Sitten kun voit keskittyä autoilla ajamiseen,eikä
vain niiden myymiseen , voinet joskus ymmärtää minunkin näkökantani liikenteestä. Olen itse ajanut 40 vuotta ja yli miljoona kilometriä autoilla. Aloitin työni tällä Ruotsissa kielitaidittomana joten päädyin sattumalta apulantatehtaan magasiiniin ajamaan kauhakuormaajaa. Nämä välineet olivat vielä silloin kasivaihteisia. Opin tässä kytkimen käytön ja kun vielä siinä ajellessa tajusin miten kuorma nuosee moottorijarrutuksen avulla nopemmin tuuttiin niin siinä isoilla pyörillä tasapainoitellessa löytyi jonkinlainen peffatuntumakin ajokkiin. Olin silloin 22 vuotias
joten oppi tarttui. Kuten ehkä ymmärrät että olen näiden vuosien aikana pystynyt seuraamaan autojen ja liikenteen kehitystä ja olen ajellut nyt Suurtukholman liikenteessä viimeiset 30 vuotta uskonet että olen ehtiny nähdä joitakin autuja sisäpuoleltakin. En ole toistaiseksi aiheuttanut yhtään kolaria ,enkä myöskään saanut ajokkeihini milloinkaan katsastushuomautusta. Pidän autoni 8-10 vuotta.Maksan ne nykyääm käteisellä .se siitä

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kerro lisää! Meitä kiinnostaa!
jalkaa konehuoneeseen ja hymyilee tuntien sääliä minua kohtaan
Mutta saadakseen edes jonkun fiksun mukaansa
pitää olla kanttia vähän raottaa pompanhelmaa.
Hymyillään molemmat sitten kesällä kun ajellaan
minä citikallani ilman viimasuijaa 4,7 l dieseliä
sadalla. ja sama liikkuvuus kuin vanhalla saabillani 150hk voihan tässä lähiaikoina taas toi öljykin alkaa maksaan.
KATSO NOITA KAUNIITA PILVIÄ... valitse niistä
POMMITETAAN TOMMOSET
kehittelevät
TULEE KOMEE AURINKO. Menar du SOL? Joo AEROSOL . Kenttä särkyy mites Aero Turvallisesti alas maahan ? Aero kiertäkööt pilvenä aurinkoo hevoset
jäivät maahan Joukahaisen kanssa peltoa kyntämään.
Sitäkö kyistä?
Niin -juuri kas - sitä.
Sittenhän hyvä saadaan sitä voimaa millä jo Hietasen Mersukin kulki marskin syntymäpäivillä.