Olin unessa katsomassa näyttelijöitä ja katsoin yhtä kuuluisaa naisnäyttelijää ja hänen harrastustaan nukkeja, joilla oli kauniita 1800-luvun vaatteita. Hän sanoi, että nyt hänellä on aikaa sellaiseen, kun hän on vanha ja hyljätty. Sitten hän kertoi ajastaan Ruotsissa ja siellä kommuunissa, näytti valokuvia, jotka olivat punasävyisiä ja vaikuttavia. Hän näytti myös taideteoksia siltä ajalta, ne olivat jotenkin aavemaisia ja synkkiä. Sitten minun käskettiin piirtää pilakuva fläppitaululle jostakin paikalla olevasta ihmisestä. Päätin piirtää pilakuvan itsestäni. Piirsin täyden ympyrän ja sitä ihasteltiin, miten kaunis se on (yritin tuoda esiin lihavuuttani). Sitten piirsin kiharoita ympärille. Muuta paperille ei mahtunutkaan ja sitten huomasin, että siitä ei tullut pilakuvaa, vaan hyvin kaunis kuva. Se kuvasti suojautumista ja pelkoa, kädet olivat suojaamassa kasvoja ja ilme pelokas. Sanoin, että yritin kyllä vilpittömästi tehdä itsestäni pilakuvaa, mutta siitä ei tullut sellaista. Sain ymmärtäviä kommentteja. Voisiko Nukkumaijatar tai joku muu tulkita?
Pilakuva
Unisielu
2136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Uni kertoo omakuvastasi tällä hetkellä.
Voit itse tuntea olevasi jollain tavalla vanha ja hylätty. Mietit mitä kaikkea olet saanut elmämässäsi aikaan ja mietit kaikkea sitä mitä on tullut kerättyä mukaansa elämänaikana. Valokuvista näet menneiden muistot ja tunnelmat. Kun sinun käskettiin piirtää pilakuva itsestäsi, voisi se kertoa siitä, että elämää ei nyt kannata ottaa kuitenkaan liian vakavasti, se voi olla sinulle vaikeaakin(menneet vaikuttaa), kun huomasit oman pilakuvan piirtämisen olevan vaikeaa. Huumori peittyykin kyllä pelon ja varautumisen ja suojautumisen taakse, ilo ei niitä helposti läpäise. Kun ymmärrät tämän, olet ymmärtäväinen itsellesi, voi ilo ja huumori päästä esiin paremmin elämääsi. Uni voisi siis kertoa menneisyyden ja itsen hyväksymisen ja ymmärtämisen tärkeydestä, että voisimme olla vapaasti sellaisia kuin olemme, pilkettä silmäkulmassa unohtamatta.
Tulkintasi tuntuu oikeaan osuneelta jälleen kerran, kiitos siitä.