Synnytin reilu vuosi sitten kolmannen lapseni, joka oli onnellisesti kahden terveen pojan jälkeen paljon toivottu terve tyttö. Kerron tämän tarinan siksi, että jos teille joskus tulee epämääräinen olo ja tunne, ettei kaikki ole kunnossa synnytyksen jälkeen, vaikka teille muuta sanottaisiin, niin luottakaa omiin vaistoihinne ja menkää lääkäriin. Minä en tehnyt niin vaan uskoin lääkäreitä ja kätilöitä, joiden kanssa puhuin puhelimessa. Voipi olla että en ihan tarkkaan muista tapahtumia mm. heti synnytyksen jälkeisiä, mutta yritän kuitenkin. Ymmärrätte varmaan, että itse synnytys jo on sellainen tapahtuma, että saattaa asioita unohtua.
Itse synnytys meni suht hyvin. Supistukset olivat voimakkaimpia, mitä aiemmin oli ollut. Istukka ei meinannut millään irrota ja jossain vaiheessa tuli vanhempi kätilö, joka otti istukan irti painamalla kunnolla mahastani. Sanoi, ettei ollut varma oliko koko istukka tullut ulos, voi olla, että jäi hieman "nöyhtää".
Ihastelimme jo tytärtämme ja nautimme mieheni kanssa "ruokaa", jota tarjottiin synnytyssalissa, kun rupesin yhtäkkiä vuotamaan runsaasti. Pyysimme kätilön paikalle ja hän käski heti mennä makaamaan sängylle ja samalla hän kutsui lääkärin paikalle.
Lääkärin saavuttua hän oli hieman vihainen, kun ei oltu heti kutsuttu paikalle eikä minua oltu laitettu tippaan. Lääkärin tutkittua tilannetta, hän totesi, että istukkaa oli jäänyt sisälleni. Siitä alkoi sitten mahan painelu, että istukka saataisiin ulos. Sitä tehtiin 15 min välein ja se oli todella kivuliasta, huusin joka kerta kivusta. Synnytyskään ei ollut mitään siihen verrattuna. En edes muista näin jälkikäteen, että kuinka monesti se minulle tehtiin.
Kätilö sanoi, että hän tietää, että se painelu sattuu, mutta se on pakko tehdä tai sitten minut viedään kaavintaan, jos istukkaa ei saada ulos.
Kätilö ilmeisesti sitten totesi juuri ennen kuin hänen työvuoronsa loppui, että loput istukasta oli tullut ulos. Ei kuitenkaan tutkinut ultralla eikä mitenkään muutenkaan. Pääsin osastolle.
Sairaalasta pääsin kahden päivän päästä ja ihmettelin jo silloin, että eikö minua tutkita mitenkään esim. ultralla, että onko istukka todellakin saatu pois. Luotin kuitenkin ammatti-ihmisiin, enkä sitten sanonut mitään. Huomasin jo silloin, että vuodot ovat tosi runsaat ja välillä tuli niin, kun olisi pissat tullut, mutta en kuitenkaan kysynyt mitään. Edellisestä synnytyksestä oli kahdeksan vuotta ja ajattelin, että ehkä muistan sitten väärin.
Sairaalasta päästyämme, jouduimme palaamaan synnytyssairaalaan, koska lääkäri oli kuulevinaan sivuääniä vauvamme sydämestä, mutta se tutkittiin ja kaikki oli ok. Silloin kerroin kätilölle vuodoista ja kivuista, ajattelin, että minutkin olisi samalla tutkittu, kun kerran olimme siellä, mutta hän vain "vilkaisi" ja totesi kaiken olevan kunnossa.
Kotona vuodot senkuin jatkuivat. Sitten tulivat kovat kivut. Menin terveysasemalle, kun olin ensin soittanut synnytyssairaalaan, sieltä sanottiin, että kun on lyhyempi matka omalle terveysasemalle, niin voin mennä sinne. Terv.asemalla lääkäri totesi, että haava on parantunut todella hyvin, mutta minulla oli kohtutulehdus. Selitin lääkärille, mitä oli käynyt ja kysyin, että voisiko siellä olla vielä istukkaa ja kerroin tietysti myös vuodoistani, jossa oli mukana välillä isoja "klönttejä" ja kivuistani. Lääkäri sanoi, että ei. Jos kohtuuni olisi jäänyt jotain, niin olisi kuulema noussut jo paljon aiemmin kova kuume. Noh, söinpä sitten kiltisti lääkekuurin ja olin tyytyväinen, kun sain asiat järjestykseen ja olin onnellinen, että kohta olen terve.
Asia ei kuitenkaan ollut niin. Kivut ja vuodot jatkuivat. Useasti soitin synnytyssairaalaan, juttelin kätilöiden ja kerran lääkärin kanssa. Aina samoja vastauksia. Ne on jälkisupistuksia, kun on jo kolmas lapsi, niin ne on kovempia, kyllä se siitä, syö särkylääkkeitä. Vuotoihin taas selitettiin, että joskus ne vuodot saattaa kestää pitkäänkin ja olla runsaitakin, ei hätää. Minulla kuitenkin oli hätä. Söin päivässä kolme burana 800mg ja silti kivut olivat voimakkaita, taisin välillä ottaa buranaa useammankin kuin kolme. Välillä tuntu, etten pysty nostamaan lastani ja minun oli kuitenkin pakko, kun mieheni oli töissä. Hän kuitenkin sitten jäi isyyslomalle sovittua aiemmin, ihan vaan siksi, kun en enää jaksanut.
Viisi viikkoa olin kärsinyt kivuista sun muista, kun päätimme lähteä synnytyssairaalaan. Silloinkin vielä epäilin, että menenkö, jos menkin turhaan, kun kaikki sanoo, ettei siellä mitään istukkaa ole enää ja kivut ja vuodot ovat normaalia. Huom. näin kaikki sano vaikka kukaan ei tutkinut...
Vihdoin pääsin ultraan ja kuinka ollakaan, sieltähän löytyikin istukan pala eikä mitään "nöyhtää. Pala oli 4 cm halkasijaltaan. Eipä siinä sitten muuta, kuin kaavintaan. Kaavintaakin menin päivystyspotilaana seuraavana aamuna, kun en halunnut jäädä yöksi sairaalaan.
Pääsin vasta iltapäivällä kaavintaan eli sain taas odottaa päivän lisää kipujeni kanssa. Mielestäni se oli jo liikaa, koska alunperin sama sairaala, kun olisi tutkinut minut kunnolla, niin en olisi joutunut näitä kipuja kärsimään ja samalla sairaalareissulla olisi synnytys että kaavinta hoidettu. Sain tietty vielä lisälaskunkin siitä päivästä.
Muistakaa, olkaa sitkeitä ja vaatikaa tutkimusta, jos teillä on pieninkin epäilys siitä, ettei kaikki ole ok. Älkää kärsikö turhasta. Mulle se viisi viikkoa oli yhtä helvettiä, en nauttinut edes vauvasta, jonka olin synnyttänyt vaan elin kipujen orjana. Sairaala oli muuten naistenklinikka. Kaksi aiempaa synnytystä olen ollut siellä myös ja silloin kaikki meni ok. Paitsi... Mut se onkin jo toinen juttu.
Mukavaa kevättä kaikille ja onnea kaikille odottajille sekä vasta synnyttäneille!
Itse synnytys meni suht hyvin. Supistukset olivat voimakkaimpia, mitä aiemmin oli ollut. Istukka ei meinannut millään irrota ja jossain vaiheessa tuli vanhempi kätilö, joka otti istukan irti painamalla kunnolla mahastani. Sanoi, ettei ollut varma oliko koko istukka tullut ulos, voi olla, että jäi hieman "nöyhtää".
Ihastelimme jo tytärtämme ja nautimme mieheni kanssa "ruokaa", jota tarjottiin synnytyssalissa, kun rupesin yhtäkkiä vuotamaan runsaasti. Pyysimme kätilön paikalle ja hän käski heti mennä makaamaan sängylle ja samalla hän kutsui lääkärin paikalle.
Lääkärin saavuttua hän oli hieman vihainen, kun ei oltu heti kutsuttu paikalle eikä minua oltu laitettu tippaan. Lääkärin tutkittua tilannetta, hän totesi, että istukkaa oli jäänyt sisälleni. Siitä alkoi sitten mahan painelu, että istukka saataisiin ulos. Sitä tehtiin 15 min välein ja se oli todella kivuliasta, huusin joka kerta kivusta. Synnytyskään ei ollut mitään siihen verrattuna. En edes muista näin jälkikäteen, että kuinka monesti se minulle tehtiin.
Kätilö sanoi, että hän tietää, että se painelu sattuu, mutta se on pakko tehdä tai sitten minut viedään kaavintaan, jos istukkaa ei saada ulos.
Kätilö ilmeisesti sitten totesi juuri ennen kuin hänen työvuoronsa loppui, että loput istukasta oli tullut ulos. Ei kuitenkaan tutkinut ultralla eikä mitenkään muutenkaan. Pääsin osastolle.
Sairaalasta pääsin kahden päivän päästä ja ihmettelin jo silloin, että eikö minua tutkita mitenkään esim. ultralla, että onko istukka todellakin saatu pois. Luotin kuitenkin ammatti-ihmisiin, enkä sitten sanonut mitään. Huomasin jo silloin, että vuodot ovat tosi runsaat ja välillä tuli niin, kun olisi pissat tullut, mutta en kuitenkaan kysynyt mitään. Edellisestä synnytyksestä oli kahdeksan vuotta ja ajattelin, että ehkä muistan sitten väärin.
Sairaalasta päästyämme, jouduimme palaamaan synnytyssairaalaan, koska lääkäri oli kuulevinaan sivuääniä vauvamme sydämestä, mutta se tutkittiin ja kaikki oli ok. Silloin kerroin kätilölle vuodoista ja kivuista, ajattelin, että minutkin olisi samalla tutkittu, kun kerran olimme siellä, mutta hän vain "vilkaisi" ja totesi kaiken olevan kunnossa.
Kotona vuodot senkuin jatkuivat. Sitten tulivat kovat kivut. Menin terveysasemalle, kun olin ensin soittanut synnytyssairaalaan, sieltä sanottiin, että kun on lyhyempi matka omalle terveysasemalle, niin voin mennä sinne. Terv.asemalla lääkäri totesi, että haava on parantunut todella hyvin, mutta minulla oli kohtutulehdus. Selitin lääkärille, mitä oli käynyt ja kysyin, että voisiko siellä olla vielä istukkaa ja kerroin tietysti myös vuodoistani, jossa oli mukana välillä isoja "klönttejä" ja kivuistani. Lääkäri sanoi, että ei. Jos kohtuuni olisi jäänyt jotain, niin olisi kuulema noussut jo paljon aiemmin kova kuume. Noh, söinpä sitten kiltisti lääkekuurin ja olin tyytyväinen, kun sain asiat järjestykseen ja olin onnellinen, että kohta olen terve.
Asia ei kuitenkaan ollut niin. Kivut ja vuodot jatkuivat. Useasti soitin synnytyssairaalaan, juttelin kätilöiden ja kerran lääkärin kanssa. Aina samoja vastauksia. Ne on jälkisupistuksia, kun on jo kolmas lapsi, niin ne on kovempia, kyllä se siitä, syö särkylääkkeitä. Vuotoihin taas selitettiin, että joskus ne vuodot saattaa kestää pitkäänkin ja olla runsaitakin, ei hätää. Minulla kuitenkin oli hätä. Söin päivässä kolme burana 800mg ja silti kivut olivat voimakkaita, taisin välillä ottaa buranaa useammankin kuin kolme. Välillä tuntu, etten pysty nostamaan lastani ja minun oli kuitenkin pakko, kun mieheni oli töissä. Hän kuitenkin sitten jäi isyyslomalle sovittua aiemmin, ihan vaan siksi, kun en enää jaksanut.
Viisi viikkoa olin kärsinyt kivuista sun muista, kun päätimme lähteä synnytyssairaalaan. Silloinkin vielä epäilin, että menenkö, jos menkin turhaan, kun kaikki sanoo, ettei siellä mitään istukkaa ole enää ja kivut ja vuodot ovat normaalia. Huom. näin kaikki sano vaikka kukaan ei tutkinut...
Vihdoin pääsin ultraan ja kuinka ollakaan, sieltähän löytyikin istukan pala eikä mitään "nöyhtää. Pala oli 4 cm halkasijaltaan. Eipä siinä sitten muuta, kuin kaavintaan. Kaavintaakin menin päivystyspotilaana seuraavana aamuna, kun en halunnut jäädä yöksi sairaalaan.
Pääsin vasta iltapäivällä kaavintaan eli sain taas odottaa päivän lisää kipujeni kanssa. Mielestäni se oli jo liikaa, koska alunperin sama sairaala, kun olisi tutkinut minut kunnolla, niin en olisi joutunut näitä kipuja kärsimään ja samalla sairaalareissulla olisi synnytys että kaavinta hoidettu. Sain tietty vielä lisälaskunkin siitä päivästä.
Muistakaa, olkaa sitkeitä ja vaatikaa tutkimusta, jos teillä on pieninkin epäilys siitä, ettei kaikki ole ok. Älkää kärsikö turhasta. Mulle se viisi viikkoa oli yhtä helvettiä, en nauttinut edes vauvasta, jonka olin synnyttänyt vaan elin kipujen orjana. Sairaala oli muuten naistenklinikka. Kaksi aiempaa synnytystä olen ollut siellä myös ja silloin kaikki meni ok. Paitsi... Mut se onkin jo toinen juttu.
Mukavaa kevättä kaikille ja onnea kaikille odottajille sekä vasta synnyttäneille!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuulostaa aika karmeelta tarinalta...
Missä sairaalassa olit? Jos et halua kertoa sairaalaa, niin kerro edes missä päin Suomea (etelä, pohjoinen, itä, länsi?)
Sairaala ilmeni myös tekstissä, mutta voin sen tähänkin laittaa, se oli naistenklinikka Halsingissä. Olen synnyttänyt siellä kolme lasta yhteensä ja kaikki on muuten mennyt hyvin. Useampi kaveri on myös synnyttänyt siellä ja heillä on ollut ihan hyvä kokemus. En itsekään enää pahalla muistele, mutta halusin vaan muille kertoa, että aina ei kannata antaa periksi, jos itsestä tuntuu että kaikki ei ole ok. Ainahan sattuu ja tapahtuu, ihmisähän me kaikki ollaan.
Mukavaa kevättä!
sairaalan potilasasiamieheen?
Tuo oli sellainen juttu, että se olisi pitänyt selvittää perinpohjin sairaalan kanssa. Se oli aivan selkeä hoitovirhe.
En ole ollut yhteydessä potilasasiamieheen. Kaavinnan jälkeen mietin kyllä sitäkin, mutta sitten oloni helpottui niin suuresti, että olin vain tyytyväinen, kun kaikki oli ohitse. En halunnut alkaa enää setvimään tilannetta. Halusin unohtaa, mutta voin näin reilun vuoden jälkeen sanoa, että en valitettavasti ole voinut unohtaa tapahtunutta.
Se kyllä on häirinnyt, että miksi ei kukaan tutkinut minua ultralla aiemmin? Ehkä toiset kätilöt ja lääkärit kuvittelivat, että minut oli tutkittu kunnolla ennen kuin pääsin sairaalasta ja ehkä osastolla oleva henkilökunta luuli, että synnytysosastolla minut oli tutkittu kunnolla, tiedä tuota, mitä luulivat...
Lapsia en enää tule tekemään. Kolme olen synnyttänyt ja kaksi viimeistä ei ollut mitenkään mukavia kokemuksia. Synnytyspelko oli jo entuudetaan, edellisen synnytyksen ansiosta ja nyt tiedän, etten kestäisi enää yhtään synnytystä. Onneksi sain sen kauan toivomani tytön, lapsikiintiöni on täynnä.
Kiitoksia kannanotoistanne ja mukavaa kevättä!
Mikään hoitovirhe! Jälkivuodot kuuluvat synnytykseen, eikä tässä tapauksessa jälkivuoto ollut mitenkään erityisen runsasta, koska kirjoittaja pärjäili noinkin kauan. Jos jälkivuoto ei ota laantuakseen katsotaan asiaa uudestaan. Niin kuin nyt tehtiinkin. Ei ultraääni näytä tuollaisia juttuja heti synnytyksen jälkeen.
Tiedän kyllä, että synnytyksen jälkeen on jälkivuodot ja tiedän myöskin senkin, että jälkisupistuksetkin voivat olla voimakkaita, olenhan synnyttänyt kolme lasta... Sinähän se varmaan tiedät kuinka runsaat vuotoni olivat??? Asiaa ei olisi tarkistettu, ellen olisi itse päättänyt mennä takaisin synnytyssairaalaan. Puhelimessa vain sanottiin, että kaikki on normaalia. Sen tiedän, että puhelin ei näytä, onko kohdussani vielä istukkaa jäljellä vai ei...
Sitä paitsi, kerropa minulle sitten, että miksi sitten lääkäri näki ultralla heti synnytyksen jälkeen synnytyssalissa, että istukkaa oli jäänyt kohtuun, jos ei kerran ultralla näy... Hatustako lääkäri tempaisi diagnoosin? Selitä vielä, että miksi ei näy ultralla? Haluan tietää ihan mielenkiinnolla, kun en itse tiedä, enkä ole alan ammattilainen. Voihan se asia olla niinkin, kuin sanot... En voi vastaakaan väittää... Olisi luullut, että tämä lääkäri, joka totesi sitten myöhemmin, että istukkaa onkin pala, eikä "nöyhtää", niin olisi sanonut minulle, että näin voi joskus käydä, kun ultra ei näytä, jos kohtuun jää istukkaa, sen näkee vasta myöhemmin... hmmm...
Mukavaa kevättä sinullekin!
Heti synnytyksen jälkeen tehty ultraääni on epätarkka tutkimuksena. Kohdussa on verihyytymiä, joita ei voi erottaa istukkakudoksesta. Se, mitä tehdään vai tehdäänkö mitään, riippu vuodon määrästä ja kohdun supistumisesta. Istukan silmämääräisellä tarkistuksella pyritään arvioimaan, onko kohtuun jäänyt isompia istukankappaleita, mutta senkin menetelmän tarkkuudessa olisi parantamisen varaa.
Runsas vuoto tarkoitta sitä, että äidin kunto menee huonoksi. Hemoglobiinitaso laskee, huimaa, ei pysy pystyssä, tarvitaan nesteensiirtoja ja verensiirtoja jne. Heti synnytyksen jälkeen ei lähdetä kaavintaan mielellään, koska kohdun seinämä on ohut ja pehmeä. Puhkeamisen vaara on suuri. Siksi odotellaan, jos suinkin äidin kunto sen kestää. Osa istukanpaloistakin poistuu kohdun supistuessa ja joka päivä sekä ultraäänidiagnostiikka, että kohdun kaavinta on helpompaa kuin edellisenä.
Sinun kohdallasi vuoto on ollut sen verran niukkaa, että sinut on päästetty kotiin. Jos vuoto jatkuu tai tulee muita, esim. tulehdusoireita, asia arvioidaan uudelleen. Niin tehtiin sinunkin kohdallasi. Olen täysin varma siitä, että sinullekin on sanottu kotiutettaessa että ota yhteyttä, jos tulee ongelmia. Ja niinhän sinä oman kertomuksesi mukaan teitkin. Ja kun ongelma tuntui olevan hoita vaativa, niin asia hoidettiin. Kuvittelitko ehkä, että joku tulisi päivittäin ultraäänikoneen kanssa teille kotiin katsomaan ja kyselemään, miten menee? Kyllä aikuisille ihmisille voi jättää hiukan omaakin vastuuta oman vointinsa seuraamisesta.
On ihan hyödyllistä kertoa omista kokemuksistaan myös näissä ympyröissä, ei siinä mitään. Valitettavasti aina silloin tällöin putkahtaa esiin joku älyn jättiläinen näiden "selvä hoitovahinko" kommenttiensa kanssa. Se aiheuttaa tarpeetonta ahdistusta asiasta vähemmän tietävien kanssasisarien keskuudessa.