Räähkä.

Kerrassaan upea. ;__;

Tunsin maailman pulssin. Kaikki näkö-, kuulo- ja tuntoaistimukseni tulivat kohti ja loitontuivat sydämeni tahtiin. Kaunista ja kyynistä samalla kertaa, tajuntani oli yhtäaikaa kuin keijulla ja sarjamurhaajalla.

Seisoin lammen äärellä. Vesi oli pyöreää ja seinämät jyrkät kuin meteoriitin lyömässä kraatterissa. Lammen yläpuolelle ilmestyi jatkuvasti erilaisia hahmoja, jotka olivat tuntemattomia meidän maailmamme geometrialle. Ne liikkuivat ja katosivat epäsäännöllisesti, mikä herätti epäilyksen: ehkä he ovat hyperavaruudesta, kai minäkin näyttäisin tuolta, jos vedettäisiin tason läpi? Eräs hahmo oli selkeämpi kuin muut, juna, joka kulki edestakeisin ylös alas maan ja taivaan välillä pystysuoraa rataa.

Joku ystävä (en muista kuka eikä niitä kai enää ole) seisoi vieressäni ja sanoi: et kai aio hypätä? Pudotus oli niin korkea että se johtaisi kuolemaan. Nauroin ivallisesti ja hyppäsin, sillä eihän hän tiennyt, että osaan lentää.