Onko jollakin muulla ollut vastavaa tai tiedättekö muuten, mikä voisi olla kyseessä? Eli tänä aamuna kun heräsin, tunsin, että jotakin "valuu". Vuoto oli ikäänkuin vettä, sitä tuli sen verran, että sängylle jäi pieni läikkä ja pari tippaa valui kävellessä. Nyt kyllä pelottaa, että lieneekö ihan asiaankuuluvaa :(
Apua! Lapsivettäkö?
rv14+5
41006
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aika epätodennäköistä, että kyseisillä viikoilla vielä lapsivettä tulisi, mutta jos näin on, niin kiiruusti soita sairaalaan, sillä lapsiveden meno liian aikaisin ei tarkoita hyvää. Siinä on mm.tulehdusriskin vaara.
Luulisin, että on ihan valkovuotoa, runsaampaa sellaista.
Kannattaa kuitenkin varmistaa asia.
Ja vielä...
ennen 22 viikkoa mennyt lapsevesi useimmiten väistämättä johtaa keskenmenoon tai ennenaikaiseen synnytykseen, josta sikiö ei selviä.
Luulisin, että ihan normaalia valkovuotoa se on. Valkovuoto saattaa muuttua aivan nestemmäiseksi raskaana ollessa, ainakin itselläni kävi näin.
moi. raskauden aikana valkovuoto voi todellakin olla kuin vettä. Itse ensimmäistä lasta ootellessa luulin lapsivedeksi ja kävin yhen hukka reissun synnärillä. Siellä kätilö sanoi että sitä voi tulla ihan reilusti et housutki kastuu.