Hermot menee

Tiedättekös mikä todella on ahdistavaa...

Tulen luokkaan. Kymmenisen iloista ja sosiaalista ihmistä on paikalla, juttelevat toisilleen. He ovat puolituttuja, joiden kanssa olen joskus sanonut muutaman sanan, mutta ei sen enempää. Minua ärsyttää heidän iloisuus, se etteivät he puhu minulle. Kaikki istuvat vierekkäin, minä olen ainoa joka istuu yksin. Yritän elehtiä siihen tyyliin että olisin valmis tulemaan mukaan keskusteluun. Mutta kukaan ei tee samoin. En uskalla avata suutani, ties miten arka ja itkua muistuttava ääni sieltä tulisi, koska jännitän. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa, kysynkö takanani istuvalta Minnalta miten viikonloppu meni? Enpä taidakaan. Ahdistaa ja hävettää olla yksin. Muut ovat niin iloisia ja mukavia toisilleen mutta minua ei huomioida. En kestä enää vaan lähden pois.
4750
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Paniikkihäiriö? Tee testi. Toiset voi aistia sen? Tiedän tunteen, mutta toisaalta, paskat muista.

Äänestä
  • Tuskinpa se mitään paniikkihäiriötä on. Ujoutta, arkuutta, epävarmuutta ja huonoa itsetuntoa vain.

    Äänestä

Muut taitavat oikein nauttia yksinäisyydestäni ja siitä että itse saavat olla parempia kuin minä. Saavat siitä itsetunnon kohotusta kun tuntevat että "minäpä en ole ujo ja yksinäinen niinkuin tuo".

Äänestä

mutta se tapahtuu vähitellen. Itse olin aikaisemmin juuri tuo henkilö, joka ei puhunut muille ja kuvittelin etten ole tarpeeksi hyvä. Nyt olen se henkilö, joka puhuu sekä niille hiljaisemmille että sosiaalisemmillekin. Niin se vain muuttuu. Omassa ammatinkuvassani eli opettajana tosta on mulle ollut vain hyötyä, että oon aikaisemmin ollut noin ujo kuin sinäkin (ja joissain tilanteissa olen vieläkin), ymmärrän paremmin juuri kaltaisiasi nuoria, luulisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joo kirjoitti:

Tiedättekös mikä todella on ahdistavaa...

Tulen luokkaan. Kymmenisen iloista ja sosiaalista ihmistä on paikalla, juttelevat toisilleen. He ovat puolituttuja, joiden kanssa olen joskus sanonut muutaman sanan, mutta ei sen enempää. Minua ärsyttää heidän iloisuus, se etteivät he puhu minulle. Kaikki istuvat vierekkäin, minä olen ainoa joka istuu yksin. Yritän elehtiä siihen tyyliin että olisin valmis tulemaan mukaan keskusteluun. Mutta kukaan ei tee samoin. En uskalla avata suutani, ties miten arka ja itkua muistuttava ääni sieltä tulisi, koska jännitän. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa, kysynkö takanani istuvalta Minnalta miten viikonloppu meni? Enpä taidakaan. Ahdistaa ja hävettää olla yksin. Muut ovat niin iloisia ja mukavia toisilleen mutta minua ei huomioida. En kestä enää vaan lähden pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu