Olen aivan ymmälläni ekaluokkaseni käytöksestä. Ennen niin kiltti lapsi ja nykyisin on kuin pahainen riiviö. Menettää helposti malttinsa ja heti lyömässä nuorempia sisaruksiaan. Onko tämä joku vaihe vai pitäisikö minun olla enemmän huolissani. Tai huolissani jo olenkin..
Olemme keskustelleet hänen kanssaan toisten lyömisestä ja kuinka se tekee toisille pahan mielen ja kuinka hänen muutenkin vilkas käytöksensä saattaa vaikeuttaa kaverisuhteissa. Mutta ei mitään vaikutusta kauniilla tai kiukkuisillakaan puheilla. Kotona emme toisiamme fyysisesti satuta. Monta kertaa hermot kyllä ovat repeämäisillään lapsen oikuttelevasta ja joka asiaan vastaanolevasta käytöksestä. Hirveä uhma lapsella päällä.
Olisko jollain kokemusta samankaltaisesta tai antaa neuvoa kuinka saada lasta rauhoittumaan ja jättämään toisten satuttamisen pois?
Ekaluokkalaiseni lyö ja tönii
24
3715
Vastaukset
- KLKL
Otappa selvää kiusataanko koulussa? Vaikuttaa siltä
- ei aina kiusaamista...
Tai sitten yksi vähintään yhtä todennäköinen vaihtoehto on, että on huomionkipeä, kun opettajalla ei ole päivisin aikaa hänelle samalla tavalla kuin on tottunut huomiota saamaan äidiltä tai hoitotädiltä. On sitten mustasukkainen pienemmille siitä...
- Kunnioitusta puolin
ei aina kiusaamista... kirjoitti:
Tai sitten yksi vähintään yhtä todennäköinen vaihtoehto on, että on huomionkipeä, kun opettajalla ei ole päivisin aikaa hänelle samalla tavalla kuin on tottunut huomiota saamaan äidiltä tai hoitotädiltä. On sitten mustasukkainen pienemmille siitä...
Aivan, huomionkipeyttä. sitähän se tuossa iässä yleensä on. Vanhemmat, kasvattakaa tai edes yrittäkää kasvattaa lapsistanne toisia ihmisiä kunnioittavia lapsia. Vanhemmat ovat suurin malli lapsen käyttäytymisessä. Älkää haukkuko opettajia tai muita lapsen kanssa työskenteleviä aikuisia lasten kuullen. Teette lapsellenne todella pahan palveluksen.
- juuri koulusta
Siellä opitaan aina ne pahat tavat. Kotona alle kouluikäiset ovat aina niin ihania lapsia, mutta kouluunkun menee, kilteistäkin tulee joskus juuri pahoja. Ne muut lapset riehuu niin hiljaisemmat ja kiltitkin lähtee mukaan. Sitten koulu alkaa syyttää kotia siitä että lapsi on villi, vaikka sieltä ne huonot tavat aina juuri tulee. Kantsis puhua tytölle, että ei se ole hänen vikansa, sillä seura ja kaverit antaa mallia, ja joskus opettajakin yllyttää jos on oikein hiljainen lapsi. En tiedä teidän tapausta, mutta tiedän useita samnakaltaisia.
Ennen kouluikää yleensä lapset ovat hyväkäytöksisiä, mutta koulussa samaistutaan ja tehdään väärin, vaikka tiedetään että se on väärin, mutta joskus kaveripiiri hyväksyy samankaltaisen mukaansa sakkiin.- hah-hah-hah
Varsinainen satutäti olet...kyllä naurattaa! Toivottavasti tämä oli provo. Nimittäin muuten olisin varsin huolissani kirjoittajan korvien välistä!
- äiti minäkin
Kaveripiirillä on yllättävän suuri vaikutus lapseen niin hyvässä kuin pahassa. Lapsen pahan olon syy pitäisi löytää,koska pitkittyessään paha olo vaikuttaa mm. itsetuntoon ja sitä kautta käytökseen. Ei toki koulun ja kaverien syyksi voi kaikkea sysätä,mutta niillä on vaikutusta. Koti on avainasemassa kasvatuksen suhteen,lapsen kuullen ei parane haukkua koulua ja kavereita,vaikka jotain epäilisikin.
- vaikutus
äiti minäkin kirjoitti:

Jotkut opet vielä suosii niitä omia lellikkejä, että suojelee ja puolustaa heitä vaikka he tekisivät väärin, mutta lellikeillä ei olekkaan mitään rajaa mikä on väärin mikä oikein.
Se lapsi jota opet inhoo saa kyllä aina kärsiä.
Vanhemmilla on suuri vastuu omistaan. Kannattaa aina ottaa todesta m itä lapsi kertoo, ja tarkistaa asia. Usein opet heittää vaan kintaalla, eikä ota kuuleviin korviin. Kiusaajat saa riehua miten lystää.
Mutta totuus on että koulusta suurin osa huonoista tavoista tulee. Lapsi ymmätää että koulussa toimitaan aina oikein, ja väärin tehdessäänkin toimii oikein, koska sanoo usein, koulussa me teemme niin, tai meidän ope sanoi niin! Vanhempien pitää oikaista aina että ei se opettajakaan kaikkea tiedä ja ymmärrä.
Näin ainakin meillä on toimittu silloin kun lapsemme olivat kouluiässä. Heistä on tullut hyviä opiskelevia nuoria, eikä koskaan ole tarvinnut puuttua kiusaamiseen meidän taholta. Itse olen kyllä puuttunut koulun toimintaan, ja hyvällä menestyksellä. Ei kannata jäädä ihmettelemään ja miettimään, vaan tartuttava heti ja toimittava. Heti kun kierteen katkaisee, se toimii. - ne muut ...
vaikutus kirjoitti:
Jotkut opet vielä suosii niitä omia lellikkejä, että suojelee ja puolustaa heitä vaikka he tekisivät väärin, mutta lellikeillä ei olekkaan mitään rajaa mikä on väärin mikä oikein.
Se lapsi jota opet inhoo saa kyllä aina kärsiä.
Vanhemmilla on suuri vastuu omistaan. Kannattaa aina ottaa todesta m itä lapsi kertoo, ja tarkistaa asia. Usein opet heittää vaan kintaalla, eikä ota kuuleviin korviin. Kiusaajat saa riehua miten lystää.
Mutta totuus on että koulusta suurin osa huonoista tavoista tulee. Lapsi ymmätää että koulussa toimitaan aina oikein, ja väärin tehdessäänkin toimii oikein, koska sanoo usein, koulussa me teemme niin, tai meidän ope sanoi niin! Vanhempien pitää oikaista aina että ei se opettajakaan kaikkea tiedä ja ymmärrä.
Näin ainakin meillä on toimittu silloin kun lapsemme olivat kouluiässä. Heistä on tullut hyviä opiskelevia nuoria, eikä koskaan ole tarvinnut puuttua kiusaamiseen meidän taholta. Itse olen kyllä puuttunut koulun toimintaan, ja hyvällä menestyksellä. Ei kannata jäädä ihmettelemään ja miettimään, vaan tartuttava heti ja toimittava. Heti kun kierteen katkaisee, se toimii.Eivät ne omatkaan lapset aina niin pulmusia ole . Ei ensimmäisenä saa olla syyttelemässä muita .
Joskus tekee ihan hyvää katsoa itseäänkin peiliin ... millainen on kasvattajana . - äiti minäkin
ne muut ... kirjoitti:
Eivät ne omatkaan lapset aina niin pulmusia ole . Ei ensimmäisenä saa olla syyttelemässä muita .
Joskus tekee ihan hyvää katsoa itseäänkin peiliin ... millainen on kasvattajana .Joskus kun voi käydä niinkin,että vaikka kuinka selittelisi niin syy onkin siinä omassa kullannupussa. Silloin joutuu kasvattajana todella pienelle paikalle ja joutuu pohjamutia myöten miettimään omia toimintatapojaan.Nostan hattua sellaiselle vanhemmalle,jonka lapset aina käyttäytyvät hyvin. Mutta asioita ei kannata jäädä yksin murehtimaan,open lisäksi voi ottaa yhteyttä vaikka koulukuraattoriin.
- ole ...
äiti minäkin kirjoitti:
Joskus kun voi käydä niinkin,että vaikka kuinka selittelisi niin syy onkin siinä omassa kullannupussa. Silloin joutuu kasvattajana todella pienelle paikalle ja joutuu pohjamutia myöten miettimään omia toimintatapojaan.Nostan hattua sellaiselle vanhemmalle,jonka lapset aina käyttäytyvät hyvin. Mutta asioita ei kannata jäädä yksin murehtimaan,open lisäksi voi ottaa yhteyttä vaikka koulukuraattoriin.
kaikki käytöshäiriöt kiinni koulumaailmasta . Joskus voidaan luoda katse myös sinne kodinkin suuntaan ...
- koulusta se syyt löytyy
ole ... kirjoitti:
kaikki käytöshäiriöt kiinni koulumaailmasta . Joskus voidaan luoda katse myös sinne kodinkin suuntaan ...
Misten muuten selittää, että koulun alkaessa, käytöshäiriöt alkavat? koti on lapsen turva, mutta koulussa vaaditaan samaistumaan muihin, vaikka paikka kuhisisi pikkuhirviöitä. Sitten syy vieritetään kodin niskaan, kuten tavallista. Opettajissahan ei koskaan ole vikaa niinhän????
- vastuuntuntoinen aikuinen
koulusta se syyt löytyy kirjoitti:
Misten muuten selittää, että koulun alkaessa, käytöshäiriöt alkavat? koti on lapsen turva, mutta koulussa vaaditaan samaistumaan muihin, vaikka paikka kuhisisi pikkuhirviöitä. Sitten syy vieritetään kodin niskaan, kuten tavallista. Opettajissahan ei koskaan ole vikaa niinhän????
että koulussa lapset tapaavat ensimmäisen kerran AIKUISEN, joka sanoo heille, miten toimitaan. Eihän siinä ole mitään ihmeellistä, ettei aiemmin ole ollut ongelmia kotona. Miten olisikaan, kun aikuiset ovat antaneet lastensa mennä ja tulla vapaasti? Tottakai ongelmia muodostuu, kun mennään kouluun ja siellä on SÄÄNNÖT, joita pitää noudattaa. Valitettavasti osa vanhemmista ei ole nähnyt tarpeelliseksi opastaa näitä sääntöjä lapsilleen!
Eli katso vaan sinäkin rohkeasti peiliin ja OTA VASTUU LASTESI KÄYTÖKSESTÄ. Jos vanhempi on tehnyt työnsä hyvin, hänen ei tarvitse pelätä lastensa "menevän piloille" koulun alkaessa. Tuollainen soopapuhe "käytöshäiriöt alkavat koulussa ja ovat koulun syytä" on vastuuntunnottoman ja keskenkasvuisen yksilön horinoita. Lasten käytöshäiriöt eivät todellakaan ole opettajasta kiinni, vaan puutteellisesta kasvatuksesta!
Kasva sinäkin jo pikkuhiljaa aikuiseksi! - useimmiten se opettaja
vastuuntuntoinen aikuinen kirjoitti:

Kasva sinäkin jo pikkuhiljaa aikuiseksi!uskoo vain mitä kirjat sanoo, miten missäkin tilanteessa toimii! Se ei koskaan normaalissa elämässä pidä paikkansa. Ne on olettamuksia ja useimmiten ihmisiltä, joilla ei ole lapsia.
Minun lapseni nyt jo aikuisia, ovat aina olleet hyväkäytöksisiä, ei koskaan ongelmia ole ollut.
Koulun opettaja ei kohtele lapsia tasapuolisesti, vaan isona LAUMANA mikä on loukkaavaa lapsia kohtaan. Kun yksi tekee jotain, hän leimaa kaikki lapset samanlaisiksi häiriköiksi. Vain suosikki oppilaat pääsevät pinteestä, tekivätpä ne mitä vain, niin syy laitetaan huonojen ja köyhien lasten niskoille, aina.
Koulussa ope toimii joukkona, ei yksilöinä, siksi lasten oma tarve ja kehitys ym lahjakkuudet jäävät jalkoihin, koska lapsi ei opelle merkitse muuta kuin kunhan oppilaita on.
Vaikka muuta selittävät, ei he näe oppilasta omana itsenä, vaan samanlaisena kuin kaikki muutkin. Siksi huono käytös iskostuu myös lapsiin, jotka ovat olleet aikaisemmion hyväkäytöksisiä. - täh!
useimmiten se opettaja kirjoitti:
uskoo vain mitä kirjat sanoo, miten missäkin tilanteessa toimii! Se ei koskaan normaalissa elämässä pidä paikkansa. Ne on olettamuksia ja useimmiten ihmisiltä, joilla ei ole lapsia.
Minun lapseni nyt jo aikuisia, ovat aina olleet hyväkäytöksisiä, ei koskaan ongelmia ole ollut.
Koulun opettaja ei kohtele lapsia tasapuolisesti, vaan isona LAUMANA mikä on loukkaavaa lapsia kohtaan. Kun yksi tekee jotain, hän leimaa kaikki lapset samanlaisiksi häiriköiksi. Vain suosikki oppilaat pääsevät pinteestä, tekivätpä ne mitä vain, niin syy laitetaan huonojen ja köyhien lasten niskoille, aina.
Koulussa ope toimii joukkona, ei yksilöinä, siksi lasten oma tarve ja kehitys ym lahjakkuudet jäävät jalkoihin, koska lapsi ei opelle merkitse muuta kuin kunhan oppilaita on.
Vaikka muuta selittävät, ei he näe oppilasta omana itsenä, vaan samanlaisena kuin kaikki muutkin. Siksi huono käytös iskostuu myös lapsiin, jotka ovat olleet aikaisemmion hyväkäytöksisiä.Ei kai kukaan aikuinen ihminen päästä suustaan tuollaista - saati usko siihen!
PS. Väität, että ope kohtelee luokkaa isona laumana. Miten hän kuitenkin sitten puheittesi perusteella osan päästää pinteestä...? Tekstisi on HUVITTAVAA! - äiti
useimmiten se opettaja kirjoitti:
uskoo vain mitä kirjat sanoo, miten missäkin tilanteessa toimii! Se ei koskaan normaalissa elämässä pidä paikkansa. Ne on olettamuksia ja useimmiten ihmisiltä, joilla ei ole lapsia.
Minun lapseni nyt jo aikuisia, ovat aina olleet hyväkäytöksisiä, ei koskaan ongelmia ole ollut.
Koulun opettaja ei kohtele lapsia tasapuolisesti, vaan isona LAUMANA mikä on loukkaavaa lapsia kohtaan. Kun yksi tekee jotain, hän leimaa kaikki lapset samanlaisiksi häiriköiksi. Vain suosikki oppilaat pääsevät pinteestä, tekivätpä ne mitä vain, niin syy laitetaan huonojen ja köyhien lasten niskoille, aina.
Koulussa ope toimii joukkona, ei yksilöinä, siksi lasten oma tarve ja kehitys ym lahjakkuudet jäävät jalkoihin, koska lapsi ei opelle merkitse muuta kuin kunhan oppilaita on.
Vaikka muuta selittävät, ei he näe oppilasta omana itsenä, vaan samanlaisena kuin kaikki muutkin. Siksi huono käytös iskostuu myös lapsiin, jotka ovat olleet aikaisemmion hyväkäytöksisiä.montakin vuotta ollut opettajan virassa???
Ihan vaan uteliaisuuttani kysyn kun niin hyvin tiedät?????
T:Äiti 46v. - yotp50697
vastuuntuntoinen aikuinen kirjoitti:
että koulussa lapset tapaavat ensimmäisen kerran AIKUISEN, joka sanoo heille, miten toimitaan. Eihän siinä ole mitään ihmeellistä, ettei aiemmin ole ollut ongelmia kotona. Miten olisikaan, kun aikuiset ovat antaneet lastensa mennä ja tulla vapaasti? Tottakai ongelmia muodostuu, kun mennään kouluun ja siellä on SÄÄNNÖT, joita pitää noudattaa. Valitettavasti osa vanhemmista ei ole nähnyt tarpeelliseksi opastaa näitä sääntöjä lapsilleen!
Eli katso vaan sinäkin rohkeasti peiliin ja OTA VASTUU LASTESI KÄYTÖKSESTÄ. Jos vanhempi on tehnyt työnsä hyvin, hänen ei tarvitse pelätä lastensa "menevän piloille" koulun alkaessa. Tuollainen soopapuhe "käytöshäiriöt alkavat koulussa ja ovat koulun syytä" on vastuuntunnottoman ja keskenkasvuisen yksilön horinoita. Lasten käytöshäiriöt eivät todellakaan ole opettajasta kiinni, vaan puutteellisesta kasvatuksesta!
Kasva sinäkin jo pikkuhiljaa aikuiseksi!ei ole helppo olla tyhmä ja sinä olet saavuttanut tyhmyyden!
- asioita nähnyt
vastuuntuntoinen aikuinen kirjoitti:
että koulussa lapset tapaavat ensimmäisen kerran AIKUISEN, joka sanoo heille, miten toimitaan. Eihän siinä ole mitään ihmeellistä, ettei aiemmin ole ollut ongelmia kotona. Miten olisikaan, kun aikuiset ovat antaneet lastensa mennä ja tulla vapaasti? Tottakai ongelmia muodostuu, kun mennään kouluun ja siellä on SÄÄNNÖT, joita pitää noudattaa. Valitettavasti osa vanhemmista ei ole nähnyt tarpeelliseksi opastaa näitä sääntöjä lapsilleen!
Eli katso vaan sinäkin rohkeasti peiliin ja OTA VASTUU LASTESI KÄYTÖKSESTÄ. Jos vanhempi on tehnyt työnsä hyvin, hänen ei tarvitse pelätä lastensa "menevän piloille" koulun alkaessa. Tuollainen soopapuhe "käytöshäiriöt alkavat koulussa ja ovat koulun syytä" on vastuuntunnottoman ja keskenkasvuisen yksilön horinoita. Lasten käytöshäiriöt eivät todellakaan ole opettajasta kiinni, vaan puutteellisesta kasvatuksesta!
Kasva sinäkin jo pikkuhiljaa aikuiseksi!Vastuuntuntoinen aikuinen. Kuinka puhutkaan ASIAA. Tämä on niin totta. Uskon, että olet todella hyvä aikuinen ja vanhempi. Kyllä se sieltä kotoa lähtee se käytös. Mutta eihän kukaan ihan täydellinen ole. Katseet vaan sinne kotiin päin. Raakaa mutta totta.
- ottaa ...
kuitenkin se koivuniemen herra oven päälle muistutukseksi . Ja niskavilloista voi ottaa ihan vapaasti vähäsen kiinni , jos on tarvis . Se ei satu muuhun kuin sappeen . Mutta on tehokas keino , jos muu ei auta .
- ....
Avainkysymys on,että miksi lapsi lyö? Kyse on pienestä lapsesta. Siinä ei koivuniemen herra auta yhtään. Olisi hyvä selvitellä asiaa esim.koulukuraattorin kanssa. Koulun aloitus on suuri elämänmuutos lapsen elämässä. Lapsi ei vain aina osaa pukea pahaa oloaan sanoiksi vaan purkaa sen ei-toivottuna käytöksenä. Tsemppiä ketjun aloittajalle,älä jää yksin miettimään. Muistakaa myös iloita pienistä onnistumisista,se on lapselle tärkeää.
- Pähkäilijä
..jolla myös kovasti uhmaa, toisten tönimistä ym. Mutta luulenpa, että olemme edistyneet, kun olen lisännyt kiireetöntä hellittelyaikaa hänen kanssaan. Ja ohjaan, ohjaan, ohjaan, ohjaan....kai lopussa kiitos seisoo. Stressi ja mustasukkaisuus voi kai näkyä tuollaisena käytöksenä. Jos saisi selville, painaako joku asia erityisesti.. Ja kiukun ja uhman takaa paljastuu monesti kyyneleet: ihan kuin meillä aikuisillakin.
- äiti
onko pojalla jotain harrastusta?
Tämä nyt vaan on ehdotus, mutta jos jompikumpi teistä vanhemmista veisi VAIN pojan, esim. kerran viikossa uimahalliin tms....
Myös se on otettava selville onko poikaa kiusattu koulussa!!!!
Ehdottoman tärkeää!!!!!
Jos häntä on kiusattu kostaa sen omille sisaruksilleen, ja tietty mustis sisaruksille.
Terv.Äiti 46v. - voimia sinulle
Huolestunut äiti, olet avoin ja rehti. Ajattelet selvästi lapsesi parasta ja pyrit hakemaan apua. Uskon, että kaikki päättyy loppujen lopuksi hyvin. Et syyttele ketään, se on hyvä asia. mutta älä myöskään syyttele itseäsi. Kovalla puolustuskannallakaan ei kannata olla, siitä saa vaan lisää vaikeuksia. Lapsesi selviää, usko vaan. Olet hyvä äiti.
- Ole varovainen ihmee
Älä ihmeessä ota koululaista niskavilloista kiinni. Sen ikäiset jo tietävät, että ruumiillinen kuritus on lailla kielletty. Jos lapsi kertoo asiasta koulussa, on kimpussanne äkkiä lastensuojelun tehokas koneisto. Siitä ei sitten pääsekään ihan helposti eroon, ja jos lapsi kertoo toistuvasti tai oppii vaikka valehtelemaan pahoinpitelyistä, hänet voidaan ottaa huostaan.
- Kenkku ope
Auta armias. Ettekö oikeasti kykene käsittämään avauksen olevan vuodelta 2006?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62463- 1161638
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361376Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1571205- 1201126
- 521115
- 571061
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051054Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46929- 60892