tunne on ihastuminen. Kävi siten, että pari päivää sitten baari-iltaa viettämässä ollessani tapasin ihanan miehen. Hän on puolituttu ennestään, mutta en ole ikinä ennen montakaan sanaa hänen kanssaan vaihtanut. Nyt sit kävi niin, että hän hakeutui seuraani, juteltiin ja tanssittiin. Vietin erittäin mukavan illan hänen kanssaan, mutta mutta...
Olen elämässäni kokenut todella rankkoja selkään puukotuksia miesten taholta, liekö sinisilmäisyyttäni ja olen menettänyt luottamuksen ihmisiin. Mietin ja mietin koko ajan sitä, mitä tää mies minusta mahdollisesti haluaa. Mietin kaikkea, mitä juteltiin ja mitä olemme tekstailleet. Ymmärrän hänen viesteistään ja sanoistaan, että kiinnostusta on, mutta mä pelkään, että taas särjen sydämeni. Tyhmäähän se on etukäteen pelätä, mutta olen tullut niin varovaiseksi, että olen suunnilleen työntänyt kaikki mahdolliset miesystävä ehdokkaat viime vuosina pois luotani.
Tää mies on hellä, ystävällinen, ihana ja todellakin symppis. Hän tykkää kosketella ja halailla minua ja sanoo nauttivan seurastani jne.ja itse tunnen samoin. Mitä tehdä, että tämä pelko sisälläni jättäisi minut rauhaan ja antaisin vain asioiden edetä omalla painollaan enkä alkaisi käyttäytymään kuin kusipää saaden hänet ajettua luotani?! Olen hänet tuntenut vasta niin vähän aikaa, etten ole vielä saanut kerrottua peloistani ja siitä, että en uskalla luottaa. Pakko on vain uskaltaa mennä tähän juttuun mukaan, koska voin saada siitä elämäni ihanimpia kokemuksia, joita ilman jään, jos alan perääntyyn.
Mutta kokemuksena tämä ihastumisen tunne on jotain aivan ihanaa, vaikka samalla pelottavaakin. On upea tunne illalla nukkumaan mennessä muistella hänen sanojaan ja kosketusta. Ja nukahtaa hymy huulilla :))

Vastaukset 3
Vanhimmat
minkä ikäinen hän oli, mikä baari...
sulle vastata, jos tapahtuisikin niin ihmeellisesti, että sä oletkin se mies, kenestä kerroin, mut jos jotain kumminkin. Hän on yli kolmikymppinen ja pohjoisessa ollaan...
minä sitten ollut...