3. ja 4. huone?

Kartassani 3. ja 4. huoneen kärki osuu rapuun

3. Huone    7°    55'    Rapu
4. Huone (keskiyö)    21°    10'    Rapu

Millaisia vaikutuksia näillä on? Muuten minulla ei ole rapua kartalla juurikaan.
4408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Placiduksella vai? Tsekkaisin kolmannen ja neljännen huoneen vaikutukset aluksi itse mieluiten askendentin mukaan. Siis missä merkissä on askendentti. Placiduksessa se voi olla vaikka ravussa.

Jos esimerkiksi askendentti on ravussa, niin kolmannen huoneen kärki osuisi neitsyen merkkiin tasahuonemenetelmällä. Ravut usein kommunikoivat -3.huone- yllättävän kriittisesti-neitsyt. Heiltä voi kuulla sellaisia toteamuksia kuin "Olisitpa sinäkin enemmän veljesi kaltainen".

Kolmas huone kuvaa mm. ajattelutapaa, joten ravun merkki kärjessä kuvaa, että tunteet -rapu- vaikuttavat ajatteluun -3.huone. Neljäs kuvaa mm. kotioloja ja se, että rapu pääsee vaikuttamaan siihen voisi merkitä esimerkiksi jonkinlaisia salaisuuksia kotona.

"Muuten minulla ei ole rapua kartalla juurikaan. "

Mitäköhän tuo "juurikaan" tarkoittaa? Itse katsoisin esimerkiksi pelkän Jupiterin ravussa aika merkittäväksi tekijäksi noin yleensä. Ehkä paras kuvaus ravun merkin merkityksestä ja lunaarisuudesta löytyy Donna Cunninghamin kirjasta "Moon in your life".

Äänestä
  • Hmm askendentti on minulla kaksosissa. Voitko tulkita lisää tämän perusteella :)?

    Äänestä

  • Kiinnostunut.. kirjoitti:

    Hmm askendentti on minulla kaksosissa. Voitko tulkita lisää tämän perusteella :)?

    Tasahuonemenettelystä seuraavaksi ja yleisesti tuosta nousevasta merkistä:

    Tuon askendentin mukaan olet aika levotonta tyyppiä ja sinun on vaikea pysyä hiljaa paikoillasi silloinkin kun pitäisi.

    Tasahuonemenetelmällä kolmannen huoneen kärki osuu leijonaan. Nousumerkkikaksoset haluavat tulla huomatuksi -leijona- lähiympäristössään -kolmas huone- ja he ovat yllättävän luovia ajattelussaan. Toisaalta ajatteluun liittyy paljon ylpeyttä ja nousukaksoset samastavat helposti oman itsensä ajatuksiinsa. Ajatuksista on hankalampi joustaa kun ajattelee: "Olen yhtä kuin ajatukseni."

    Neljännen huoneen kärki neitsyessä osoittaa, että kotiympäristö on nousukaksosille usein täynnä kritiikkiä ja heidän luonteensa on hyvin itsekriittinen. Nousukaksosilla on myös suuri halu kohentaa -neitsyt- oman luonteensa perustaa. Koti -neljäs huone- saattaa olla myös työpaikkana -neitsyt.

    Äänestä

  • Adi kirjoitti:

    En olekkaan löytänyt noita rapumaisia piirteitä näistä huoneista joten olenkin ihmetellyt.. Kiitoksia tulkinnasta. :)

    Olisiko jossain lisää tasahuonemenettelystä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hmmm kirjoitti:

Kartassani 3. ja 4. huoneen kärki osuu rapuun

3. Huone    7°    55'    Rapu
4. Huone (keskiyö)    21°    10'    Rapu

Millaisia vaikutuksia näillä on? Muuten minulla ei ole rapua kartalla juurikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu