kammiovärinästä selviytyminen

kiitos Jukka todella paljon lohduttavista sanoistasi, ne auttoivat suuresti tässä vaikeassa tilanteessa jaksamaan ja uskomaan siihen, että ei pitäisi itseään syyttää...

kuulin juuri, että isoisää oli alettu herättelemään ja hän oli jo silmiä availlut, reagoinut puheeseen ja hengittää itse, mutta koneen avustuksella. Olen jo tästäkin tiedosta suunnattoman helpottunut. Ehkä toivoa on sittenkin! Ainakin haluan siihen uskoa viimeiseen asti.

kisuliini kirjoitti:

kiitos Jukka todella paljon lohduttavista sanoistasi, ne auttoivat suuresti tässä vaikeassa tilanteessa jaksamaan ja uskomaan siihen, että ei pitäisi itseään syyttää...

kuulin juuri, että isoisää oli alettu herättelemään ja hän oli jo silmiä availlut, reagoinut puheeseen ja hengittää itse, mutta koneen avustuksella. Olen jo tästäkin tiedosta suunnattoman helpottunut. Ehkä toivoa on sittenkin! Ainakin haluan siihen uskoa viimeiseen asti.

Lue lisää

Ihan vastikään itse ensiapua opeteltuani, täytyy sanoa että voi kuvitella että se on todella vaikea tilanne jos joutuu elvyttämään ja etenkin jos on tilanteessa ihan yksin. Se että olet saanut isoisäsi sairaalaan ja hän jo heräillyt, on kuule todella hyvin tehty!

kisuliini kirjoitti:

kiitos Jukka todella paljon lohduttavista sanoistasi, ne auttoivat suuresti tässä vaikeassa tilanteessa jaksamaan ja uskomaan siihen, että ei pitäisi itseään syyttää...

kuulin juuri, että isoisää oli alettu herättelemään ja hän oli jo silmiä availlut, reagoinut puheeseen ja hengittää itse, mutta koneen avustuksella. Olen jo tästäkin tiedosta suunnattoman helpottunut. Ehkä toivoa on sittenkin! Ainakin haluan siihen uskoa viimeiseen asti.

Lue lisää

mieheni on 66-vuotias. Pari vuotta sitten hän sai yllättäen infarktin takia kammiovärinän. Hän oli 5 min elvyttämättä kunnes sain soitettua ambulanssin ja avattua alakerran oven. Sen jälkeen aloin painelun ja puhaltelun. Elvytystä jatkoi sitten ammattilaiset 32 minuuttia ennen sudämen käynnistymistä. Eli yhteensä kului 42 minuuttia ennenkuin sydän saatiin käynnistettyä.
Mieheni sai kylmähoidon ja heräämiseen meni melkein viikko. Silmiä hän alkoi availla parin päivän päästä infarktista mutta vasta viiden päivän päästä huomasimme hänen ymmärtävän mitä puhuttiin. HÄn oli hengityskoneessa melkein kaksi viikkoa.
Sydämeen ei jäänyt vajaatoimintaa eikä vaurioita. Miestäni auttoi se että hän oli hyvässä kunnossa fyysisesti. hänelle tehtiin pallolaajennus ja hän on nyt fyysisesti täysin kunnossa .Neurologisestikin asiat ovat aika hyvin. Lämmönsäätelyssä on vähän ongelmia ja kuulo heikkeni. Muita vaurioita ei jäänyt. Muisti on parempi kuin minulla.
Mutta tämä on kai ääritapaus. ..tilastollinen ihme!

elvytetyn vaimo. kirjoitti:

mieheni on 66-vuotias. Pari vuotta sitten hän sai yllättäen infarktin takia kammiovärinän. Hän oli 5 min elvyttämättä kunnes sain soitettua ambulanssin ja avattua alakerran oven. Sen jälkeen aloin painelun ja puhaltelun. Elvytystä jatkoi sitten ammattilaiset 32 minuuttia ennen sudämen käynnistymistä. Eli yhteensä kului 42 minuuttia ennenkuin sydän saatiin käynnistettyä.
Mieheni sai kylmähoidon ja heräämiseen meni melkein viikko. Silmiä hän alkoi availla parin päivän päästä infarktista mutta vasta viiden päivän päästä huomasimme hänen ymmärtävän mitä puhuttiin. HÄn oli hengityskoneessa melkein kaksi viikkoa.
Sydämeen ei jäänyt vajaatoimintaa eikä vaurioita. Miestäni auttoi se että hän oli hyvässä kunnossa fyysisesti. hänelle tehtiin pallolaajennus ja hän on nyt fyysisesti täysin kunnossa .Neurologisestikin asiat ovat aika hyvin. Lämmönsäätelyssä on vähän ongelmia ja kuulo heikkeni. Muita vaurioita ei jäänyt. Muisti on parempi kuin minulla.
Mutta tämä on kai ääritapaus. ..tilastollinen ihme!

Lue lisää

Isäni (65v.) sai kaksiviikkoa sitten kammiovärinän ja hänet defibrilloitiin. Teholla annettiin jäähdytyshoito. Hengityskone oli apuna, mutta nyt vain lisähappea annetaan.Hänet siirrettiin vajaan viikon kuluttua vuodeosastolle missä hän olisi tukehtunut limaansa yön aikana ellen olisi osunut ajoissa paikalle ja vaatinut hänet siirrettäväksi takaisin teholle missä on omahoitaja koko ajan vierellä imemässä limaa ja seuraamassa tilannetta. Hänet siirrettiin sydäntarkkailuosastolle missä hän lopulta yski verta niin, että oli yltäpäältä veressä, kun kiidätettiin veljeni nenän edestä leikkaussaliin. Keuhkoleikkauksessa ilmeni verihyytymä keuhkoissa minkä vuoksi hän oli yskinytkin niin, että filtteri kaula-avanteestakin lensi seinään. Keuhkokuumekin tietysti hengitysputken ärsytyksestä tms. oli päällä ja on yhä. Teholle siis takas,mistä hänet nyt on siirretty neurologiselle osastolle. Tänään, kun kävin filtteri pursus limaa ja hain hoitajan imemään sen. Kone mistä näkee hapetusluvun ja pulssin oli pois sormesta, joten en nähnyt arvoja. Tuntuu, että aiheuttavat lisää aivovaurioita tuolla osastolla, kun henkilökuntaa on vähän. Isäni ei ole tajuissaan kuin hetkittäin ehkä eikä pysty itse hälyttämään apua, silti häntä pidetään vuodeosastolla. Kirjoituksesi oli toivoa antava, vaikkakin varmasti tilastollinen ihme. Tuntuu etteivät hoitajat ainakaan toivoa anna. Teholla isä sentään tunsi minut ja mieheni ja pystyi sanomaan huulia liikuttamalla, että tuntee meidät ja lopuksi moikka. Tuntuu pahalta, kun tilanne on mennyt huonompaan suuntaan ja voi vain odottaa. Samalla on hoidettava isän juoksevat asiat yms. ja oman perheen elämä.

isoisäni kuoli oltuaan viikon ja yhden päivän sairaalassa. Hän sai sairaalassa kylmähoidosta heräiltyään uuden infarktin (kammiovärinäkin tuli infarktista samoin kuin joku muukin täällä kirjoitti), joka saatiin hoidettua kuitenkin välittämästi.

Tilanne oli koko tehohoidon ajan kuitenkin hyvin vaikea. Heti kun häntä alettiin herättelemään hän tuli hyvin levottomaksi ja alkoi yskiä hengitysputkea ja hänet laitettiin taas uneen. Tätä herättelyä ja nukuttamista se oli jatkuvasti. Hän kuitenkin ymmärsi puheeni ja katsoi esim. pyynnöstä ikkunasta ulos hereillä olleessaan. 17 minuutin sydän pysähdyksestä oli neurologin arvion mukaan kuitenkin aiheutunut aivoihin hyvin pahat vauriot, jotka levisivät pikku hiljaa. Neurologi arvioi, että aivorunko oli pahasti vauroitunut ja toinen puoli halvaantunut. Hän ei esim. pystynyt puristamaan kädellä lainkaaan tai liikuttelemaan pyynnöstä raajojaan...

Viikon tehohoidon jälkeen neurologi ja muu lääkäriryhmä arvioi, että tehohoidosta ei ole enää hyötyä ja se lopetettiin. Hengityslaite kytkettiin pois ja hän hengitti itse, mutta hapensaanti-taso laski ja aivovaurio eteni nopeammin. (tämä oli lääkärin arvio) Isoisä siirrettiin tavalliselle vuodeosastolle, jossa me omaiset valvoimme ja odottelimme kuolemaa, joka oli väistämätön. Hän ei enää ollut tajuisssaan (piti kyllä silmiä auki) eikä ymmärtänyt puhetta. Isoisä jaksoi yhden vuorokauden tehohoidon lopettamisen jälkeen. Hän sai uuden infarktin, johon menehtyi. Sydän oli saanut pahoja vaurioita ensimmäisen infarktin aikana ja olisi pitänyt tehdä pallolaajennus, sitä ei kuitenkaan tehty, koska aivot olivat arvioiden mukaan niin pahasti vaurioituneet. Isoisä oli muutoin todellä hyvässä kunnossa. Viime syksynä lääkärintarkastuksessa arvioitiin terveydentilan olevan erinomainen ja sydänfilmit ja veriarvot mm. puhtaat. Hän oli kuitenkin iäkäs ja ehkä saattoi itsekin antaa periksi. Ken tietää...

Nyt elän vain päivä kerrallaan tämän suuren surun kanssa. Lohduttavana tietona pidän sitä, että isoisä eli onnellisen elämän ja toivoi itse nopeaa loppua, eikä olisi halunnut elää vanhuuden päiviään laitoksissa. Silti tätä on niin kovin vaikeaa hyväksyä. Itse yritin tehdä kaikkeni ja se ei nyt vain riittänyt...

kisuliini kirjoitti:

isoisäni kuoli oltuaan viikon ja yhden päivän sairaalassa. Hän sai sairaalassa kylmähoidosta heräiltyään uuden infarktin (kammiovärinäkin tuli infarktista samoin kuin joku muukin täällä kirjoitti), joka saatiin hoidettua kuitenkin välittämästi.

Tilanne oli koko tehohoidon ajan kuitenkin hyvin vaikea. Heti kun häntä alettiin herättelemään hän tuli hyvin levottomaksi ja alkoi yskiä hengitysputkea ja hänet laitettiin taas uneen. Tätä herättelyä ja nukuttamista se oli jatkuvasti. Hän kuitenkin ymmärsi puheeni ja katsoi esim. pyynnöstä ikkunasta ulos hereillä olleessaan. 17 minuutin sydän pysähdyksestä oli neurologin arvion mukaan kuitenkin aiheutunut aivoihin hyvin pahat vauriot, jotka levisivät pikku hiljaa. Neurologi arvioi, että aivorunko oli pahasti vauroitunut ja toinen puoli halvaantunut. Hän ei esim. pystynyt puristamaan kädellä lainkaaan tai liikuttelemaan pyynnöstä raajojaan...

Viikon tehohoidon jälkeen neurologi ja muu lääkäriryhmä arvioi, että tehohoidosta ei ole enää hyötyä ja se lopetettiin. Hengityslaite kytkettiin pois ja hän hengitti itse, mutta hapensaanti-taso laski ja aivovaurio eteni nopeammin. (tämä oli lääkärin arvio) Isoisä siirrettiin tavalliselle vuodeosastolle, jossa me omaiset valvoimme ja odottelimme kuolemaa, joka oli väistämätön. Hän ei enää ollut tajuisssaan (piti kyllä silmiä auki) eikä ymmärtänyt puhetta. Isoisä jaksoi yhden vuorokauden tehohoidon lopettamisen jälkeen. Hän sai uuden infarktin, johon menehtyi. Sydän oli saanut pahoja vaurioita ensimmäisen infarktin aikana ja olisi pitänyt tehdä pallolaajennus, sitä ei kuitenkaan tehty, koska aivot olivat arvioiden mukaan niin pahasti vaurioituneet. Isoisä oli muutoin todellä hyvässä kunnossa. Viime syksynä lääkärintarkastuksessa arvioitiin terveydentilan olevan erinomainen ja sydänfilmit ja veriarvot mm. puhtaat. Hän oli kuitenkin iäkäs ja ehkä saattoi itsekin antaa periksi. Ken tietää...

Nyt elän vain päivä kerrallaan tämän suuren surun kanssa. Lohduttavana tietona pidän sitä, että isoisä eli onnellisen elämän ja toivoi itse nopeaa loppua, eikä olisi halunnut elää vanhuuden päiviään laitoksissa. Silti tätä on niin kovin vaikeaa hyväksyä. Itse yritin tehdä kaikkeni ja se ei nyt vain riittänyt...

Lue lisää

Tällaisissa tilanteissa on vaikeaa löytää sanoja. Äkilliset sydänkuolemat ovat aina ikäviä ja ennalta-arvamattomuudessaan jotenkin kamalia. Ne tulevat ihan kulman takaa - silloinkin, vaikka olisi jokin sydänsairaus jo ennestään.

Kiitos siitä, että jaoit tuon kaiken kanssamme. Moni etsii varmasti tietoa asiasta ja vain harvoin saa lukea omakohtaisia kokemuksia. Tuo teksti kertoo hyvin siitä, kuinka raskasta tuo kaikki on ollut. Toivoa on, mutta samalla valtava epätietoisuus siitä, mitä tapahtuu. Sen on oltava kamalaa aikaa.

Nyt on aika surra ja muistella. Tuo kuolema kuulostaa kohtuulliselta tavalta lähteä. Oli mahtavaa, että isoisäsi pääsi vielä käymään täällä. Hän näki sinut ja muut rakkaimpansa viimeisen kerran ja varmaan tajusi lähdön olevan lähellä. Emme voi koskaan tietää, mitä kaikkea ihmisen ajatuksissa silloin on, mutta uskon sen olleen hänelle tärkeää.

Kuten jo aiemmin sanoin: itsesyytöksiin ei ole aihetta. Sure rakastamaasi ihmistä ja muistele hyvällä kaikkia niitä yhdessä koettuja hetkiä. Syylisyyttä sinun ei kuitenkaan pidä itsessäsi hautoa, sillä se tappaa kaikki kauniit muistot, jotka muuten alkaisivat kohta tulvia mieleesi.