Eli tässä on minun tarinani. Olen siis 20v. poika ja minulla on jonkinasteista... en tiedä varmaan juuri sitä. Olin lapsena jo melko vilkas ainakin läheisimpien ihmisten seurassa. Muuten olinkin ujo, suuremman ihmisjoukon seurassa. Olin melko huomionkipeä, jos en sitä saanut osoitin jotenkin mieltäni. Kun sain leluja, en kuulemani mukaan leikkinyt niillä normaalisti vaan saatoin hajottaa ne jossain vaiheessa.
Koulussa. Ala-asteella minua kiusattiin, nimiteltiin lähinnä. Olin ujo ja hiljainen. Minulla oli kuitenkin joitakin kavereita. En ole koskaan ollut hyvä nukkumaan. Olen nukkunut pienestä asti huonosti vieraissa paikoissa varsinkin.
Ylä-aste aikoihin minulla oli yksi kaveri. Eli kaverit vähenivät. Kärsin unettomuudesta ja pakko-ajattelusta. Minua haukuttiin vesipääksi, koska erään tyypin mielestä minulla oli isopää ja olin sen mielestä niin tyhmä.
Ylä-asteen jälkeen en tiennyt oikein mitä opiskella. päädyin metsäoppilaitokseen, peruspuolelle. Oli väärä ratkaisu. Siellä sain kuulla myös loukkaavia sanoja. Minulla oli kuitenkin siellä pari kaveria.
Nyt olen armeijassa. Olen ihme kyllä ollut a-miehenä, pienen lääkityksen avulla. Nyt tuntuu kuitenkin niin pahalta että en tiedä pystynkö jatkamaan koko armeijaa. En ainakaan a-miehenä. Voi olla että minulla on ADHD. Sitä ei ole vielä tutkittu. Välillä tuntuu että minun ei kuuluisi elää. Kaikesta huolimatta aion kuitenkin jatkaa elämää. Tiedän että muilla voi olla pahempia ongelmia. Onko ketään joka olisi samanlaisessa tilantees?
Koulussa. Ala-asteella minua kiusattiin, nimiteltiin lähinnä. Olin ujo ja hiljainen. Minulla oli kuitenkin joitakin kavereita. En ole koskaan ollut hyvä nukkumaan. Olen nukkunut pienestä asti huonosti vieraissa paikoissa varsinkin.
Ylä-aste aikoihin minulla oli yksi kaveri. Eli kaverit vähenivät. Kärsin unettomuudesta ja pakko-ajattelusta. Minua haukuttiin vesipääksi, koska erään tyypin mielestä minulla oli isopää ja olin sen mielestä niin tyhmä.
Ylä-asteen jälkeen en tiennyt oikein mitä opiskella. päädyin metsäoppilaitokseen, peruspuolelle. Oli väärä ratkaisu. Siellä sain kuulla myös loukkaavia sanoja. Minulla oli kuitenkin siellä pari kaveria.
Nyt olen armeijassa. Olen ihme kyllä ollut a-miehenä, pienen lääkityksen avulla. Nyt tuntuu kuitenkin niin pahalta että en tiedä pystynkö jatkamaan koko armeijaa. En ainakaan a-miehenä. Voi olla että minulla on ADHD. Sitä ei ole vielä tutkittu. Välillä tuntuu että minun ei kuuluisi elää. Kaikesta huolimatta aion kuitenkin jatkaa elämää. Tiedän että muilla voi olla pahempia ongelmia. Onko ketään joka olisi samanlaisessa tilantees?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tilanteesi armejassa ei varmastikkaan enää muutu jos alokasvaihe on ohitse ja mikäli olet vielä alokkaana, niin sinun kannatta hakeutua mielekkääseen palvelukseen ja perustella asiasi terveydellisesti.
Kiinostaako sinua aseet, autot taikka koneet? Minkälaisessa tilanteessa olet tuntenut olosi hyväksi?
Lääkäriin, lääkäriin ja lääkäriin! Miksi miettiä yksin kun voi saada lääkäriltä oikeaa tietoa. Puolella suomesta on adhd, sen kanssa pärjää kun tietää mistä on kyse.
lääkäris. Nyt sain leiristä vapautuksen. Olen siis a-miehenä ollu. Lääkärin kans on tullu juteltua ja katotaan nyt että jatkanko a-miehenä. Tietenkin jos ois autojen ja muiden koneiden kans pelaillu ni ois päässy huoltohommii tai johonki. Autot ei vaan kuulu mun harrastuksiin. Leireillä en pysty tämän sairauteni kanssa olemaan. Ja saa nähdä miten saan tämän palveluksen päätökseen. Ehkä jotenkin.