Paniikki

Syklisesti kivuliaat polvet (ikään kuin luuta koskee), kävely melkein mahdotonta, samoin seisominen/istuminen jalka toisen päällä, nukkuminen polvet vastakkain, lepokipua.
3 vuotta sitten tk-lääkärillä: diagnoosi hyppääjänpolvet, verikokeet ok, reumafaktori 21 (norm alle 12), lääkkeeksi Mobic 7,5 mikä sitten vaihdettiin 15 mg, ei mitään tehoa. Alkuun kipu tuntui lumpioiden alla, nyt sisäsyrjällä polvea.
Nykyisin kävelyni on kuin olisin päissäni, harittavaa, alaspäin portaita ei voi mennä, jos ei ole kaidetta.
Rtg otettu, ei huomattavia muutoksia. Tosin vas. polvesta nyt jo kaksi kertaa punkteerattu nestettä.
Tk-tohtori sanoi, kun pyysin lähetettä neurologille, ettet siellä mitään tee! Antoi vain lähetteen sairaalan kir.osastolle, mistä sitten sain sen lähetteen. En siis pystynyt kävelemään kantapäillä/varpailla, en paikallaanjuoksua!
Nyt CT-kuvaus ja neurologin istunto, pelottaa!
Tietenkin voi olla kaksi eri ”sairautta”, mutta vanhuuden piikkiin en vielä voi laittaa polvikipujani, mihin ei tunnu löytyvän määritelmää.
MS on käynyt mielessä, mutta ei ainakaan vielä puutumista/näköongelmia. Ajoittaista ”tahdotonta liikevapinaa” kyyristyessä jaloissa kylläkin.
Mahdollisia omia kokemuksia/alkavia kipuja kaipailen ennen ensi viikon sessioota, kiitti
1471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

olisin kirjoittanut tuon. Mulla oli myös jokin aika kävely rappusissa todella tuskallista ja olo on vieläkin kuin olisi päissäni. Kirjottele sit mitä sulle selviää! Minä menen reumalääkärille tutkittavaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


titi kirjoitti:

Syklisesti kivuliaat polvet (ikään kuin luuta koskee), kävely melkein mahdotonta, samoin seisominen/istuminen jalka toisen päällä, nukkuminen polvet vastakkain, lepokipua.
3 vuotta sitten tk-lääkärillä: diagnoosi hyppääjänpolvet, verikokeet ok, reumafaktori 21 (norm alle 12), lääkkeeksi Mobic 7,5 mikä sitten vaihdettiin 15 mg, ei mitään tehoa. Alkuun kipu tuntui lumpioiden alla, nyt sisäsyrjällä polvea.
Nykyisin kävelyni on kuin olisin päissäni, harittavaa, alaspäin portaita ei voi mennä, jos ei ole kaidetta.
Rtg otettu, ei huomattavia muutoksia. Tosin vas. polvesta nyt jo kaksi kertaa punkteerattu nestettä.
Tk-tohtori sanoi, kun pyysin lähetettä neurologille, ettet siellä mitään tee! Antoi vain lähetteen sairaalan kir.osastolle, mistä sitten sain sen lähetteen. En siis pystynyt kävelemään kantapäillä/varpailla, en paikallaanjuoksua!
Nyt CT-kuvaus ja neurologin istunto, pelottaa!
Tietenkin voi olla kaksi eri ”sairautta”, mutta vanhuuden piikkiin en vielä voi laittaa polvikipujani, mihin ei tunnu löytyvän määritelmää.
MS on käynyt mielessä, mutta ei ainakaan vielä puutumista/näköongelmia. Ajoittaista ”tahdotonta liikevapinaa” kyyristyessä jaloissa kylläkin.
Mahdollisia omia kokemuksia/alkavia kipuja kaipailen ennen ensi viikon sessioota, kiitti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu