Istuin penkillä, tunsin itseni entistä vieraammaksi. Lukuisilla ikäisilläni on jo lapsia, lähestulkoon kaikki vähintäänkin seurustelevat. Minä yksin, kuten aina ennenkin - yksin siis sanan kaikissa merkityksissä. Varsinkin nuorilla paljon kavereita mukanaan. Silti koko seuraväen laulu sykähdytti. Se oli sanomattoman kaunista, puhdistavaa ja koskettavaa. Olisin itkenyt, jollei se olisi niin epäsuotuisaa sosiaalisesti.
"Minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti" - niin, tiedän ja tunnen sen. Vielä kun löytäisin jonkun ihmisen, edes ystävän, jonka kanssa käydä seuroissa. Koko uskovaisten yhteisö vain on minulle niin vieras, kun lapsuudenkodissa ei uskosta puhuttu mitään (vaikka mukamas uskovaisia oltiin olevinaan), eikä seuroissakaan käyty.
Puhuja saarnasi matkaystävistä. Tuli surullinen olo. Olisi edes yksi sellainen. Mietinkin, kuinka kauan jaksan näin.
"Minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti" - niin, tiedän ja tunnen sen. Vielä kun löytäisin jonkun ihmisen, edes ystävän, jonka kanssa käydä seuroissa. Koko uskovaisten yhteisö vain on minulle niin vieras, kun lapsuudenkodissa ei uskosta puhuttu mitään (vaikka mukamas uskovaisia oltiin olevinaan), eikä seuroissakaan käyty.
Puhuja saarnasi matkaystävistä. Tuli surullinen olo. Olisi edes yksi sellainen. Mietinkin, kuinka kauan jaksan näin.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Menepä seuraavan juhlan kunniaksi katsomaan vaikkapa hellareiden menoa.
Eipä auttanut. Yksinäinen yhä on. Ei käy enää siellä. Olen sanonut:Mene v:lien seuroihin, sinun rakkaasi on varmaan siellä talletettu sinua varten, siksi et ole vielä löytänyt.
Mutta eikö sieltäkään...?
uskaltaa mennä itse jutteleen?
Te, uskovaiset immeiset, jotka luette tätä palstaa, niin nuoret, kuin vanhemmatkin, menkää juttelemaan sille, kenet näette yksikseen. Me kaikki olemme Jumalan edessä samalla viivalla, emme saa katsoa ylön ketään. Kukapa sitä niin yksin haluaisi olla.
Ei saisi muodostua niitä "kuppikuntia", mitä niin helposti ihmisten kesken muodostuu.
On niitäkin, jotka ehkä haluavatkin olla yksin.
tunnustella.
olemus pettää. Ujo ihminen ei uskalla näyttää aina, että haluaisi kontaktia, pelkää tulevansa torjutuksi.
.mutta täällä toinen joka on yksinäinen vaikka ympärillä olisikin ihmisiä:( Kaikilla toisilla on kaverinsa,puolisot lapset, minä etsin itselleni paikan jossa en häiritse ketään, ja kukaan ei häiritse minua, vaikka sydämeni huutaa, ole minun kanssani,huomaa minut! Yksin tulen ja yksin lähden.
Yksinäinen
Se meni jotenkin näin:
"Yksin olet sinä ihminen,
kaiken keskellä yksin,
yksin syntyvä olet,
yksin lähtevä olet,
uskollinen on oma varjosi vain."
Mutta yksi lohduttaa:
Hän on luvannut olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti.
Ja meitä yksinäisiä on monta. Et ole yksin.
Runo tais olla muuten V.A.Koskeniemen kirjoittama. Olen itse lukenut sen. Totta
se on, että viime kädessä jokainen on yksin elämän ja kuoleman edesssä. Sulautuminen massaan on monesti itsepetosta.Toinen menee lähimmäisen luo, koska etsii itseään. Toinen, koska haluaisi itsensä kadottaa.(tai unohtaa).
Elegia
Yksin oot sinä
ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sä lähtevä
oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs
hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas
luulet
ihmisen, kaltaises - vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et,
joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi
pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat
vain, rinta on liikkumaton.
Leikkeihin kumppanin löydät, et toden riemuhun,
tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain
oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa
käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt
oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyynelees
itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.
V. A.
Koskenniemi
tästä runosta.
olla muitakin yksinäisiä. Aloita rohkeasti juttelu, et siinä mitään menetäkään, vaikket heti juttuseuraa saisikaan. Unohda itsesi, keskity muihin. Rohkeasti vaan juttele jollekin uudelleen. Ole ihan oma itsesi, kuin olet esim. kotona, ei ne muutkaan sen kummempia ole. Elähän sie jännitä. ei siinä huonosti käy, vaikka ei heti onnistuisi, ensi kerralla uudestaan.
He, jotka eivät saa yhtään vastausta omiin aloituksiinsa tuntevat ehkäpä yksinäisyyttä. Se voi toisaalta olla suuruuden merkki. Ole siis suuri ja yksinäinen.
liian vakavasti.
Meitä täällä maailmassa hyörii monenmoista taapertajaa. On Pietareita, Juudaksia, Tuomaksia. On puhua pälpättäviä, vähemmän puhuvia, torjuvia, seurallisia, yksinkin viihtyviä, niin monenlaisia.
Eikä meistä täydellisiä saa tekemälläkään, ei ole uskovainen sen kummmempi, kuin muutkaan. Siksi me syntiset ihmiset tarvitsemmekin armoa armon päälle. Panna pois niitä matkan vikoja yhä uudestaan.
Elämää voi katsella myös pikkuisen pilke silmäkulmassa. Voi vähän tarkkailla leikillisellä huumorilla niitä kanssaystäviä ja lohkaistakin joskus sopivasti huumorilla aloituksen, se voi vapauttaa kummasti meidät jäykät suomalaiset. Muutkin voivat ola yksinäisiä ja arkoja lähestymään.
Ja hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on, ainutkertaisena Jumalan luomana ihmisenä ja myös kohtalonsa, sen minkä Jumala kullekin on nähnyt hyväksi täällä maailmassa antaa.
Sinullekin se ihan oma kulta ja ystäviä voi tulla aikanaan. Rukouksessaakin voi pyytää niitä itselleen.
ei seurojen jälkeen järjestetystä hoitokokouksesta päässyt "uskovaisena" pois ollenkaan. Sitä harjoiteltiin usein. Ei tehnyt hyvää.
Joskus vl-kristillisyydessä tuntemuksia pidetään jonkinlaisina todisteina uskon elävyydestä ja oikeellisuudesta. Joku ehkä kokee, että oikein täytyy herkistyä.
kädet salista nousseet! Aina ei itkukaan auttanut, eikä jalkojen pettäminen saatanan haltuun joutumisen pelon vuoksi. Piti olla hyvä filmaaja, että sai anteeksi veriruskeat syntinsä vaikka ei olisi edes tiennyt mihin oli syyllistynyt...
Mutta jotenkin tuntuisi häpeälliseltä siellä penkillä itkeä yksinään. Kyllä liikutus muuten näkyy kasvoiltani, siitä olen varma - enkä sitä häpeä lainkaan.
Meidän nuorin poika valittelee samaa asiaa kun ei ole ystäviä hänelläkään.Sisarukset ja ystävät ovat menneet naimisiin ja loputkin seurustelevat.Kyllä he ovat edelleen ystäviä,mutta seurakaveria heistä ei sillä tavalla enää ole.Olen minäkin huokaissut taivaan Isän puoleen ,että antaisi hänelle hyvän ystävän.Haluan muistaa myös sinua rukouksissani,meillä on rikas Isä taivaassa ,kyllä hän sen ystävän vielä antaa ,älä sinäkään hätäile
Ihana kun kävit seuroissa. Monesti tuntuu itsestäkin, ettei kuulu joukkoon, mutta sitten kun lauletaan, niin siinä on jotain..
Toivottavasti saat ystäviä! Mene rohkeasti juttelemaan..ja mene uudelleen seuroihin!
Avaajalle: olen nuori uskovainen mies, ja olen kokenut samanlaisia kuin sinä. On surullista, kun joutuu olemaan yksin seuroissa, mutta koen, että seurapuheet kuitenkin lohduttavat ja kannattaa olla uskomassa. Tuli kirjoitettua aika fraasimaisesti, mutta kyllä minusta näin tuntuu!
olen nuori mies, ja todella haluan uskoa näin ja kuulua tähän yhteisöön. Vaikeus on siinä, etten ole tottunut käymään seuroissa enkä tunne ketään. En myöskään ole kiinnostunut lainkaan niistä urheilulajeista, joiden parissa miehet ja pojat yleensä tutustuvat toisiinsa. Tietysti muitakin tapoja on, mutta yhteisen liikuntaharrastuksen myötä olisi niin helppo laajentaa sosiaalista piiriä. Toki harrastan urheilua, mutta en mitään joukkuelajia.
Katso uskon alkajaan ja päättäjään, siihen voittopalkintoomme.
Ihmisiä tulee ja menee, mutta Hän on luvannut pysyä kanssamme aina. Älä uskoa heitä.
Eikä usein missään muuallakaan ole sen enempää seuraa, hakeudu vaan sinä itse juttelemaan, ei ne ihmiset niin pahoja ole, olen sen niin monesti esim. asiakaspalvelussa nähnyt. Jos on etäisen, yrmeänkin tuntuinen ihminen, kun alkaa vaan jotain juttelemaan, huomaakin, että sen kuoren alla onkin mitä sydämellisin ihminen, monesti itse arka.
Mielenkiintoista ollut huomata, kuinka ulkomaanmatkoilla ventovieraat suomalaiset ovat tavatessaan usein heti tuttavallisia ja sydämellisiä toisilleen, kuin olisivat ikänsä tunteneet. Mutta Suomessa taas naapurit, tai samassa kerrostalossakin asuvat ihmiset kävelevät toistensa ohi nenä pystyssä. Mikä meitä suomalaisia vaivaa, onko se heikko itsetunto?
Elämä vain olisi elämisen arvoista, ei pakollista kärsimystä, jos olisi yksikin ystävä. Uskoa en halua jättää, vaikka pelkäänkin, että se voisi tapahtua varsin helposti tällaisessa tilanteessa.
"Laitimmaiseksi itsenä tunteva saa uskoa itsensä keskelle taivasta". Miksei tuntea? Varmaan siksi, koska itsensä uskominen laitimmaiseksi olisi epäuskoa muttei niin tunteminen. Ja tuntemisessa keskelle taivasta ilman uskoa siihen.. Plää Plää.
tunne tuntuu.
Olen tullut vasta vanhempana vl:ksi. Ei ole sitä vuosien ystäväpiiriä, eikä sukulaisia siellä, kuin on monella lapsuudestaan tai jo kauan vl:nä olleilla.
Tuntuu, että ei ole sellaista asiaa, mitä menisin puhumaan johonkin "kuppikuntaan", odotan aina, että he tulisivat juttelemaan ensin minulle, silloin olisi helpompi myös puhua heille.
Ne,joilla on edelläkuvaamani "vuosien piirit", eivät ehkä tätä ole tulleet edes ajatelleeksi ja huomanneeksi.
Olen jo nuoruuteni ohittanut, puolisoni ei ole uskomassa, eikä myöskään lapset. Yksin sinne menen, yksin lähden. Silti vaikka keski-ikäinen olenkin, myös minä kipuilen tämän asian kanssa. Ei aina ole hyvä olla yksin, ei varsinkaan ulkopuolelta sinne tulevan.
Joten iso vinkki vl-lle, pitäkäähän huolta näistäkin veljistä ja sisarista, etteivät vaan mene pois.
Nuorelle tämä asia on vieläkin tärkeämpää.
sinulle toivoisin todella ystävää. Järjestetäänkö kotipaikkakunnallasi ompeluseuroja. Niitä ainakin täällä järjestetään kodeissa ja sinne ovat kaikki tervetulleita. Siellä tutustuu helpommin ja saa tietää, missä kukin asuu, voi myöhemminkin käydä kylässä. Muistan itse kun sain parannuksen armon enkä vielä tuntenut ketään, miten surullista oli lähteä yksin seuroista kotiin kun muut nuoret lähtivät ystäviensä ja sukulaistensa kanssa. minulla ei ollut yhtään vl sukulaista.
Olisiko sinulla rohkeutta pyytää vaikka ikäisiäsi kylään. Sinua lämmöllä muistan rukouksissa. Tiedätkö, monet pienten lasten äidit ilahtuisivat, jos joku pistäytyy piristämään heidän arkeaan, vaikka et vielä ole ilmeisesti naimisissa, voi se puolisokin löytyä vanhempanakin - Taivaan Isällä on kyllä vara siunata sinun elämääsi.Voimia ja rohkeutta sinulle. Entäpä jos kotisiionissi on sinun kaltaisiasi muitakin, jotka kaipaavat ystävää. Ja penkissä voi jutella ihan vieressä istuvan kanssakin vaikka ei tunnekaan, siinähän sitä tutustuu.Rakkaudella, yksi mummi siionista.
olisi opiskelun kautta uskovaisten tapaaminen, harrastuksissani kun heitä ei tapaa. Tämä sitten lähitulevaisuudessa, jos ja kun lähden opiskelemaan (olen tosiaan jo parikymppinen). Toinen - erittäin mieluisa minulle - olisi lapsenvahtina oleminen. Saisin edes jotain eloa sosiaaliseen elämään. Rakastan lapsia, ja kokemuksieni perusteella uskon heidän myös kiintyvän minuun. Olen kuitenkin tehnyt työtä heidän parissaan.
Sama tämäkin on julkistaa: asun Rovaniemellä. Sähköpostiakin saa lähettää, jos joku tämän palstan lukijoista asuu täällä, [email protected]
Samaa kokenut! Puhujat usein korostavat miten hyvä meillä on kun on saattomiehet, on matkaystäviä. Puhujat ei taida tietää miten syvä opn yksinäisyys sellaiselle joka näkee että toisilla on klikkinsä.
Olen 39-vuotias kouluttautunut ja hyvässä ammatissa toimiva nainen. En ole löytänyt sopivaa elämänkumppania enkä myöskään ystäväpiiriä täältä Oulusta.
Olen maalta kotoisin ja opiskelupaikkakin oli muualla, en siis ole rakentanut Ouluun nuoruudesta saakka mitään "hovia".
Kukaan ei tule varta vasten juttelemaan seruoissa. Kukaan ei tule kylään eikä kutsu kotiinsa. Vastakkaiseen sukupuoleen ei ole helppo tutustua.
Nuoret, vanhat ja puhujatkin nämä yksinäisten viestit ja miettikääpä, miten voitte kukin kohdallanne parantaa näiden yksinäisten lähestymistä.
Ei ole oikein, että tunnustamme kukin uskoa sydämessä, meiltä myös odotetaan rakkautta lähimmäistä kohtaan, emme saa unohtaa heitä,kun vaan itsellä menee hyvin ja itsellä on seuraa.
Pitäisi huomioida ne, jotka näemme yksin ja yrittää luopua niistä omista "reviireistään".
Pitää kaikkia tasa-arvoisina samalla viivalla olevina. Sillä niinhän meidän tulee olla. Lahjaksi olette kaiken saanut, lahjaksi antkaa. Toisiamme autamme, kannamme ja nostamme, yhdessä matkaa tehden.
Silloin meillä kaikilla on siellä hyvä olla.
Niinkuin joku ylempänä kirjoittikin, niin sinua ei varmasti paljon lohduta se, että kohtalotovereita on.
Monesti herkkä, tunteva ihminen jää yksin. Tämä tuntuu epäjohdonmukaiselta, mutta niin se taitaa olla.
Itselläni on kokemuksia siitä, kuinka tuollainen tilanne on päässyt lukkiutumaan. Jo olemassaoleviin kaveriporukoihin ei pääse mukaan, ja siinä on turha kokea huonommuudentunteita. (Olen myös huomannut, että kaikissa porukoissa ei se yhdessäolo ole välttämättä kovin syvällistä.)
Monet ihmiset ovat myöskin hyvin vaikeasti tutustuttavia. Ei osata esittäytyä ja voi mennä kauankin ennen kuin tulee tietämään ihmisten nimiä. On myöskin hyvin tavallista, että ihminen jonka kanssa juttelet vaikkapa ry:n kahvijonossa, ei millään tavalla huomioi sinua seuraavan kerran kun tapaatte. Olen ajatellut, että tuollainen käyttäytyminen johtuu elinympyröiden pienuudesta. Kun ei ole itse koettu "uutena tulemista", ei osata ajatella sitä, kuinka tärkeää toiselle voi olla "piireihin pääseminen".
On myöskin hyvä muistaa, että muiden ihmisten kokemukset ovat usein hyvin samanlaisia kuin omat. Mietipä hetki noita parikymppisenä perheellisiä ja seurustelevia ihmisiä. On ehkä rumasti sanottu, mutta eiköhän siellä ole joukossa niitä, jotka heikko itsetunto on ajanut hakemaan hyväksyntää vastakkaiselta sukupuolelta. Mukana vielä hieman kuviteltua ryhmäpainetta, jota juuri viestissäsi kuvailit. Moni on niin riippuvainen tästä kuvitteellisesta sosiaalisesta hyväksynnästä, että ajautuu vaikkapa 18-vuotiaana lapsena avioliittoon jotta välttyisi tilanteelta, että joutuisi menemään seuroihin yksin. Koruttomasti sanottu, mutta varmasti osatotuus.
Tämähän ei ole meidän vl:ien yksinoikeus, vaan aivan yleisinhimillinen asia. Ei-turvallisten kotien lasten kohdalla yksinäisyydenpelko johtaa monesti hyvinkin ikäviin tilanteisiin.
Katsopa sitten vielä perheellisiä, vanhempiakin. Kylläpä sieltä perheetkin lähtevät jokainen omaan suuntaansa. Ehkä kipeästikin perheet(kin) kaipaisivat ystäväperheitä. Joillakin niitä on, ei kuitenkaan kaikilla.
Samanlaista tuskaa se on meillä muillakin. Anna ajan kulua, rohkaistu seuroihin. Osallistu sellaiseen ry:n toimintaan, johon tekee mieli osallistua (myyjäisten järjestäminen, niissä käyminen, mahdollisesti iltakylät, yms). Hankkiudu opiskelemaan johonkin, mihin tulee väkeä laajemmalta alueelta.
vl2003
Olen ei-vl-kodista, parannuksen kautta saanut löytää jumalanvaltakunnan. Se on tietysti ihana asia.
Mutta nämä ihmiset! Pettymyksiä, pettymyksiä. Minua on jo vuosia ihmetyttänyt millainen käyttäytyminen toisia ihmisiä kohtaan monilla vl-ihmisillä on, varsinkin nuorilla ja nuorilla aikuisilla, kolmi-nelikymppisilläkin. Eikö heille ole kotona opetettu alkeellisimpiakaan käytöstapoja?
Ei osata esittäytyä kun ollaan seurassa jossa on uusia ihmisiä, ei oteta huomioon, jopa ei katsota silmiin kun tehdään sitä pitkää kädestä tervehtimiskierrosta vaikkapa iltakylässä. Monesti keskustelut ovat äärettömän pinnallisia ja oimaan napaan tuijottavia, omia perehasioita, kuten hankintoja ja sitä missä on mikäkin tavara kaikkein halvinta, jaaritellaan tosi hengettömästi. Jotenkin juuri tavarat tuntuvat olevan tärkeitä. Ja aina tuon tuostakin häivytään seurasta ulos tupakalle. Miten tupakointi voi olla niin tavattoman yleistä ihan pienten vauvojen vanhemmilla??
Itse toivoisin että keskusteluissa voisi olla aiheena vaikkapa kirjallisuus ja kulttuuri, Raamatun ja kristillisyyden aiheet, vieraat kulttuurit ja matkat jne.
Ei ole oikein löytynyt sukulaissieluja, ikävä kyllä.
on varmasti se että 'olemme itsessämme ahtaalla'.
Tai tuo on hyvin kuitenkin usein - ekäpä liiankin - "hyvä tekosyy" olla tutustumatta uusiin ihmisiin, mutta mikä ihmeellisintä, myös vanhoihin "tiedän hänet/heidät" tuttuihin tai puolituttuihin.
Olen monesti kohdannut henkilöitä, joista voisi sanoa että "ovat niin omassa erinomaisuudessaan, että ikäänkuin häpeävät pysähtyä" keskusteluun /kanssakäymiseen.
Toinen hyvin tunnettu ja muistettu totuus on "..älkää kaikkia henkiä uskoko, vaan koetelkaa ... jne " sekä "..koettelematonta uskoa ei ole".
Kanssakäymisessä juuri nuo toteutuvat.
Mutta jokaisella kanssaihmisellä on kuitenkin oma tarinansa ja tarkoituksensa toiselle, ei kannata heittää uskallusta ja uskoa sillä Jumala itse johtaa ihmisten ja kansojenkin vaiheita.
on ilmeisesti tynnyrissä säkki päässä (= vanhoillislestadiolaisten keskellä ilman kontakteja ulkomaailmaan) eläneitä ja hengellisillä harhaopeilla täyteen pumpattuja metsäläisiä.
vl.ksi että ei löydtä ystäviä. Mutta jos yrittäsit löytää aviopuolision ja saat lapsia, löydät enemmän. Aviopuoliso on enemmän kuin ystävä.
Kirjoista luettua:
"mitä lähemmäksi ihminen tulee totuutta, sitä yksinäisemmäksi hän käy".
"Mikään ei ole enempää ystävystymisen esteenä kuin liian suuri kyky."
"Mitä tiedostavammaksi ihminen muuttuu, sitä yksinäisempi hän on."