Isot vauvat

Täällä puhutaan nyt aika paljon isoista vauvoista, arviopainoista, kätilöiden painon mittaamisesta käsin ja lantion suuruudesta.

Itselleni on tehty raskauteni aikana liian monta ultraa, koska gynelläni on uusi ultralaite, joten hän sitten tarvitsi jonkun koekaniinikseen ja teki minulle joka kerralla ultran. Täällä Itävallassa ei ole neuvoloita, joten käydään gynellä.

Vauvani on koko raskauden ajan nähty ultrissa normeja suurempana. Kävin myös synnytyssairaalassa ultrissa ja siellä on tämä tosi tarkka 3D -ultralaite. Innokas gyne teki aina seur. pv:nä sairaalan ultran jälkeen omat ultransa ja paino oli aina 100g poikkeavuudella samanlainen.

Kerran gyne sitten innostui painamaan sormensa molemmilta puolilta vatsaa 5 cm ihon sisään "punnitakseen" vauvan painon ja sekin vastasi ultrien arviointeja. Sanoisin vaan tähän kätilöiden käsi -keskusteluun, ettei ollut ollenkaan kivaa olla paineltavana. Suojelen aina vatsaani tuollaisilta tökkimisiltä ja tämän jälkeen vauva raukka pelästyi niin, ettei antanut äitinsä iloksi yhtään pienintäkään liikettä moneen tuntiin. Ja minä itkin.

No, kuitenkin vauvan painoarvio oli nyt rv:lla 38 yli 4 kg, joten päädyimme sektioon. Sektio tehdään minulle tämän viikon torstaina ja olen kyllä utelias tietämään sitten vauvan todellisen painon.

Kuten tämänkin palstan kirjoituksista huomaa, joillekin voi syntyä yli 5 kg vauva normaalisti alakautta ilman ongelmia ja toisille jopa alle 4 kg juuttuu synnytyskanavaan tms. Olen iloinen, että sairaalassani ei aleta kokeilemaan, jos kuitenkin vauva mahtuisi alakautta, vaan tehdä suosiolla sektio.
5827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Kerran gyne sitten innostui painamaan sormensa molemmilta puolilta vatsaa 5 cm ihon sisään "punnitakseen" vauvan painon ja sekin vastasi ultrien arviointeja. Sanoisin vaan tähän kätilöiden käsi -keskusteluun, ettei ollut ollenkaan kivaa olla paineltavana."

Sinulla (tai yleisesti siellä Itävallassa?) on ollut todella omituinen lääkäri, jos se kuvaamallasi tavalla on arvioinut vauvan painoa. Eivät suomalaiset kätilöt työnnä sormiaan äidin vatsanahkaan, vaan vauvan paino tunnustellaan kevyesti vatsanpeitteiden läpi samalla tavalla kuin muutenkin tehdään ulkotutkimus. Tottunut kätilö voi saada tietoa vauvasta näinkin erittäin paljon.

Äänestä
  • Ei täälläkään muut gynet tuollaista tee (olen kysellyt muilta raskaana olleilta), ainoastaan tämä minun valitsemani. Hän on bulgarialainen ja otteet muutenkin kovemmat kuin itävaltalaisilla ja suomalaisilla legureilla.

    Hän ei ole oikein tottunut näihin nykyajan uutuuksiin kuten ultriin, siis luottamaan niihin ja siksi painelee. Lisäksi hän halusi minut koekaniinikseen opetellakseen käyttämään upouutta ultralaitettaan.

    Jos vielä tulen uudestaan raskaaksi voitte uskoa, että vaihdan gyneä tai jo aikaisemmin. Etsin jo puh.luettelosta uutta, koska jälkitarkastukseenkaan en viitsi tuolle puoskarille mennä.

    Äänestä

Mukava, että sairaalan vaihto vauhditti asioita ja toivotaan että sektio sujuu hienosti.

Meillä kätilö vaihtui täällä Tanskassa. Ei mikään ihmeellinen nainen, mutta eiköhän hänen kanssaan pärjätä. Tapaamisia ei ole kyllä kovin montaa. Olen nyt viikon 30 lopuillaan ja seuraavat tapaamiset ovat rv 34, 38 ja 40 ja siinä välissä tapaan myös oman lääkärini. Vaavi muuten painoi nyt 1600g. Ja punnitseminen oli hieman kovakouraista... mutta voihan se johtua vauvan asennostakin masussa.

Keskustelimme tapaamisessa synnytyssairaalassamme olevasta kivunlievityskäytännöstä ja ainakin tässä vaiheessa luvataan, että kaikki tarvittava anesteesia annetaan, mitä synnyttäjä tarvitsee. Ja kätilöt pyrkivät huolehtimaan siitä, että myös epiduraliin on mahdollisuus. Helpotti tietää, ettei ainakaan oma kätilöni ollut niitä luonnollisen synnytyksen kannattajia (mitä täällä riittää). No toivotaan, että synnytyksessäkin oleva kätilö on yhtä liberaali.

Toinen asia, mikä oli mukava kuulla, oli että Tanskassa lapsi saa olla heti synnytyksestä lähtien samassa huoneessa äidin kanssa. Eikä lasta "vieroiteta" äidistä -kuten esimerkiksi Ranskassa on tapana.

Mutta, toivottavasti teidän torstai on täydellinen ja muistot synnytyksestä tulevat olemaan mukavia. Sitten, kun olet toipunut vauvan tuomasta elämän muutoksesta ja saat pienen hiljaisen hetken, kirjota meille kuinka kaikki sujui ja sujuu (c:

Torstain on ainakin meidän sunnalla peukut teille pystyssä!

Äänestä
  • Jännittää kyllä nyt melko paljon, mutta tiedän olevani lopulta hyvissä käsissä. Lupaan kirjoittaa miten meni ja kuinka suloisen vauvan he sieltä vatsastani löytävät!

    Äänestä

  • Hei.
    Laitoitko vauvan koon oikein tuohon? Aikas pikkunen on tuossa vaiheessa raskautta..omani oli viikolla 32 2400g. Mutta kaipa ne olisivat jotain sanoneet jos liian mini olisi!
    Onnea loppuodotukselle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sektioon kirjoitti:

Täällä puhutaan nyt aika paljon isoista vauvoista, arviopainoista, kätilöiden painon mittaamisesta käsin ja lantion suuruudesta.

Itselleni on tehty raskauteni aikana liian monta ultraa, koska gynelläni on uusi ultralaite, joten hän sitten tarvitsi jonkun koekaniinikseen ja teki minulle joka kerralla ultran. Täällä Itävallassa ei ole neuvoloita, joten käydään gynellä.

Vauvani on koko raskauden ajan nähty ultrissa normeja suurempana. Kävin myös synnytyssairaalassa ultrissa ja siellä on tämä tosi tarkka 3D -ultralaite. Innokas gyne teki aina seur. pv:nä sairaalan ultran jälkeen omat ultransa ja paino oli aina 100g poikkeavuudella samanlainen.

Kerran gyne sitten innostui painamaan sormensa molemmilta puolilta vatsaa 5 cm ihon sisään "punnitakseen" vauvan painon ja sekin vastasi ultrien arviointeja. Sanoisin vaan tähän kätilöiden käsi -keskusteluun, ettei ollut ollenkaan kivaa olla paineltavana. Suojelen aina vatsaani tuollaisilta tökkimisiltä ja tämän jälkeen vauva raukka pelästyi niin, ettei antanut äitinsä iloksi yhtään pienintäkään liikettä moneen tuntiin. Ja minä itkin.

No, kuitenkin vauvan painoarvio oli nyt rv:lla 38 yli 4 kg, joten päädyimme sektioon. Sektio tehdään minulle tämän viikon torstaina ja olen kyllä utelias tietämään sitten vauvan todellisen painon.

Kuten tämänkin palstan kirjoituksista huomaa, joillekin voi syntyä yli 5 kg vauva normaalisti alakautta ilman ongelmia ja toisille jopa alle 4 kg juuttuu synnytyskanavaan tms. Olen iloinen, että sairaalassani ei aleta kokeilemaan, jos kuitenkin vauva mahtuisi alakautta, vaan tehdä suosiolla sektio.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu