Miten neuvotte ihmistä,joka vain suree,itkee,kaipaa menettämäänsä,ei pysty nukkua,aikaa tosin mennyt 6kk.Lääkitys käytössä,mutta en ole enää oma itseni ja tuskin ihmiseksi enää tulenkaan.Ei jaksa uskoa selviytymiseen,miksi on selvittävä,vaikka varsin tietää,ettei elämä tule olemaan koskaan kuin ennen.Ei toiveita,ei suunnitelmia,ei odotuksia,tekee mieli luovuttaa!Pelkkiä ikäviä asioita ykaikkialla maailmassa,surullisia ihmiskohtaloita liikaa.Oma suru kuitenkin suurin!Mikään ei tunnu elämisen arvoiselta.Ehkä huomenna,toivottavasti olisi edes pieni hetki päivässa,jolloin näkisin valoa tunnelin päässä ja vaikka aurinkonsäde leijailisi tuomaan uskoa,tai se kaunis lumisade joka voisi myös näille nurkille pikkuhiljaa uudelleen saapua.Jaksellaa...vai kuinka?
Kun ei helpota
menettänyt
2257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla oli elämässäni puoli vuotta sitten samanlainen tilanne kuin sinulla. Olin juuri saanut kuulla että paras (ainut?) kaverini oli kuollut. En pystynyt syömään, en nukkumaan. Makasin kaikki päivät pedilläni ja itkin. Koulu ei maistunut, muut yrittivät lohduttaa ja saada minua liikkeelle, se vain huononsi oloani. Ei kukaan nähnyt sitä tuskaa mitä tunsin. Onneksi päätin ottaa yhteyttä lääkäriin (psykiatriin), joka passitti minut "mielisairaalaan". Vasta siellä sorruin kokonaan, yritin tappaa itseni (siinä onnistumatta). Ja siitä alkoi hidas toipuminen. Sain vahvemmat lääkkeet, paljon myötätuntoa, terapiaa. Pidin päiväkirjaa siitä miltä tuntuu ja siitä mitä tuo entinen ystävyys oli minulle antanut. Sain myöskin surra tapahtunutta kaikessa rauhassa, siis olla yksin tai purkaa sydäntäni aina kun sitä tuntui. Nyt olen jo osittain päässyt tapahtuman yli. Helppoa se ei ole ollut ja kaipaan ystävääni vieläkin, mutta pakkohan mun on selvitä.
Neuvoni sinulle onkin, että sun kannattais jutella lääkärin kanssa lääkityksestä, josko se ei ole kohdallaan. Ja lisäksi suosittelen sinua menemään terapiaan. Se ei auta heti mutta ajan kanssa asiat voivat muuttua parempaan suuntaan. Voimia sinulle!!!
Kiitos.Lääkitys tarkistettiin juuri eilen,uusi depressiolääke otettiin toisen rinnalle ja unilääkettäkin muutettiin.Sairaalassa olen ollut kahteen kertaan.MTT.ssä käyn pari kertaa viikossa ja traumaterapiaan odotan ensimmäistä terapiakäyntiä.Tänään pakotin itseni Opamoxin voimalla hoitamaan pakollisia tehtäviä,joihin en ole pystynyt tarttumaan.Itsemurhaa en ole yrittänyt,mielessä on ollut,vain jotta pääsisi tästä tuskasta.Sitä en ainankaan tällä hetkellä tee,koen ja näen,miten tuska ja suru läheisiin vaikuttaa.Saan paljon huolenpitoa ja kannustusta selviytymiseen,vaan kun itse siihen uskoisi.Sanon kyllä joskus itsekkin:pakkohan minun on selvitä!Vaikkakin se joskus tuntuu aivan perättömältä!Valitettavasti elämänilo on joskus täysin mahdoton tunne tavoitella,saatikka tuntea.Olit ystävällinen kun kirjoitit tunteistasi,voimia sinullekin.Jos joskus jaksat kirjoittaa,mitä terapiaa sait?