savi piha

no niin, rakennus siinä vaiheessa, että pihan teko tulossa ensi kesänä. Ongelma on siinä, että piha on nyt l'ähes liejulla, eli siis hyvin savinen piha. Mitä pitäisi tehdä, että saan pihasta toimivan sekä itselleni että kasveille? Sekoitanko hiekkaa ja turvetta saveen ja pinnalle pintakerros jotain vai mitä olisi järkevä tehdä. Tarkkaa kukklapenkkien paikkaa en vielä tiedä, mutta ilmeisesti kasveja istutetaan vähän ympäriinsä, luonnonmukaisesti. Nurmikkoa tulee, mutta tosi vähän. Kaikki apu olisi nyt tarpeen.
87776
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

savi pois noin 70cm pinnasta suodatinkangas,hiekka,sora päälle.savi pitää saada reilusti pois jos haluaa ettei liejuunnu,sinne mihin kasveja tulee "multa tilalle".

Äänestä
  • Mitä vikaa savessa on? Aina ollaan sitä parjaamassa ja ajatetaan jotain turve höttöö tilalle ja sit ihmetellään kun tarvii olla koko ajan kastelemassa ja lannottamassa kun on niin kuivaa ja ravinne köyhää. Savikossa ne kasvit luonnossakin ksvaa eikä niillä ole kaivettuna 70cm istutuskuoppia.
    Kysyjän tapauksessa riippuu kans vähän siitä onko maan pinta jo oikealla korkeudella vai pitääkö muutenkin tuoda vielä lisää täytettä. Jos tarvii... kannattaa sen savikon pinta katsoa että se kaataa rakennuksista poispäin, eikä siellä ole mitään isompia monttuja joihin vesi jää seisomaan. Jonkajälkeen ajat hiekka ja turvepitoista multaa ja sekoitat jyrsimellä nämä keskenään savikkoa myöten eli sekaan tulee myös vähän savea eikä selvää rajaa jää savikon ja täytteen väliin. isommille puille ei kannata kaivaa varsinaista monttua vaan istutat kummulle samoin kukka penkit. Kalkki lisätään myös ennen kuin möyrit maan sekaisin.

    Äänestä

  • yks puutarhuri kirjoitti:

    Mitä vikaa savessa on? Aina ollaan sitä parjaamassa ja ajatetaan jotain turve höttöö tilalle ja sit ihmetellään kun tarvii olla koko ajan kastelemassa ja lannottamassa kun on niin kuivaa ja ravinne köyhää. Savikossa ne kasvit luonnossakin ksvaa eikä niillä ole kaivettuna 70cm istutuskuoppia.
    Kysyjän tapauksessa riippuu kans vähän siitä onko maan pinta jo oikealla korkeudella vai pitääkö muutenkin tuoda vielä lisää täytettä. Jos tarvii... kannattaa sen savikon pinta katsoa että se kaataa rakennuksista poispäin, eikä siellä ole mitään isompia monttuja joihin vesi jää seisomaan. Jonkajälkeen ajat hiekka ja turvepitoista multaa ja sekoitat jyrsimellä nämä keskenään savikkoa myöten eli sekaan tulee myös vähän savea eikä selvää rajaa jää savikon ja täytteen väliin. isommille puille ei kannata kaivaa varsinaista monttua vaan istutat kummulle samoin kukka penkit. Kalkki lisätään myös ennen kuin möyrit maan sekaisin.

    keväällä kuin maa routii ja sadeaikana piha ei kestä autolla ajoa kunnolla ,kävelyä menee lälliksi painuu jos savipinta on, heti ns pintahiekan soran alla esin 10cm alapuolella.eikä se viherkasveillekkaan ruoho kukat jne, mitään runsaasti tarvittavaa ainetta ole .

    Äänestä

  • savi pois kirjoitti:

    Pikkuisen oli vaikea selkoista selitystä. Käsittääkseni kysymys oli kuitenkin pihasta ei ajoteistä ja oleskelualueesta. Ajo tie on varmaan jo rakennus vaiheessa jouduttu perustamaan kunnolla jotta raskas kalusto on päässyt tarvikkeita tuomaan ja tie ja kulku alueille on ihan omat rakennekerroksensa joihin ei savi tai multa kuulu. Ja kaippa tuo nyt on selvää jo kysymättäkin ettei tielle savee ajeta!!!!! Eikä kasittääkseni ole tarkotuskaan päästä nurmikolle ja istutusalueille autolla ajeleen????

    Äänestä

Mitä mieltä pääsuunittelija on asiata

Äänestä
  • Mitä tekemistä on pihan kanssa pääsuunnittelijalla puhumattakaan suunnittelijalla ja apulaissuunnittelijalla

    Äänestä

Asuntomme lähellä kunta muokkasi puistoaluetta ja kylvi nurmikon siemenet suoraan saven päälle. Tuo nurmi on kasvanut erittäin hyvin ja näyttää kestävänkin hyvin, paikka paikoin siinä temmeltää melkoinen lapsijoukko. Tuo nurmi on paljon parempi kuntoinen kuin monilla pihoilla ympärillä joihin ajettu paljon multaa. Tuntuu että tuo multahössötys on savimaalle turhaa. Voi olla enemmän siemenistä kiinni tuo nurmikon kasvatus

Äänestä
  • kasveilla on hiukan eri vaatimukset kuin autoilla:)

    Eli siihen kohtaan mihin tulee autotie, parkkipaikka, kävelytie niin savea tai multaa mitä hyvänsä poistetaan runsaasti muuten laatoitukset keinuu ja kohoilee.
    Savimaan kyseessä ollessa pihatien alus on hyvä kaivaa jopa 80cm syväksi sitten suodatinkangas, soraa, ja päällimmäiseksi se asennushiekka.

    Meillä on käynyt kuorma-autojakin pihassa ja kun on kunnon pohjat tehty niin ei laatat painu ja kupruile. Sitä kun ei koskaan tiedä miksi tarvitaan jopa kuorma-autoa pihalle.

    Kasveille taas maan pintaa voidaan kohottaa. Olen itsekin laittanut multaa noin 40 lisää ja puita tai pensaita istuttaessa olen tehnyt vielä kohopenkin. Toisin sanoen taimien kohdalla multapinta on hyvinkin 80cm.
    Multahan painuu ajanmyötä, muistetaan se.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

AnniinaK kirjoitti:

no niin, rakennus siinä vaiheessa, että pihan teko tulossa ensi kesänä. Ongelma on siinä, että piha on nyt l'ähes liejulla, eli siis hyvin savinen piha. Mitä pitäisi tehdä, että saan pihasta toimivan sekä itselleni että kasveille? Sekoitanko hiekkaa ja turvetta saveen ja pinnalle pintakerros jotain vai mitä olisi järkevä tehdä. Tarkkaa kukklapenkkien paikkaa en vielä tiedä, mutta ilmeisesti kasveja istutetaan vähän ympäriinsä, luonnonmukaisesti. Nurmikkoa tulee, mutta tosi vähän. Kaikki apu olisi nyt tarpeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu