Masennus iski kun tyttöni oli noin 2kk ikäinen.
Imettämään en voinut, koska se tuntui pahalta.
Vauva oli pilannut mun elämän, itkin joka päivä.
Olin huono äiti ja lapsi ei tarvinnut minua, en pystynyt antamaan sille mitään. En rakastanut sitä. Ajattelin että se on vain hoidossa ja joku hakee sen kohta pois.
Ei mitään tunteita sitä itkevää lasta kohtaan. en halunnut pitää sylissä.Halusin todella antaa tytön pois. Eihän se mua tarvi ku olen näin kauhea...
Onneksi äitini huomasi käytöksestäni, että olen masentunut ja pakotti minut soittamaan neuvolaan..
Soitin ja terapeutti tuli juttelemaan, määräsi lääkkeitä. Söin niitä pari päivää, ja sitten ajatukset taas sekos..
Enhän mä nyt voi lääkkeitä syödä, olen ihan terve..Mä haluan olla normaalisti onnellinen, enkä vain lääkkeitten avulla.
Lopetin lääkkeet ja taas tuli samat ajatukset.Pinnistelin vaan ajatuksieni kanssa, sit rupesi helpottamaan ja tuli se ihana rakkauden tunne lasta kohtaan!
Nyt olen kohta vuoden ikäisen tytön onnellinen äiti!
Imettämään en voinut, koska se tuntui pahalta.
Vauva oli pilannut mun elämän, itkin joka päivä.
Olin huono äiti ja lapsi ei tarvinnut minua, en pystynyt antamaan sille mitään. En rakastanut sitä. Ajattelin että se on vain hoidossa ja joku hakee sen kohta pois.
Ei mitään tunteita sitä itkevää lasta kohtaan. en halunnut pitää sylissä.Halusin todella antaa tytön pois. Eihän se mua tarvi ku olen näin kauhea...
Onneksi äitini huomasi käytöksestäni, että olen masentunut ja pakotti minut soittamaan neuvolaan..
Soitin ja terapeutti tuli juttelemaan, määräsi lääkkeitä. Söin niitä pari päivää, ja sitten ajatukset taas sekos..
Enhän mä nyt voi lääkkeitä syödä, olen ihan terve..Mä haluan olla normaalisti onnellinen, enkä vain lääkkeitten avulla.
Lopetin lääkkeet ja taas tuli samat ajatukset.Pinnistelin vaan ajatuksieni kanssa, sit rupesi helpottamaan ja tuli se ihana rakkauden tunne lasta kohtaan!
Nyt olen kohta vuoden ikäisen tytön onnellinen äiti!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi kun mullakin ois ollut/olisi noin helppoa!
Onneksi olkoon sulle! Nauti elämästäsi ja ennenkaikkea pikkuisestasi!
Terv. Jo kolme vuotta kamppaillut eikä loppua näy...
Kun synnytyksen jälkeinen masennus iskee, se on kamalaa..On kuin olis uponnu kuiluun josta ei pääse ylös. Kamalat pelot kaikkea kohtaan eikä jaksais kun nukkua. Ekan lapsen kohdalla se meni onneksi pian ohi ja se auttoi kun uskalsin turvautua lapsen hoidossa muiden apuun, enkä yrittänyt enää selvitä vain yksin. Pian hoidin iloisena lastani ja rakastin häntä enemmän kuin mitään muuta.
Toisen lapsen kohdalla jouduin muuttamaan äitini luokse vähäksi aikaa syntymän jälkeen..oli kyllä kotiolotkin huonot, mutta syy ei ollut pelkästään miehessä ja kodissa. No kuitenkin saimme vaikean alun jälkeen taas mieleni kuntoon ja muutin lasten kanssa takaisin kotiin..