Moi
Mul on sellanen tilanne, et on melkein koko ajan sellanen tosi surullinen ja paha olo. Tekis mieli itkeä mun onnetonta elämää mutta en saa pahemmin itkettyä. Suurin osa luulee et mul on kaikki hyvin, mut mä tiiän et ei ole. Menetin justiinsa rakkaan lemmikin, ja tärkeen ystävän. Isän kanssa ei voida useinkaan keskustella, riidellään vain. En oo montaakaan kaveria, ja vaikka kuinka yrittäisin tutustua ihmisiin, niin ei se vaan onnistu. Tunnen itteni ulkopuoliseks joka paikassa. Ahdistun ihmisten seassa, ja oon sen takia koko ajan yksikseni kotona. Uloskin olis kiva lähtee mutta ei yksin huvita, ja kavereita kun ei oikein ole. Nekin vähät jotka on, seurustelee eikä niitä siks juurikaan näe. En saa itteeni kouluunkaan aina, jään vaan nukkumaan tai lähen liian aikasin pois koska yksinkertasesti tulee paha olo kun kattelen niitä ihmisiä joilla kaikki on hyvin ja elämä ja koulu kiinnostaa..Mua kun ei. En tiiä mitä tässä pitäs tehdä. Tiiän kyllä että auttais kun viettäisin aikaa kavereiden kanssa, enkä olis yksin koko aikaa..Mutta kun kavereita ei saa, kaikki kattoo jotenkin kieroon ku yritän jutella ihmisille ihan niinku kaikki muutki. En tuu siis toimeen ilmeisesti ihmisten kanssa, tai ne ei tuu mun kaa. Lisäks haluaisin että olis joku jota rakastaa ja että joku rakastais mua, mutta sellastakaan en löydä, kun en käy missään. Tavalliset baarikäynnit viikonloppusin alkaa kyllästyttää kun ihmiset on aina ihan samanlaisia eli haluu vaan hyväkskäyttää..niinku oikeestaan mun kaveritki taitaa tehä mulle, jos ei oo ketään muuta sillä hetkellä kenen kanssa viettää aikaa ni sit ne voi soittaa mullekin. Sellanen ystävä johon vois todella luottaa, ois ihana jostain löytää. Yks sellanen löytyy, mutta sillä on kans omia ongelmia ni sen kanssa ei niin usein ehi viettää aikaa. Tän kaiken lisäks särkee päähän ja väsyttää koko ajan. Nukunki usein päiväunet yöunien lisäks. Sit syön suruuni. Haluisin kovasti harrastaa jotain, vaikka käydä lenkillä mut sekään ei huvita yksin ja kukaan mun harvoista kavereista ei halua lähtee mukaan. Tai sit olisi kiva harrastaa jotain joukkuepelejä mut PELKÄÄN niitä ihmisiä ku kuitenki ne syrjis mut jotenki ku yrittäsin olla oma itteni. Sen takia esim. koulussa en voi olla oma itteni, vaan yritän esittää jotain muuta, siis sellasta ilosta ja pirteetä. Sekään ei auta, ahistaa vaan lisää ja tulee huonompi olla. Oon onnellinen ainoostaan sellasista asioista ku esim. pääsen koulusta kotiin tai nään kavereita, elän normaalia elämää. Sitä tapahtuu harvoin. Ehkä noin kerran kaks kuussa. Kuulostaa varmaan tosi tyhmältä asialta, mut pakko oli vaan sanoo tää ku en tiiä mitä pitäs oikein tehä ku ei oo ketään kelle tätä kertoo. Äidille voin kuitenkin puhua, mut ei sekään oikein auta millään tavalla. Eli jos puhuminen ei auta vaikka niin sanotaankin, osaiskohan kukaan ehottaa mitä mä voisin tehä? Suurimmat ongelmani on siis kavereiden puute, yksinäisyys,ja et pelkään liikkuu ulkona kotipaikkakunnalla ku siellä näkee aina jotai sellasia puoltuttuja joiden kanssa ei huvita olla minkään laisessa näköyhteydessä koska ne inhoo mua, surullisuus, isä ja menetetyt läheiset. Nämä taas aiheuttaa kaikkee muuta esim. liikasyömistä ja pahoin vointia, väsymystä jne..noh, mutta kiitti jo siitä jos joku jakso tän lukea. Vielä enemmän kiitos jos joku jaksaa vastata mulle ihan mitä vaan!
Mul on sellanen tilanne, et on melkein koko ajan sellanen tosi surullinen ja paha olo. Tekis mieli itkeä mun onnetonta elämää mutta en saa pahemmin itkettyä. Suurin osa luulee et mul on kaikki hyvin, mut mä tiiän et ei ole. Menetin justiinsa rakkaan lemmikin, ja tärkeen ystävän. Isän kanssa ei voida useinkaan keskustella, riidellään vain. En oo montaakaan kaveria, ja vaikka kuinka yrittäisin tutustua ihmisiin, niin ei se vaan onnistu. Tunnen itteni ulkopuoliseks joka paikassa. Ahdistun ihmisten seassa, ja oon sen takia koko ajan yksikseni kotona. Uloskin olis kiva lähtee mutta ei yksin huvita, ja kavereita kun ei oikein ole. Nekin vähät jotka on, seurustelee eikä niitä siks juurikaan näe. En saa itteeni kouluunkaan aina, jään vaan nukkumaan tai lähen liian aikasin pois koska yksinkertasesti tulee paha olo kun kattelen niitä ihmisiä joilla kaikki on hyvin ja elämä ja koulu kiinnostaa..Mua kun ei. En tiiä mitä tässä pitäs tehdä. Tiiän kyllä että auttais kun viettäisin aikaa kavereiden kanssa, enkä olis yksin koko aikaa..Mutta kun kavereita ei saa, kaikki kattoo jotenkin kieroon ku yritän jutella ihmisille ihan niinku kaikki muutki. En tuu siis toimeen ilmeisesti ihmisten kanssa, tai ne ei tuu mun kaa. Lisäks haluaisin että olis joku jota rakastaa ja että joku rakastais mua, mutta sellastakaan en löydä, kun en käy missään. Tavalliset baarikäynnit viikonloppusin alkaa kyllästyttää kun ihmiset on aina ihan samanlaisia eli haluu vaan hyväkskäyttää..niinku oikeestaan mun kaveritki taitaa tehä mulle, jos ei oo ketään muuta sillä hetkellä kenen kanssa viettää aikaa ni sit ne voi soittaa mullekin. Sellanen ystävä johon vois todella luottaa, ois ihana jostain löytää. Yks sellanen löytyy, mutta sillä on kans omia ongelmia ni sen kanssa ei niin usein ehi viettää aikaa. Tän kaiken lisäks särkee päähän ja väsyttää koko ajan. Nukunki usein päiväunet yöunien lisäks. Sit syön suruuni. Haluisin kovasti harrastaa jotain, vaikka käydä lenkillä mut sekään ei huvita yksin ja kukaan mun harvoista kavereista ei halua lähtee mukaan. Tai sit olisi kiva harrastaa jotain joukkuepelejä mut PELKÄÄN niitä ihmisiä ku kuitenki ne syrjis mut jotenki ku yrittäsin olla oma itteni. Sen takia esim. koulussa en voi olla oma itteni, vaan yritän esittää jotain muuta, siis sellasta ilosta ja pirteetä. Sekään ei auta, ahistaa vaan lisää ja tulee huonompi olla. Oon onnellinen ainoostaan sellasista asioista ku esim. pääsen koulusta kotiin tai nään kavereita, elän normaalia elämää. Sitä tapahtuu harvoin. Ehkä noin kerran kaks kuussa. Kuulostaa varmaan tosi tyhmältä asialta, mut pakko oli vaan sanoo tää ku en tiiä mitä pitäs oikein tehä ku ei oo ketään kelle tätä kertoo. Äidille voin kuitenkin puhua, mut ei sekään oikein auta millään tavalla. Eli jos puhuminen ei auta vaikka niin sanotaankin, osaiskohan kukaan ehottaa mitä mä voisin tehä? Suurimmat ongelmani on siis kavereiden puute, yksinäisyys,ja et pelkään liikkuu ulkona kotipaikkakunnalla ku siellä näkee aina jotai sellasia puoltuttuja joiden kanssa ei huvita olla minkään laisessa näköyhteydessä koska ne inhoo mua, surullisuus, isä ja menetetyt läheiset. Nämä taas aiheuttaa kaikkee muuta esim. liikasyömistä ja pahoin vointia, väsymystä jne..noh, mutta kiitti jo siitä jos joku jakso tän lukea. Vielä enemmän kiitos jos joku jaksaa vastata mulle ihan mitä vaan!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaikutat koko viestissäsi negatiiviselta. Oma suhtautuminen asioihin vaikuttaa myös miten asiat loppujen lopuksi menee. Oletko koskaan kuullut itsensä toteuttavasta ennusteesta? Jos uskot jo nyt, ettet saa kavereita, niin todennäköisesti et niitä saa. Jos et myöskään rakasta itseäsi, ei rakasta muutkaan, tai ainakaan et osaa nauttia siitä. Mieti siis, miten itse suhtaudut asioihin.
Ymmärrän toki, ettei ole helppoa ajatella niin, varsinkin jos on jo valmiiksi alakuloinen. Pohdi kuitenkin, onko kyseessä vain hetkellinen mielentila, omasta itsestä johtuva tapa katsoa elämää vai mahdollisesti psyykkinen sairaus.
Jos on kokoajan paha olla ois hyvä hakee siihen ammattilaisen apua. Et kertonut ikääsi, mutta jos haluat hakea ammattilaisen apua saat sitä helpoimmin opiskelijaterveydenhuollon kautta tai jos olet vielä yläaste- tai lukioikäinen niin terveydenhoitaja neuvoo tai kunnalliselta terveysasemalta.
Ongelmiin tulisi puuttua heti, yleensä ne vain kasautuvat, jos niitä ei käsittele.
Jaksamista sinulle,
- J
asiat olla vielä hullummin.Yhdyn edeliseen ota mahd. pian ammattiauttajaan yhteyttä.Olen itsekin joutunut käymään läpi aikamoisen kivihelvetin. Huominen on aina parempi tai ylihuominen ;).
ja katso kikkoja masennus ja meileterv-palsoitlta vanhoista viesteistä
Sinun täytyy surra lemmikkisi menettämistä. Lemmikit voivat olla hyvin rakkaita, rakkaita samalla tavalla kuin ihmiset. Ota päivä kerrallaan, ja ajattele lemmikkiäsi, ja pyri saamaan itsesi itkemään. Kun olet tarpeeksi itkenyt, olo alkaa helpottaa, etkä tunne enää ahdistusta.
Toiseksi, ilmoittaudu liikuntakurssille. Liikunta piristää, saat syyn lähte kotoa jonnekin ja saatat tutustua uusiin ihmisiin. Vaikka aerobictunnille tai sitten johonkin, jossa tunnet olevasi joukkueen jäsen. Äitisi varmaan maksaa kurssin.
Kaveritilanne on vain syytä hyväksyä. Koska heillä ei ole sinulle aikaa, ei sinunkaan tarvitse antaa heille aikaasi miettimällä heitä, tai lähtemällä heidän mukaansa vain silloin, kun heille sopii. Opi arvostamaan itseäsi, ja näytä muille miten sinua on syytä kohdella, sillä olet arvokas ihminen. Unohda suosiolla kaverit, keitä et edes haluisi, ja yritä tehdä uusia tuttavuuksia paikoissa, joissa te kaikki olette toisillenne vieraita, ja lähdette samalta viivalta liikkeelle (kuten kurssit). Olosi paranee jo sillä, että jätät kaverit, jotka roikkuvat jossakin taka-alalla ja keskityt mielummin itseesi.
Ole oma MIELLYTTÄVÄ itsesi. Älä teeskentele iloista, vaan muokkaa ajatuksiasi pikkuhiljaa siihen suuntaan, että alat olemaan tyytyväinen itseesi ja ilostut. Siihen saakkaa murjota jos huvittaa. Eipä se sinulta ole pois, jos kaverit on muutenkin välinpitämättömiä.
Suunnittele itsellesi sen verran tekemistä illoiksi, ettei koulu ole elämäsi pääasia. Voit tehdä koulunkäynnin lisäksi paljon asioita mitkä sinua itseäsi kiinnostavat. Uskoisin, että positiivisella asenteella itseäsi ja UUTTA elämääsi kohtaan mielesi piristyy. Jos masennus kuitenkin jatkuu pitempään kuin jaksat, tai et jaksa edes suunnitella uutta elämääsi, käy lääkärissä tai terveydenhoitajalla.
Iloista kevättä!! :)