten katseista, oli ollut kesä ja Johannes oli pörröttänyt kädellään Juhon vallattomia kiharoita. Toisen unen ajatteleminen sai Johanneksen vähän punastumaan, siinä unessa hän ja Juho olivat sekstailleet luistelukopissa aivan niin kuin eilen. ”Se tosiaan oli tapahtunut, mä menetin neitsyyteni eilen…ja pojalle…ja vielä Juholle!” Johannes hymyili itsekseen ja hänen äitinsä, joka oli huomaamatta herännyt ja tallustellut yöpaidassaan eteiseen katsoi poikaansa ihmeissään. ”Et sä tavallisesti ole aamusta kuin päivänpaistetta koko poika, taitaa olla jotain mukavaa mielessä”. ”No joo”, Johannes myönsi ja jatkoi hymyilemistä salaperäisenä. Äiti hymähti ja poistui olohuoneesta. Johannes vilkaisi seinäkelloa, varttia vaille 11, hän ei kestänyt enää odottaa ja etsi kännykän valikosta Juhon numeron, jonka vasta eilen oli tallentanut sinne.
Juho oli jo hereillä ja vastasi, kun puhelin oli vasta kerran hälyttänyt. Johannes mietti tyytyväisenä, että taisi Juho ollut jo odottanut soittoa. He sopivat tapaamisen erään kioskin viereen, suunnilleen puoliväliin matkaa molempien kodeista. Oli paljastunut, että pojat asuivat vain vajaan kahden kilometrin päässä toisistaan. Johannes oli iloinen siitä, että saattoi tavata Juhoa vaikka joka päivä, jos Juho vain haluaisi ja Johannes uskoi, että hän haluaisi. Johannes huikkasi äidille menevänsä ulos ja tulevansa muutaman tunnin päästä. Äiti katsoi hieman yllättyneenä, sillä hän tiesi, että Johannes ei ollut kovin paljon liikkunut missään sen jälkeen, kun kaveruus Mikan kanssa oli päättynyt. Vaikka eihän Johanneksen äiti tietenkään tiennyt miksi se oli päättynyt. Vaan eipä Johannes enää murehtinut Mikaa, sillä hänellä oli jotakin ainakin sata kertaa parempaa, hänellä oli Juho!
Pojat tapasivat kioskilla kuten olivat sopineet. He kuljeskelivat esikaupungin kaduilla ja metsiköissä jutellen kaikesta mahdollisesta. Molemmilla oli tavaton tarve kertoa toiselle asioistaan, koulusta, perheestä, harrastuksista…kaikesta mahdollisesta mikä kuului seitsemäntoistavuotiaiden poikien elämään. Johanneksen mielestä Juhon kanssa oli tavattoman helppo jutella ihan mistä vain. Juho kuunteli kiinnostuneena kun toinen puhui ja heitti sitten hauskoja kommentteja väliin ja kertoi sen jälkeen vuorostaan jonkin oman jutun.
He tulivat syrjäiselle metsäpolulle. Sanaakaan sanomatta Juho tarttui Johannesta kädestä. Johannes katsoi Juhoon päin ja hymyili tälle kauneinta hymyään, mihin Juho vastasi upeasti hymyillen. Nyt sanat olisivat olleet vain lumouksen särkijöitä. Pojat kävelivät käsi kädessä kappaleen matkaa. Polun vieressä oli penkki, Juho nyökkäsi ja he istuivat. Johannes siirsi katseensa suoraan Juhon suuriin sinisiin silmiin, niiden katse oli vakava, mutta huokui tunnetta. Johannes kohotti oikean kätensä ja sipaisi hellästi Juhon poskea, joka oli vielä pehmyt eikä parran karhentama. Juho hymyili aavistuksenomaisesti. Johannes ei enää kestänyt, vaan kallisti hiukan päätään ja suuteli hellästi Juhon huulia, jotka nekin olivat pehmeät. He suutelivat pitkään ja istuivat vielä suudelman päätyttyä kädet toistensa ympärille kiedottuina pitkän aikaa. Johannes silitti hiljalleen Juhon kiharoita ja Juho hyväili kädellään Johanneksen niskaa. Väristys kulki Johanneksen ruumiin läpi, Juho totisesti osasi koskettaa häntä oikein.
Viimein pojat nousivat ja vilkaisivat mitä kello on. Taisi olla aika lähteä. Juho kysyi Johannekselta haluaisiko tämä tulla katsomaan hänen peliään huomenna, sunnuntaina. Juhon ääni oli niin vetoava, ettei Johannes halunnut kieltäytyä, vaikka häntä vähän arvelutti lähteä, sillä Juhon joukkue kohtaisi Mikan jengin kauden ratkaisupelissä. Johannes ei ollut viitsinyt mainita Mikasta ja heidän aikaisemmasta ystävyydestään mitään Juholle, joka ei onneksi huomannut Johanneksen kulmien rypistystä joukkueen nimen kuullessaan. Sinne siis huomenna!
.......
Huh, olipa rakkaussiirappia tämä osa, mutta pidän itse sellaisesta, toivottavasti tekin. Ainakin kolme osaa vielä jäljellä, voi tosin olla, että venähtää neljäänkin...saa nähdä. Palautetta kiitos!
.........
JUHO muisteli illalla jo sängyssä maatessaan mennyttä päivää. Hän ei vielä voinut oikein uskoa, mitä oli tapahtunut. Mutta se kaikki oli todellakin tapahtunut, hän oli rakastellut -ei nainut vaan rakastellut Johanneksen kanssa. Outo lämmin tunne valtasi Juhon aina kun Johannes tuli hänen mieleensä, siis oikeastaan koko ajan, sillä eihän hän juuri muuta ajatellutkaan kuin Johanneksen vihreitä silmiä, solakkaa vartaloa ja ihanaa kalua. Jo tunti sen jälkeen, kun he olivat eronneet puistossa, Juhon oli ollut pakko soittaa Johannekselle, hän ei olisi kestänyt olla hetkeäkään erossa pojasta, jota rakasti. Ja siitä miten Johannes oli puhunut hänelle puhelimessa pystyi toteamaan, että tunne oli molemminpuolinen. ”Tällaistako se rakkaus sitten on, että toinen on tärkeämpi kuin mikään muu asia maailmassa”, Juho mietti.
Äiti ja Jaana-sisko olivat katselleet Juhoa koko illan ihmeissään, kun koko viikon jatkunut äksyily oli muuttunut iloksi. Juho ei kuitenkaan välittänyt peitellä onneaan eikä onneksi kumpikaan tehnyt mitään tarkentavia kysymyksiä, sillä Juhoa ei huvittanut tänään valehdella. Hän oli niin riemuissaan, että suostui puuhaamaan Onnin kanssa lego-palikoilla parin tunnin ajan ja pikkuveli oli hyvillään, kun Juholla kerrankin riitti aikaa hänelle.
”Jatkuisipa tämä ikuisesti, olispa Johannes mun oma maailmanloppuun saakka”, Juho toivoi vuoteessa. Jokin sai Juhon ensi kertaa sitten rippikoulun ristimään kätensä ja kiittämään Isoa Pomoa korkealla taivaassa tästä päivästä. Sen jälkeen Juho nukahti rauhalliseen ja onnelliseen uneen.
-- --
JOHANNES heräsi lauantaiaamuun onnellisempana kuin varmaan koskaan. Olo oli samanlainen kuin lahjoja odottavana pikkupoikana jouluaattoaamuna. Tänään hän tapaisi jälleen Juhon, hänen oman rakkaan Juhonsa! Johannes hyppäsi salamana vuoteesta, suoriutui pikaisesti aamutoimista, hotkaisi aamupalan ja alkoi malttamattomana odotella, että olisiko jo sopiva aika soittaa Juholle. Se kylmä ja tunteeton Johannes oli ainiaaksi tiessään ja tilalla oli onnellinen ja rakastunut Johannes. Johannes oli nähnyt yöllä unta Juhosta tai oikeammin monta unta. Yhdessä unessa he olivat kävelleet puistossa käsi kädessä eivätkä olleet välittäneet ihmisten katseista, oli ollut kesä ja Johannes oli pörröttänyt kädellään Juhon vallattomia kiharoita. Toisen unen ajatteleminen sai Johanneksen vähän punastumaan, siinä unessa hän ja Juho olivat sekstailleet luistelukopissa aivan niin kuin eilen. ”Se tosiaan oli tapahtunut, mä menetin neitsyyteni eilen…ja pojalle…ja vielä Juholle!” Johannes hymyili itsekseen ja hänen äitinsä, joka oli huomaamatta herännyt ja tallustellut yöpaidassaan eteiseen katsoi poikaansa ihmeissään. ”Et sä tavallisesti ole aamusta kuin päivänpaistetta koko poika, taitaa olla jotain mukavaa mielessä”. ”No joo”, Johannes myönsi ja jatkoi hymyilemistä salaperäisenä. Äiti hymähti ja poistui olohuoneesta. Johannes vilkaisi seinäkelloa, varttia vaille 11, hän ei kestänyt enää odottaa ja etsi kännykän valikosta Juhon numeron, jonka vasta eilen oli tallentanut sinne.
Juho oli jo hereillä ja vastasi, kun puhelin oli vasta kerran hälyttänyt. Johannes mietti tyytyväisenä, että taisi Juho ollut jo odottanut soittoa. He sopivat tapaamisen erään kioskin viereen, suunnilleen puoliväliin matkaa molempien kodeista. Oli paljastunut, että pojat asuivat vain vajaan kahden kilometrin päässä toisistaan. Johannes oli iloinen siitä, että saattoi tavata Juhoa vaikka joka päivä, jos Juho vain haluaisi ja Johannes uskoi, että hän haluaisi. Johannes huikkasi äidille menevänsä ulos ja tulevansa muutaman tunnin päästä. Äiti katsoi hieman yllättyneenä, sillä hän tiesi, että Johannes ei ollut kovin paljon liikkunut missään sen jälkeen, kun kaveruus Mikan kanssa oli päättynyt. Vaikka eihän Johanneksen äiti tietenkään tiennyt miksi se oli päättynyt. Vaan eipä Johannes enää murehtinut Mikaa, sillä hänellä oli jotakin ainakin sata kertaa parempaa, hänellä oli Juho!
Pojat tapasivat kioskilla kuten olivat sopineet. He kuljeskelivat esikaupungin kaduilla ja metsiköissä jutellen kaikesta mahdollisesta. Molemmilla oli tavaton tarve kertoa toiselle asioistaan, koulusta, perheestä, harrastuksista…kaikesta mahdollisesta mikä kuului seitsemäntoistavuotiaiden poikien elämään. Johanneksen mielestä Juhon kanssa oli tavattoman helppo jutella ihan mistä vain. Juho kuunteli kiinnostuneena kun toinen puhui ja heitti sitten hauskoja kommentteja väliin ja kertoi sen jälkeen vuorostaan jonkin oman jutun.
He tulivat syrjäiselle metsäpolulle. Sanaakaan sanomatta Juho tarttui Johannesta kädestä. Johannes katsoi Juhoon päin ja hymyili tälle kauneinta hymyään, mihin Juho vastasi upeasti hymyillen. Nyt sanat olisivat olleet vain lumouksen särkijöitä. Pojat kävelivät käsi kädessä kappaleen matkaa. Polun vieressä oli penkki, Juho nyökkäsi ja he istuivat. Johannes siirsi katseensa suoraan Juhon suuriin sinisiin silmiin, niiden katse oli vakava, mutta huokui tunnetta. Johannes kohotti oikean kätensä ja sipaisi hellästi Juhon poskea, joka oli vielä pehmyt eikä parran karhentama. Juho hymyili aavistuksenomaisesti. Johannes ei enää kestänyt, vaan kallisti hiukan päätään ja suuteli hellästi Juhon huulia, jotka nekin olivat pehmeät. He suutelivat pitkään ja istuivat vielä suudelman päätyttyä kädet toistensa ympärille kiedottuina pitkän aikaa. Johannes silitti hiljalleen Juhon kiharoita ja Juho hyväili kädellään Johanneksen niskaa. Väristys kulki Johanneksen ruumiin läpi, Juho totisesti osasi koskettaa häntä oikein.
Viimein pojat nousivat ja vilkaisivat mitä kello on. Taisi olla aika lähteä. Juho kysyi Johannekselta haluaisiko tämä tulla katsomaan hänen peliään huomenna, sunnuntaina. Juhon ääni oli niin vetoava, ettei Johannes halunnut kieltäytyä, vaikka häntä vähän arvelutti lähteä, sillä Juhon joukkue kohtaisi Mikan jengin kauden ratkaisupelissä. Johannes ei ollut viitsinyt mainita Mikasta ja heidän aikaisemmasta ystävyydestään mitään Juholle, joka ei onneksi huomannut Johanneksen kulmien rypistystä joukkueen nimen kuullessaan. Sinne siis huomenna!
.......
Huh, olipa rakkaussiirappia tämä osa, mutta pidän itse sellaisesta, toivottavasti tekin. Ainakin kolme osaa vielä jäljellä, voi tosin olla, että venähtää neljäänkin...saa nähdä. Palautetta kiitos!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Loistavaa! Mahtavaa! Jatka.. Ei se haittaa vaikka välissä on siirappiakin. Se tekee tekstistä uskottavamman.
Olet tosi hyvä kirjoittaja, nytkin tarinaa lukiessani väristykset kulkivat minunkin lävitseni. Kiitos, hyvää kevättä ja inspiroivaa jatkoa sinulle!
aivan mahdottoman kaunis kappale!
odotan jatkoa edelleen.
Pidin todella paljon, kauniisti kirjoitettu, ihanaa ensirakkauden huumaa =)
Jatkoa odotellen :)
Näitä sun tarinoita odottaakin jo ihan innolla! Kyllähän näitä lukee vaikka kuinka monta vielä! Tää oli ehdottomasti paras osa! Jatka samaan malliin!