Meille syntyy pentuja! Bordeaux-bokseri-dalmis

Nyt on laskettuun aikaan enää viikko ja muutamia päiviä. Jännitys ja vatsa kasvavat. Meidän niin sulavalinjainen neiti on kaikkea muuta kuin solakka tällähetkellä. Pentuja on tulossa ultra-arvion mukaan 6-10, joten ei ihme.
Ruoka ei tahdo maittaa enää ja aamuisin väsyttää tavallista enemmän. Onkin sitten annettu nukkua pidempään. Välillä sitten taas piristyy ja on ihan oma pölhö itsensä! :)
Eilen koottiin pentulaatikko. Sitä sitten tutkittiin ja ihmeteltiin, uskallettiin vähän loikoillakin. Toivottavasti paikka kelpaa, ettei tarvitse itse muuttaa sängystä olohuoneen sohvalle...

No, lisää kuulumisia luvassa myöhemmin...
333162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

kiva yhdistelmä! missä te asustelette? (oon vähän miettinyt toista koiraa)

Äänestä
  • Pennut syntyvät Marttilaan, n.45 km Turusta 10-tietä Hämeenlinnaan päin.
    Rotuyhdistelmä on mahdollisesti varsin vaativa, joten pentujen uusien omistajien on syytä perehtyä Bordeauxindoggiin rotuna, ja muihinkin tietysti.

    Äänestä

  • Puppeliksi kirjoitti:

    Pennut syntyvät Marttilaan, n.45 km Turusta 10-tietä Hämeenlinnaan päin.
    Rotuyhdistelmä on mahdollisesti varsin vaativa, joten pentujen uusien omistajien on syytä perehtyä Bordeauxindoggiin rotuna, ja muihinkin tietysti.

    mutta on kyllä kokemusta koirista!ja olen ajatellut jotain tollasta sekoitusta missä on jotain ton tapaisia koiria.ois kiva tulla kattoon niitä pentuja kun ne on syntynyt :) En asu kovinkaankaan kaukana teiltä..

    Äänestä

syntyi lauantai yönä 10 pentua! toivottavasti teillä menee kaikki hyvin :)

Äänestä

Olipa taas sekoitus. Tietysti harkiten tehty. Lonkkajutut kondiksessa, kyynärät ok. Ainakin kaksi rotua joissa syntyy kuuroja pentuja.

Äänestä
  • ei voi kuin ihmetellä tälläisiä coctaileja..Tälläisestä yhdistelmästä pennuilla on iso riski periä lukuisia eri sairauksia.

    Äänestä

  • nbmbnhjk kirjoitti:

    ei voi kuin ihmetellä tälläisiä coctaileja..Tälläisestä yhdistelmästä pennuilla on iso riski periä lukuisia eri sairauksia.

    tajua! Et eiks vaikka jos 2bordeauxindoggia saa pennut niin niittenhän pennuille voi tulla kans kaikkii perinnöllisiä sairauksia yhtä hyvin kuin tälläisille sekoitus pennuille! niin että tässä on nyt jotain mitä en tajua oikeen??!! Et miksei vois sekarotuisia "teettää"? Voisko joku valaista?

    Äänestä

  • janina kirjoitti:

    niille voi tulla,mutta bordeuxindoggi kuuluu käsittääkseni pevisaan,enkä usko että näin pienilukisessa rodussa käytettäisiin sairaita yksilöitä jalostukseen.Kuuroutta niillä tuskin esiintyy,jota taas ilmenee boksereissa ja dalmiksissa.
    Enkä usko että dalmiksen ja bordeuxindogin luonteessa on paljoakaan yhteistä.
    Sekarotuisia voi teettää jos teettää ne järjen kanssa,järkevistä yhdistelmistä ja terveillä koirilla

    Äänestä

Paljon onnea pennuista. Pidä meidät tilanteen tasalla ja noista kitisijöistä ei kannata välittää.

Äänestä

Eilen tehtiin pihahommia koko porukan voimin. Mammakin jaksoi ulkoilla ihmeen pitkään. Sitten maistuikin nokoset pentulaatikossa. Siinä rentoutuessa huomasi hyvin kuinka pennut mönkivät mahassa.
Lämmön seuranta aiheuttaa pienoista päänvaivaa. Ei mamma oikein ymmärrä mistä moinen yht´äkkiä. Ei onneksi laita paljoa hanttiin, mutta ilme on niin loukkaantunut kuin olla vaan voi.

Tosiaan laskettu aika lähenee tunti tunnilta, mamma nukkuu yönsä antaumuksella, mutta itsellä menee yöt jännittäessä ja massua silitellessä. Ja synnytyksen jälkeen ne unet vasta vähiin jäävätkin!

Äänestä
  • Mielenkiintoista kuulla tästä koirastasi,sinusta myös.

    Tsemppiä,äläkä välitä noista molopäistä,jos oisitte naamakkain niin ei niillä ois pokkaa urputtaa yhtään mitään.

    Katsos,kuten tiedät,suomalaiset on olleet kehittämässä tätäkin saittia,että voisivat tehdä nyt samaa,kuin ennen ratikassa/metrossa/bussissa.

    Nyt vaan sillä erotuksella,että uskalletaan 'sanoa' ääneen se,mitä ennen pikkupäässä vaan hampaitakiristellen mietittiin ja kavereiden kanssa selän takana haukuttiin!

    Jebjeb sanoisin yhden neuvon,kun muuta en osaa:
    Meille tuli vuosi sitten pentuja kääpiörodulle Helsingissä viikonloppuna ja keskellä yötä.

    Kaiki ei mennyt ihan putkeen ja sain konsulenttiapua Pieneläinklinikalta.En ollut varautunut siihen,että en pääsekään koiran kanssa heti jonon ohi,joten puhelimitse synnytettiin lääkärin avustamana,vedin pennut ulos,katkoin nuorat,puhdistin ja vikan myös elvytin suustasuuhun menetelmällä,lääkärin ohjeen mukaan.Mammakoira oli aivan loppu.Kaikki meni hyvin enkä hätääntynyt,mutta en myöskään tiennyt sitä,että kaikilla koirilla kokoon riippumatta,ei välttämättä synnytys etene normaalisti,eli ei jaksa ponnistaa.Myöskään lekurit eivät tätä hu0manneet kertoa.

    Ota lungisti ja selvää kuka on alueesi päivystävä lääkäri,varmuuden vuoksi.

    Mitkä rodut on omassa mammakoirassasi?

    3 kaverilla on bokseri(ihana,vaativa rotu),2 kaverilla dalmis,pari doggia asiakkailla,näen päivittäin(en muista kuin sen ihastuttavan kuolapellenartun kullanvärinen,sis ei bordeaux?)

    Unohda toi lässytys ylläolevilta,itselläni on erittäin pahasti kehitysvammainen pikkuveli,nyt 33 v,hänen olisi kuulemma pitänyt kuolla jo 25 v sitten.

    Kerro kuulumisia!

    Äänestä

  • NeljänSuora kirjoitti:

    Mielenkiintoista kuulla tästä koirastasi,sinusta myös.

    älkää kuunnelko molopäiden lässytystä,teettäkää mahdollisimman paljon koiran pentuja,ihan millaisista yhdistelmistä vaan,ei niillä rotuyhdistelmillä mitään väliä oo.Koiria on ihan liian vähän kodittomina,niiden määrää tulee lisätä kaikin keinoin.

    Äänestä

  • .--.,,.--- kirjoitti:

    Yritän parhaani. Pentue on tulossa ja toinen narttu astutetaan pian.

    :( olette kyllä ikäviä kun ette voi iloita niiden puolesta jotka osaavat hoitaa ja tarkastuttaa narttunsa ja muuta!!!! onnea pennuista!! :)

    Äänestä

  • pennuttaja kirjoitti:

    Yritän parhaani. Pentue on tulossa ja toinen narttu astutetaan pian.

    Mäkin astutin mun 5 narttua samaan aikaan samalla uroksella.

    Äänestä

Keskiviikkona on arvioitu synnytys, 58 päivän kohdalla, koska pentue on varsin suuri. Eilen illalla vauvat potkeivat massussa oikein kunnolla, taitaa tulla aktiivisia tapauksia. Mamma on tyytyväinen oloonsa, ei näytä siltä että ahdistais tai muuta. On hieman alkanut ruoasta ronklaamaan, kun on huomannut että nyt saa mamilta helpommin parempaa jos pavut ei maistu. Pentulaatikko on ahkerassa käytössä, tosin varsinaista pesänrakennusta en ole huomannut.

Jännityksellä siis odotellaan vielä muutama päivä... Ja tarvittavat välineet ja puhelinnumerot (lääkäreiden ja asian osaavien ystävien) on jo varattu käden ulottuville. Kotona on koko ajan vahtija, ettei synnytys ala ilman ihmisen valvontaa. Ihan vaan varmuudeksi...

Ja sitten noille arvostelijoille ym. paskanjauhajille: Luen kyllä viestinne, mutta kommentit eivät hetkauta suuntaan tai toiseen. Itse tiedän asioiden oikean laidan ja teidän on turha ruveta niistä fantasioitanne tilittämään. Jos haluatte arvostella, haukkua ja muutenkin tuoda negatiivisia mielipiteitänne asiasta esiin, aloittakaa please uusi keskustelu.

Eilen lenteli sitruunaperhosia pihalla... Mamma lekotteli auringonpaisteessa ja nautti lämmöstä ja rauhasta....

Äänestä

Kiva lukea kuinka olette niin hyvin valmistautunut kaikkeen ja rakkaus ja välittäminen omasta koirastanne paistaa teksteistä. Hyvää kevättä ja onnellista odotuksen aikaa! Toivon pennuille hyvää elämää hyvien ihmisten kanssa sitten tulevaisuudessa, mutta uskon että sellaiset ihmiset ja kodit pennuille löydättekin.=)

Äänestä

Vielä ei ole pentuja... Jännittää niin pahuksesti, käy odottelu rankaksi. Ei tahdo saada nukuttua öisin, ja sitten onkin päivät ihan nuutuneena. Ja mamma kukoistaa. On ihan pirteä ja touhuilee kaiken laista. Välillä otetaan nokosia. Kaipa tämä tästä, pakko niiden on sieltä ulos tulla... Ei oikein tiedä jännittääkö niitä pentuja vai synnytystä. Kaikkea kai...

Äänestä

Käytiin röntgenissä tänään. Pentuja tulee 15-16, ehkä enemmänkin....
Ei tästä shokista tahdo toipua. Alkaa panikki kasvaa synnytystä odotellessa. Pelottaa ettei kaikki mene hyvin. Voi olla ettei kohtu mahdu supistelemaan riittävästi, ettei mamma jaksa pusertaa kaikkia ulos... Kaikki on mahdollista. Nyt on sovittu päivystyksestä lääkärin kanssa ja kotoa löytyy kalkki- ja hormonipiikit...

Oivoivoi...

Äänestä
  • Meinaatko myydä pentuja??
    Onko jo tullut varauksia...täällä olisi nimittäin yksi kiinnostunut :)

    Äänestä

  • toinen koira hakusessa kirjoitti:

    Meinaatko myydä pentuja??
    Onko jo tullut varauksia...täällä olisi nimittäin yksi kiinnostunut :)

    eikun pitää kaikki varmaan itsellään ; )
    aika huvittava kysymys

    Äänestä

Keisarinleikkauksella. Pentuja tuli 15 ja nyt kaikki onnellisesti kotona. Mamma voi ihan mainiosti, ei uskoisi että on läpikäynyt niin rankan toimenpiteen. Pennutkin voivat hyvin. Itse olen erittäin väsynyt, mutta työ palkitsee tekijänsä. Voin vain kuvitella niitä ihania hetkiä kesäiltaisin ulkona pentujen ja mamman kanssa. Löytyy kaikkea kivaa tutkittavaa... Kyllä sitten poru tulee kun on aika luopua pennuista. Yksi jää itselle, mutta loput myyn. Eli jos kiinnostuneita löytyy, laittakaa sähköposti [email protected]. Mukaan tarkka selostus kodista, joka olisi tarjolla.

No nyt taas tuttipullojen pariin....

Äänestä
  • Jösses mikä määrä pentuja!Jäikö kaikki henkiin?

    Miksi piti leikata?Mitä muuten maksoi,tehtiinkö päivystyksenä vai virka-aikaan?

    Syötät sit osaa porukkaa pullolla?Ei kun tsemppiä!

    Äänestä

  • neljän suora kirjoitti:

    Jösses mikä määrä pentuja!Jäikö kaikki henkiin?

    Miksi piti leikata?Mitä muuten maksoi,tehtiinkö päivystyksenä vai virka-aikaan?

    Syötät sit osaa porukkaa pullolla?Ei kun tsemppiä!

    Valitettavasti aamulla oli yksi kuollut. Pullolla ruokitaan ja emo auttaa minkä pystyy.
    Kohtu oli niin laajentunut, jopa löysä, ettei olisi saanut synnytettyä itse. Synnytys olisi tuskin alkanutkaan. Virka-ajalla, ei päivystyksessä. Hintaa en vielä tiedä, antaa laskun vasta emon tikkien poiston yhteydessä.

    Nyt takaisin pentujen pariin....

    Äänestä

  • Siinä teillä onkin emon kanssa urakkaa kerrakseen :) kun meilläkin oli noissa 7 ihan hommaa ilman sitä tuttipulloakin...
    Ei muuta kun valjastat kaikki kaverit hätiin ja apuun niin saat itsekkin välillä levätä!

    Hauskaa Wapun aikaa kuitenkin!

    ps. et viittis jossain vaiheessa meilata mulle kuvia millasia söpöläisiä teillä siellä piipertää... siis jonkun viikon päästä, kiitos

    Äänestä

BORDEAUXIN DOGIN PENTUINA, VAIKKA EMÄ
ON KAIKKEA MUUTA.PENNUT OVAT YLEENSÄ EMÄNSÄ NÄKÖISIÄ.
BORDOOT EIVÄT OLE BRINKLEJÄ JA SAATI BOKSERIN JA
DALMATIAISEN NÄKÖISIÄ.
AI, ETTÄ MINNUU PISTÄÄ VIHAKS' JO RODUN MAINEEN
TAHRAAMINEN EMÄN SEKOITUKSELLA.
VAI MYYKÖ PAREMMIN BORDOONA KUIN BOKSERINA?

NARTUN OMISTAJANA OLET VASTUUSSA KOIRASTASI JA SIKSIPÄ SAAT MAISTAA MITÄ ON HOITAA NS.
RAKKAUSPENTUJA.

EN KANNATA "TUNKIOPINSEREITÄ" JA SOTKEA ROTUJA, KUN ET TIEDÄ MIKÄ POMMI SULLA ON
TARJOLLA, KUN VIELÄ OLET VASTUUSSA KASVATEISTASI.

Äänestä
  • Bordeaux-bokseri-dalmis YHDISTELMÄSTÄ olen puhunut koko ajan, että jos jollain nyt vielä on epäselvää. Tuonne aihelistaan nyt vaan ei koko otsikko mahdu näkyville!!!! Viestiketjun avatessa koko otsikko kuitenkin näkyy.

    Eli emä on bokserin ja dalmatialaisen sekoitus, isä bordeauxindoggi. Mielestäni on aiheellista mainita bordeaux ensimmäisenä, kun suhde on 2/4.

    Eli ennen kun aletaan perseitä repimään, luetaan tekstit kunnolla. Ja ihan turha alkaa arvostelemaan jos ei ole mielenkiintoa lukea edes otsikoita kunnolla.!

    Äänestä

  • Puppeliksi kirjoitti:

    Bordeaux-bokseri-dalmis YHDISTELMÄSTÄ olen puhunut koko ajan, että jos jollain nyt vielä on epäselvää. Tuonne aihelistaan nyt vaan ei koko otsikko mahdu näkyville!!!! Viestiketjun avatessa koko otsikko kuitenkin näkyy.

    Eli emä on bokserin ja dalmatialaisen sekoitus, isä bordeauxindoggi. Mielestäni on aiheellista mainita bordeaux ensimmäisenä, kun suhde on 2/4.

    Eli ennen kun aletaan perseitä repimään, luetaan tekstit kunnolla. Ja ihan turha alkaa arvostelemaan jos ei ole mielenkiintoa lukea edes otsikoita kunnolla.!

    lukea.

    Kysyin miksi mainostat Bordeauxindoggia
    ekana, kun emä on kaikkea muuta.
    Ekana mainitaan emän rotu ja vikana tulee isän,
    jos teetättää "tunkiokoctailia."

    Olen jopa kuvat nähnyt emästä ja pennuista.
    Voin vain sanoa, että teet todellakin
    bordoille huonoa mainosta.

    Kenenkähän perseitä tässä jutussa on revitty?
    Mieti mitä sinä kirjoitat sivuille.!!!!!!!!!!!!
    Mainostatko itseäsi noin ilkeästi, kuin kirjoitat?

    Olisin sinuna jo hyvin hiljaa ja hoitelisin
    niitä "rakkaudenpentuja".

    Äänestä

  • puhdasrotuinen kirjoitti:

    Siksi kun isä oli puhdas ja emä sekarotuinen. Eli mainitsin ensin sen rodun jota on eniten. Kun ei kokemusta ole pentujen myynnistä ja MAINOSTAMISESTA, ei ole nuo etiketit oikein hallussa. Eli miten niitä sekarotuisten rotuja nyt sitten tulisi järjestyksessä listana ilmoitella. Onneksi sinä tiedät!!! Taisit syyttää myös puhtaana markkinoinnista, jos oikein muistan....

    Ja minua ei kiinnosta, vaikutanko sinusta ilkeältä. Harmittaa kun kaikki tietävät asioistani ja muiden asioista aina enemmän kuin omistaan. Että jos vaan annat syytösten olla ennen kuin asioista jotain tiedät. "Teettää"!!!???? Olitkos paikalla katsomassa kun väkisin laitoin/järjestin koirat astumaan? Vahinkopennuista kun sattuu olemaan kyse.

    Annatko sinä puhdasrotuisten omistajista (?) hyvän kuvan? Mainostamisesta kun en menisi puhumaan. Pitäisikö ottaa käyttöön myös sekmentoinnit ja differoinnit? Onneksi löytyy niitäkin jotka pystyvät unohtamaan oman napansa ja ns. kunniansa ja auttavat/antavat viisaita neuvoja.

    Ja kyllä minä pennuista huolehdin, älä sitä murhetu. Hiljaa olen vasta kun on maata päällä. Tosin nyt ei aika riitä kovinkaan paljoa koneella notkumiseen.

    Ei tosiaan uskoisi että ihmisillä on noin paljon aikaa miettiä muiden asioita...

    Äänestä

  • puhdasrotuinen kirjoitti:

    lukea.

    Kysyin miksi mainostat Bordeauxindoggia
    ekana, kun emä on kaikkea muuta.
    Ekana mainitaan emän rotu ja vikana tulee isän,
    jos teetättää "tunkiokoctailia."

    Olen jopa kuvat nähnyt emästä ja pennuista.
    Voin vain sanoa, että teet todellakin
    bordoille huonoa mainosta.

    Kenenkähän perseitä tässä jutussa on revitty?
    Mieti mitä sinä kirjoitat sivuille.!!!!!!!!!!!!
    Mainostatko itseäsi noin ilkeästi, kuin kirjoitat?

    Olisin sinuna jo hyvin hiljaa ja hoitelisin
    niitä "rakkaudenpentuja".

    vielä tuonne myydään palstalle. Lue ihmeessä!

    Äänestä

Aluksi oli tuo kasvu pysähdyksissä sairauden takia mutta antibiottien myötä kasvu alkanut. Nyt pennut ovat saaneet huiman kasvuvauhdin päälle. 50 grammaa vuorokaudessa. Kyllä saa tuttipulloja lämmitellä ja emon nisät on kovassa käytössä.
Pentuja on enää 11, mutta voivat sitäkin paremmin. Innolla seuraillaan kehitystä ja odotellaan telmimisvaihetta.
Mamma on niin elementissään pentuja hoitaessaan. Ilo katsella kun pennut ovat hyvässä hoidossa.
Ei tahdo emää saada edes ulos. Ja ruoka on tarjoiltava pentulaatikkoon.

Jos joku haluaa kuvia pennuista, laittakaa sähköpostia osoitteeseen [email protected], niin vastailen kunhan kerkeän.

Ja rohkeasti uskaltaa ottaa yhteyttä, antaa kommentteja ja kritiikkiäkin, kunhan on asiallista. Ei vaan luonto anna periksi kuunnella aiheettomia syytöksiä ja haukkuja ihmisiltä joilla ei asiasta ole tietoa. Ja kysykää jos on jotain mielessä!

Mukavan lämpimiä kelejä pitelee. Toivottavasti säät sallii sitten kun pentuja voi päästää ulos...

Äänestä
  • voitko laittaa mulle kuvia jos jaksat niin ois kiva=)! sähköpostiossa on: [email protected]

    Äänestä

Tällä viikolla odotellaan että silmät aukeavat ja sitten pitäisi mamman tikit käydä poistamassa. Saan samalla reissulla kaikkien käyntien yhteislaskun. On varmasti aika huima summa, mutta oli se sen arvoistakin. Ei olisi rakasta mammaa kotona, puhumattakaan niistä söpöläisistä mamman nisillä.
Pentujen antibiottikuuri on nyt loppu ja kasvu on huimassa vauhdissa. Kaikki kasvavat vähintään 50g vuorokaudessa, ahneimmat enemmänkin. Muutamat ovat jo yli puoli kiloisia, syntyessä vain n. 200g. Eli viivästynyt kasvun alku otetaan kohta kiinni!
Kauniit kelit saavat huonosti nukutuista öistä huolimatta pirteälle mielelle ja on tuota mammaakin otettu välillä pidemmäksi aikaa pihalle. Nauttii toisen koiramme kanssa leikkimisestä, mutta ei kauaa viihdy, kun taas pitää palata vauvojen luo. Ei niillä pennuilla hätä olisi, makoilevat vatsat pystyssä pentulaatikon pohjalla, joka tulee varmaan pian liian pieneksi. Ei odoteltu näin montaa.. On ne sitten niin suloisia!

Nyt takaisin hommiin. Lisää kuulumisia luvassa! Nauttikaa kesäkeleistä täysin rinnoin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Puppeliksi kirjoitti:

Nyt on laskettuun aikaan enää viikko ja muutamia päiviä. Jännitys ja vatsa kasvavat. Meidän niin sulavalinjainen neiti on kaikkea muuta kuin solakka tällähetkellä. Pentuja on tulossa ultra-arvion mukaan 6-10, joten ei ihme.
Ruoka ei tahdo maittaa enää ja aamuisin väsyttää tavallista enemmän. Onkin sitten annettu nukkua pidempään. Välillä sitten taas piristyy ja on ihan oma pölhö itsensä! :)
Eilen koottiin pentulaatikko. Sitä sitten tutkittiin ja ihmeteltiin, uskallettiin vähän loikoillakin. Toivottavasti paikka kelpaa, ettei tarvitse itse muuttaa sängystä olohuoneen sohvalle...

No, lisää kuulumisia luvassa myöhemmin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu