Linda, Playboy & Uskottavuus

ecker

Suomessa viulisti Linda Lampeniuksella ei tunnu monenkaan silmissä olevan uskottavuutta - ei vähiten Playboyssa poseeraamisen takia.

Playboy-cover-girl -tittelistä, kuten myös muutenkin yliseksuaalisesta imagosta oli ulkomaillakin Lindalle loppuen lopuksi enemmän haittaa kuin hyötyä - erityisesti klassisen musiikin piirissä, jossa Linda olisi ennen kaikkea halunnut menestyä (toki menestystä tuli ja maailmavalloituskin lopahti lähinnä burn-outiin ja bulimiaan, mutta onhan se ikävää, jos esimerkiksi Juilliardiin kaavailtu konsertti perutaan järjestäjän taholta - Lindan liian seksikkään imagon takia).

Crossover-puolella ongelmaa ei varmastikaan olisi ollut.

Mutta on myös niitä, jotka suhtautuvat positiivisemmin. Esimerkiksi menestyksekkään Bond-kvartetin Haylie Ecker kertoi Playboyn haastattelussa seuraavaa:

"Playboy: What did you think of Linda Brava posing nude for Playboy?

Haylie Ecker: I was in Israel for a violin program, stuck for a month on a kibbutz in an intensive program, practicing four to five hours a day. Linda was there the year before me and the people who ran it, a very highbrow bunch (erittäin korkeakultuurista porukkaa), were so proud that she was in Playboy."

Myöskään Ooperan väki (Linda oli Ooperan orkesterissa ensimmäinen viulisti 1994-1996) ei ole moksiskaan Lindan Playboy/Baywatch -jutuista ja Sibelius-Akatemiassakin (Lindan opinahjo) Linda on nähty aika-ajoin soittamassa ja luennoimassakin ainakin kerran.

Haylie (Guildhall School of Music), joka soittaa ennen kaikkea crossover-kappaleita ja esiintyy vähissä vaatteissa seksikkäänä yhdessä kolmen muun tytön kanssa, kertoi Barnes&Noble.com:lle seuraavasti:

"B&N.com: So what do your teachers think of what you're playing now?

Haylie: My teacher, he's encouraging, as long as I keep my other stuff up as well. I'm doing that. "

Lindan kohdalla vastaavan neuvon (eli voi tehdä kaikkea muutakin ja on myös hyvä uskaltaa kokeilla erilaisia asioita, mutta klassisen musiikki tulisi aina pitää mukana) antoi arvostettu Helsingin Sanomien musiikkiarvostelija Heikki Heikinheimo.

Harmi niitä, jotka ovat - asiassa kuin asiassa - ennakkoluulojensa vankeja.

17

1372

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mikä laulaen tulee..

      harmi, että uskottavuus meni. Meni ura ulkonäkö maine ja kaikki. Kyllä minäkin ottaisin masennuslääkkeet kehiin. Maailma on kova. Kannattaa vaihtaa asuinpaikkaa usein etteivät naapurit opi mainetta tuntemaan.

    • Lindasta

      päässyt "levittelijöiden" sivulle (NOLOA):

      http://www.peif.net/copines4.htm

      Usalainen sivusto jossa lindan epäillään menestyvän ainoastaan Howard Sternin ohjelmassa. Lisäksi naisen musiikkia kuvataan sanalla: techno-Euro-cheese

      http://www.fiddlechicks.com/players/brava.htm

      Harvoin soittaa ilman playbackia ja Violator levyä oli pidetty monissa lehdissä kokoelmana Norjan euroviisukarsinnan b-puolen biisejä:

      http://www.translocal.net/ground/progress/icep/linda2.html

      Lindan levy Linda Brava lähtee hintaan alle 4$
      http://product.half.ebay.com/Linda-Brava-Linda-Brava-CD-1999-IMPORT-Australia_W0QQtgZinfoQQprZ44230987G

      Google löytää lähinnä linkkejä pornosivuilla hakusanalla Linda Brava.

      Ja nämä linkit on kerätty alle 10min etsimisellä. WOW. Mistähän se yks löysi niin paljon hyvää-

      • hmmm_

        Lähes jokaisen vähänkin tunnetun naisjulkkisen nimellä päädytään myös pornosivuille.

        fiddlechicks.com -sivulla Lindasta puhutaan lähinnä neutraaliin sävyyn mainiten mm. hänen soittaneen Finnish National Orchestrassa ja Helsinki Symphony Orchstrassa.

        techno-Euro-cheese -ilmaisua käytettiin, kun puhuttiin vuonna -97 ilmestyneestä pop-albumista, joka oli huonosti tuotettu ja nopeasti kyhätty teke (Lindan sanomaa)

        translocal.net -sivu voidaan jättää huomiotta, koska tekijöillä on selvästi oma lehmä ojassa; mitään Violator -albumia ei ole koskaan julkaistu... silti siitä on tekijöiden (suomalaisia) mukaan ollut arvosteluja Englannin lehdistössä :)

        myös playback-tieto on valheellinen. ainakin oman kokemukseni mukaan. ja jos BBC:ltä livenä tulleessa showssa soitti ilman nauhaa, kai nyt muutenkin.

        Muistettiin myös mainita, että kesällä 1997 hän sai lööpit aikaan useissa maissa (mm. Sunday Timesin sunnuntaikansi).

        Eikös ebay:n tarkoitus ole kaupata tavaraa halvemmalla? Ja kyseessä seitsemän vuotta vanha levy.

      • oikeesti

        ihan sama mitä joku never-heard-pif-translocal-fiddlechicks kirjoittaa..

        linda on mulle ihan sama, mut annan enemmän arvoa esimerkiksi juuri klassisen musiikin lehdille, mitä tulee lindan arvioimiseen.. tai sit katon mitä saanut aikaiseksi musiikin saralla.

      • huippuja
        hmmm_ kirjoitti:

        Lähes jokaisen vähänkin tunnetun naisjulkkisen nimellä päädytään myös pornosivuille.

        fiddlechicks.com -sivulla Lindasta puhutaan lähinnä neutraaliin sävyyn mainiten mm. hänen soittaneen Finnish National Orchestrassa ja Helsinki Symphony Orchstrassa.

        techno-Euro-cheese -ilmaisua käytettiin, kun puhuttiin vuonna -97 ilmestyneestä pop-albumista, joka oli huonosti tuotettu ja nopeasti kyhätty teke (Lindan sanomaa)

        translocal.net -sivu voidaan jättää huomiotta, koska tekijöillä on selvästi oma lehmä ojassa; mitään Violator -albumia ei ole koskaan julkaistu... silti siitä on tekijöiden (suomalaisia) mukaan ollut arvosteluja Englannin lehdistössä :)

        myös playback-tieto on valheellinen. ainakin oman kokemukseni mukaan. ja jos BBC:ltä livenä tulleessa showssa soitti ilman nauhaa, kai nyt muutenkin.

        Muistettiin myös mainita, että kesällä 1997 hän sai lööpit aikaan useissa maissa (mm. Sunday Timesin sunnuntaikansi).

        Eikös ebay:n tarkoitus ole kaupata tavaraa halvemmalla? Ja kyseessä seitsemän vuotta vanha levy.

        Yritäppä etsiä jonku todella arvostetun kuuluisan naisviulistin nimi googlella niin tulos on aivan toinen eikä todellakaan vie pornosivuille.

      • jos ajattelet
        huippuja kirjoitti:

        Yritäppä etsiä jonku todella arvostetun kuuluisan naisviulistin nimi googlella niin tulos on aivan toinen eikä todellakaan vie pornosivuille.

        Tottakai säännöllisesti levyttävävien ja pelkästään klassista soittavien muusikoiden (jotka eivät ole esillä viihdemediassa, eikä sex appelia välttämättä ole) haut vievät ihan toisaalle.

        Kuka nyt Midoria missään pornosivuilla huomioisi?

      • ja..
        jos ajattelet kirjoitti:

        Tottakai säännöllisesti levyttävävien ja pelkästään klassista soittavien muusikoiden (jotka eivät ole esillä viihdemediassa, eikä sex appelia välttämättä ole) haut vievät ihan toisaalle.

        Kuka nyt Midoria missään pornosivuilla huomioisi?

        ja kuka Lindaa jossain arvoteteulla klassisen musiikin sivustoilla huomioisi.

      • muutama.
        ja.. kirjoitti:

        ja kuka Lindaa jossain arvoteteulla klassisen musiikin sivustoilla huomioisi.

        Linda kun ei ole säännöllisesti levyttävä klassisen musiikin viulisti, niin ei kai häntä alan sivuilla huomioidakaan :)

        Uraakin tekee nykyään kansanmusiikin ja show-busineksen puolella.

        Mutta yllättävää onkin, että Classic FM:n 'star search':sta löytyy vielä Linda Brava! Se johtuu tosin siitä, että Linda Bravan musiikkivideo Ave Maria näkyy edelleen (ilmestyi 1999) Classic FM:n musakanavalla.

      • +¨+
        muutama. kirjoitti:

        Klassisen musiikin nuorekas julkaisu Muso (UK & Pohjois-Amerikan julkaisut) huomioi Linda Bravan myös sivuillaan. Lukijat ovat valitseneet hänet naismuusikoiden ja viulistien kategorioissa Top5-listoille; Ja alalla oli maailmalla viimeksi 2000, ja levy ilmestyi mitä, -99?

    • johanna

      Kuka Heikki Heikinheimo? Ettei olisi ollut Seppo Seponheimo? Tarkkutta analytiikkaa sivuaviin kirjoituksiisi, merci.

      • :) :) :)

        hihhhih...

    • zero points

      Kun Linda ei ole alkuunkaan uskottava viulistina. Harvan suomalais julkkisnaisen pillukuvia löytyy tuhansilta pornosivustoilta.

      Miten pilluaan esittelevä nainen voi olla uskottava millään muulla kuin aikuisviihdealalla? :o)

      Kylmä fakta on, että LL muistetaan siitä Playboy kuvasarjastaan.

      Ja joku puolueeton voisi kertoa onko Linda miten iso Starba Sveduissa????????????????

      • riippuu ihmisestä

        Jos on ennakkoluulojensa vanki, eikä edes halua olla muuta kuin negatiivista mieltä, niin uskottavuus on nolla. Muuten ei mitään syytä, miksi ei olisi 100.

        Vakavasti soittoonsa suhtautuvan viulistin uskottavuus ei millään lailla riipu siitä, jos tämä tekee muutakin kuin soittaa - ainakana ei pitäisi.

        No Playboysta, Playboysta tottakai!

        No suosiosta kertoo jotain viikottaiset esiintymiset, sponsorisopimus VOLVOn kanssa, säännölliset haastattelut ja jutut lehdissä ja televisiossa sekä radiossa, erittäin hyvät arvostelut saanut ja ilmestymisestään melkein kaksi kuukautta viihdemusiikki-albumien Top20:ssä ollut levy, toistaiseksi tehdyt kaksi 25:n konsertin kiertuetta ympäri maata, toistuvat esiintymiset Ruotsin hoville, yhteistyö Ruotsin johtavien muusikoiden kanssa (mm. BAO, K.Moraeus) jne.

    • playboy malli

      Lindan suurin savutus elämässään oli playboyssa poseeraaminen muilla ansioilla ei väliä. Siksipä Linda yrittääkin vielä playboihin sillä muilla aloilla ei merkittävää saavutusta.

    • toygirl

      totta surullista niin surullista. Henkiset sairaudet ennenkaikkea! Ja mikä häpeä perheelle hän on!

      • lindukasta

        LINDA HÄPÄISI VANHEMPANSA

        Linda väittää kärsineensä lapsuudessaan anoreksiasta. Todellisuudessa Linda ei ole koskaan kärsinyt anoreksiasta, vaan tämäkin on vain Lindan keksimä keino yrittää saada tasapaksuun elämäänsä lisää dramatiikkaa. Linda kertoo kirjassaan äitinsä olevan rapajuoppo alkoholisti - jonka hän itse lapsena pelasti kuolemalta. Tunnetun psykiatrian lääkärin mukaan Linda kärsii äärimmäisen vakavasta persoonallisuushäiriöstä. Linda näkee itsensä perheensä pelastajana, vaikka hän päinvastoin on perheensä tuhoon tuomitsija.

        VÄKIVALTAINEN SUHDE

        Lindan väittämät vuosien mittaisesta väkivaltaisesta suhteesta ovat myös pötypuhetta. Tämän todistaa jo pelkästään sekin, että viranomaiset eivät ole aloittaneet asiassa esitutkintaa.

      • jekkuu
        lindukasta kirjoitti:

        Linda häpäisee itsensä, jos ketään. Ei hänen tekemisillään ole mitään tekemistä vanhempien kanssa.

        Linda sairasti muutaman vuoden anoreksiaa. Hänen äidillään oli alkoholi- ja lääkeongelma, joista Ulla Eklund on itsekin puhunut. Linda ei väitä pelastaneensa äitiään. Tukeneensa kylläkin. Lindan mahdollisista diagnooseista sinulla kuin ei kenellekään muulla ole mitään tietoa.

        Linda ei ole väittänyt mitään mistään vuosia jatkuneesta väkivallasta. Kokenut suhteessa väkivaltaa, ja se siitä.

        Eipä dramatisoida.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3412
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3222
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      2887
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      46
      2589
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1973
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1525
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1340
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      39
      1331
    Aihe