Tulipa sitten mentyä Lindholmin keikalle, aatoksena ja toiveena saada KUUNNELLA hienoa musiikkia ja tulipa jopa kuviteltua, että pieni bubikeikka olisi musiikillisesti intiimin mahtava ja ihmiset kuuntelisivat siis hienoa musiikkia.
No.. tupakkaa, viinaa ja villiä naisia, voi herranperkele sentään. Sitä Klamilassa saivat kaikki, Dave ja ne kuuntelijt jotka olivat oikeasti tulleet kuulemaan ja keskittymään.
Yksikin keski-ikäinen akka oli piuhansa juonut poikki mutta valitettavasti tanssijalka toimi vielä ja täysipainoinen fanitus Artistin edessä roudareiden saadessa vahtia koko ajan etteivät päissään olevan zombiet kaada koko Davea ja särje vielä kitaroita.
Silti Dave sai mikkinsä muutamaan otteeseen huuleensa ja vähän nuorempaakin akkaa jytäsi niin-vitun-rocknroll-hubaa-täällä-klamilassakin-jee- kännissä - ja päin Lindholmia.
Paikka tietenkin on auttamattoman pieni, mutta kyllä olisi saanut olla saatanan kanaverkkoa välissä.
Koska eihän Daven vittuilukaan ( meinaan lystikkäät välispiikit ) saanut näitä lehmiä perääntymään sen verran että soittaja saisi oikeasti esiintymisrauhan.
Vitutti ja hävetti ja koko ajan oikeasti pelotti, että kamaa menee rikki ja Daven mulkaisut sattuivat sydämeeni koska hän oli kuitenkin saapunut tänne jumalanperseen takavasemmalle esittämään hienoa musiikkiaan ja sitten ihmiset ovat noin helvetin ääliöitä.
Autistiset alkoholistit ( muutamakin tällainen riittää ) vain varastivat huomion ja minä en ollut ainoa joka kärsi samasta asiasta.
Kellarihooseepunkkipumppu kuulostaa sopivimmalta tällaisille jotka tulevat maalaistaloistaan ulos bailaamaan ja esittämään laajasti irtonaisia liikkeitään - oli orkka mikä tahansa - jos ymmärrätte. Musiikin kuuntelijat ovat aivan asia erikseen.
Davehan tuntui alkuunsa kyllä yrittävän, mutta ihminenhän hänkin vain on. Kourallinen niitä kuuntelijoita sai varmasti hyvän kokemuksen musiikillisesti, mutta tällainen ympäristö tappaa keneltä vain terän esityksestä.
En tiedä mitä Lindholm itse oli mieltä keikastaan ja paikasta ja toivon että hän suostuu joskus tulemaan vielä edes Kotkaan asti kun puhutaan kaakonkulmasta.. mutta näkemäni ja aistimani perusteella voisin kuvitella hänen kiroavan Klamilan keikan paskimpien kärkeen ikinä.
Voihan se tietysti olla niinkin, että valtion palkitsema taiteilija sai suurtakin hupia katsellessaan klamilalaisia viihdetaiteilijoita.
Tulikohan otettua musiikki taas vähän liian vakavasti.. mutta vaikka itse Elvis esiintyisi Sillankorvassa niin tuohon toivonsa menettäneeseen paikkaan ei ole haluja mennä.
No.. jos sorruin yleistyksiin ja kehnoihin analyyseihin ja päätelmiin, pahoittelen, mutta koska olen tunnekuuntelija ja musiikin ystävä niin oli pakko purkautua. Vitun ihmiset, juokaa vähän vähemmän viinaa. Jos ette tähän pysty niin juokaa niin paljon ettette pääse tanssilattian torpedoiksi ja itse asiassa niistä taloistanne edes ulos.
No, toivottavasti Dave kelaili tämänkin murheellisen hupinäytelmän olevan vain rokkenrollia ja väki sai kuka mitäkin, jotkut todennäköisesti eivät muista saaneensa yhtään mitään ja totisesti toivon että leka paukuttaa muutamassa tietyssä päässä kallonpohjaa tänä aamuna oikein helvetin kovasti.
Mutta artistia pitää lopuksi kiittää, siihen me emme pystyneet keikan jälkeen. Pelkäsimme näkevämme jotain vielä makaaberimpaa ja nolompaa ja pakenimme koko brutaalista kylästä.
Aamulla muistellessani Davea, mielikuvaan tunki yhä perkeleellisesti punavalkoinen tuulipukutornaado. Mutta ehkä aika kultaa tämänkin muiston ja lipun hintakaan ei siis ollut kuin vain se 5 euroa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
valinta konserttipaikaksi.Enpä voi kuin ihmetellä.Olis voitu järjestää vaikkapa BarTompurissa.Siellä tuntuu noi pikkukonsetit onnistuvan täydellisesti.
Tuolta olisi pitänyt porukkaa kylmästi lennättää pihalle pilaamasta ilmaa.
Sillankorvana pitäisin jatkossa turpani hyvin kiinni koko farssista. Vai mitenhän he puolustelisivat sitäkin että järjestysmiehiä ei tuntunut olevan missään, vai oliko laserkatseeni jälleen kerran väärässä paikassa? Vai eikö sisäsiittoisia syyntakeettomia raaskita potkia ovesta ulos, kun ovat kerrankin päässeet vähän "tuulettumaan"..??
Anteeksi, mutta edelleen kyrpii koska konsertti oikeasti kärsi siitä että joillakuilla sattui olemaan "hyvät kekkerit".
Tompurin baari olisi sopinut paljon paremmin ja siellä olisi ollut taatusti yleisökin enemmän mukana. Niinkuin oikeasti mukana.
Paha yhdistelmä maassa, jossa "vittu osataan vetää viinaa". Pershikiän kyläkuppila ja pääsiäinen. Kuinkahan moni noilla baarikeikoilla todellisuudessa on artistin takia? Moni ajattelee vain räkälän olevan täysi ja meno sen mukainen, joten mukaan on päästävä.