Pissavaivaa?

Hei! Onko kellään ollut raskauden aikana sellaista, että kun käy pissalla, nii sen jälkeen tuntuu, ettei rakko olekaan tyhjentynyt kunnolla ja rakossa tuntuu joku pieni liru jääneeksi joka voi myös hiukan kirvellä? Myös liikkuessa paineen kasvaessa voi tuntua, että olisi kovakin hätä ja sitten pönttöön tulevan vain hiukan. Käytännössä pissalla saa juosta koko ajan.Olen nyt viikolla 24 2 ja tiedän että vauvamasu jo painaa rakkoa, mutta haluaisin kuitenkin kysyä onko muilla tuntunut tälläistä.. Virtsanäytteet (stixattuna) on ollut puhtaat, eli tulehdusta minulla ei pitäisi olla. Eli onko ihan normaalia raskauteen kuuluvaa?
2545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on ollu molemmista raskauksista samaa vaivaa nyt odotan toista lasta raskausviikkoja nyt tasan 14. kun käyn pissalla ja saan pissattua niin tuntuu että edelleen on pissahätä. eikä tarvii odottaa kun minuutti niin pissaa tulee taas!! silloin sen huomaa etenkin kun illalla on menossa nukkumaan niin tuntuu et ainavaan kun pääsee sänkyyn on pissahätä!! aika inhottavaa! Mulle sanottiin ekasta lapsesta neuvolassa syyksi, että mulla on muutenkin pieni rakko ja vielä kun vauva painaa rakkoa ei sinne jää tilaa juuri lainkaan pissalle, siitä johtuu jatkuva pissahädäntunne. tsemppiä vaan kyllä se siitä helpottaa kun vaavi syntyy!!

Äänestä
  • Mulla on myös ollu tota ihan samaa! Ennen raskautta en joutunu käymään todellakaan usein veskissä, mutta nykyään joudun käymään varmaan parikymmentä kertaa päivässä. Se on välillä kyllä tosi rasittavaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pissattaa! kirjoitti:

Hei! Onko kellään ollut raskauden aikana sellaista, että kun käy pissalla, nii sen jälkeen tuntuu, ettei rakko olekaan tyhjentynyt kunnolla ja rakossa tuntuu joku pieni liru jääneeksi joka voi myös hiukan kirvellä? Myös liikkuessa paineen kasvaessa voi tuntua, että olisi kovakin hätä ja sitten pönttöön tulevan vain hiukan. Käytännössä pissalla saa juosta koko ajan.Olen nyt viikolla 24 2 ja tiedän että vauvamasu jo painaa rakkoa, mutta haluaisin kuitenkin kysyä onko muilla tuntunut tälläistä.. Virtsanäytteet (stixattuna) on ollut puhtaat, eli tulehdusta minulla ei pitäisi olla. Eli onko ihan normaalia raskauteen kuuluvaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu