Onko muilla ollut ongelmia Sorennon akun kanssa talven aikana? Äitini Sorento (2,5 crdi EX auto) on purkanut akun tyhjäksi arviolta viitisen kertaa talven ja kevään aikana. Ilmiö oli havaittavissa sekä kovalla pakkasella että nyt leudommalla kelillä. Webasto ei ollut päällä, joten se ei ole voinut akkua tyhjentää. Auto oli sitten käynyt Delta-Autossa tutkittavana, liikkeen kanta oli että autossa ei ole mitään vikaa. Olivat testanneet akun ja laturin ja molemmat olivat kuulemma kunnossa. Itsellä ainakin järki sanoisi, että joku muu laite kuin laturi tai akku on sökönä ja kuluttaa sitten akun itsekseen tyhjäksi. Deltan huoltopäällikkö oli todennut että viime talven aikana on ollut muutama muukin vastaavanlainen tapaus, jonka takia kaikkiin uusiin Sorentoihin kuulemma asennetaan ennen luovutusta joku lisälaturi. Asiasta ei kuulemma suostuta keskustelemaan asiakkaan kanssa ennen kuin se lisälaturi on asennettu omalla kustannuksella autoon.
Tuntuu kyllä vähän oudolle, kyllähän autossa jokin vika täytyy olla kun noin itsekseen akun tyhjentää. Ja mikäli tuollainen lisälaturi vaaditaan ennen kuin suostutaan vikaa etsimään, niin eikös tuon kuuluisi mennä maahantuojan piikkiin..?
Sorennon akku
21
5979
Vastaukset
omituiselta kuulostaa.
Takuuseen tuollaiset akun tyhjenemisten korjaukset ilman muuta kuuluu eikä mitään lisälatureita ole olemassakaan.
Ellei asia selviä heti, kannattaa ottaa yhteyttä kunnalliseen kuluttajaneuvojaan, minkä mainitsemisesta liikkeessä tuskin haittaakaan on.
Purkuvirtahan on helppo mitata. Akun napakenkä irti ja virtamittari väliin, niin siinä se on. Jos purkaa, niin virrankuluttajan etsiminen onkin sitten isompi työ.- Arnie
"Takuuseen tuollaiset akun tyhjenemisten korjaukset ilman muuta kuuluu eikä mitään lisälatureita ole olemassakaan."
Kyllä on olemassa sellaisia latureita, jotka lataavat akkua silloin kun auto on roikan nokassa. Olisiko kyse ollut tuollaisesta?
Vähän turhauttavaa tietenkin, jos joutuu käyttämään sähköliitäntää apuna (ja että sellainen on autoon asennettava), vaikka autossa olisi webasto.
- TC-94
Kyllä akku voi olla sillä tavoin susi, että se purkaa itse itseään. Jos kennot koskettaa toisiaan.
Tai jos sen pinta on likainen, jolloin navat ovat lian kautta yhteydessä toisiinsa. Tämä tuskin uudessa autossa on mahdollista.
Tarkottaisikohan lisälaturi sitä, että autoon asennetaan uusi laturi vanhan tilalle, joka tuottaa isomman latausvirran.
Joka tapauksessa uuden auton pitää säilyttää virta akussa ja myyjän pitää laittaa se kuntoon ilman lisäkustannuksia. Kuluttajaneuvojalle soitto vaan jos asia ei muuten järjesty. - oli talvella
Samoja ongelmia. Jokin laite mennyt itsekssen päälle, kuluttanut akkua. Lisäksi automatiikka ei anna startata kun akkujännite putoaa alle tietyn rajan.
- pitkää matkaa?
Kuinkahan pitkää matkaa muorisi ajelee Sorentolla päivtäin? Jos joka päivä ajelee esim. työmatkat alle 50k, niin eipä siinä akku ehdi alkaa ottaa virtaa vielä yhtään vastaan, ja tuloksena on ennen pitkää niin tyhjäksi mennyt akku, ettei auto enää jaksa käynnistyä.
Järki käteen!- Järkeä päähän
Kyllä kunnossa oleva laturi ehtii ladata akkua jo paljon lyhyemmällä matkalla. Kohta 26 vuotta vain lähes kaupungissa ajelleena hyvin on akku kestänyt, noin 4-6 vuotta ja aina on lähtenyt talvellakin varsingin johdon päästä.
- 50 km
Järkeä päähän kirjoitti:
Kyllä kunnossa oleva laturi ehtii ladata akkua jo paljon lyhyemmällä matkalla. Kohta 26 vuotta vain lähes kaupungissa ajelleena hyvin on akku kestänyt, noin 4-6 vuotta ja aina on lähtenyt talvellakin varsingin johdon päästä.
Eipä taida tämä 26v autoillut asiantuntija olla kovin perillä akkutekniikasta. Akku joka on esim. -20c lämpötilassa, ei ota virtaa juurikaan vastaan ennen kuin se "lämpenee", ellei sitä sitten ladata todella kovalla ylijännitteellä. Eli jotta edes käynnistysmoottorin ottama virta saadaan ladattua takaisin akkuun, pitää autolla ajaa useita kilometrejä.
Se miksi ongelma korostuu nykyautoissa johtuu siitä, että niissä on moninkertainen määrä virrankuluttajia verrattuna vaikka autoon silloin 26v sitten. Kuitenkin akku on pysynyt samankokoisena...
Että ei kannattaisi kovin kärkkäästi ottaa kantaa asioihin, joista luulee tietävänsä, mutta ei todellisuudessa kuitenkaan tiedä. Mikäli vastineeni kuitenkin tuntuu epäuskottavalta, niin suosittelen esim. keskustelmaan asiasta jonkun "ei anonyymin autoalan asiantuntijan" kanssa. - TM:ssä
50 km kirjoitti:
Eipä taida tämä 26v autoillut asiantuntija olla kovin perillä akkutekniikasta. Akku joka on esim. -20c lämpötilassa, ei ota virtaa juurikaan vastaan ennen kuin se "lämpenee", ellei sitä sitten ladata todella kovalla ylijännitteellä. Eli jotta edes käynnistysmoottorin ottama virta saadaan ladattua takaisin akkuun, pitää autolla ajaa useita kilometrejä.
Se miksi ongelma korostuu nykyautoissa johtuu siitä, että niissä on moninkertainen määrä virrankuluttajia verrattuna vaikka autoon silloin 26v sitten. Kuitenkin akku on pysynyt samankokoisena...
Että ei kannattaisi kovin kärkkäästi ottaa kantaa asioihin, joista luulee tietävänsä, mutta ei todellisuudessa kuitenkaan tiedä. Mikäli vastineeni kuitenkin tuntuu epäuskottavalta, niin suosittelen esim. keskustelmaan asiasta jonkun "ei anonyymin autoalan asiantuntijan" kanssa.Taisi olla uusimmassa tai toiseksi uusimmassa Tekniikan Maailmassa juttua kylmän akun latautumisesta ja lyhyistä ajomatkoista.
Joku oli kehitellyt akkulämmittimen :) Vaikka se nyt kuullostaa naurettavalta, mutta olisi varmasti asiallinen liäsvaruste pohjolan oloihin! - Paras laittaa suuta supummalle
TM:ssä kirjoitti:
Taisi olla uusimmassa tai toiseksi uusimmassa Tekniikan Maailmassa juttua kylmän akun latautumisesta ja lyhyistä ajomatkoista.
Joku oli kehitellyt akkulämmittimen :) Vaikka se nyt kuullostaa naurettavalta, mutta olisi varmasti asiallinen liäsvaruste pohjolan oloihin!Kyllä akku latauu jo alle 10 km ajolla aivan riittävästi, kun paikat on kunnossa. Minulla on työmatkaa n. 8 km suunntaansa ja kohta 26 v on tätä ajeltu, muutamat sakotkin saatu, mutta ei koskaan ole akku kyrvähtänyt kesken ajorupeaman ja tielle jättänyt. Ja kuten sanoin 4-6 v välein on akku vaihdettu. Voihan olla että pitemmällä ajolla akku olisi kestänyt 10 v.
Ja siinä TM jutussakin puhuttiin muutaman kilometrin kauppareissuissa ei akku ehdi lataantumaan kunnolla. Mutta kun täällä väitetään että ei edes 50 km riitä akun lataamiseen. Huhhuijaa !
- Koikkalainen
Eli hommahan on näin. Sorennossa on vakiona Webasto (ilman kellolaitetta). Webasto käynnistyy tarvittaessa automaattisesti (vaikka olisi kellolaite), koska nyky-dieselithän eivät kehitä tarpeeksi hukkalämpöä. Eli jos ajat pieniä lenkkejä akku pääsee tosiaankin tyhjentymään, koska Webasto tarvitsee niin paljon virtaa. Kylmällä kelillä pitäisi siis ajaa vähintään puolentunnin matkoja että akku pääsee latautumaan.
Liikkeen kanta on oikea, mutta kannattaa käydä vielä kysymassä asiaa jossain liikkeessä joka on valtuutettu Webaston asentaja.- ...
Niin kyllä tuo muori ajaa työn puolesta yleensä useita kymmeniä, ellei jopa satoja kilometrejä. Jotain matkojen pituudesta kertoo varmasti se, että auto on ostettu viime heinäkuussa ja nyt on mittarissa jo 30 tkm. Nyt pääsiäisenä käydessäni otin webaston sulakkeen irti, kun ei kuitenkaan enää niin kovia pakkasia varmaankaan ole ettei aamulla tarkenisi kyydissä olla, niin katsotaan ettö vieläkö virrat häviää.
- Avun saanut
www.arcticheat.fi sivuilta löytyy faktaa, ammattilaisten faktaa!
- Todennäköinen
syy on laturin hihnan säädössä,vaihtovirta generaattori purkaa akkua auton käydessä jos hihna ei ole todella kireällä.On tietysti monia muita mahdollisia syitä mutta tämä on yleisin syy.Olen ajellut 15 vuotta eri merkkisillä autoilla n. 6 km:n työmatkaa päivittäin kaikilla keleillä eikä koskaan ole sähkö loppunut ja akku kestänyt n. 150-200 thkm:n ajon,että joku tautihan tuossa autossa on.
- Apua saanut
Käyppä www.arcticheat.fi sivuilla niin asia selviää!!!Näkyy olevan Kia varusteltuna asiallisesti koviin pakkasiin!!!Kaikissa autoissa sama ongelma = AKKU ei lataudu kylmässä kuin vaivaiset muutaman amppeeriin eli virta ei riitä = sähköä kuluttavia varusteita siihen malliin tietenkin Webasto!
- Sokka irti
Vastaan vaikka asia lienee osaltasi vanhentunut ? Tuossa alla on monta kommenttia, jotka tyrmää kokemuksesi vaikka ilmi selvästi jo uutena Sorennossa on ollut tuo sama vika kuin minulla 7 v vanhassa (2005) mallissa. Akku tosiaan tyhjenee itsekseen ja satunnaisesti 1-3 kk välein. Ei vaikuta lukitus, webasto, ajomatkan pituudet, ei sisävalo tai parkkit päällä, auto pysäytetty, sammutettu ja lukittu täysin varmasti samalla tavalla ja joskus vaan akku tyhjenee ilman syytä.
Minullakin on 15 m roikka ja 100A laturi aina mukana ja jos autoa en saa yöksi
pistokkeen viereen niin akku kaapeli irti konehuoneesta (akun kenkä löysällä että lähtee ilman työkaluja irti ) ei ihan nykypäivää mutta saapahan varmasti käyntiin ! Ekä jonain päivänä löydän sen releen tai sähkölaitteen mikä itsekseen päälle vaikka pitäisi sammua ... siihen asti "sokka irti" ! - Sorento 2005
Epäilen, että Sorenton akkua tyhjentelee ns. automaattinen moottoriantenni, Vähän suolasta kuraa raossa ja johan jää päälle? Toinen epäilty lienee releohjattu nelivetokytkin, siellä voimansiirtopäässä. Kolme kertaa on akku tyhjentynyt. Ensimmäisellä kerralla tutkittiin perusteellisesti huollossa, mitään vikaa ei löytynyt, mutta varmuuden vuoksi vaihtoivat silloin uuteen autoon uuden akun.
- vaihturi 1
Akku saattaa kestää hyvin huollettuna vaikka kymmenen vuotta ,tai huollosta huolimatta ainoastaan muutaman vuoden.Akun kenkä tulee kiristää kunnolla löysän kengän ja akun navan väliin syntyy valokaari joka sulattaa navan startatessa. Olen onnistunut Sorenton kanssa viisi vuotta ilman pienintäkään vaivaa . Huolet löytyvät tiskin takaa ,Asiakkaan kohtelusta olisin halunnut vaihtaa uuteen .Tyhjässä liikkeessä automyyjä ei noussut istuimeltaan ilmoitti vain ettei ole koe ajettavaksi haluamaani autoa. liikkeen ulko puolella kiilteli teipattuna kiinnostukseni kohde!
- Sokkairti_2
Nonniin ... vika oli jonkin aikaa poissa ihan itsekseen. Mutta vika rupesi ilmenemään uudelleen tänä syksynä. Nyt olen sen verran tutkinut, että virtaa kuluttava pulma tulee TCCS eli nelivedon ohjausyksikön virtapiiristä. Sulake nro 13 tuolla kuskin jalkatilassa. Virtaa kuluu noin 5 Amppeerin verran. Jos sulakkeen irrottaa ja laittaa takaisin on kaikki taas kunnossa, saman tekee jos käyttää virrat päällä. Jokin jää ns. päälle ...
- Uudenostin
Ihme juttu, mulla 2016 mallisen Sorenton akku fuugaa ihan ok?
- Anonyymi
Sorento plugarin ongelma on nk pikkuakku ne eivät kestä kun max 3vuotta. Kahdessa ollut tämä ongelma. Vuosi sitten ei ovet avautuneet no avaimella ovi auki ei lohduttanut kun ei akussa ollut virtaa. Tiepalvelu paikalle ja saatiin autokäyntiin. Kotona Hämeenlinnassa ei lähtenyt enään käyntiin. Ei kun hinuri paikalle ja auto korjaamolle. Pikkuakku uusiksi. Nyt toinen Sorento alla ja sama vika. Ekalla oli ajettu 70000 ja nykyisellä 45000. Onneksi on kia liikkumisturva sitä kyllä tarvitaan.
- Anonyymi
Kia Korento ja Vepasto. Tuo Vepasto on se joka tyhjentää Kia Korenno🧰
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511228Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491115- 127998
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206929Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13845- 72835
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 39822