Iltavuoro kylmässä, kolkossa, luotaantyöntävässä vankilassa oli aluillaan. Tein normaalin tarkastuskierroksen vankilan osastoilla. Jännitysmomentti oli alhaisin pitkiin aikoihin. Bodarijengiläiset katselivat televisiota selleissään ja kaikki osastot vaikuttivat todella rauhallisilta. Olin tottunut jo iltavuoron työtehtäviin. Pidin itseäni jopa taitavana vuorotyön tekijänä ja kuljin rennosti ympäri linnaa. En ollut kuitenkaan niin rentona, että olisin uskaltanut vihellellä mennessäni.
Teemaosastolla oli hiljaista, todella hiljaista. Valpastin aistini, nuuskin ilmaa, terävöitin katseeni ja heristin korviani. Jostakin sellistä kuului raskasta hengitystä. "SAIRAUSKOHTAUS", ajattelin ja menin sellin oven taakse. Kuulostelin oven läpi; hengitys oli todella raskasta. Soitin samantien ambulanssin ja kutsuin paikalle muutaman vanhemman vartijan. Katsoin ovisilmästä, mutta mitään erikoista ei näkynyt. Avasimme vartijoiden kanssa sellin oven. Näky oli teatraalinen: Kaksi vankia istui sylikkäin alastomana kasvot toisiaan vasten, kädet ja jalat kietoutuneena toistensa ympäri tiiviisti kuin hukkuvan otteella pelastusrenkaaseen. Kolmas vanki otti valokuvia pienellä digikameralla. Vanhemmat vartijat repesivät ivalliseen nauruun. Itse hämmennyin tilanteesta ja käänsin katseeni pois. En ollut koskaan ajatellut törmääväni vastaavaan, menin pieneen shokkiin.
Vanhemmat vartijat erottivat vangit toisistaan. He eivät meinanneet saada kunnon otetta vangeista, koska vangit olivat sivelleet itsensä jollakin liukkaalla. Varmaan voinapeilla. Menin itsekin avuksi, kunnes tajusin: Vangit eivät ole tehneet mitään laissa kiellettyä, joten syytä eristämiselle ei ole. Ilmoitin havaintoni muille vartijoille, mutta he eristivät vangit joka tapauksessa. Syynä oli kuulemma luvaton kamera, jota ei saa olla vangeilla hallussa.
Ambulanssimiehetkin saapuivat viimein suoraan eristysosastolle tarkastamaan hälytyksen luonteen. Vanhempi vartija Kortulanpesä kertoi tapahtuman ja näytti digikamerasta valokuvat "lanssimiehille". He repesivät ulvovaan nauruun ja poistuivat hekotellen kohti järkevämpiä keikkoja. En usko, että he minulle nauroivat. Lopuksi kysyisin muutamaa arveluttamaan jäänyttä asiaa. Eikö olisi kaikkien etu, että jokainen vanki saisi oman sellin, niin painostusta riettaisiin kuviin ei ilmentyisi? Toiseksi, eikö vangit voisi sellien sulkemisen yhteydessä jättää vaikka vaaleanpunaisen lapun oven ulkopuolelle, niin iltavuorolaiset ei turhaan häiritsisi "raskaita hengittäjiä"? Ja viimeiseksi, kuka joutuu maksamaan turhista hälytyksistä tulevat kustannukset ambulanssimiehille?
Teemaosastolla oli hiljaista, todella hiljaista. Valpastin aistini, nuuskin ilmaa, terävöitin katseeni ja heristin korviani. Jostakin sellistä kuului raskasta hengitystä. "SAIRAUSKOHTAUS", ajattelin ja menin sellin oven taakse. Kuulostelin oven läpi; hengitys oli todella raskasta. Soitin samantien ambulanssin ja kutsuin paikalle muutaman vanhemman vartijan. Katsoin ovisilmästä, mutta mitään erikoista ei näkynyt. Avasimme vartijoiden kanssa sellin oven. Näky oli teatraalinen: Kaksi vankia istui sylikkäin alastomana kasvot toisiaan vasten, kädet ja jalat kietoutuneena toistensa ympäri tiiviisti kuin hukkuvan otteella pelastusrenkaaseen. Kolmas vanki otti valokuvia pienellä digikameralla. Vanhemmat vartijat repesivät ivalliseen nauruun. Itse hämmennyin tilanteesta ja käänsin katseeni pois. En ollut koskaan ajatellut törmääväni vastaavaan, menin pieneen shokkiin.
Vanhemmat vartijat erottivat vangit toisistaan. He eivät meinanneet saada kunnon otetta vangeista, koska vangit olivat sivelleet itsensä jollakin liukkaalla. Varmaan voinapeilla. Menin itsekin avuksi, kunnes tajusin: Vangit eivät ole tehneet mitään laissa kiellettyä, joten syytä eristämiselle ei ole. Ilmoitin havaintoni muille vartijoille, mutta he eristivät vangit joka tapauksessa. Syynä oli kuulemma luvaton kamera, jota ei saa olla vangeilla hallussa.
Ambulanssimiehetkin saapuivat viimein suoraan eristysosastolle tarkastamaan hälytyksen luonteen. Vanhempi vartija Kortulanpesä kertoi tapahtuman ja näytti digikamerasta valokuvat "lanssimiehille". He repesivät ulvovaan nauruun ja poistuivat hekotellen kohti järkevämpiä keikkoja. En usko, että he minulle nauroivat. Lopuksi kysyisin muutamaa arveluttamaan jäänyttä asiaa. Eikö olisi kaikkien etu, että jokainen vanki saisi oman sellin, niin painostusta riettaisiin kuviin ei ilmentyisi? Toiseksi, eikö vangit voisi sellien sulkemisen yhteydessä jättää vaikka vaaleanpunaisen lapun oven ulkopuolelle, niin iltavuorolaiset ei turhaan häiritsisi "raskaita hengittäjiä"? Ja viimeiseksi, kuka joutuu maksamaan turhista hälytyksistä tulevat kustannukset ambulanssimiehille?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä nauroin vedet silmissä, kun luin tota sun juttua!!! On sulla vilkas mielikuvitus!!! Ota järki käteen ja kirjoita jotain uskottavampaa.. please...
Eikö olisi kaikkien etu, että jokainen vanki saisi oman sellin V: Ei laiteta paritonta määrää samaan selliin, nyt jos olisi ollut 4hlöä samassa sellissä, niin kuvaajaa ei olisi ollut, koska kaikilla olisi ollut puuhaa;) sekä näin saataisiin lisää vankipaikkoja & uusia pareja. Toiseksi, eikö vangit voisi sellien sulkemisen yhteydessä jättää vaikka vaaleanpunaisen lapun oven ulkopuolelle, niin iltavuorolaiset ei turhaan häiritsisi "raskaita hengittäjiä"? V: Ota yhteyttä vankilan johtoon, uskoisin, että luvassa on muhkea kehityspalkkio. Ja viimeiseksi, kuka joutuu maksamaan turhista hälytyksistä tulevat kustannukset ambulanssimiehille? V: Eiköhän valtion palvelijat ole niin jalomielisiä toisilleen, että tuskin lähettävät laskua.
Kaapo taas loistaa!
Saipahan taas hymyn naamalle.
Hienoa Kaapo. Tutti Kapo! Mietin vain... Kuljeskellessasi rennosti vankilan käytävillä, osaatko samalla pyörittää vankilan isoa avainta etusormen ympärillä? Se näyttäisi hyvältä!
Onko siinä avaimessa niin iso reikä perässä johon sormenpää mahtuisi?
Kyllä ne avaimet on nykyään ihan tavallisia abloy-avaimia ja lisäksi käytetään sellaista vetolätkää, jolla pääsee ovista sujuvasti kulkemaan. Toisaalta avainnipussa on iso lenkki, johon sellinavaimet on pujotettu. Sitähän voisi pyörittää, jos uskaltaa, sillä kilinä on melkoinen. Jotkut juntit käyttävät vielä ketjuja avainnipussa, mutta mielestäni ketjun käyttäjät on vähän mämmikouria ja pahempia pelkureita kuin minä.
Loistavaa kaapo! Edelleen koitan ymmärtää vankilamaailman sielunelämään vartijan silmin...
Vaivaako arkuus vartijapiireissä enemmältikin? Käsitin kirjoituksistasi työkaveriesi olevan keskivertoa karskimpia. Työnohjauksesta voisi olla hyötyä kohdallasi. Tietenkin mikäli ko. tunnetilat häiritsevät sinua. oletko saanut työnohjausta?
Itse olen turhan arka edes miettimään vartijan työtä vankilassa. olen kuitenkin ajatellut kokeilla myymäläetsivän työtä. Katsos, vankilavartijana joudut puuttumaan epäkohtiin aina mutta jos myymälässä alkaa arkuus vaivata voit sulkea valvontamonitorin. Onko se sitten oikein kauppaa kohtaan? Hävikkiä voi tulla...
En tarkoittanut kollegoita pelkureiksi siinä mielessä, että he pelkäisivät vankia. Tarkoitin vain, että he käyttävät ketjua avaimissa pelätessään tiputtavansa ne. Mitä haittaa siitäkään tulisi? Uusiahan saa lukkosepältä.
En koe työnohjausta mielekkääksi, sillä paras oppi tulee kokeneilta vartijoilta, vangeilta (esim. bodarijengiläiset ovat lusineet iät ajat ja heillä on kokemusta) ja loppupelissä vartijakurssilta voi jotain tarttua mukaan. Toisekseen pelkotilat eivät häiritse työtäni kuin keskimäärin parikymmentä kertaa työvuorossa. Pelko pitää sitä paitsi aistit valppaana, paitsi jos pökerryn. Niin, voithan sinä mennä leluvartijaksi, mutta itse en uskaltaisi mennä, sillä siellähän voi tulla vastaan vaikka vihainen keittiön Aune, joka kostaa siviilissä linnassa kokemansa vääryydet. Voi sitä Aunea...