kiihkeä abortinvastustaja on tullut miettineeksi seuraavia asioita:
Jokainen nainen, joka on sukupuolisesti aktiivinen, saa elämässään useita "jumalan päättämiä" abortteja. Hän ei yleensä ole niistä edes itse tietoinen, vaan kokee vain vähän hieman rankemmat kuukautiset. Näin luonto abortoi itse jo raskauden alussa täysin elinkelvottomat sikiöt.
Monet ehkäisykeinot ovat abortatiivisia. Jotkut e-pillerit ja etenkin kierukat eivät ehkäise hedelmöittymistä, vaan alkion kiinnittymisen kohtuun. Tällaista ehkäisykeinoa ei voi siis käyttää, jos ehdottomasti on sitä mieltä, että ihminen alkaa jo hedelmöityksessä.
Jos jo solut ovat ihmisiä, niin mikseivät silloin sitä ole jo siittiö ja munasolu? Nehän ovat mahdollisia ihmisen osia. Tästä seurauksena miesten onanointi ja naisen kuukautiset on kiellettävä. Siinähän tapetaan tämän teorian mukaan ihmisiä.
Ja vielä. Nykyisin aborttien yhteydessä ei heitetä jalkojaan sätkiviä sikiöitä roskapusseihin - sikäli mikäli niin on koskaan Suomessa tehty. Valtaosa raskaudenkeskeytyksistä tehdään niin varhain, että sikiö ei välttämättä edes erotu kohdun limakalvosta ja verestä.
Jos sen sijaan kiellämme abortin, alkavat jätesäkit taas sätkiä, ja nuoret naiset kuolla takinhenkari sisällään. Valinta on meidän.
Jokainen nainen, joka on sukupuolisesti aktiivinen, saa elämässään useita "jumalan päättämiä" abortteja. Hän ei yleensä ole niistä edes itse tietoinen, vaan kokee vain vähän hieman rankemmat kuukautiset. Näin luonto abortoi itse jo raskauden alussa täysin elinkelvottomat sikiöt.
Monet ehkäisykeinot ovat abortatiivisia. Jotkut e-pillerit ja etenkin kierukat eivät ehkäise hedelmöittymistä, vaan alkion kiinnittymisen kohtuun. Tällaista ehkäisykeinoa ei voi siis käyttää, jos ehdottomasti on sitä mieltä, että ihminen alkaa jo hedelmöityksessä.
Jos jo solut ovat ihmisiä, niin mikseivät silloin sitä ole jo siittiö ja munasolu? Nehän ovat mahdollisia ihmisen osia. Tästä seurauksena miesten onanointi ja naisen kuukautiset on kiellettävä. Siinähän tapetaan tämän teorian mukaan ihmisiä.
Ja vielä. Nykyisin aborttien yhteydessä ei heitetä jalkojaan sätkiviä sikiöitä roskapusseihin - sikäli mikäli niin on koskaan Suomessa tehty. Valtaosa raskaudenkeskeytyksistä tehdään niin varhain, että sikiö ei välttämättä edes erotu kohdun limakalvosta ja verestä.
Jos sen sijaan kiellämme abortin, alkavat jätesäkit taas sätkiä, ja nuoret naiset kuolla takinhenkari sisällään. Valinta on meidän.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Tokihan nuokin ovat ihan hyviä argumentteja, jotka voidaan kuitenkin kumota. Tärkein kysymys mielestäni on, että mikä oikeuttaa abortin vastustajat päättämään toisen puolesta tai tuomitsemaan toisen?
tuohan se on se peruskysymys, mutta kun se ei heidän mielestään sitä ole. He kun ovat "parempina ihmisinä" mielestään oikeutettuja määräämään kaikista ihmisistä.
Mitkä kohdat kirjoituksessani ovat sinun mielestäsi helposti kumottavissa?
Tuskin kaikki abortinvastustajat ovat sanonneet ettei joku saisi tehdä aborttia jos haluaa tai edes tuominnut heitä. Abortinvastustajillakin on oikeus mielipiteisiin ja aiheesta saa keskustella. Saan sanoa mielipiteeni: abortti on mielestäni murha!En silti tuomitse abrotintekijöitä henkilöinä!
Kuka on sanonut että olen parempi ihminen kun vastustan aborttia?
Kysymykseni kuuluukin: eikö minulla saa olla omaa mielipidettä asiasta?
Ehkä asia onkin niin (en väitä että olisi), että abortin hyväksyjät kuvittelevat olevansa parempia ihmisiä ja leikkivät marttyyrejä?
Ja missä kohden me abortinvastustajat olemme määräilleet? Sanon vain mielipiteeni; abortti on murha PISTE!
Vastaat oikeastaan jo itse kysymykseesi. Olet selvästi muita parempi koska osaat neuvoa ja suorastaan pyrit pakottamaan toiset valitsemaasi toimintamalliin. Olet oikeassa ja muiden tulee toimia samoin? Toki jokaisella on mielipide, mutta vastustajan mielipide koskee toisia ihmisiä ja sitä kuinka heidän tulee elää elämäänsä sinun mielesi mukaan mieluiten. Abortin sallija (ei muuten aina sama kuin puolustaja..) taas antaa jokaisen päättää ja valita omasta puolestaan puuttumatta toisen ratkaisuun. Puolustaja sitten lienee jo sellainen henkilö joka on vastustajan kanssa pöibvastaista mieltä eli suorastaan vaatii aborttia tietyissä tilanteissa taas ilman naisen omaa tahtoa ja toivetta?
Eikö se että sallii toiselle jotakin vaikka ei itselleen ole suvaitsevaisuutta ja jalompaa ajattelua? Marttyyri on sellainen joka uhraa itsensä jonkin asian puolesta, miten kukaan uhraa mitään mielipiteellään ellei toimi jotenkin aktiivisesti?
"Ja missä kohden me abortinvastustajat olemme määräilleet? Sanon vain mielipiteeni; abortti on murha PISTE!" Siinähän se tuli omassa tekstissäsi.. Juuri määräsit jokaisen abortin tehneen murhaajaksi? Ja jos en ole väärin ymmärtänyt nyt mielellään kieltäisit moisen touhun kokonaan? Silloinkin määräät toisten elämästä.. Se että sallii taas toiminnan ei määrää tekemään niin vaan antaa kaksi vaihtoehtoa joista valita jos vain pystyy sen toiselle sallimaan..
luehan tekstini uudestaan! Vaikka vastustankin aborttia, en ole ikinä väittänyt, eitteikö kukaan saisi itse päättää tekeekö sen vai ei!
Kyllä, abortti on mielestäni murha, ja kuten olen jo monesti sanonut, tuomitsen teon, EN ihmistä! Sinulle tuntuu olevan mahdotonta ymmärtää tätä asiaa! Joillakin tuntuu olevan sellainen käsitys, että jos on jotain mieltä asioista hän tarkoittaisi myös sitä, että kaikki muut tavat ajatella/ toimia olisi kiellettyä hänen mielestään! Mielestäni kaikki tekevät niinkuin lystäävät, enkä mene kenellekään päin naamaa sanomaan että teit väärin. Olen vain sitä mieltä yleisesti ottaen. En syytä enkä syyllistä ketään ihmistä, vaan asiaa! Kaksi eri asiaa!
Joten pohdihan tuota mitä sanoit uudestaan! Ja tuota kysymystä ei ollut tarkoitettu sinulle vaan ko:lle jonka tekstiin oli osoitettu! MINÄ en väittänyt että kukaan olisi määräilijä ja haukkujaa vaan esitin hänen mielipiteensä toisinpäin! Eikä kyse ollut ainoastaan tästä hänen kirjoituksestaan, vaan myös muista! Minulla on mielipiteeni, hänellä/ teillä omanne! Minä en ole ikinä väittänyt että teidän mielipide olisi omaani huonompi, vaan sitä, että jokaisella on oikeus kantansa perusteluihin. Turha syyttää asioista jotka eivät pidä paikkaansa!
Mikäli et ymmärtänyt vielä toistan, tuomitsen abortin, en sen tekijää! Enkä ole missään väittänyt että abortti pitäisi suoranaiseti laissa kieltää, vaan pikemminkin pohtia pidemmän päälle, että mitä muuta voitaisiin tässä yhteiskunnassa asioille tehdä, jottei ei toivottuja- raskauksia olisi niin paljon! Elikkäs, pohdihan uudestaan sanojasi/ syytöksiäsi!
Moni ihminen sekoittaa oman mielipiteensä ja absoluuttisen totuuden. Voit sanoa, että abortti on sinusta murha. Jos kuitenkin sanot, että se on murha, piste, tuomitset abortintekijän murhaajaksi, mitä hän ei tämänhetkisen laintulkinnan eikä monen muun ihmisen mielestä ole.
Täällä uhataan abortin läpikäyteistä helvetillä ja ties millä. Siihen ei ole kellään ihmisellä oikeutta, sillä tuomitsemisen tekee joku muu kuin sinä tai minä. Meidän asiamme ei ole tuomita, mielipiteen esittäminen on ihan eri asia.
Olen sinulle jo aiemmin kirjoittanut, että et voi muka hyväksyä ihmistä, mutta et hänen tekoaan. Se on jälleen yksi esimerkki siitä, että asetut toisen yläpuolelle. Määrittelet ylhäältä päin mikä hänessä on "väärää", ja suostut rakastamaan vain loppuosaa ihmisestä. Ei sellainen ole rakkautta.
Mitä sinä höpiset? Tässä ei ole kukaan muu nousemassa toisten yläpuolelle kuni sinä. Miten niin loppuosaa? Ihmisessä kunnioitan kaikkea, jokainen tekee itse päätöksensä ja elää sen mukaan. Toisten päätökset eivät muuta tunteitani heitä kohtaan mitenkään. Mutta yhä ja edelleen, se ei tarkoita sitä, että pitäisi hyväksyä kaikkien teot. Siitä juuri on elämässä kyse! Missä kohden olen määritellyt että mikä on jossain ihmisessä "väärää"? Teko ja ihminen on kaksi eri asiaa! Yksi parhaimmista ja rakkaimmista ystävitäni on tehnyt abortin ja olen tukenut ja lohduttanut häntä päätöksessään. IKINÄ en ole syyllistänyt, enkä väittänyt että olisin parempi ihminen!
se piste tarkoittaa sitä, että se on mielipiteeni PISTE! Olenko tuominnut? Tai uhkaillut? Lieneekö sinunkin olisi hyvä opetella lukemaan tekstiä ilman, että kaikkea pitää vääristellä!
ja viittaaminen siihen, ettei toinen osaa lukea ovat myös hyviä tapoja ilmaista ylemmyytensä. Noinhan lapsia puhutellaan. Mutta kun minä en ole sinun lapsesi, joten voisitko kirjoittaa niin kuin aikuiselle, kiitos.
Minä en voi ymmärtää sinun tajunnanvirtaasi. En ole koskaan kuullut, että PISTE tarkoittaa samaa kuin "mielestäni", enkä usko että tällainen käytäntö on kovin yleinen.
Ja kyllä, sinä olet aika hyvä uhkailemaan ja tuomitsemaan. Omien tekstien lukeminen ikään kuin ulkopuolisen silmin kannattaa aina. Minäkin olen sillä metodilla oppinut paljon itsestäni. Suosittelen!
Nyt minä sinun mielestäni "höpisen". Näinkö puhuu aikuinen ihminen toiselle, tuntemattomalle aikuiselle?
Minä en ainakaan pidä ystävinäni ihmisiä, jotka eivät hyväksy minua kokonaan, kaikkine vikoineni ja pahoine tekoinenikin. Enkä voisi kuvitella olevani niin hurskasteleva, että "tukisin" ystävääni vaikeassa elämäntilanteessa, vaikka en hyväksyisi hänen valintaansa. Ihminen ja hänen tekonsa ovat yhtä, et voi valita sieltä vain parhaita paloja.
Ei tuo ole aitoa rakkautta, vaan laskelmoivaa ja alentuvaa, pinnallista mukaempatiaa. Sellaista saa usein uskovaisilta, jotka yrittävät värvätä omiin piireihinsä.
älä ole naurettava. Eiköhän se ole fakta, jos kerta vääristelet sanojani ja väität tietäväsi miten ajattelen ja tunnen.. vaikka ne ovatkin muuta mitä oikeasti ajattelen. Mitä se sitten on?
Etkö ole ikinä tullut ajatelleeksi, että lauseita voisi ajatella asiayhteyteen ja käyttää hiukan itsekin sitä järkeä ja päätellä, että mitä voisi sanoa. Kaikkea kun ei voi kirjoittamalla ilmaista vaikka kuinka yrittäisi! Eikä kaikkea edes viitsi vääntää rautalangasta!
Olenhan lueskellut omia tekstejäni, mutta yhä ja edelleen.. Itse en ole uhkaileva enkä tuomitseva, se miksi sinä kuvittelet niin.. en tiedä! Kerro minulle esimerkki tästä, missä kohtaa olen uhkaillut? Ja missä kohtaa tuominnut?
höpisemisellä tarkoitan sanojeni vääristelyä! Minulle se tarkoittaa sitä! Vai kuvitteletko tosiaan, että kaikki ihmiset ilmaisevat itseään samalla tavalla? että ilmaisut voi tulkita erilailla?
Jos sinä et kykene erottamaan näitä kahta asiaa toisistaan, on se4 sinun ongelmasi. Samaa voidaan verrata muihinkin asioihin! Oletko aina ystäviesi kanssa samaa mieltä kaikista asioista? Hylkkäätkö ihmiset jotka ovat kannssasi eriä mieltä? Kukaan muu ei tässä ole hurskas kuin sinä! En haluaisi kuulua sinun tuttavapiiriisi, sillä et selvästikään kykene olemaan "järkevä" ihmisten suhteen jotka ajattelevat erilailla kuin sinä itse! Minulle se ei tuota ongelmia!
Olisiko minun pitänyt haukkua ystäväni kun hän teki abortin? Hylätä hänet? Sanoa, etten voi tukea häntä koska vastustan aborttia ja olisin hurskas jos sen tekisin? Eiköhän ystävyys ole juuri sitä, että tuetaan ja ollaan läsnä tilanteista huolimatta! Minä en ystäviäni hylkäisi!
Noh, sinähän sen tiedät mitä minä tunnen! Pitääpähän muistaa tästedes etten tue ketään joka on kanssani eriä mieltä!
Sinä olet itse laskelmoiva ja kylmä ihminen, et kykene hyväksymään että ihmiset ajattelevat erilailla, ja että toiset pystyvät työntämään omat "ongelmansa/tunteensa" syrjään ja ajattelemaan läheisiään silloin kun heillä on vaikeaa! Enkä ole ikinä väittänyt, että ihmisten pitäisi ajatella samalla lailla kuin minä! Jos tässä joku ei kykene rakastamaan aidosti, se olet sinä!
en nyt äkkiseltään löydä yhtään kirjoitustasi, jossa et olisi niin tehnyt. Jokin sinulla mättää, olet ihan kamalan aggressiivinen ja ihan himosti puolustuskannalla, vaikka tämän pitäisi olla vain leppoisa nettikeskustelu. Vain sinä voit tietää mistä se johtuu.
että unohdan tämän viestin. Palataan asiaan sitten kun olet hieman tasapainoisemmalla tuulella. :)
Lienee parempi niin! Yritä ymmärtää, että omia mielipiteitään saa/ pitääkin sanoa, mutta älä väitä toisista ihmisistä/ heidän sanomisistaan sellaista mikä ei pidä paikkaansa! Asioita vääristellään ja.. niin se vain menee! Kaikkea ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti, ja olisi hyvä taito opetella lukemaan asiallisesti rivien välistä!
En tiedä mistä olet moista päähäsi saanut! En ole mitenkäänagressiivinen mutta tottakai puolustan mielipiteitäni jos väitetään sellaista mikä ei pidä paikkaansa. Ilmeisestikin me ollaan aivan eriluontoisia ihmisiä! Minä ymmärrän sen, positiivisessa mielessä. Ymmärrätkö itse?
Minua ei häiritse ihmisten omat mielipiteet mutta rehellisesti sanottuna vääristely häiritsee! Ja kuten sanoin, anna konkreettinen esimerkki siitä, missä syyllistäisin? Sillä sitä en ole tehnyt! Vai eikö se mene jakeluun, että minä erotan teon yksilöstä. Jos muut eivät siihen kykene, ei se ole minun vikani. Te puolestanne syytätte minua siitä, etten muka sitä pysty tekemään!
Kai minä parhaiten tiedän mitä tunnen ja miten ajattelen. Etkä ole vieläkään vastannut suoriin kysymyksiini! Älä kaartele vaan sano suoraan!
Jos minä olen kerta epäaito, tunteeton ihminen, niin kuinka minun olisi sitten mielestäsi pitänyt kohdata ystäväni, joka teki teon jota vastustan?
enää lähestyä sinua, mutta uskaltaisinkohan vielä kysyä: Mihin kysymyksiisi en ole vastannut? Saisiko uusinnan?
Hei, anteeksi kun vastaaminen kesti, en käynyt lukemassa palstaa. Tässäpä lainauksineen:
"Jokainen nainen, joka on sukupuolisesti aktiivinen, saa elämässään useita "jumalan päättämiä" abortteja. Hän ei yleensä ole niistä edes itse tietoinen, vaan kokee vain vähän hieman rankemmat kuukautiset. Näin luonto abortoi itse jo raskauden alussa täysin elinkelvottomat sikiöt."
Abortinvastustajat yleensä rajaavat luonnolliset abortit erikseen ja vastustavat keinotekoisia.
"Monet ehkäisykeinot ovat abortatiivisia. Jotkut e-pillerit ja etenkin kierukat eivät ehkäise hedelmöittymistä, vaan alkion kiinnittymisen kohtuun. Tällaista ehkäisykeinoa ei voi siis käyttää, jos ehdottomasti on sitä mieltä, että ihminen alkaa jo hedelmöityksessä."
Tämä yleensä kumotaan sillä, että "eihän se nyt niin oo", mikä tietenkin kertoo jo vastustajan aivotoiminnasta. Jos tarkkoja ollaan, niin eikös e-pillerit estä koko ovulaation, jolloin hedelmöitymistä ei tapahdu.
Ja esim. lestadiolaisethan vastustavat noitakin.
"Jos jo solut ovat ihmisiä, niin mikseivät silloin sitä ole jo siittiö ja munasolu? Nehän ovat mahdollisia ihmisen osia. Tästä seurauksena miesten onanointi ja naisen kuukautiset on kiellettävä. Siinähän tapetaan tämän teorian mukaan ihmisiä."
En ole tavannut ainoatakaan abortin vastustajaa, joka olisi sanonut siittiöitä ja munasoluja ihmisiksi.
"Ja vielä. Nykyisin aborttien yhteydessä ei heitetä jalkojaan sätkiviä sikiöitä roskapusseihin - sikäli mikäli niin on koskaan Suomessa tehty. Valtaosa raskaudenkeskeytyksistä tehdään niin varhain, että sikiö ei välttämättä edes erotu kohdun limakalvosta ja verestä."
Tuo "välttämättä" on liian tarjolla tuossa, joka ainoa abortinvastustaja, joka on niin tohkeissaan oman asiansa ajamisesta ettei muista käyttää omia aivojaan, voi tarttua siihen ja tuoda sinulle falskeja tai muuten erittäin epäeettisiä kuvia netistä korostaakseen omaa pyhää tehtäväänsä abortin kieltämisessä.
Huomaa, että en todellakaan ole abortin vastustaja, minusta argumenttisi olivat oikein hyviä ja asiallisia.
Eräät pahvit keksivät epäolennaisen porsaanreiän kaikesta, ja jos sellaista ei jostain syystä löydy, he alkavat julistaa laput silmillä kulunutta "ABORTTI ON MURHA!" mantraansa.
Ja niinhän sitten kävi minunkin argumentilleni.
"Tuskin kaikki abortinvastustajat ovat sanonneet ettei joku saisi tehdä aborttia jos haluaa tai edes tuominnut heitä"
En minä mistään kaikista puhunutkaan.
Osa abortinvastustajista on varmasti ihan fiksuja, he osaavat perustella kantansa ja myös sulkea suunsa, kun heidän mielipiteitään ei kaivata (sangen tarpeellinen ominaisuus kaikissa asioissa). Heitä ei kyllä taida tällä palstalla juuri hengailla, tai sitten he purkavat kaikki aggressionsa tänne ja ovat tosielämässään ymmärtäväisiä.
Sitten on ihmisiä, jotka tuomitsevat, eivät edes yritä ymmärtää ja tekevät johtopäätöksensä vajavaisen ja usein väärän tiedon ja omien mielipiteidensä perusteella. Kun heille sanoo tästä, he kiljuvat suureen ääneen: "Minulla on oikeus mielipiteeseeni!" - lause, joka oikeuttaa mielipiteeseen muttei sen julistukseen.
Oli asia sitten abortti tai valkosipulin murskaaminen/paloittelu tai mitä tahasa niiden väliltä, jälkimmäinen tapa on aina väärin muita kohtaan.
Viestissäni tarkoitin hyökätä lähinnä tuollaisen lähestymistavan kimppuun, en abortinvastustajien.
jos et tajua että jos sanot aborttia murhaksi niin abortin tehnyt on silloin murhaaja. Ei voi olla murhaa ilman murhaajaa.
Nii mitenkäs sen tuomitsemisen ja panattelun kanssa oli? Kannattaa varmaan tarkistaa tuota sanastoa jota käytät...
En kyllä siitä kiihkeydestä niin tiedä, mutta vastailen kuitenkin:
> Jokainen nainen, joka on sukupuolisesti
> aktiivinen, saa elämässään useita "jumalan
> päättämiä" abortteja. Hän ei yleensä ole niistä
> edes itse tietoinen, vaan kokee vain vähän
> hieman rankemmat kuukautiset. Näin luonto
> abortoi itse jo raskauden alussa täysin
> elinkelvottomat sikiöt.
Tässä voi verrata keskenään niitä, että ihminen kuolisi tapaturmaisesti tai vakavaan sairauteen sen sijaan, että joutuu henkirikoksen uhriksi. Nuo varhaisvaiheen runsaat keskenmenot liittyvät normaaliin evoluutioon ja luonnonvalintaan, kaikki biologinen muuntelu kun ei ole haitatonta.
> Monet ehkäisykeinot ovat abortatiivisia. Jotkut
> e-pillerit ja etenkin kierukat eivät ehkäise
> hedelmöittymistä, vaan alkion kiinnittymisen
> kohtuun. Tällaista ehkäisykeinoa ei voi siis
> käyttää, jos ehdottomasti on sitä mieltä, että
> ihminen alkaa jo hedelmöityksessä.
Tässä on paljon totuuden siementä mukana. Oma kantani on se, että täysi ihmisyys ei tule 0/1-periaatteella voimaan jostakin tietystä hetkestä, vaan jos raskauteen ja raskaaksi tulon riskiin todellakin on puututtava, niin sitten mahdollisimman pian. Esim. seuraavat seikat tekevät eroa ihmisen kehityksen väkivaltaisen puuttumisen paheksuttavuuteen sitä nostavasti:
(i) hedelmöitys
(ii) raskauden alku, eli alkion liittyminen kohdunseinämään
(iii) ruumiinosien kehittyminen
(iv) kyky pärjätä kohdun ulkopuolella
(v) syntymä
Ensinmainittu pykälä on periaatteessa ensimmäinen tärkeä ihmisyyden askelista, oman ainutlaatuisen perimän saaminen, viimeinen taas on hyvin perustavaa laatua oleva ja tekee ihmisen täysin oikeuskelpoiseksi. Minulla on tiettyjä varaumia abortatiivisten ehkäisykeinojen järkevyyttä kohtaan, koska niiden toimintaperiaate on usein senlaatuinen, että niitä käyttävä vaarantaa samalla myös omaa terveyttään, mutta ovat ne totta kai paljon parempia kuin varsinainen (yllä mainituissa vaiheissa (ii)-(iii):sta eteenpäin) abortti.
Abortin vastustajalla on siis myös vain näkemys siitä, milloin elämä alkaa. Jostain syystä se näkemys on "parempi" tai "oikeampi" kuin abortin puolustajien. Kuitenkin kyse on vain mielipiteistä ja mielipiteellään ei koskaan voi perustella sitä, että tulee kumoamaan toisen sanomisia tai mielipiteitä!
Älkää vastustajat vaan nyt harrastako seksiä, sillä olette aborttia vastaan. Harrastakaa te seksiä vain 1,8 kertaa elämänne aikana, älkää enempää, niin ei tule tehtyä murhia ja voitte seistä sanojenne takana.
"Älkää vastustajat vaan nyt harrastako seksiä, sillä olette aborttia vastaan. Harrastakaa te seksiä vain 1,8 kertaa elämänne aikana, älkää enempää, niin ei tule tehtyä murhia ja voitte seistä sanojenne takana."
Eihän se nyt tuota tarkoita. Vastustan aborttia ja tiedostan että ehkäisykin voi pettää.. niinpä vastaan teoistani ja synnytän pienokaisen. Kannan vastuuni siitä, että seksiä voi seurata raskaus!
Ja mitenköhän abortin vastustaminen liittyy seksittömyyteen? Perustele! Seistä sanojensa takana? Mitä tarkoitit?
lukuun ottamatta olemme siis samoilla linjoilla.
Minusta vertauksesi henkirikoksesta ja "luonnollisesti" kuolemisesta johtaa siihen, että koko lääketiede olisi kyseinalaistettava. Niinhän moni toki tekeekin. Puolisoni ja minä emme olisi hengissä ilman lääketiedettä, eli meidän pitäisi olla "luonnollisesti" kuolleita. Ehkäpä siksi, ja lääkärin lähiomaisena en osaa ajatella asiaa noin kuin sinä.
Kiitos kuitenkin hyvinperustellusta vastauksesta.
"Jokainen nainen, joka on sukupuolisesti aktiivinen, saa elämässään useita "jumalan päättämiä" abortteja. Hän ei yleensä ole niistä edes itse tietoinen, vaan kokee vain vähän hieman rankemmat kuukautiset. Näin luonto abortoi itse jo raskauden alussa täysin elinkelvottomat sikiöt."
Abortti on eri asia kuin keskenmeno!
"Monet ehkäisykeinot ovat abortatiivisia. Jotkut e-pillerit ja etenkin kierukat eivät ehkäise hedelmöittymistä, vaan alkion kiinnittymisen kohtuun. Tällaista ehkäisykeinoa ei voi siis käyttää, jos ehdottomasti on sitä mieltä, että ihminen alkaa jo hedelmöityksessä."
ei sitä nyt ihan noinkaan voi ajatella! Sillä nyt ei ole periaatteessa mitään merkitystä minkälaista ehkäisyä käyttää. Abortti tehdään kun sikiö on jo kiinnittynyt. Mielestäni jälkiehkäisypillerit ovat hyväksyttäviä, abortti taas ei! Ei ole sama asia loppujen lopuksi!
"Jos jo solut ovat ihmisiä, niin mikseivät silloin sitä ole jo siittiö ja munasolu? Nehän ovat mahdollisia ihmisen osia. Tästä seurauksena miesten onanointi ja naisen kuukautiset on kiellettävä. Siinähän tapetaan tämän teorian mukaan ihmisiä."
Onko joku sanonut näin? Abortti on murha siinä vaiheessa, kun munasolu on kiinnittynyt kohtuun ja lapsi on alkanut kehittymään!
"Nykyisin aborttien yhteydessä ei heitetä jalkojaan sätkiviä sikiöitä roskapusseihin - sikäli mikäli niin on koskaan Suomessa tehty. Valtaosa raskaudenkeskeytyksistä tehdään niin varhain, että sikiö ei välttämättä edes erotu kohdun limakalvosta ja verestä."
asian pointti? Eikö sikiö ole silti elävä olento vaikkei sitä voikaan vielä erottaa? Ja kyllä, eläviä lapsia on suomessakin abortoitu ja jätetty kuolemaan.
"Jos sen sijaan kiellämme abortin, alkavat jätesäkit taas sätkiä, ja nuoret naiset kuolla takinhenkari sisällään. Valinta on meidän."
Naivi ajattelutapa! Abortoitu on eläviä sikiöitä nytkin! Ja vastikään oli ainakin kaksi juttua äideistä jotka olivat tappaneet/ antaneet vastasyntyneensä kuolla! Tappakoot mieluummin itsensä.. sitten vaikka hengarilla! Onneksi oikeus tulee tapahtumaan näissäkin murhissa!
Anteeksi nyt vaan, en yleensä viitsi olla tällainen pilkunviilaaja, mutta nyt oli tekstissä niin monta epäkohtaa:
"Abortti tehdään kun sikiö on jo kiinnittynyt."
Ensinnäkin, sikiö ei kiinnity, tsykootti kiinnittyy. Sikiöstä aletaan puhua vasta, kun hedelmöittynyt munasolu on 7-8 vkoa vanha.(Ja tässä vaiheessa kaikista aborttiin menevistä 95% on jo kaavinnassa tai lääkkeellisesti alkionsa poistattaneet)
"Abortti on murha siinä vaiheessa, kun munasolu on kiinnittynyt kohtuun ja lapsi on alkanut kehittymään! "
Munasolu alkaa jakaantumaan ja lapsen alku kehittymään heti hedelmöityshetkestä lähtien. Kohdun seinämään se kiinnittyy vasta viikko tämän jlk eli yleensä rvkolla 3.
"Ja kyllä, eläviä lapsia on suomessakin abortoitu ja jätetty kuolemaan. "
Valitettavaa kyllä. Näin on tehty ennen aborttilakia.
"Ja vastikään oli ainakin kaksi juttua äideistä jotka olivat tappaneet/ antaneet vastasyntyneensä kuolla! "
Aivan. Olisiko näilläkin äideillä ollut järkevämpi vaihtoehto abortoida alkio aikaisessa vaiheessa. Ei olisi tarvinnut tappaa syntynyttä ja elävää ihmistä.
Entä sitten se vaihtoehto, että nainen voisi, ennemminkin kuin hävetä, olla ylpeä raskaudestaan ja äitiydestään ja mennä ajoissa raskauden todettuaan lääkärintarkastuksiin ja neuvolaan ja saada paljon arvokasta apua tulevan varalta? Myös työpaikalla on hyvä tietää asia, koska Suomessa on tehokas ja toimiva äitiys- ja vanhempainlomaa koskeva laki.
Ottaen yllämainitun huomioon, pidän Pietarsaaren tapausta naisen (virka-asema, motiivin puute) puolelta hyvin erikoisena ja on hyvin mahdollista, että nyt vangittuna oleva mies olisi nimenomaan ensisijaisesti houkutellut ja painostanut tapahtuneeseen hirvittävään rikokseen tai tehnyt koko homman omasta harkinnastaan. Hänellähän se kaikki menetettävä oli (vaimo ja perhe muualla) kun taas musiikkiopiston rehtorina toimiva nainen voi vallan mainiosti saada äitiysloman, turvautua myöhemmin päivähoitoon ja suhtautua lapseen iloisena perheenlisäyksenä.
että kaikki eivät lapsia halua! Ikävä kyllä, ei kertaakaan tullut mieleen huomatessani olevani raskaana, olla iloinen siitä. Lähinnä masensi, tuntui inhottavalta. En erityisesti tykkää lapsista ja luultavammin en aio ikinä hankkia lapsia, paitsi että adoptiota voisin harkita. Ja sitäkin vasta siinä kolmenkymmenen ikävuoden aikoihin. Kaikki eivät ole iloisia raskaudestaan, eivätkä kaikki kadu aborttiaan.
Pieni vähemmistö tämä sinunkin edustamasi, mutta Pietarsaaren tapauksessa oli kyse enemmästäkin. Miten voisi virka-aseman omaavalla menestyvällä keski-ikäisellä naisella olla motiivi Suomen lain tarkoittamaan _murhaan_, josta saa elinkautisen, siksi, että lapsen pitäminen olisi liian hankalaa? Mielestäni ei mitenkään.
En hämmästyisi, jos selvittelyt johtaisivat siihen, että sille miehelle luettaisiin käräjäoikeudessa syyte kahdestakin murhasta.
Eiköhän nämä sanat laita jauhot edellisen keskustelijan suuhun. Sittenhän hänen pitäisi myöntää että myös kierukat abortoi, eli jos hän käyttää sellaista hänkin on murhaaja?! O-ou.. Ja tosiaan, hän puhui todella virheellisesti käyttäen sanaa sikiö.
OT: Juuri tuossa lueskelin kirjaa jossa kerrottiin ihmisalkion kehityksestä kuvina, oli kiehtovan näköistä. Vertailuna oli myös kuvia mm. sian alkioista, eipä niitä oikeen erottanu toisistaan ekoilla viikoilla. :)
Tarkoittaako se, että ihmisen sikiö ei erotu siansikiöstä, että tämä ei olisi ihmisenalku?
Ei mennyt jauhot suuhun =)!
Huomioi, että puhun vain OMISTA mielipiteistäni
"Ensinnäkin, sikiö ei kiinnity, tsykootti kiinnittyy. Sikiöstä aletaan puhua vasta, kun hedelmöittynyt munasolu on 7-8 vkoa vanha.(Ja tässä vaiheessa kaikista aborttiin menevistä 95% on jo kaavinnassa tai lääkkeellisesti alkionsa poistattaneet)"
Ei tarvitse ottaa kaikkea kirjaimellisesti, tyhmemmänkin luulisi tajuavan mitä tarkoitin. Ja mielestäni abortti on murha siinä vaiheessa kun munasolu on kiinnittynyt
"Munasolu alkaa jakaantumaan ja lapsen alku kehittymään heti hedelmöityshetkestä lähtien. Kohdun seinämään se kiinnittyy vasta viikko tämän jlk eli yleensä rvkolla 3."
Kyllä, mutta pointtini olikin, että abortti on murha siinä vaiheessa kun munasolu on kiinnittynyt! Tämä antaa mahdollisuuden siihen, että "ei toivottu raskaus" voidaan vielä tätä ennen "eliminoida"!
"Valitettavaa kyllä. Näin on tehty ennen aborttilakia."
Olenko väittänyt muuta?
"Aivan. Olisiko näilläkin äideillä ollut järkevämpi vaihtoehto abortoida alkio aikaisessa vaiheessa. Ei olisi tarvinnut tappaa syntynyttä ja elävää ihmistä."
Tässä ei olekaan kyse nyt näiden ihmisten "järkevämmästä vaihtoehdosta", abortinhan he olisivat voineet halutessaan tehdä, eli missä vika?
"kun taas musiikkiopiston rehtorina toimiva nainen voi vallan mainiosti saada äitiysloman, turvautua myöhemmin päivähoitoon ja suhtautua lapseen iloisena perheenlisäyksenä".
Mikä tekee sinusta jumalan joka voi päättää asioita toisten puolesta.
Jokainen elää ITSE elämänsä. Jokainen tekee ITSE päätöksensä.
Niin ihanteellista maailmaa ei tule koskaan olemaan jossa kaikki hyväksyisivät toistensa päätökset.
Ei halunnut sitä lasta. Ei ole kyse mistään sen enemmästä. Lasta ei haluttu, ei sillä ole mitään merkitystä iän, sukupuolen, koulutuksen tai virkasemankaan kanssa. Kaikki ihmiset eivät halua lapsia.
...oikeuttaa tappamaan vastasyntyneen? Onko teko mielestäsi oikeutettu? Tekstistäsi saa sen kuvan!
sinusta vanhanaikaisia e-pillereitä, kierukkaa ja jälkiehkäisyä käyttävät naiset ovat murhaajia. Niiden kaikkien ehkäisyteho kun perustuu siihen, että jo hedelmöittynyt sikiö ei kiinnity kohtuun.
Ei nyt sekoiteta synnytysmasennuksia ja lapsenmurhia tähän. Ne eivät ole abortteja, eivätkä laillista toimintaa.
Pietarsaaren tapahtumiin täytyy sanoa, että kirjoituksesi huvitti. Et taida paljon tietää nuoren naisen elämästä, kun kehotat rientämään heti pomon luo kertomaan raskaudesta. Oletko koskaan kuulluut sanaa prekariaatti?
Jos sinä et erota ehkäisyä ja aborttia toisistaan niin sinun on syytä tutkia asiaa tai hakea apua.
Abortti yritetään tehdä mahdollisimman pian jotta ei abortoitaisi isompaa sikiötä.
Sikiötä, ymmärrätkö?
Sikiötä joka on kasvamassa lapseksi!
Sikiötä joka kasvaisi lapseksi jos sitä abortoitaisi!
Sikiö, josta voidaan havaita elonmerkkejä.
(minä en puhu murhaajista, riittää kun sinä käytät sinä sanaa. Ja miksi käytät sitä sanaa: kertooko se jotain sinun syvemmästä ajatusmaailmasta... en tiedä. Minä joka en koskaan ole ollut raskaana, en käytä abortoijasta sanaa m..... Mutta silti minusta olisi paljon parempi jos ihmiset käyttäisivät ehkäisyä, ehkäisy toimisi ja jos tulee vahingossa raskaaksi tästä kaikesta huolimatta, niin mietittäisiin ensin kunnolla muut ratkaisut eikä päädyttäisi liian helposti aborttiin, sillä se on perumaton ja voi vaatia jälkikäteen paljon apua hoitohenkilökunnalta.)
...että ihmisalkio on sikiö viikoista 6-7 (en muista tarkkaan) eteenpäin. Sitä ennen se on vain alkio, kuten hedelmöityksen jälkeenkin. Sinua edeltävä kirjoittaja ymmärtää oiken hyvin abortin ja ehkäisyn eron, turhaan meuhkaat.
Ja kyllä siitä alkiostakin kasvaisi lapsi, miksi sen saa kierukan avulla poistaa kohdusta muttei kohdunseinämässä paria viikkoa ollutta alkiota joka ei ole ulkomuodollisesti tai koollisesti kehittynyt melkein yhtään?
et ilmeisesti tiedä mitä sana abortatiivinen tarkoittaa. Se tarkoittaa sellaista ehkäisykeinoa, joka ei estä hedelmöittymistä, vaan tappaa sikiön estämällä hedelmöittyneen munasolun kiinnittymisen kohtuun. Toisin sanoen, on ihan sama asia teetkö abortin, vai käytätkö abortatiivista ehkäisymenetelmää. Kummankin tarkoituksena on tappaa jo hedelmöittynyt munasolu, eli tsygootti/sikiö. Joko meni perille?
..ihmisalkio ei ole alussa sikiö, vaa nsiitä tulee sikiö hänen muistaakseen vasta noin viikoilla 6-7.
Eli silloinhan ehkäisävälineet ja aineet ei abortoi sikiötä.
Se ero näillä jutuilla on.
Kuitenkin moni on sitä mieltä, että ihminen saa alkunsa jo hedelmöityshetekellä, ja tuomitsee siksi abortin, mutta käyttää itse vaikkapa kierukkaa, joka on abortatiivinen ehkäisyväline. Eli siinä tapetaan hedelmöittynyt munasolu, tsygootti, eli näiden ihmisten mielestä ihminen. Silloinhan ei ole eroa kierukalla ja abortilla, koska kriteerinä on munasolun hedelmöittyminen.
Jos on sitä mieltä, että ihminen on ihminen vasta vk. 6-7, niin sittenhän ongelmaa ei ole.
..ei abortoi lasta viikkojen 6-7 aikana tai niiden jälkeen.
Jos taas sen jälkeen ei halua lasta pitää niin sen voi synnyttää elävänä.
jokaisella on oma mielipiteensä siitä, missä kohtaa katsoo alkion/ sikiön olevan lapsenalku! Se on jokaisen henkilökohtainen asia. Jos minä katson, että ehkäisyä voi käyttää ilman ettäsiitä tarvitsee tuntea huonoa omaatuntoa, on se minun asiani. Jos minä ajattelen että mielestäni on murha kun abortti tapahtuu kiinnittymisen jälkeen, niin silloin se on mielestäni niin. Jos sinun mielestäni on oikeutettua tehdä abortti missä vaiheessa vain, on se sinun asiasi, enkä väitä että sinun mielipiteesi olisi väärä. En myöskään väitä, että minun mielipiteeni olisi yhtään parempi. Se vain on, mitä minä tunnen!
Jos saan kysyä sinun mielipidettäsi, niin missä kohtaa menee mielestäsi raja siinä, että abortti voitaisiin tehdä? Tarkoitan raskausviikkoja! Vai onko mielestäsi sellaista olemassakaan?
Entäpäs sitten tämä, fakta kun on se, että liian usea on tullut raskaaksi koska ei ole ollenkaan huolehtinut ehkäisystä. Toiset jopa toistamiseen. Onko abortti siinäkin tapauksessa oikeutettua?
tai sitten jos ei ole muuta vaihtoehtoa, niin viikolle 12 asti voi tehdä abortin. Edellinen vaihtoehto on toki aina toivottavampi.
Lukisit vaikka tutkimuksen tai pari siitä, miksi naiset surmaavat syntyneen lapsensa, ennen kuin alat huokailemaan... Niin tiedän, ymmärrystä kaltaisiltasi ei heillekään tipu, sillä niillä saattaa anteeksi vaan, mennä elämässään huonommin kuin sinulla. Ovat paskoja luonnollisestikin vain siksi, että tekevät jotain jota sinun käsityskykysi ei pysty käsittämään...
kirjoittanut, niin abortatiivisilla ehkäisykeinoilla on merkitystä silloin, jos ihminen vastustaa aborttia ja on sitä mieltä että ihminen alkaa hedelmöityksestä. Silloin ei voi mitenkään väittää, että on sama mitä ehkäisyä käyttää, koska tämän teorian mukaan eräät e-pillerit, kierukat ja jälkiehkäisytabletit ovat sama kuin abortti. Tästä ei päästä mihinkään, ne ovat sama asia.
Suurin kysymyshän tässä on nimen omaan se, että missä kohtaa sukusolusta/tsygootista/sikiöstä tulee ihminen. En suoraan sanoen tunne lääketiedettä niin tarkoin, että osaisin antaa varman vastauksen. Siksi luotan niihin, jotka tämän asian tuntevat. Suomessa abortit tehdään mahdollisimman varhain, ja niin tulee ollakin.
Mitä tulee ehkäisyn laiminlyöviin naisiin (miksi tässä yhteydessä puhutaan aina vain naisista?), olen sitä mieltä, että syy on meidän, eli yhteiskunnan, sillä valtaosa heistä on nuoria, ellei peräti lapsia. Miksi seksuaalivalistus on laiminlyöty kouluissa?
Minun aikanani sitä vielä sai, ja tuli oikein Väestöliitolta kondomi kotiin ja hauskasti toimitettu lehtinen, jossa selitettiin seksiasioita tavalla joka oli nuoren helppo ymmärtää. Minun ikäluokastani ei voi kukaan väittää, etteikö olisi viimeistään 15-vuotiaana tiennyt miten ehkäistä.
Nykynuoren asema on ihan toinen. Seksiä tihkuu joka tuutista ja niin tytöt kuin pojatkin kuvittelevat, että se kuuluu asiaan heti kun aamustondikset alkavat tai rinnat erottuvat puseron alta. Näiden ihmisten abortti- ja kondyloomalukemat ovat meidän aikuisten syytä, eivät nuorten.
Aikuisten keskuudessa Suomessa on verrattain vähän ns. holtittomia tapauksia. Sisareni (gynekologi) mukaan niitä oli 70-luvulla paljon enemmän. Nykyisin abortti on ehkäisykeino lähinnä Itä-Euroopan maissa, ei meillä. Luojan kiitos.
lapsen murhaajaa (siis syntyneen) en sääli. Sille ei ole minkäänlaisia perusteita! Väännä asiaa miten lystäät, mutta niin se vain on!
Kerrankin olen samaa mieltä. Mutta itse olenkin peräänkuuluttanut juuri sitä seikkaa, että olisi hyvä jos näilta ei toivotuilta-lapsilta vältyttäisiin jonkin muun kuin abortin avulla ja pienen viattoman hengen kustannuksella!
...tietämättömyydeksi ja tunteettomuudeksi. Onneksi ihmisiä on monenlaisia.
olemme. Olemme vain eri mieltä siitä, onko sellaisia tilanteita, jolloin abortti on huonoista vaihtoehdoista se vähemmän huono.
Saanko muuten kysyä minkä ikäinen olet ja minkä ikäisiä lapsesi ovat? Ei tietenkään tarvitse vastata. Minä olen nelikymppinen.
siten, että se ei liity mitenkään Pietarsaaren tapahtumiin.
Äiti, joka tappaa vauvansa synnytysmasennuksen vuoksi saa aina lievennetyn tuomion. Ja niin tulee ollakin. Synnytysmasennus on ihmistä kohtaavista mielenhäiriöistä kenties armottomin ja karmein, eikä sitä sairastavaa ihmistä voida tuomita kuten tervettä. Yksikään äiti ei tapa lasta pahuuttaan. Uskomatonta, että tätä eivät kaikki ymmärrä edes tänä päivänä!
Mitä vähemmän synnytysmasennuksesta kärsiviä ymmärretään, sitä enemmän vauvauhreja tulee. Älkää jättäkö äitejä yksin! Älkää sanoko "no kaikkia äitejä väsyttää", jos vastasynnyttänyt kertoo olevansa lopen uupunut. Synnytysmasennus voidaan hoitaa, mutta äiti itse harvoin kykenee hoitoon hakeutumaan. Se on lähipiirin tehtävä.
Noh, itse ole 28 ja lapseni 6 ja 8-vuotiaita
"Ei tarvitse ottaa kaikkea kirjaimellisesti, tyhmemmänkin luulisi tajuavan mitä tarkoitin. Ja mielestäni abortti on murha siinä vaiheessa kun munasolu on kiinnittynyt "
Kannattaisi ehkä vähän ottaa selvää ennen kuin on mitään mieltä. Jos olet niin tampio, että et osaa termistöä ja muutama muukin perusjuttu menee ihan metsään, arvaa paljonko mielipiteesi painaa?