Minulla ei esiinny päänsärkyä juuri koskaan, paitsi flunssan yhteydessä. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että päänsärky alkaa seksin aikana lähes joka kerralla. Särky alkaa yleensä vähän ennen orgasmia, tai heti orgasmin jälkeen. Ennen seksielämässä ei ollut mitään ongelmia. Ensimmäisen kerran näin kävi pari viikkoa sitten ja sen jälkeen lähes joka kerta käy näin. Päänsärky on erittäin voimakasta ja kestää useamman tunnin. Onko syytä huolestua? Mistä apua? Oudointa on että päänsärky puhkeaa erittäin nopeasti, ehkä noin parin sekunnin sisällä.
Vastaukset 12
- hoitsu
Voi olla vakavaakin. Esimerkiksi pullistuma joka oireilee kun verenpaine nousee. Kehoitan menemään neurologin juttusille. Ei arvauskeskukseen vaan nimenomaan neurologin juttusille.
- hoituli
Olen kuullut jostain että naisilla voi tulla paha olo/pää kipeäksi spermasta (allerginen) oliskohan se sun kohdalla mahdollista kun et maininnut partnerisi sukupuolta
- Mies 20 v.
Partnerini on nainen. Päänsärky tulee siis kuin salama kirkkaalta taivaalta. Joskus tuntuu kipua myös oikeassa korvassa juuri kun päänsärky alkaa. Kuulen/tunnen tällöin myös jonkinlaista kohinaa oikeassa korvassa.
- Elmeri
...oikeesti lääkärille, se voi olla toi pullistuma mistä hoitsuli mainitsi aiemmin!!!
- Elmeri
Elmeri kirjoitti:
...oikeesti lääkärille, se voi olla toi pullistuma mistä hoitsuli mainitsi aiemmin!!!
...siis hoitsu.
- Bonk
Mulla on ollut ihan samoja oireita. Aikaisemmin pää oli tuskin koskaan kipeä, nyt pidemmän flunssan/lentsun jälkeen verenpaineen noustessa pää kipeytyy todella nopeasti. Toi mainitsemasi kivun puhkeaminen seksin jälkeen tai sen aikana oli ihan niinkuin sen olisin itse kirjoittanut. Särkyä tuntuu nimenomaan vain toisella puolella päätä, tuntuu että se kipu liittyy jotenkin tuohon nenän tukkoisuuteen. Toinen puoli nenästä, tai siis ontelo, on edelleenkin jotenkin tukossa, kipu on aina nimenomaan tällä puolen päätä. Itse en mitään pullistumaa epäile koska tämä kipu alkoi esiintymään tuon flunssan jälkeen. Olisi silti kiva kuulla lisää neuvoja, olen aika laiska menemän lääkärille.
- Reddish
Hei! Tuo päänsärky seksin jälkeen voisi johtua paitsi verenpaineen noususta äkillisesti ponnistellessasi, myös sen lisäksi siitä, että tietämättäsi pidätät hengitystäsi ja verenkierron huonontumisen myötä aivosi saavat vähähappista verta ja siitä kertoo tuo päänsärky.Oli nääs miehelläni sama ongelma.Elikkä kiinnitäs huomiota hengittämiseenkin, myös muun ponnistelun yhteydessä, tuleeko pääkipua?Tutkaile ensin ja mene sitten lääkärille, joka antaa lähetteen jatkotutkimuksiin, jos on aihetta epäillä jotain vakavampaa norm.lekurin tekemien neurologisten tutkimusten jälkeen.Käy vaikka yksityislekurilla, jos paikkakuntasi tk on arvauskeskus.
- Päänsärky
Ei pelkästään seksin jälkeen, vaan päätäni särkee kaikenlaisten rasitusten jälkeen.
Onneksi mieheni ymmärtää kopistella matot ja patjat.
Jopa silloin alkaa särkemään, kun innostun nauramaan jollekkin asialle riemukkaasti.
Jospa meillä onkin vikaa hapen saamisessa ??
Joskus kontrolloitu hengitys auttaa vähäksi aikaa.
Olen kulkenut lääkärissä, tarjoavat yleensä hoidoksi mielenterveys lääkkeitä.
Mielessäni ei taatusti ole vikaa.
Olen väsynyt tähän kipuiluun joka vain lisääntyy vuosien mittaan. Mikään ei auta, mistään et voi innostua ilman särkyä ..... - nainen 36v
Moi. Olet näköjään saanut itsellesi kivan riesan niin kuin minäkin pari vuotta sitten. Pääkipu orgasmin yhteydessä pudotti lattialle itkemään eikä se suinkaan miehestä johtunut. Kelle lääkärille tästä sitten puhumaan? Soitin puhelinlääkärille joka ohjasi minut "joko gynegologille tai neurologille" minkä olisin tiennyt itse eikä olis tarvinut maksaa. Nyt pää on tutkittu ja diagnoosi on basillaarimigreeni. Ei samoja oireita kuin tavallisessa migreenissä vaan tietyissä tilanteissa niskassa oleva iso suoni ei pysty kuljettamaan tarpeeksi verta aivoihin. Migreenissä suonet laajenee ja kipu johtuu siitä, basillaarimigreenissä suonet supistuu ja kipu johtuu siitä. pitää olla tarkkana mitä särkylääkkeitä käyttää ettei supistuta verisuonia entisestään esim burana pahentaa ja asperin parantaa. Varaa aika neurologilta saadaksesi kunnon lääkkeet ja ei kun sexistä nauttimaan.
- räjähdys
No kävitkö koskaan lekurissa ja jos kävit,löytyikö mitään. Ystävälläni, naisella oli samaa vaivaa ja häneltä löytyi neljä aneyrysmaa päästä. Itselleni kävi sama homma äskettäin eikä kerta kaikkiaan voinut hommaa jatkaa,kun tuntui että pää räjähtää, tosin kipu keskellä päätä, alkoi sekunnissa,mutta jatkui pitkään.
- Vakavaa..?
Minulla täysin samaa. Alkaa sekunnissa seksin aikana ja jomottaa ja sattuu niin vietävästi seuraavaan päivään asti. Hengitystä seurasin eikä se ollut ns. vähempihappista. Hartiat tuntuneet olevan jumissa muutaman päivän, samoihin aikoihin alkoi tämä seksin aikana alkava valtava jomotus ja vihlonta päässä. Onko uutta tietoa läkärikäynneistä?
- Migreenipotilas
Voihan se johtua siitänkin, että niskalihakset jumittuu ja siten säteilee päähän.
Tuolleen kävi kaverille kun harrastettiin sexiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561