Olen syönyt nyt kohta 5kk roaa kasvojen akneen ja finnit on nyt parantuneet mut arpia on vielä.
Koko kuurin ajan mulla on ollut tosi kuivat huulet ja käsien iho, ja myös kasvojen iho on kuivunut välillä tosi paljon. Lääkkeen tarkoituksena on kuivattaa, mutta omalla kohdallani olen huomannut, että kannattaa silti huolehtia kosteutuksesta myös kasvoilla. Oon huomannut, että arpien kohdalla iho punoittaa paljon enemmän jos en oo rasvannut. Ja ainakin tuntuis siltä, että arvet paranis nopeammin kun rasvaa.
Oon käyttänyt kuurin aikana kosteutukseen lähinnä humektan-perusvoidetta, joka on ollut minusta tosi hyvää meikinkin alla.
Huulet on olleet mulle varsinainen ongelma, kun musta on tuntunut, ettei mitkään rasvat (ei edes bepanthen) oo auttaneet. Suupieletkin aukesivat kolmisen viikkoa sitten. Samoin on ollut käsien kanssa ongelmia, kun niiden iho on ollut punoittava ja halkeillut.
Viime viikolla mulle tuli yhtäkkiä allergista ihottumaa kaulaan ja kasvojen kuivimpiin kohtiin. En tiedä mistä se tuli (saattoi tulla jostain mitä söin tai mistä vaan). Mulla ei ollut hydrokortisonia heti saatavilla, mutta mun isoveljellä oli HELOSAN- nimistä rasvaa, jonka se oli todennut hyväksi itselleen. No, mä kokeilin sitä ja musta tuntui niinkuin ihme ois tapahtunut!
Oon laittanut Helosania ihottumaan, käsiin, huuliin ja arpien punottaviin kohtiin ja kaikki on nyt paremmassa kunnossa kuin ikinä tän kuurin aikana! Ihottuma on rauhoittunut, kädet on niinkuin vauvan pylly, kasvojen punoitus on vähentynyt, huulet on huomattavasti paremmat ja suupielikin paranemassa. :)
En tietysti voi vakuuttaa että toi rasva sopis kaikkien iholle, koska ihot on niin erilaisia, mutta omalta kohdaltani voin suositella erittäin lämpimästi. Myös humektania suosittelen. Molempia saa apteekista.
Tsemppiä kaikille iho-ongelmien kanssa kamppaileville! :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.