SEIKATSU NO SHIROI osa 8

Espi kirjoitti:

Tässä on SnS:n viimeisin osa ja lukeminen täysin omalla vastuulla. Vaatii paljon mielikuvaajattelua.





8. Moonlight Mysteries

'Mit.. Mitä ihmettä?' Ame tuijotti kivettyneenä näkyä edessään; Suurikokoinen sali, jonka seinät olivat tyystin kolkkoa kiveä.. Se oli jonkin sortin kellari. Kalsea kylmyys tunkeutui Amen luuytimiin saakka. Paikka oli valaistu kellertävillä kasvivaloja muistuttavilla lampuilla, joista muutama oli särkynyt ja osa valoista vilkkui. Muutamassa nurkissa kasvoi vihertävää sammalikkoa. Ame tunsi tulleensa jonkin sortin kasvihuoneeseen, sillä ilmapiirikin oli kostea. Ame antoi katseensa kiertää syvemmälle huoneen päähän, ja nyt vasta hänen näköpiiriinsä havaitsi suunnilleen ihmisen kokoiset kapselinmuotoiset säiliöt, joista jokaisesta meni putki ylös yhdistettyinä suurikokoiseen laitteeseen. Laite ikään kuin pumppasi kellertävää nestettä säiliöihin.

'Kuplia', Ame ajatteli ja tuli lähemmäs yhtä säiliötä. Hän kosketti kädellään sen ohutta lasipintaa. 'Mitä ihmettä nämäkin ovat?' Samassa hän kuuli oudon kuiskauksen, kuin omasta sielustaan

'Pian me synnymme uudelleen..'

'Ihminen?' Hän erotti selvästi edessään nuoren tytön, joka tuijotti häntä silmiin läpikuultavan lasin takaa. Amen teki mieli perääntyä, mutta hän tunsi itsensä lähes lamaantuneeksi tytön levollisen katseen alla.

'Älä pelkää.'

Tyttö ojensi kätensä lasipintaan kiinni ja Ame teki samoin. Hänen kehonsa tuntui suloisen lämpimältä, kuin jokin salaperäinen side yhdistäisi heitä.

'Pian tulee aika, jolloin Shiroin on herättävä. Maailmankaikkeus tarvitsee uudelleensyntymänsä.'

'...En ymmärrä.'

'Ymmärrät kyllä, kun aika tulee. Jokainen elävä olento tulee katoamaan ja kaikki elollinen pyyhkiytyy ihmisten syntien takia pois maanpäältä.'

Kuva menneistä ajoista, kuva maailmankaikkeudesta pienenä myyttinä, kellui hetken hänen edessään. Ame tunsi hohtavan maapallon pienenevän käsiinsä. Hän näki itsensä yksinäisyydessä seisomassa loputtoman tyhjyyden keskellä.

'Ei!'

Amen silmät revähtivät auki kuin ikään kestävästä transsista. Hänen violetit silmänsä tuijottivat tiiviisti kellertävään mereen. Hän koitti hahmottaa tyttöä uudestaan kapselin lasipinnasta, muttei nähnyt siellä enää ketään.
'Kuvittelinko muka kaiken? Ei voi olla?' Ame piteli päätään ja todellisuudenkuva palasi hiljalleen hänen mieleensä.
"Kaede!" Ame lähti juoksemaan tyhjästä kellarista poispäin. Tyttö tuijotti hänen menoaan.

'..Shiroi..'

Ame juoksi käytävillä varjoissa niin nopeasti kuin pystyi. Hänen pitäisi löytää Kaede, ennen kuin Kazuo virkoaisi. 'Missä?' Hän pysähtyi hetkeksi vetämään henkeä. 'Hitto, miten ikinä löydän täältä mitään?'
"Et löydäkään, ilman apua", kuului tyttömäinen ääni hänen takaansa. Ame kääntyi. Tyttö oli suunnilleen hänen pituisensa. Hänen kasvonsa olivat lähes valkoiset ja niitä kehystivät pitkät ja epätasaiset tummanpinkeistä violettiraitaisiin olevat hiukset, jotka peittivät toisen puolen hänen kasvoistaan. Päällään tytöllä oli harmahtava kaapu. Yksi verenpunainen silmä tuijotti kylmänä Amea, jota lähinnä karmi tytön epätavallinen ulkonäkö.
"Kuka sinä olet?"
"Olen Lucy. Sinä olet varmaan Ame Ashitakage? Tule, näytän sinulle missä ystäväsi on." Tyttö ojensi kätensä Amelle, joka ei reagoinut. Lucy laski kätensä. "Tätä tietä." Kaksi hahmoa lähtivät perätysten kävelemään eteenpäin. Ame pani merkille Lucyn laahustavan kävelytyylin ja mietti miksi edes oli lähtenyt hänen mukaansa. Tosin hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Täällä voisi harhailla loputtomiin löytämättä edes ulospääsyä.
"Miksi autat minua?" Ame rohkeni kysymään.
"Miksikö?" Tyttö naurahti. "Älä siitä huoli, minulla on omat syyni."
Pian he saapuivat erään huoneen ovelle, jonka ohjainpiirilukon päälle Lucy laittoi kätensä, lukko nimittäin aukeni vain kämmentunnisteella.
"Huomaatko, et olisi edes kyennyt tähän."
Ame puraisi kiukustuspäissään huulta. Mikä tuo likka oikeastaan luuli olevansa? Tyttö yritti selvästi ärsyttää häntä.
Ovi aukeni ja kirkas valo häikäisi Amen. Hän suojasi silmiään kyynärpäällään ja huomasin häntä pidemmän hahmon lähestyvän. 'Kaede?'
"Voi kuinka kaunista. Tuliko itse helvetin enkeli minua hakemaan?" Kaede töksäytti huomatessaan oven avautumisen. Hän odotti näkevänsä itse Luciferin, mutta..-
"Ame?"
"Kaede, tuota taisin ennättää ennen Kazuoa", Ame tokaisi.
"Hassua, kuvittelin juuri prinssin minua pelastamaan, mutta sainkin prinsessan", Kaede ilmoitti sarkastisesti ja tuli ulos huoneesta pimeämpään käytävään. Nyt vasta hän huomasi oudon tytön, joka oli ilmeisesti johtanut Amen tänne.
"Kuunnelkaa. Lähtekää tästä käytävästä suoraan eteenpäin, älkääkä kääntykö missään vaiheessa. Saavutte pian ulkooven kohdalle, josta voitte jatkaa matkaanne minne haluatte. Minä lähden nyt. Isäntäni odottaa minua."
"Hetkinen", Kaede keskeytti ja nappasi Lucyn paidanhihasta kiinni. "Onko tämä isäntäsi Lucifer? Vie hänelle terveisiä itse kuolemalta, että hän pääsee kuollessaan itse syvimpään helvettiin ja on täysin tervetullut", Kaede sanoi vittuimaisella äänellä ja pääsi Lucyn kaavunhihasta irti. Lucy käveli muutaman askeleen ja pysähtyi. -
"Et tiedäkään mistä puhut."

Lucy oli päässyt veljensä luo ja tuli hänen lähelleen.
"Lucifer-sama, huolettaako joku sinua?"
Lucifer ei liikkunut, eikä sanonut mitään. Lucy painautui kiinni veljeensä vartaloa vasten ja ihaili tämän silmiinpistävää kauneutta. Hänen pitkiä liidunvalkeita hiuksiaan ja noita pohjattoman sinisiä silmiä ja sitä kaunista vartaloa, jota hän rakasti. Äkkiä Lucifer liikahti ja heitti Lucyn nopealla kädenliikkeellä seinään.
"Idiootti! Pilasit kaiken, senkin typerä akka", Lucifer raivosi..Lucy piteli pelästyksissään käsivarttaan, joka oli ilmeisesti murtunut täräyksen voimasta.
"A-anteeksi Lucifer-sama, tein sen vain teidän takianne."
"Minuna takiani?!"
"Etkö tajua.. Kosk-koska rakastan sinua!" Lucy huusi itkuisena ja pyyhki itkunkuivattamia kyyneleitä kasvoiltaan. Lucifer lähestyi häntä ja otti sisartaan kurkusta kiinni ja nosti tämän kovakouraisesti seinää vasten. Hänen silmänsä suorastaan leimusivat vihasta.
"Tajuatko sinä ääliö, että kuolema on nyt tuolla jossain ulkona ja ennen kuin huomaatkaan rakas siskoni meillä ei ole enää paikkaa jossa elää, tai minulla ei ole. Lisäksi Ame on poissa. Minun piti nimenomaan keskustella hänen kanssaan. Sen sinä tiesitkin!"
"Lucifer-sama, armahtakaa minua, en tiennyt mitä tein. Lupaan korjata virheeni. Teen mitä tahdotte."
"Niin teetkin, vai haluatko tosiaan päästä eroon myös toisesta silmästäsi?" Lucifer pudotti Lucyn säälimättömästi maahan ja poistui äänettömästi salista.
Lucy piteli silmäänsä, joka kukaan ei koskaan nähnyt, sillä se, tai se mitä siitä oli jäljellä oli visusti hiusten peitossa.'Olen niin ruma', Lucy ajatteli, kirkui ja huusi veljensä perään;
"Etkö ymmärrä! Tein sen koska rakastan sinua!" Lucy huusi tuskastuneena. Lause jäi kuitenkin kaikumaan yksin pimeään saliin.

"Coralaan, sinne olemme menossa. Koko DD-6. Uusien tietojemme mukaan Tiro M F-6:sta on havaittu siellä. Erikoista tässä tilanteessa on se, että kyseinen uhka ei ole vielä täysin aktivoitunut. Tiro M on siis eräänlaisessa koomatilassa. Tilassa josta se saattaa aktivoitua tai olla aktivoitumatta. Se on havaittu eräässä Tinnos nimisessä kaupungissa, joka katosi vuosia sitten tuntemattoman syyn takia. Joka tapauksessa meidän pitää estää kyseinen aktivoituminen ja tuhota Tiro M! Kysyttävää?" Bairu selosti DD-6:selle ja kaikki nyökkäsivät huomaamattomasti. "Lähdemme huomenna aamulla kello 05.00, myöhästymisestä rankaisen ankarasti!", Bairu päätti ja poistui AtR:n kuntoutushallista.

Bairu asteli omaan kerrokseen avainnippu heiluen. Hän kulki hämärän aulan läpi ja pysähtyi toimistonsa oven eteen, näppäili koodiyhdistelmän ja ovi avautui. Huoneessa oli yhtä sysimustaa kuin kellarissa. Bairu yritti haparoida käsillään katkaisijaa, mutta äkisti kirkkaat valot syttyivät ja Bairu astui askeleen taaksepäin ja samalla suojasi silmänsä kirkkaalta valoryöpyltä.
"Mitä hittoa?" Bairu kirosi ja hahmotti työpöytänsä takana istuvan hahmon.
"Bairu, Bairu onpas sinulla mukava toimisto. Näemmä et ole siivonnut vähään aikaan?"
Bairu tunnisti miehen pilkkaavan äänensävynsä perusteella Luciferiksi. Samalla häntä hieman hermostutti, sillä hän oli omalta osaltaan pettänyt heidän sopimuksensa ja Lucifer oli aina arvaamaton. Hän ryhdistäytyi, marssi työpöytänsä viereen, sammutti kirkkaansokaisevat valot ja näin hän kykeni erottamaan Luciferin koko olemuksen. Hänen voimakkaat hieman tyttömäiset piirteensä ja tämän pitkän turkiksen, joka ylettyi lattiaan asti,.
"Ulos toimistostani Lucifer, sinulla ei ole oikeutta olla täällä", Bairu käski ja osoitti nuorelle miehelle ovea, mutta tämä naurahti huvittuneena ja sytytti pöydällä lojuvan kynttilän.
"Katsos Bairu, meillä on pieni ongelma. Olet varmaan huomannut, että itse kuolema on marssinut takaisin leiriisi?"
"Kyl-..",
"LOPETA!" Lucifer katkaisi Bairun puheen ja nousi seisomaan kasvokkain hänen kanssaan.
"Tiedät itsekin miten vakavaa tämä on, ja lisäksi minulle ei tarjoutunut edes tilannetta keskustella Ame Ashitakagen kanssa!"
Bairu työntäytyi hieman kauemmaksi Luciferistä ja nosti kätensä ikään kuin rauhoitellakseen Luciferia.
"Emme ole menettäneet vielä mitään. Kaikki kyllä hoituu aikanaan."
"Vai meinaat että hoituu? Meinaatko hoitaa sen yhtä hyvin, kuin 100 vuotta sitten?"
Bairu vaikeni.
"Aivan niinhän se oli. 100 vuotta sitten ihmiskunta oli jo niin rappiolla, että he saivat varoituksen ja Enkeli Hikari tuhosi yhden mahtavimmista maista Embellirn. Senhän sinä tiesitkin rakas serkku?"
Bairu vaappui levottomasti jalalta toiselle ja häntä hävetti sillä hän tiesi yhtä hyvin mitkä riskit olivat kyseessä, muttei suoraan sanoen piitannut niistä. Lucifer käveli Bairun ympäri painostaen häntä yhä lisää:
"Ja sitten te onnettomat ihmiset jotka kutsutte itseänne AtR:ksi yrititte estää tulevan tuhon rakentamalla kolme surkeaa robottia?" Lucifer kiepsautti valkoisen kettuturkiksen kaulansa ympäri ennen kuin jatkoi: "En kerta kaikkiaan käsitä teitä ihmisiä, ettekö ymmärrä että jumalia ei tuhota mitenkään ihmisten voimin? Ja kaiken lisäksi ette osanneet edes rakentaa niitä koneita. Ne tässä vielä tuhoavat teidät."
Bairu nyökytteli nöyränoloisena päätään ja sai vihdoin suunvuoron:
"Lucifer, samaa virhettä emme enää toista kuin 3000 vuotta sitten."
"No vihdoinkin miehen puhetta. On se hyvä jos oppisit ajattelemaan muulla kuin alapäälläsi. Emme ole vielä edes löytäneet kolmatta langennutta, mutta neljäs uhraus on jo tehty", Lucifer totesi ja vilkaisi Bairuun jonka ilme synkkeni, sillä hän tiesin että neljäs uhraus oli tarkoittanut hänen veljeään Rakulaa.
"Serkku hyvä, tiesit itsekin että yhden oli uhrauduttava, että pyhien kirjoituksen mukainen tarina pääsisi alkuunsa. Tässä tapauksessa kohtalo valitsi Rakulan", Lucifer jatkoi piikittelyä painottaen joka kerta enemmän Rakulan nimeä puheessaan. Rakula oli tosiaan ollut yllättävän läheinen Bairulle.
"No olen oman osani hoitanut, sillä se tyttö, joka hänet ampui on nyt saatettu raskaaksi", Bairu sanoi ja hymyili hieman muistellessaan kyseistä tapahtumaa. Lucifer tuijotti häntä tyhmänoloinen ilme naamallaan.
"Tiedät ihan hyvin mitä mieltä olen naisten raiskauksesta Bairu, mutta tässä tapauksessa", hän veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja puhalsi sen rauhoittavasti ulos ja vilkaisi sivusilmällä Bairuun: "Sallin sen, koska muuta vaihtoehtoa ei ollut. Pyhien sakramenttien mukaan joku valkoisista enkeleistä surmaisi yhden langenneen ja mikäli me langenneet, että muuten vihaan tuota nimitystä. Kuitenkin, joku meistä saattaisi kyseisen naisen raskaaksi ja hän olisi pian synnyttävä meille liittolaisen. Ja sinähän loistavasti hoidit tehtäväsi Bairu ja saatoit Rakulan surmanneen naisen raskaaksi ja sait samalla vähän mielihyvääkin, eikö?"
Bairu ei enää sanonut mitään, hän vain nyökkäsi.
"Ja nyt voimme siirtyä toiseen vaiheeseen, joka on Tiro M:n tuhoaminen Coralassa. Ja Coralassa on muutakin, jotka meidän täytyy löytää, nimittäin loput sivut pyhästä kirjasta." Lucifer otti taskustaan pienen ruskeakantisen kirjan, jossa oli outoja koukeroita ja keskellä pyöreä lasinen kupu. Hän raotti kirjaa ja osoitti Bairulle puuttuvaa lukua.
"Huomaatko, tämän takia me epäonnistuimme 3000 vuotta sitten, muutamien puuttuvien sivujen takia!" Lucifer löi nyrkillä pöytään niin että läheinen kukkamaljakko putosi lattialle ja särkyi. "Nimenomaan vaikka itse legenda on kerrottuna tässä kirjassa, mutta ohjeistukset puuttuvat."
"Ja ne puuttuvat sivut ovat siis Coralassa?" Bairu uskaltautui toteamaan.
"Hyvä että ymmärsit asian edes tähän asti. Tarinan mukaan ne ovat kätkettynä esi-isiemme pyhiin hautakirjoituksiin, joille pyhitetty temppeli katosi kauan sitten." Luciferin huulille levisi vieno hymy. "Ja kaiken lisäksi huvittavinta on, että teidän robottinne Tiro M sijaitsee kyseisessä paikassa. Saamme siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla", Lucifer julisti voitonriemuisesti. "Mutta Bairu, varoitan sinua. Kukaan DD-6:sen henkilöistä ei saa tietää pyhistä kirjoituksista mitään, sillä jos he saavat tietää emme ole enää askelta edellä."
Bairu nyökkäsi miettiväisenä ja avasi toimistonsa oven.
"Lucifer, kaikki tulee onnistumaan täydellisesti. Huomenna lähdemme Coralaan, tuhoamme Tiro M:n ja etsimme puuttuvat kirjoitukset."
Sitten hän vilkaisi Luciferin suuntaan, mutta huomasi tämän hävinneen. Vain Bairun toimiston ikkunassa olevat tummat verhot hulmusivat tuulen voimasta. Bairu käveli ikkunan viereen, vilkaisi tummalle yötaivaalle ja sulki ikkunan.
'Katoaa yhtä salaperäisesti kuin ilmestyykin', Bairu mietti ja mutisi jotain ja istahti toimistonsa tuoliin.

Aamupäivän säteet tunkeutuivat tummista ikkunankaihtimista väkisin ulos ja AtR:n rakennus oli kerrankin aurinkoinen. Tosin tunnelma oli jälleen synkkä, koska kukaan siitä henkilökunnasta ei tervehtinyt tai vilkaissut edes silmiin puhuttaessa. DD-6 istui odottamassa AtR:n ylimmässä kerroksessa.
Ame raotti hieman ikkunan kaihtimia ja huomasi, että heidät oli tuotu AtR:n kattokerrokseen. Ulkona näkyi jonkinlainen laskeutumiskenttä ja hän oli myös pannut merkille että sieltä nousi ilmaan AtR:n hävittäjäkoptereita. Coralaanhan he olivat menossa ja ilmeisesti lentäen.
Heidän ei tarvinnut kauaa odotella, kun heidät jo siirrettiin erääseen AtR:n koptereista.
Sisätilat olivat ahtaat ja likaiset. Kopteri oli minimaalisen pieni ja koko porukka ahtautui kopterin pieneen matkustajatilaan laukkujensa kanssa. Bairu antoi piloteille merkin nousta ilmaan ja heti sen jälkeen määräsi DD-6:sen istumaan liikkumatta koko matkan ajan, visusti penkeillään että mitään ylimääräisiä kohtauksia ei voisi sattua.
Sora katseli haikeanoloisena ikkunasta ulos. Häntä väsytti, sillä hän ei ollut nukkunut viime öinä ollenkaan. Nukkumisen sijasta hänen mielensä oli vaeltanut takaisin menneisyyteen ajattelemaan kaikkea hänelle tärkeää, mitä olisi mahdotonta korjata enää. Ennen kaikkea Sora oli ajatelut oman itsensä muuttamista epäsosiaalisesta sosiaalisempaan suuntaan. Hän niin halusi jutella Kazuolle, mutta se oli toisaalta niin kaukaa haettua. Tuskin poika pitäisi häntä edes haluttavana. .. Sora ajatteli ummistaa silmänsä pieneksi hetkeksi, kunnes he olivat perillä. Kai hänellä oli oikeus edes siihen?

Vesipisara tippui äänettömästi lammikkoon. Sen pinta värähti.

'Sora... Kuuletko minua Sora?'

...

'Kuka siellä?'
Sora juoksi vedenpinnan päällä kohti hentoa ääntä ja valoa.

'Sinä.. minä ja tämä maa, olemme pian yhtä.'

'Miksi minä olisin yhtä kenenkään kanssa? Kukaan ei halua minua. Kukaan ei halua keskustella kanssani. Kukaan ei edes katso minua.'
Sora pysähtyi ja lammikko hänen allaan katosi. Nyt hän näki ympärillään kauniin vihreän silmänkantamattomiin jatkuvan ruohotasangon erilaisine rikkauksineen.

'Näetkö Sora mitä sinulla on vielä annettavaa. 4000 vuotta sitten maailma oli tällainen. Täynnä vihreitä havupuita, kasveineen ja eläimineen. Ja nyt;'
Sora näki ympärillään muuttuvan maiseman. Kaikki luonnonmukainen elämä oli vaihtunut kuolleeksi slummialueeksi. Monet kadut, valot, autot ja liikenteen ulina täyttivät Soran näköpiirin.

'Miksi minä välittäisin?'

'Tulee aika jolloin sinä välität.'

'Minäkö välittäisin?'
Hän seisoi jälleen rikkoutumattoman vedenpinnan päällä. Sinisen eri sävyt vuorottelivat hänen ympärillään kuin verhona. Ensin tummansinisestä vaaleaan siniseen ja sitten taivaanrannan sinisestä haaleansiniseen.

Sora peitti kämmenillään korvansa ja sulki silmänsä.
'En edes halua nähdä tätä!'
'Miksi?'
'Miksi?'
'Miksi?'
'Miksi näen tälläista?'

'Kuuntele minua Sora, sinä merkitset elämälle kaikkea. Joka henkäyksesi, jokainen sanasi kaikki. Et voi käsittääkään..'

Sora avasi silmänsä ja vilkaisi nopeasti ympärilleen ja haki katseellaan puhujaa, näkemättä kuitenkaan muuta kuin sinistä ympärillään..
'Missä sinä olet? Olen varmaan järjiltäni.'
Sora hautasi kasvonsa kämmeniin.

'Odota Sora..'

'Kerro minulle miksi olen niin tärkeä?!'

'Olen pahoillani. Sinun pitää itse selvittää se asia, muuten...'

'En halua nähdä tälläistä..LOPETA TÄMÄ!'
Vedenpinta rikkoutui.

...

"Sora! Sora! Tämä on _käsky_ herää Sora!"
Sora heräsi hätkähtäen kovakouraisen ravistelun seurauksena. Heti ensimmäiseksi hän hahmotti edessään Bairun.
"Meillä AtR:ssä on sitten yöt nukkumista varten ja päivällä nukkuminen on ehdottomasti kielletty. Toista kertaa en varoita", Bairu manaili ja nosti samalla Soran käsivarresta jaloilleen. Tyttö ei itse kuunnellutkaan Bairua vaan hän lankesi saman tien polvilleen. Sora oli kuin transsiunesta herännyt.
'Mahdotonta. Taidan olla menettävässä järkeni.'
"Ylös siitä!"
Sora nousi vastentahtoisesti jaloilleen ja otti tukea istuinnojastaan.
Bairu mulkaisi häntä vielä paheksuvasti ennen kuin alkoi puhua.
"Olemme saapuneet Coralan länsirannikolle. Ja kuten näette tämä osa Coralasta on oikeastaan maapallon koskemattomin alue tällä hetkellä, johtuen ihan siitä että tätä paikkaa ei ole tutkittu tai edes haluttu tutkia. Paikallisväestö saattaa puhua jostain vanhoista legendoista, jotka kuitenkin sivuutatte käskystäni, koska se on täysin humpuukia, eikä kuulu meille mitenkään."
"Uuh onko täällä kummituksia?" Kazuo vitsaili ja tarttui Kaeden olkapäihin, kuin pelästyttääkseen hänet.
"Siinä tapauksessa tulee olemaan sinulle aika rankkaa", Kaede heitti takaisin.
"Turpa tukkoon! En lopettanut vielä..Niin siis yövymme aika alkeellisissa majoituksessa, ja lähdemme aamuhämärällä kohti Tinnoksen kaupunkia. Paikallisväestöstä saimme erään oppaan, joka näyttää meille suunnan... Muttei ihan kaupunkiin asti, sillä hän uskoo että paikka on pyhä, eikä sallittu kuolevaisille ja sellaista hölynpölyä, jonka me edelleen sivuutamme. Onko kysyttävää?"
Kenenkään ilme ei värähtänyt.
"Tuossa hotellissa yövymme", Bairu osoitti heidän edessään kohoavaa suurta puusta rakennettua monikerroksista hotellia, joka näytti olevan vaatimattomasta ulkonäöstä huolimatta, ihan kestävä.
Jokainen katosi omille teilleen. Bairu jäi keskustelemaan muutaman tiimiin kuuluvan AtR:läisen kanssa ja DD-6 katosi hotellille.

Ame nousi ylös hentoja puista ja kaisloista tehtyjä rappusia. Samoin kaide oli tehty paksusta kaislasta ja Amesta tuntui kun se olisi vähitellen murentunut hänen kämmenensä alla. Talo ei ollutkaan hirveän monikerroksinen, mutta sitä vastoin se oli leveämpi. Alakerrankaton rajassa puhalsivat muutamat tuulettimet ja ilmasto oli kokonaisuudessaan kuuma. Ensimmäisessä kerroksessa oli muutama tuoli ja pöytiä, sekä isompi pöytä, jonka takana vastaanottajat työskentelivät. Heidän ei kuitenkaan tarvinnut keskustella majoituksista, sillä heille oli valmiiksi jo määrätty huoneet.
Kuusikko saapui omaan kerrokseensa. Se oli pitkä ja matkanvarrella oli muutamia ovia. Rahasta oli selvästi puutetta ja he joutuivat kolmen hengen huoneisiin. Kazuollekaan ei annettu erikseen huonetta.
Ame avasi ensimmäisen oven ja laski kassinsa oven viereen ja huomasi ilmeisesti sängyiksi tarkoitetut kolme riippumattovuodetta seinien vieressä. Lisäksi niitä verhostivat hyttyssuojat. Ame otti vasemmanpuolisen ja kokeili mennä siihen nukkumaan. Aivan liian pieni rippumatto hänelle. Huonetovereiksi hän saisi näköjään Kaeden ja Minakon, jotka laskivat tavaroitaan omille riippumatoilleen.
"Awww. En näköjään saa Kaedesta iltaseuraa itselleni", Kazuo voivotteli.
"Voiih. sydämeni ihan itkee verta", Kaede töksäytti ja pyörähti ympäri riippumatossaan.
Sora, Kazuo ja Ran asettuivat viereeseen huoneeseen, joka oli pääpiirtein ihan samanlainen kuin toinenkin. Yhtä tylsä, harmaa ja ilman tuuletusta. Ikkuna sentään oli, mutta sekin oli lähes täyttynyt kuolleista kärpäsistä. Ilmasto oli kostea ja päivisin olisi varmasti yli 30 asteen kuumuus.

Ilta tuli nopeasti ja yötaivas vaihtui synkän mustaksi. Oli täysikuu ja kaikki kyläläiset nukkuivat omissa majoissaan, paitsi Ame, joka ei saanut millään nukutuksi. Hän käveli vedenrajan tuntumassa, ihaillen samalla täysikuun loistoa. Ranta oli hiljainen ja vesi täysin tyyni. Edes yhtään tähteä ei meritaivaalla paistanut, mutta kuu loi yllättävänpaljon varjoja saaren edustalle. Hän tuijotti täysikuuta. Se näytti suurenmoisen uljaalta siinä loistaessaan, aivan kuin enne jostain. Amen tuijottaessa, hän huomasi varjon heijastuvan viereensä.
"Kuuhulluus, oletko kuullut siitä?" Kaede kysyi ja huomasi nuoremman yllättyvän ilmeen. Ame oli odottanut Kaeden nukkuvan sisällä hotellissa jo aikoja sitten.
"Itseasiassa en ole koskaan kuullutkaan."
"Luin kerran erästä kirjaa, jossa puhuttiin siitä. Se on ilmiö, jonka mukaan kuu voi gravitaatiovoimallaan vaikuttaa ihmisen emotionaaliseen tasapainoisuuteen Eli siis yksinkertaisesti sanottuna ihmiset menettävät järkensä täydenkuun aikaan."
Ame kääntyi uudestaan katsomaan kuuhun.
"Kuten sanoin, en ole erityisemmin uskonnollinen ihminen, mutta..-"
"En minäkään tuohon usko, mutta tulipahan mieleeni, sillä kaikki kyläläiset uskovat tähän ilmiöön ja eivät siksi poistu kodeistaan tänä yönä."
Kaede käänsi katseensa pois täysikuusta ja tuijotti Amea, jonka katse oli kuin kivettynyt kuuhun.
'En ihmettelisi jos tuo tyttö olisi kuuhullu..'
"Vai niin, noh kyllähän se Lucifer tyyppikin syytti sinua kuolemaksi että.."
"Ai niin Lucifer, olin jo melkein unohtanut koko tyypin. En haluaisi törmätä siihen skitsoon enää. Siitä huolimatta, vaikka hän oli kajahtanut, hänen puheessaan oli jotain karmivaa. Se sai ihan tuntumaan kuin olisin oikeasti... noh.. kuolema", Kaede selitti hieman varovaisesti.
Ame siirsi katseensa kohti vanhemman kasvoja. Hän aisti tietynlaisen huolen tytön äänensävystä ja se sai hänetkin hieman epävarmaksi.
"Muuten, oletan että olemme nyt tasoissa. Pelastit minun henkeni ja nyt maksoin velkani", Ame sanoi yhtäkkiä.
"Niin, olemme nyt tasoissa", Kaede sanoi jäykästi ja kääntyi lähteäkseen.

Tämän jälkeen kumpikaan ei sanonut enää mitään. Molemmat kääntyivät eri suuntiin ja erkanivat hiljalleen toisistaan. Kaede käveli pitkin rantaviivaa ja saapui pian kallioiden kohdalle. Hän nousi ensin yhden ja sitten toisen lohkareen päälle ja jäi tuijottamaan merelle.
'Kuolema... En tajua, miksi sen hullun sanat jäivät vaivaamaan minua näin..'
Kaede asteli kalliourien korkeimpaan kohtaan ja käveli reunaa kohti., muttei huomannut astuvansa irtokivien päälle ja ennen kuin Kaede ehti tajuta mitään, hänen jalkansa lipesi liukkaalta tasanteelta.

Kaede kuvitteli itsensä tippuvan kallioilta alas rantakiviin ja jääden makaamaan liikkumattomana siihen. Verilammikko alkaisi muodostua hänen allaan ja häntä tuskin löydettäisiin muutamaan päivään. Silloinkin ravut ja pikkuäyriäiset olisivat pureskelleet hänen ruumiinsa tunnistamattomaksi.

Niin se ei kuitenkaan ollut, hän tunsi jonkun vahvan kannattelevan häntä kädestä pitäen, estävän putoamisen. Samassa hän oli taas jaloillaan kallion tasanteella.
"Huomaankin Kaede, ettet ole luopunut yöllisistä seikkailuretkistäsi."
Kaede tunnisti pojan äänen ja ei edes vilkaissut tuohon. Hän antoi itsensä pudota polvilleen maahan.
"Vai sinä vakoiletkin minua?"
"Enhän toki, olen vain varmistamassa, ettei sinulle satu mitään kamalaa, kuten kidnappauksia."
Kaede mulkaisi poikaan.
"Mitä tarkoitat? En halua mitenkään keskustella mistään Lucifer skitsosta, jos sitä mietit. Tuskin hän edes vaivautuu tulemaan toiseen päähän maapalloa takiani."
Kazuo kyyristyi Kaeden viereen ja tuijotti tämän kalpeita kasvoja.
"Olet oikeassa unohdetaan Lucifer... minä-"
"Ei, etkö tajua, en pysty unohtamaan häntä, hänen puheensa, että olisin oikeasti joku kuolema, ihan järjetöntä, mutta sitten muistin", Kaede lopetti lauseensa lyhyeen ja Kazuo huomasi hänen vapisevan.. Jokainen sana koski hänen sydämeensä yhä enemmän. Miten hän voikin nyt murtua kazuon nähden. Häpeäntunne valtasi tytön ja hän yritti parhaansa mukaan tyrehdyttää kyyneliään.
"Kaede, minä tiedän, olen tuntenut sinut monta vuotta. Siitä päivästä asti, kun näin sinut aloin pitämään sinusta." Kazuo kietoi toisen kätensä Kaeden ympärille ja veti tämän lähelleen. Kaede nosti katseensa poikaan.
"Joten voisitko nyt vihdoinkin kertoa kuka olen?" Kaede pyysi yhä peittäen silmänsä. Kazuo katsoi häneen myötätuntoisesti ja alkoi kertoa:
"Kuten jo tiesitkin, olet entinen jengiläinen. En tiedä lapsuuttasi, tiedän vain että tunsin sinut 15 vuotiaasta. Jengimme vihasivat toisiaan ja minkäänlainen yhteydenpito vastakkaisiin jengiläisiin oli kielletty kuolemanrangaistuksen nojalla. Kuitenkin sinä ja minä aloimme tavata jengisotiemme ulkopuolella ja noh.. viihdyimme yhdessä, mutta jengimme eivät saaneet tietää siitä mitään. Eräänä päivänä sota kärjistyi niin pahaksi, että loppujenlopuksi sinun jengisi hävisi. Sinä haavoituit ja jouduit vangiksi, mutta kun olin itse vahtivuorossa, kannoin sinut sairaalaan ja jätin sinne. Sen jälkeen muutin itsekin pois kyseiseltä seuduilta ja aloin elää omaa elämääni." Kazuo piti lyhyen tauon puheessaan, ennen kuin jatkoi. "Niin se kutakuinkin oli ja tämän takia osaat käyttää hyvin aseita, olet hyvä taistelija, kuntosi on huippuluokkaa ja mikä tärkeintä, olemme jälleen yhdessä."
"Mikä saa sinut luulemaan, että olemme yhdessä? Kertomasi kuulosti lähinnä tarinalta, en muista mitään, enkä tunne sinua kohtaan mitään. En voi olla edes varma tunnetko minua." Kaede työnsi Kazuo kauemmaksi itsestään. "Jätä minut vain rauhaan.."
Kazuo katseli silmäkulmiensa alta Kaedea, joka oli itkemisen partaalla. Hän kyllä tiesi, miksi Kaede ei koskaan itkenyt ihmisten nähden. Kazuo tuli uudestaan tytön lähelle ja siirsi Kaeden kädet silmiltään.
"Eih, älä katso minua!" Kaede yritti riuhtoa ja nousta seisomaan, mutta Kazuon ote piti.
"Sinun ei tarvitse hävetä kyyneleitäsi minun nähden. Olen nähnyt ne.." Kazuo sanoi rauhoittavasti.
Kaede erkaantui hieman Kazuosta ja nosti katseensa poikaan. Verenpunainen kyynel valui hitaasti tytön poskea pitkin..

Ame sen sijaan oli huomannut Kaeden ja Kazuon, jotka istuivat lähekkäin kalliolla. Se toi hänen mieleensä surullisia muistoja menneisyydestä.
'Äiti.. isä..'
Hän painoi päänsä polvien väliin ja itki. Ame ei täysin ymmärtänyt sitä tunnetta ja miksi hän edes itki? Kukaan ei ollut koskaan halannut häntä. Ame olisi halunnut jonkun pitelevän häntä, niin kuin Kazuo piteli Kaedea.

'Miksi? Miksi?'

***Kuva tytöstä itkemässä pimeässä huoneessa nalleaan vasten.

'Se oli minun vikani, että isä lähti.'

***Kuva miehestä matkalaukun kanssa ovella.

'Minun vikani, että äitini ei rakastanut minua.'

***Nainen lyömässä lastaan.

Hän tyynnytteli hiljaa itseään ja painoi päänsä kyynerpäitään vasten hiekkaan ja sulki silmänsä. Vuosien nöyryytykset ja vihanpidot. Ne olivat onneksi ohi. Miksei kaikki olisi vain yksinkertaisesti voinut olla toisin?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä