Olen usean vuoden ajan haaveillut itseni tyydytyksestä hierojalla. Nyt vihdoin pitkän ajan kuluttua, voin sen tehdä.Ihanaa.
Olen käynyt erään keski-ikäisen naishierojan luona useampia kertoja, alussa tunnustelin ja kuullostelin hierojan mielipiteitä asioista. Pikku hiljaa asiat alkoivat sujua mieleiseeni suuntaan.
Alusta asti hierotin itseni alasti, ilman pyyhkeitä ja peitteitä,saadakseni näyttää itseäni hänelle.
Ajoin karvani, että hän näkisi paremmin millaisen vaikutuksen hänen kosketuksensa saa aikaiseksi, kuinka hän saa minut märäksi ja turpoamaan.
Varsinkin reisien ja pakaroiden hierominen saa minut valumaan siihen pöydälle, mutta hierojani ei ole sitä huomioinut ääneen millään lailla, vaikka hän näkeekin simpukkaani suoraan.
Hieronnan jälkeen hän siirtyy pesemään käsiään, ja silloin työnnän käteni hävylleni, hyväillen itseäni siinä, tietäen hänen halutessaan näkevän peilin kautta tekoni.Pestyään kätensä hän jättää minut huoneeseen yksin, ja silloin laukaisen itseni sormillani.
Käyn viikottain hierottamassa, ja niistä hetkistä on tullut ainoa tapa tyydyttää itseni, tuon ihanan naisen aiheuttaman kosketuksen takia.
Mainittakoon vielä, ettei hieroja koskettele minua mitenkään sopimattomasti, vaan tekee työnsä täysin ammattitaitoisesti ja soveliaasti.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Hän on ammattilainen ja tekee vain työtään....mahtaa olla hänellä kurjaa kun tietää että joka viikko on asiakkaaksi tulossa sama pervo joka tyydyttää itseään hänen työpaikallaan!!!
Jostain luin,että jotkut muijat duunaa itteensä parturinpeitteen alla tukanleikkuun aikana;)/Miähillä tollanen toiminta herättäisi närkästystä...
et tämä on,N/N,juttu,fanttasia,haave,jutsku, palsta ,heikolta näyttää..Kysymys onko SEURALAINEN,DANEON,vielä näppäimillä ?
missä olette TE hienot,ihanat N/N kirjoittajat,en sano nimiä mut "KYLLÄ KANSA TIETÄÄ"se haluaa helliä,kelliä,liukkaita..ja tietenkin UUsia kirjoittajia,fantt.odotetaan
tuossahan ihan kiihottuu kun lukee tuota! ;)