Miksi joka paikassa kerrotaan horoskoopeista erillaisesti??? Todella ristiriitaista.
Miksi
John
7606
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
vaik joku joskus osu kohdalles
Missä kerrotaan? Kerro minullekin?
En minä ainakaan ole huomannut, että luonnehoroskooppi-oppaat kuvaisivat merkit jotenkin hyvin eri tavalla. En ole vielä nähnyt opasta, joka kuvaisi esim. oinaan ja jousimiehen lauhkeiksi kuin lampaat ja vähän flegmaattisiksi, tai vaikkapa kaksosen tuppisuuksi.
Horoskooppi kertoo jotakin ihmisen perusluonteesta, siinä kaikki; vaikka sen, että kaksonen on sosiaalinen ja utelias luonne. Siihen ne yhtäläisyydet saattavat päättyäkin eri kaksosten välillä.
paskanjauhamista, vaikka siihen ne niinsanotut yhtäläisyydet loppuisivatkin!
Paskaa voidaan jauhaa monella tapaa, monessa paikassa, esimerkkinä vaikka TV. Siksi siinä ei pitäisi olla mitään ihmettelemistä. Joten älä hyvä mies ota kaikkea liian tosissaan!
olet innoissasi tällä palstalla...
Niin olenkin innoissani täällä - mutta entä sinä? Mitä sinä täällä teet?!
Älä lue niitä, jos sekoitat ne päässäsi niin pahasti että saat ristiriitaisia vaikutelmia.