Tutustuin pari vuotta sitten naiseen, joka on kahden pienen lapsen äiti ja naimisissa. Ystävystyimme hiljalleen, ja siitä lähtien olemme olleet erittäin paljon tekemisissä, vaikka olenkin puolet ajasta asunut toisella paikkakunnalla. Parin vuoden aikana ei ole ollut montaakaan päiväää, ettemme ainakin jollain tapaa olisi olleet yhteyksissä. Tunteet toisiamme kohtaan ovat olleet melkoiset. Olemme puhuneet kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan väliltä. Ja todellakin pystymme puhumaan kaikista mahdollisista asioista.
Ystävyytemme aikana olen muutamaan otteeseen yrittänyt seurustella miesten kanssa. Eihän niistä kuitenkaan mitään ole tullut, kun itsestäni on tuntunut, että viettäisin aikaa paljon mieluummin ystäväni kanssa. Ystävälleni seurusteluni ovat olleet myös melkoista tuskaa. Niin hän on minulle kertonut ja olen sen kyllä aistinutkin. En osaa kirjoittamalla edes kuvailla niitä fiiliksiä...
Pari kolme kuukautta suhteemme ystäväni kanssa muuttui. Olimme jo todella monet kerrat puhuneet välillämme olevista tunteista ja siitä etteivät ne ole pelkkää ystävyyttä vaan jotain enemmän. Olimme baarissa kahdestaan, ja ilta menikin lähinnä jutellessa siitä, voisiko suhteemme olla jotain muutakin kuin mitä se sillä hetkellä oli. Mietimme, minkälaista olisi asua yhdessä ja kaikkea muuta vastaavaa.
Seurustelin silloin erään miehen kanssa, mutta en ollut tyytyväinen suhteeseeni. Meni vajaa kuukausi ja erosin poikaystävästäni. Ainahan ero jon kun verran kirpaisee, vaikka olisikin jättävä osapuoli ja niinpä ystäväni lohdutti minua. Halasimme. Ja silloin välillämme tapahtui jotain enemmän. Meni pari päivää, ja olin hänen luonaan käymässä sellaiseen aikaan, että olimme rauhassa kahden (lapset nukkuivat ja mies oli yön töissä). Istuimme illan eri sohvilla ja juttelimme, mutta siinä vaiheeessa kun olin lähdössä kotiin halasimme uudestaan. Ne tunteet, joita välillämme oli ollut kauan, heräsivät ihan uudella tavalla. Emme voineet päästää irti toisistamme. En olisi voinut uskoa, että toisen halaaminen voi tuntua niin hyvälle. Kävelin kotiin pää aivan sekaisin.
Seuraavana päivänä ystäväni tuli käymään luonani, ja silloin sain ensimmäisen kerran tuntea naisen huulet omiani vasten. Tuosta hetkestä on nyt kulunut reilut kaksi kuukautta ja viimeksi tänään olen noita huulia pikaisesti suudellut.
Suhteemme siis jatkuu... Mutta ei ole missään tapauksessa helppo. Niin monien tuntien ajan olemme suhdettamme pohtineet ja miettineet. Haluaisimme olla toistemme kanssa, tehdä ja kokea asioita yhdessä, mutta lasten takia emme voi. Emme ainakaan tällä hetkellä, ainakaan vielä.
Välillä tämä kaikki tuntuu erittäin raskaalta, mutta ne ihanat yhteiset hetket auttavat kummasti jatkamaan. Tiedän, että tunteet välillämme ovat rakkautta. Eikä tämä ole mitään hetken huumaa, sillä suhteemme on kypsynyt kaikessa rauhassa vuosien aikana. Ei todellakaan ole kyse pelkästä seksisuhteesta, vaikka kyllä seksikin on suhteeseemme mukaan tullut viime aikoina. Halu olla toisen lähellä ja antaa toiselle mitä ihanimpia fiiliksiä, nauttia... En aikaisemmin tiennyt, miten hyvälle toisen ihmisen kosketus ja koskettaminen voi tuntua.
Toivoisin saavani tietää, onko suhteellaamme mitään mahdollisuuksia. Sitä kysymystä olen pohtinut niin yksin kuin yhdessä ystänäni kanssa. Kumpikaan ei osaa vastausta siihen sanoa. Aika näyttää, mihin elämä meidät kuljettaa. Mutta voinko vain odottaa, että hän tekee jotain, mikä loisi meille mahdollisuuden. En tiedä, jaksanko odottaa. Rakastan häntä ja sen takia haluaisin odottaa. Mutta heitänkö elämäni hukkaan, jos meistä ikinä voi oikeasti tulla mitään.
Syy, miksi kirjoitan tätä on se, etten voi kertoa tätä kenellekään muulle. Halusin edes jotenkin tuoda fiiliksiäni julki, jakaa niitä jonkun kanssa. Ehkäpä muutama vinkki siitä, mitä itse tilanteessa tekisitte, voisi tehdä ihan hyvää. Kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti!
Ystävyytemme aikana olen muutamaan otteeseen yrittänyt seurustella miesten kanssa. Eihän niistä kuitenkaan mitään ole tullut, kun itsestäni on tuntunut, että viettäisin aikaa paljon mieluummin ystäväni kanssa. Ystävälleni seurusteluni ovat olleet myös melkoista tuskaa. Niin hän on minulle kertonut ja olen sen kyllä aistinutkin. En osaa kirjoittamalla edes kuvailla niitä fiiliksiä...
Pari kolme kuukautta suhteemme ystäväni kanssa muuttui. Olimme jo todella monet kerrat puhuneet välillämme olevista tunteista ja siitä etteivät ne ole pelkkää ystävyyttä vaan jotain enemmän. Olimme baarissa kahdestaan, ja ilta menikin lähinnä jutellessa siitä, voisiko suhteemme olla jotain muutakin kuin mitä se sillä hetkellä oli. Mietimme, minkälaista olisi asua yhdessä ja kaikkea muuta vastaavaa.
Seurustelin silloin erään miehen kanssa, mutta en ollut tyytyväinen suhteeseeni. Meni vajaa kuukausi ja erosin poikaystävästäni. Ainahan ero jon kun verran kirpaisee, vaikka olisikin jättävä osapuoli ja niinpä ystäväni lohdutti minua. Halasimme. Ja silloin välillämme tapahtui jotain enemmän. Meni pari päivää, ja olin hänen luonaan käymässä sellaiseen aikaan, että olimme rauhassa kahden (lapset nukkuivat ja mies oli yön töissä). Istuimme illan eri sohvilla ja juttelimme, mutta siinä vaiheeessa kun olin lähdössä kotiin halasimme uudestaan. Ne tunteet, joita välillämme oli ollut kauan, heräsivät ihan uudella tavalla. Emme voineet päästää irti toisistamme. En olisi voinut uskoa, että toisen halaaminen voi tuntua niin hyvälle. Kävelin kotiin pää aivan sekaisin.
Seuraavana päivänä ystäväni tuli käymään luonani, ja silloin sain ensimmäisen kerran tuntea naisen huulet omiani vasten. Tuosta hetkestä on nyt kulunut reilut kaksi kuukautta ja viimeksi tänään olen noita huulia pikaisesti suudellut.
Suhteemme siis jatkuu... Mutta ei ole missään tapauksessa helppo. Niin monien tuntien ajan olemme suhdettamme pohtineet ja miettineet. Haluaisimme olla toistemme kanssa, tehdä ja kokea asioita yhdessä, mutta lasten takia emme voi. Emme ainakaan tällä hetkellä, ainakaan vielä.
Välillä tämä kaikki tuntuu erittäin raskaalta, mutta ne ihanat yhteiset hetket auttavat kummasti jatkamaan. Tiedän, että tunteet välillämme ovat rakkautta. Eikä tämä ole mitään hetken huumaa, sillä suhteemme on kypsynyt kaikessa rauhassa vuosien aikana. Ei todellakaan ole kyse pelkästä seksisuhteesta, vaikka kyllä seksikin on suhteeseemme mukaan tullut viime aikoina. Halu olla toisen lähellä ja antaa toiselle mitä ihanimpia fiiliksiä, nauttia... En aikaisemmin tiennyt, miten hyvälle toisen ihmisen kosketus ja koskettaminen voi tuntua.
Toivoisin saavani tietää, onko suhteellaamme mitään mahdollisuuksia. Sitä kysymystä olen pohtinut niin yksin kuin yhdessä ystänäni kanssa. Kumpikaan ei osaa vastausta siihen sanoa. Aika näyttää, mihin elämä meidät kuljettaa. Mutta voinko vain odottaa, että hän tekee jotain, mikä loisi meille mahdollisuuden. En tiedä, jaksanko odottaa. Rakastan häntä ja sen takia haluaisin odottaa. Mutta heitänkö elämäni hukkaan, jos meistä ikinä voi oikeasti tulla mitään.
Syy, miksi kirjoitan tätä on se, etten voi kertoa tätä kenellekään muulle. Halusin edes jotenkin tuoda fiiliksiäni julki, jakaa niitä jonkun kanssa. Ehkäpä muutama vinkki siitä, mitä itse tilanteessa tekisitte, voisi tehdä ihan hyvää. Kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sulla on hankala tilanne.
Mutta jos ajattelet lapsia, niin onko niille TODELLA hyväksi kasvaa perheessä, jossa vanhempien välillä ei ole oikeaa rakkautta. Tarkotan siis tällä sitä, että ehkä olisikin lapsien kannalta ihan oikein purkaa se liitto nyt. Jos kerran ovat vielä pieniäkin, niin ehkä jää pikkuisen pienemmät jäljet ja suru siitä erosta, kun ehtivät kasvaa uuteen tilanteeseen.
Minun neuvo: antakaa mennä. Ajattelette ehkä että on oikein uhrata itsensä lasten eteen, mutta ei se ole mikään uhraus, sillä lapsi vaistoaa jos vanhemmat on onnettomia. Ja se ei tee hyvää lapselle.
eli olen siis samaa mieltä kanssasi. Lapsilla on oikeus toisiaan rakastaviin vanhempiin, sillä pettäminen satuttaa aina. Ja pettämisestähän tällä hetkellä on kyse. Mutta eipä ole minulla paljon mahdollisuuksia mennä eroa vaatimaan... En voi kuin antaa ajan kulua ja katsoa, mihin tilanne kehittyy.
teille parasta mahdollista tulevaisuutta.
Minkälainen on ystäväsi ja hänen miehensä suhde? Ovatko he läheisiä ja onko heillä toimiva seksisuhde? Tämäkin nimittäin on mahdollista, vaikka vaimo on rakastunut sinuun.
Eli onko ystäväsi halukas jättämään miehensä ja on tekemättä niin ainoastaan lasten vuoksi?
He ovat olleet yksissä reilut kymmenen vuotta. Läheisyyttä heidän suhteessa ei enää ole eikä seksisuhde ole toimiva. Kodin arkirutiinit kuitenkin hoituvat ihan mukavasti. Tiedän sen, sillä tästäkin asiasta olemme tuntitolkulla keskustelleet. Eli ainoa asia minkä vuoksi hän miehensä luona pysyy on lapset.
Onko miehellä aavistustakaan teidän suhteestanne?
Onko ystäväsi ja miehen suhde kylmäkiskoinen ja vihamielinen - siis sellainen että lapset siitä kärsisivät, vai ainoastaan intohimoton?
Lapset kärsivät aina erosta, tapahtui se miehen tai naisen vuoksi. Mutta tähän vaikuttaa paljon sekin, miten vihamielisesti ero toteutuu ja pystyvätkö vanhemmat toimimaan lasten vanhempina ystävyydessä eron jälkeen. Sekin vaikuttaa, miten paljon käytännön elämänmuutoksia ero aiheuttaa lapsille. Pitääkö muuttaa eri paikkakunnalle? Pääseekö helposti tapaamaan vanhempiaan?
Ystäväni miehellä lienee jonkinmoinen aavistus siitä, että minun ja ystäväni välillä on jotain muutakin kuin pelkkää ystävyyttä. Tai ainakin hän epäili sitä jo silloin, kun välillämme ei vielä ollut varsinaista suhdetta. Itse asiassa siitä asti, kun olemme tunteneet toisemme, hänen miehensä on ollut hyvin mustasukkainen minusta. Tällä hetkellä hän sanoo hyväksyvänsä tilanteen, sillä ei sille mitään voi.
Ystäväni on sanonut useammat kerrat, että olisi paljon helpompi, jos heillä kotona tapeltaisiin, yms., sillä silloin eroaminen olisi "ulkopuolisten" silmissä hyväksyttävämpää. En usko, että heidän lapsensa kärsivät tilanteesta tällä hetkellä, mutta entäpä sitten, jos kauemmin jatkunut pettäminen tulee ilmi. Ja kyllähän lapsikin aistii aikuisten välillä olevat tunteet - olivat ne sitten viileitä tai lämpöisiä!
Lapset aistivat monia asioita: huomaavat sanomattomia asioita ja tunteita ehkä sinun ja ystäväsi välilläkin. Tunnetko nämä lapset hyvin itsekin?
Miltä tuntuu ajatus siitä, että eläisit heidän uusvanhempanaan? Haluaisitko elää arkea, mihin kuuluvat myös lapset?
Olen tuntenut lapset lähes siitä asti kun tutustuimme eli lähes pari vuotta. Ja tulen heidän kanssa erittäin hyvin toimeen. Saattavat tulla köllöttelemään kainaloon, jos makoilen sohvalla ja muuta vastaavaa. Kyselevätkin kuulemma milloin tuun käymään, kun heillä on ikävä.
Olen sanonutkin ystävälleni, että mikäli eläisimme yhdessä, pitäisin huolta hänen lapsistaan kuin omistani. Voisin hyvin elää arkea, johon myös lapset kuuluvat.
Ei ole oikein että tuntemattomana ulkopuolisena yllyttäisin ketään eroamaan. Onneksi tuskin kukaan sellaista ohjetta noudattaisikaan.
Mutta jos todella rakastatte toisianne ja ystäväsi ja hänen miehensä suhde on ikään kuin kulissi, luulen, että eroon ystäväsi päätyy jossain vaiheessa. Se kuitenkin tapahtuu silloin kun hän on siihen kypsä. Voihan siihen mennä vaikka kymmenen vuotta. Jaksatko odottaa?
Tietysti on sekin mahdollisuus, että mies tajuaa suhteenne laadun ja ottaa eron vaimostaan. Mistä sen tietää? Onko ystäsi varautunut tähän?
Miettikää yhdessä, oletteko todella valmiita elämään pariskuntana ja perheenä. Helppoa se ei varmaan ole.
En todellakaan voi muuta kuin antaa ystävälleni ja suhteellemme aikaa. Ne asiat joiden on tarkoitus tapahtua tapahtuvat jossain vaiheessa. Sitä ei todellakaan voi tietää kuka jättää ja kenet.
Helppoja asiat eivät tule olemaan - käy sitten miten käy! Ja tällä tasolla oleva suhteemme on kuitenkin loppuelämää ajatellen niin tuore, että mitä vain voi vielä tapahtua...
Hyvin on tutun kuuloinen tarina eli kuin ote omasta elämästäni. Minun tarinani on vaan kestänyt/kesti yli kymmenen vuotta.
Oi kyllä muistan sen ensimmäisen suudelman ja että tajusin itsessäni tapahtuvan todella jotain ihmeellistä. Aivan valloittava tunne! Oltin oltu ystäviä jo jokunen vuosi ennen tätä tapahtumaa ja asiat vaan etenivät tämän suudelman jälkeen omallapainollaan eteenpäin.
Olin juuri itse lopettanut suht' pitkän avosuhteen ja hän asui avosuhteessa "uusperheensä" kanssa, johon kuului myös kolme lasta. Minun seurustelusuhteista ei tullut sitten tämän jälkeen oikein mitään. Kärsin itse tilanteesta, koska tunteeni olivat hänen luonaan. Ja hänestä ja hänen käytöksestä huomasin ettei hänkään pitänyt niistä.
Hänen avomiehensä oli aluksi minulle ihan "kaveria" vaikka nakkelikin meille ystävyydestämme kun olimme kolmisin. Sitten kuvaan astui hirveä mustasukkaisuus jokaasiasta mitä teimme yhdessä ilman häntä. Puhelut, näkemiset, syömässä käynnit ja harrastamiset mm. oli hänelle myrkkyä.
Lopulta asia meni niin pitkälle että hänen miehensa antoi minulle "porttikiellon" heidän kotiinsa. Jostain ihan minusta johtumattomasta syystä. Siinä vaiheessa heidän suhteensa alkoi olla jo finaalissa.
Kun heidän suhteensa loppui niin uusi mies oli jonossa heti odottamassa! Siispä oma odotukseni olisi vaan taas jatkunut, vaikka aina suunnittelimme jotain yhdessä ,kunhan hän saisi suhteensa päätökseen. Eli hyppäsin pois tavallaan tästä oravanpyörästä, jossa minulle ei ainakaan ollut varattu muuta virkaa kuin odottaminen. Nyt olen siis hiukan yli 40 ja parhaat vuoteni je ehkäpä paras elämäni kuitenkin meni tuossa jutussa. Ihanaa oli, mutta olisiko ehkä pitänyt tajuta lopettaa aiemmin?
Nykyäänkin ollaan ihan ystäviä ja soitellaan ja nähdään, mutta se jokin on mennyt pois. Mitähän se olisi ollut jos hän olisi silloin ollut ihan varma?
En kuitenkaan halua pelästyttää sinua "I'm someone" tällä omalla tarinallani, mutta älä sinä kuitenkaan odota ikuisuutta, vaikka ne odotuksen hetketkin ovat ihania. Puhukaa tulevaisuudestanne ihan reilusti niin että kumpikin on todella reilu toista kohtaan. Ja ei teidän kuitenkaan kannata tätä kiireellä pilata! Älä odota kuitenkaan yli kymmentä vuotta. Tsemppiä! Tiedän miltä tuntuu juuri nyt!
Olet aivan samanlaisessa tilanteessa kuin ovat ne, jotka alkavat seurustella naimisissa olevan kanssa. Klassinen esimerkki on sellainen, että miehellä on perhe ja hän seurustelee toisen naisen kanssa. Tämä toinen nainen saattaa odottaa vuosikausia, että mies tekee ratkaisunsa, ottaa ja valitsee jomman kumman. Moni mies ei kuitenkaan pysty valitsemaan ja tilanne jatkuu ennallaan. Jatkuu, kunnes tuon toisen naisen pitää itsensä ratkaista, jatkaako toisena naisena vai lähteekö suhteesta etsimään toista suhdetta. Tällainen ratkaisu joskus autta mietsäkin sitten tekemään oman ratkaisunsa: joko jättämään perheensä tai jäämään sen luokse...
Tilanteen selkiyttäminen saattaa tulla jossakin vaiheessa sinullekin vvälttämättömäksi. Aikaa siihen saattaa kulua. Elä onnellisena ja ole onnellinen niin pitkään kuin voit - ratkaisun paikka ilmeisesti tulee vastaan itsestäänkin jossakin vaiheessa - tai sitten jatkatte kuin tähänkinsaakka...Ken ties...
Eiköhän ne ratkaisujen tekemiset jossain vaiheessa eteen tule... Milloin - sitä ei voi kukaan tietää! Tällä hetkellä en voi muuta kuin nauttia siitä, mitä elämässäni on. Murehtiminen kun ei tunnetusti juurikaan auta! AUrinkoista kevättä!!