Olen jostain syystä kiinnittänyt huomiota sinuun ja sun viesteihin. Olet jo parikin kertaa sanonut haluavas kuolla, et tosin vaikuta masentuneelta ta itsesääliseltä, vaan ihan kun se olis joku ylin tavoite ja palkinto sun elämässäs. Mutta sä olet myös sanonut haluavas pysyä laihana (tai sen käsityksen olen saanut). Mitä väliä sillä on, oletko lihava vai laiha, jos kuitenkin kuolet?
Mun tarkoitus ei ole vittuilla, haluaisin vaan enemmän tajuta, mikä sun meininki on. Miks et sä halua parantua? Tietääkö sun perheesi ja ystäväsi, ym. sun bulimiasta? Mitä sä muuten teet noin niinku elämässäs? Opiskelet? Töitä? Olenpahan utelias.
Hyvää pääsiäistä ;)
Mun tarkoitus ei ole vittuilla, haluaisin vaan enemmän tajuta, mikä sun meininki on. Miks et sä halua parantua? Tietääkö sun perheesi ja ystäväsi, ym. sun bulimiasta? Mitä sä muuten teet noin niinku elämässäs? Opiskelet? Töitä? Olenpahan utelias.
Hyvää pääsiäistä ;)
Vastaukset 4
Vanhimmat
sepä siinä ristiriita onkin että eihän sillä pitäisi olla mitään merkitystä että olenko läski vai laiha vai normaali.. mutta itseäni en lihavana tai normaalina siedä, se siinä on. Tottakai läheiseni toivovat (ja vaativat) että paranisin, mutta se tarkoittaisi että hyväksyisin painoni nousun normaalilukemiin eli ei tule kuuloonkaan. Kaikki siis tietävät, ihan kaikki, olen selvä tapaus. En tee yhtään mitään, olen menossa töihin ja opiskelemaan ja vaikka mitä mutta kukaan ei usko minun kykenevän mihinkään joten en tiedä onnistunko edes missään. Olen täysin turha ja hyödytön yksilö. Vaikka olen vihdoinkin lähtenyt tosissani yrittämään. Aikaisemmin en edes yrittänyt, olin vain ja odotin kuolemaa. Näyttää siltä että sitä pitää kuitenkin odottaa pidempään joten miksen tekisi jotain sitä odotellessa. Kukaan ei usko, lähden siis heikolta pohjalta.. Kuolema tosiaan on tavoitteeni, olen niin kyllästynyt tähän maailmaan ja jatkuvaan kärsimykseen. En saa rauhaa läskinä enkä laihana enkä normaalina enkä epänormaalina enkä mitenkään. Tulevaisuutta en omalla kohdallani näe, en vaikka haluaisinkin. En enää edes osaa sanoa olenko masentunut vai en, en osaa sanoa mihinkään mitään. En luota elämään, haluan kuolla.
...että isona sinua suorastaan naurattaa se, miltä nyt tuntuu...Yritä vaan opiskella ja tehä töitä, niin saattais tuo olokin siitä helpottua...
Se on se ihana B, joka saa sen turran fiiliksen aikaan. Uskoisin. Koska jos ei elämässä ole mitään, ei koulua, ei töitä, ei sulla ole mitään mistä ottaa kiinni ja se jo sinänsä saattaa tehdä flegun olon. Bulimia vie viimeisetkin energiat - psyykkisesti ja fyysisesti.
Helppo sanoa, joojoo tiedän, mutta koeta silti päästä sinne opiskelemaan tai duuniin. Kuka tietää, ehkä sä löytäisitkin jotain mikä kiinnostais sua vielä enemmän. Et siinä ainakaan voi hävitä - jos edelleen haluat kuolla, ei hätää, kaikki me sinne päästään. Jos et, niin... ;)
Kuten sanottu, en halua vittuilla, vaikka näin kirjoittelenkin. Sä tunnut vaan nyt olevan niin puuduksissa tossa maailmassas, että se vaatii voimakeinoja, jos haluat yrittää (siihen yhteen lauseeseen sun viime viestissäs mä tässä tartun) ravistaa itses johonkin. Älä luota pelkkään motivaatioon - ei sillä ole välttämättä tarpeeksi voimaa.
Kauhea, kun toi näyttää tylyltä tekstiltä! Mä vaan toivoisin, että oikeesti yrittäisit vielä. Koska et säkään oikeesti halua kuolla. Se on se (ehkä hieman huomionkipeäkin?)draamakuningatar, joka sussa puhuu ;) Niin, se asuu meissä kaikissa...
Ja mitäs sitten, jos ei kukaan usko, että sä pystyt! Mä olen ihan varma, että jos sä osoitat vähän voitontahtoa, ne alkaa uskoa. Ja joka tapauksessa, sitä suuremmalla syyllä sun pitäis haluta näyttää niille, jumalauta, mistä kanat pissaa!
Tiiätkö tuo kuulostaa niin tutulta kuin oisin ite sanonu...