Dumledore on kuollut

=(

(Hesari 26.10.2002)

Näyttelijä Richard Harris kuollut

LONTOO. Irlantilaissyntyinen näyttelijä Richard Harris menehtyi 72-vuotiaana syöpään perjantai-iltana sairaalassa Lontoossa. Hänellä todettiin aiemmin tänä vuonna hodgkinsintauti eli imusuonistoa ja -solmukkeita vahingoittava syöpä.
Limerickissä vuonna 1930 syntynyt Richard Harris tuli tunnetuksi sekä elokuva- että teatterinäyttelijänä. Hän esiintyi kaikkiaan 73:ssä elokuvassa. Hän työskenteli parhaillaan kolmannessa Harry Potter -elokuvassa, kun hän joutui sairaalaan.

Harris oli kahdesti Oscar-ehdokkaana parhaaksi miesnäyttelijäksi, vuonna 1964 osastaan elokuvassa The Sporting Life ja vuonna 1991 elokuvassa The Field (Pelto).
Harris aloitti näyttelemisensä elokuvissa vuonna 1958. Hänen kuuluisimpia filmejään ovat olleet Camelot, Mies hevosena, Navaronen tykit ja Kapina laivalla. Nuoremmalle elokuvaväelle hän tuli tutuksi osistaan sekä Gladiaattori -että Harry Potter ja viisasten kivi -elokuvissa.

14

1647

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .=(

      ..ei se mikää dumbledore oo joten toivottavasti
      kaikki muistavat hänet mielummin Rickhard Harrisina eikä minään Dumbledorena!

    • milton

      Eihän se harris vaan oo kuollut oikeesti?
      Mä en voi uskoo sitä,uskon vasta sitten kun se tulee enemmän ilmi!

      • Red Hammer

        Syöpään perjantaina.


      • ~kyyhky~

        Voihan se olla aivan totta, mutta ihmettelen miksei Etelä-Suomen sanomissa ollut asiasta...


    • ~kyyhky~

      Minun oli aivan pakko käydä varmistamassa asia Helsingin sanomien sivuilta, ja asia on täyttä totta. Richard Harrisin kuolintapauksestan löytyi Helsingin sanomien sivuilta juttua, kun hain koko viime viikon ajalta tietoa nimellä "Richard Harris". Jos tämä linkki ei toimi, voitte käydä itse hakemassa samalla tavalla tietoa.

      http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/juttu.asp?id=20021026oL5

    • Ember

      Se ei muutenkaan ollut hyvän näköinen Dumbledore... Ainakaan minun mielikuvieni mukaan, joten se ei ole mitenkään suuri ongelma, mutta tuon tietää jo kaikki... Mä vaan mietin, että onko se kakkos leffassa, vai etsitäänkö uus Dumbledore?

      • Red Hammer

        Ei ne kai koko elokuvaa kuvaa perkele uudestaan jos näyttelijä kupsahti kun elokuva oli jo purkitettu ja on tulossa elokuviin puolen kuukauden päästä.


      • kysyjä
        Red Hammer kirjoitti:

        Ei ne kai koko elokuvaa kuvaa perkele uudestaan jos näyttelijä kupsahti kun elokuva oli jo purkitettu ja on tulossa elokuviin puolen kuukauden päästä.

        ensinnäkin Harris oli mun mielestä tosi hyvä Dumledore. Mutta jos se kuoli kesken kolmatta leffaa niin miten sen leffan loppuosan käy? Hommataanko kesken kaiken sijaisnäyttelijä tai uusi Dumledore vai alotetaanko kaikki alusta uuden Dumledoren kanssa vai muokataanko käsiksestä sellanen että siinä ei näytetä enää Dumledorea?vai mitä ihmettä ne aikoo tehä?
        jos joku tietää, olisi kiva saada vastaus, mutta arvauksiakin voi esittää


      • Valedro
        kysyjä kirjoitti:

        ensinnäkin Harris oli mun mielestä tosi hyvä Dumledore. Mutta jos se kuoli kesken kolmatta leffaa niin miten sen leffan loppuosan käy? Hommataanko kesken kaiken sijaisnäyttelijä tai uusi Dumledore vai alotetaanko kaikki alusta uuden Dumledoren kanssa vai muokataanko käsiksestä sellanen että siinä ei näytetä enää Dumledorea?vai mitä ihmettä ne aikoo tehä?
        jos joku tietää, olisi kiva saada vastaus, mutta arvauksiakin voi esittää

        Se ei kuollut kesken kolmatta leffaa, luulisin. Ja olihan Harrisillä sijaisnäyttelijänsä, joka teki monta kohtausta tämän puolesta. Ette tainneet muuten huomata, milloin oli sijaisnäyttelijä ja milloin Harris. Tästä syystä se sijaisnäyttelijä saattaa tehdä loppujen leffojen osat. Sitten on ehdotettu Dumbeldoren rooliin myös TSH leffasta tuttu Cristopher Lee, joka näyttelee siinä Sarumania.


    • ihmettelijä

      moikka jos Dumledore on koullut niin miten käy sitten muitten Harry Pottereiden

      • minähänse

        No ,vaikka se ois kuollu kesken kolmosta,
        eikä sillä ois sijaisnäyttelijää-, vaikka luultavasti on niinkuin Valedro totesi, niin luulisin että ne muuttaa kässäriä niin ,että Dumbledorelle tulee sijainen esim: , kun sen täytyy lähteä jonnekkin, tai että hommataan joku toinen näyttelijä ja se ois muka jotenki sairastunu tai ajanu partansa ,tai vaikka tullu vanhaks ja ääni on muuttunu. Kyllä ne jotai keksii, sitäpaitti uskon että sillä on sijaisnäyttelijä.


    • ~Mia ~

      äh,kuka nyt näyttelee Dumbledorea?

      • =()

        ku eihän Dumpledorella ollu paljon kohtauksia Viisastenkivessä eikä sil kait mun muistaakseni oo niin paljon kohtia 3 leffassa et (kait) että sijais näyttelijä tai kuka sitä ny näyttelee ei ei välttämättä paljon erotu ja onhan nykyää taitavat elokuva vehkeet...


    • Anonyymi

      =(
      2002-10-26 14:38:1

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      275
      3425
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      104
      1730
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      230
      1381
    4. 74
      1336
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      64
      1205
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1097
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      52
      1079
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      991
    9. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      18
      873
    10. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      857
    Aihe