Moikka!!
Olen 24-vuotias muija. Tiedän etten jaksa kauaa enää, en mitään.
En tajua mikä mulla on. Aamuisin en tahdo nousta sängystä ja yöt mietin asioita ja lopulta tuntuu ettei selviä mistään sydän hakkaa hulluna jne. ja sit jossaa vaiheessa en edes muista mistä huolehdin vasta hetki sitten. Koko ajan hirvee paniikki kaikista asiosta, itken ja tahdon olla yksin. Ja yksin olenkin aina paitsi töissä.
Mulla ei ole oikein kuin työkavereita ja ne on ihania, mutta en ikinä lähde niiden kanssa minneen vaikka ne pyytelee. Baariin en voi lähteä koska olen niin ruma ja lihava. Vaikka tiiän etten ole. Mut silti häpeen itteeni. Sit joskus juon pään täytee ja puran kaiken ulos raivona ja itkuna yms...
Kaikki ahdistaa ja jo auton käynnistäminenkin tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä. Olen kuin kuollut mutta silti elävä. ei varmaan kukaan tajua...
Jos joku pyytää mua jonnein tai treffeille keksin tekosyyn olla menemättä ja istun yksin koko illan ja syön suruuni. En tajua mitä suren kun kaikki on toisaalta hyvin. Mutta silti voisin lopettaa elämäni vaikka heti. Mulla ei ole mitään tarkoitusta ei mitää syytä elää. Mikään ei kiinnosta.
Tätä on jatkunu jo aika kauan ja pahemmaks vaan menee. Pelkään että kohta käy jotaa tai teen jotaa ahdistuksissani, vaikka en tarkoita mitään.
Sit yritän laihduttaa koko ajan enkä onnistu ja siitä on tullu sellain kierre... Ja masennun aina uudestaan siitä kun en laihdu ja syön ku hullu ja sit taas viikko syömättä ja taas alusta...
En jaksa puhua kelleen, kerroin nyt teille. tai no eikai tossa mitään ollu, tai sit mä oon vaa laiska. mut kun ennen en ollu tollain. en tiijä
Olen 24-vuotias muija. Tiedän etten jaksa kauaa enää, en mitään.
En tajua mikä mulla on. Aamuisin en tahdo nousta sängystä ja yöt mietin asioita ja lopulta tuntuu ettei selviä mistään sydän hakkaa hulluna jne. ja sit jossaa vaiheessa en edes muista mistä huolehdin vasta hetki sitten. Koko ajan hirvee paniikki kaikista asiosta, itken ja tahdon olla yksin. Ja yksin olenkin aina paitsi töissä.
Mulla ei ole oikein kuin työkavereita ja ne on ihania, mutta en ikinä lähde niiden kanssa minneen vaikka ne pyytelee. Baariin en voi lähteä koska olen niin ruma ja lihava. Vaikka tiiän etten ole. Mut silti häpeen itteeni. Sit joskus juon pään täytee ja puran kaiken ulos raivona ja itkuna yms...
Kaikki ahdistaa ja jo auton käynnistäminenkin tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä. Olen kuin kuollut mutta silti elävä. ei varmaan kukaan tajua...
Jos joku pyytää mua jonnein tai treffeille keksin tekosyyn olla menemättä ja istun yksin koko illan ja syön suruuni. En tajua mitä suren kun kaikki on toisaalta hyvin. Mutta silti voisin lopettaa elämäni vaikka heti. Mulla ei ole mitään tarkoitusta ei mitää syytä elää. Mikään ei kiinnosta.
Tätä on jatkunu jo aika kauan ja pahemmaks vaan menee. Pelkään että kohta käy jotaa tai teen jotaa ahdistuksissani, vaikka en tarkoita mitään.
Sit yritän laihduttaa koko ajan enkä onnistu ja siitä on tullu sellain kierre... Ja masennun aina uudestaan siitä kun en laihdu ja syön ku hullu ja sit taas viikko syömättä ja taas alusta...
En jaksa puhua kelleen, kerroin nyt teille. tai no eikai tossa mitään ollu, tai sit mä oon vaa laiska. mut kun ennen en ollu tollain. en tiijä
Vastaukset 3
Vanhimmat
lääkärille, saat masennukseen lääkityksen ja lähetteen terapiaan. varovaisena diagnoosina kärsit joko lievästä tai keskivaikeasta masennuksesta, joten hae apua ennen kuin tilanne entisestään pahenee. pitkään olet jo oireita sietänyt, tässä vaiheessa on haettava apua.
Niin, eivät nuo lääkkeet lisää painoa, päinvastoin. Kannattaa ihmeessä käydä lääkärillä. Kyllä elämä taas lähtee rullaamaan! Tsemppiä!
Ilmeisestikin sinulla on pitkään ollut masennus,joka on parannettavissa,joko terapia hoidolla tai lääkeillä.Mutta älä odota apua,vaan mene sitä hakemaan terveys keskuksesta.Yksi konsti saada voimaa on lähteä ulos kurjalla ilmalla,vaikka kävelemään.Aurinkoista kevättä toivon sinulle ja tiedäkin se että meille annetaan yksi elämä eikä sitä kannata yksin jäädä murehtimaan jos ei jaksa niin ystävät kantaa ylitse vaikeiden aikojen.lähde siis liikkelle.