Uusi C 4

Vaihdoin hiljakkoin uuteen C4 jään. En ole vielä
ehtinyt takuuhuoltoon asti. onko jotakin huomioitavaa odotettavissa.
133041
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kaikki autot ovat nykyään hyviä, tai melko hyviä.
Auton suunniteltu käyttöikä on 3-5 vuotta.
Sen ne toimivat kaikki.
Citikasta on itselläni kokemuksia senverran, että jos pääset yli 2000km ilman vikoja, ajat todennäköisesti laadullisesti hyvää Citikkaa.
Suurin osa on niitä...mutta, jos osuu se "maanantaikappale" kohdallesi olet joutunut pahaan rakoon. Kaikissa autoissa on maanantaikappaleita, mutta valitettavasti Citikassa niitä on enemmän kuin muissa, ja niistä kansa kertoilee.
Onneksi C4 on osoittautunut PALJON paremmaksi, kuin C5

Äänestä
  • tämä keskustelu oikein assiallisesti jotta todellakin saan houkuteltua Oikeat Citroeenin omistajat takaisin tälle palstalle. Keskutellaan sitten myöhemmin vaikka edellisestä autostani joka oli Saab (sekin asiallisessa hengessä).Enhän voi poissulkea että joku kakarakin
    sillointällöin poikkeaa palstalla ,mytta sinun kommenttisi ovat liian samankaltaisia ja sivulta sivulle seuraavia olakseen muiden kuin markkinamiesten "teoksia" voimmehan näin toivottavasti päätökseksi mainita että Ranskassa
    varmaan on isommat markkinat sinullekin ja löydät paremman kustantajan.

    Äänestä

  • Citroenin huoltoverkostossa toimit . Kuinka laaja
    otepohja C 4 jään.

    Äänestä

Itselläni pari kuukautta sitten ostettu c4:nen.
Ajettu noin 2000km, ja tähän asti ei ole ollut vikoja.Auto on tosi hyvä ajaa,ja varustelutaso on hyvä.Minullekkin tämä on ensimmäinen sitroen.
Tähän asti olen ollut erittäin tyytyväinen.Ainoa
kosmeettinen vika on vasemman takaoven ikkunalista,
joka luvattiin vaihtaa kun on kuprulla.
Mutta muuten auto on OK.

Äänestä

autoni mahdollista elinikää ,tai merkin sinänsä .Minulla on 2 vuoden kilometri rajoittamaton tehdastakuu , Citroen mobil vakuutus voimassa niin kauan kun autoni merkki huollan (3 vuoden Vangskadegaranti standardi kamaa tällä Ruotsissa)
Maalitakuuta en nyt muista kun ei tunnu juuri tärkeältä , 12 vuoden ruostetakuu ja hyvä korjaamo. Löysin merkin juuri korjaamon kautta koska firman autot joilla ajoin enimmäm osan liikenne ajastani huollettiin juuri Citroen verstaalla merkistä riippumatta. Ammattimainen osaava tarpeeksi vielä pieni jaksaakseen pitää henkilökohtaisen yhteyden asiakkaisiinsa .

Äänestä

c4 2.0 vtr coupe,
vm.2005 ajettu 14000 km.
-penkinlämmitin vaihdettu n.10000 km kohdalla
-samoin takaiskarit,takapään kolinat hävisivät.

muuten olen ollut erittäin tyytyväinen c4:een kaikinpuolin.

Äänestä

Olen sen verran yksinkertainen, etten tiedä mikä on takuuhuolto ja mitä erityistä huomioitavaa siellä sitten pitäisi olla odotettavissa uuden auton kanssa. Oma Citikkani on ollut vain ihan perus määräaikaishuolloissa, jossa on vaihdettu öljyt, ym. muut perus jutut, enkä ole odottanutkaan huollon jälkeen muuta kuin jatkoa ongelmattomiin kilometreihin.

Äänestä
  • Takuuhuolla varmaa tarkoitetaan huoltoa joka
    on tehtävä uudelle c4:selle noin 2000km jälkeen.
    Huolto on täysin ilmainen.

    Äänestä

ettei tule pitkää kävelymatkaa.
Huoltokorjaamo tulee tutuksi lähikuukausina.
Minun C4:ssä oli nokkahihnan asetus hampaan pielessä, tehtaalta saakka.
Rasautti aina alikierroksilla venttiileitä.
Voi näitä ranskalaisia.

Äänestä
  • Tarkoitin todellakin takuuhuollolla 1500-2000km
    suoritettavaa ilmaista huoltoa. Huollon tarkoitus
    on tutustuttaa ajoneuvon omistaja henkilökohtaiseen palveluun verstaalla.Näin huoltokirjassa. Itse jo tunnen verstaani mutta kysyin nyt näitä vihjeitä. Karmein kokemukseni on uusista autoista vuodelta 1976. Tuolloin Volvo.
    Takaovet jotka eivät sopineent ympäristöönsä yritettin takoa mahtavalla peltisepän puuvasaralla
    ojennukseen. Tuulettajan hihna sekä pyyhkijän sulat vaihdettin ja laskutettiin. Ei löytynyt vanhoja esille mistään näytille vaikka auto oli kulkenut vain 500 km. Tämä Kävlingessä,Ruotsissa
    Nyt uusi autoni on 1,6 HDi 80 kw (110 hk)
    En ole muuten ennemmin katsonut noita vääntöjä
    papereista, mutta ajettuani nyt viikon ja 500 km tulin uteliaaksi. Nämä arvot löytyvät Citroenin palstalta joten ne voi jokainen tarkistaa.
    240 Nm 1750 kierrosta min. kolmosesta vitoseen vielä lisää eli 260 Nm 1750 kierrosta min.
    Tämän kerron sattuneista syistä koska jouduin pieneen sanasotaan nim. Aero ,n kanssa Saab palstalla. Kulutus juuri nyt 5,3l 100km

    Äänestä

  • Ainahan voi olla mahdollisuus että todella olet
    huono onninen autonomistaja.
    Juuri sellaisten avuksi tämä palsta on oikea foorumi. Kuitenkin vastaavissa tapauksissa olisi hyvä jos ilmoittaa hieman lähemmin ongelman syyn sekä kyseisen autoverstaan nimen ja ajan suunnilleen milloin mielipaha tai erimielisyys syntyi. Totuus voittaa pitkänpälle .

    Äänestä

  • UKi kirjoitti:

    Tarkoitin todellakin takuuhuollolla 1500-2000km
    suoritettavaa ilmaista huoltoa. Huollon tarkoitus
    on tutustuttaa ajoneuvon omistaja henkilökohtaiseen palveluun verstaalla.Näin huoltokirjassa. Itse jo tunnen verstaani mutta kysyin nyt näitä vihjeitä. Karmein kokemukseni on uusista autoista vuodelta 1976. Tuolloin Volvo.
    Takaovet jotka eivät sopineent ympäristöönsä yritettin takoa mahtavalla peltisepän puuvasaralla
    ojennukseen. Tuulettajan hihna sekä pyyhkijän sulat vaihdettin ja laskutettiin. Ei löytynyt vanhoja esille mistään näytille vaikka auto oli kulkenut vain 500 km. Tämä Kävlingessä,Ruotsissa
    Nyt uusi autoni on 1,6 HDi 80 kw (110 hk)
    En ole muuten ennemmin katsonut noita vääntöjä
    papereista, mutta ajettuani nyt viikon ja 500 km tulin uteliaaksi. Nämä arvot löytyvät Citroenin palstalta joten ne voi jokainen tarkistaa.
    240 Nm 1750 kierrosta min. kolmosesta vitoseen vielä lisää eli 260 Nm 1750 kierrosta min.
    Tämän kerron sattuneista syistä koska jouduin pieneen sanasotaan nim. Aero ,n kanssa Saab palstalla. Kulutus juuri nyt 5,3l 100km

    Pieni oikaisu termeihin, ettei tule pettymystä huollossa. Kyseessä ei ole takuuhuolto, vaan tarkastus. Se on sellainen läpihuuto juttu, jossa todetaan suurinpiirtein, että autossa on vielä neljä pyörää. Ei siellä mitään huolleta, eikä uudessa autossa pitäisi olla vielä mitään korjattavakaan. Jos et ole havainnut autossasi mitään vikaa, niin ei sille mitään tehdäkkään.

    Äänestä

  • pettymystä kirjoitti:

    tarpeisiin kehitetty palvelun osa,ja ainakin Saabilla oli tietyt momenttiin vedot tärkeitä.
    Huolto perustuu nykyään myöskin niin paljon elekroniikkaan
    jotka vain oikein ohjelmoitu teitojärjestelmä hallitsee , että se on tärkeä kalibrera . Autot ajoneuvona ovat nykyvallitsevan vapauskäsityksen mukaan paras tapa liikkua. Kuitenkin huomattavaksi tekijäksi muodostuvat kurinalaiseen yhteispelin oppiutumattomat sukupolvet. Aikaisemmin esim Jääkiekkoa pelattiin sääntöjä enemmän noudattaen .Peliin osallistuminen oli vapaa ehtoista.
    Jokainen tietenkin valitsee kulkuneuvonsa tarpeensa sekä mahdollisuuksiensa mukaan. Tämä lörinä näillä palstoilla on käytetynautojen myyjien määrätietoista puppua.
    Kun on avautunut ilmeistä oikeaakin kritiikkiä
    siis todellisten autonomistajien mielipiteitä,joiden vapauttaminen tälle palstalle
    oikeastaan oli motivaationi luonnonsuojelun ohalla
    jaksanen seurata palstaa edelleen .

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ensimmäinen Citroenini kirjoitti:

Vaihdoin hiljakkoin uuteen C4 jään. En ole vielä
ehtinyt takuuhuoltoon asti. onko jotakin huomioitavaa odotettavissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu