Eilen illalla huomasin naamaa pestessäni, että otsani on ihan karhea, kuin täynnä pieniä näppylöitä, aamulla koko naaman iho näytti samanlaiselta. Iho tuntuu kauttaaltaan ihan karhealta ja kutittaa välillä. Iho ei ole kuitenkaan punainen, mutta hieman kosketusarka.
Mistähän siis on kyse, ei kai mitään rokkoa?! Mitään sellaista en ole edes syönyt, mistä olisi voinut tulla allerginen reaktio.
Mistähän siis on kyse, ei kai mitään rokkoa?! Mitään sellaista en ole edes syönyt, mistä olisi voinut tulla allerginen reaktio.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ja ennen ei ole ollut,iho kumman karhea ja aristaa myös pahoinvointia.
Korvanlehdetkin oli punaset ja kutisi mutta kummallisia väristyksiä iholla kun kananlihalla.Kutittavia paukamia ja epäilenkin,oisko lintukirppujen aikaansaannos.Olen kuivattanu pyykit parvekkeella ja koivuja on edessä myös linnunpönttöjä.Vasta ensimmäistä kevättä asun täällä ja aiemmin ei ole ollut tällästä.Kutina on kovaa!