MIETTIKÄÄ

Kun tässä nyt on jonkin aikaa päätä auottu puoleen jos toiseen ja kuraa on lentänyt, niinkuin keväällä pitääkin, niin lyödäänhän pöytään pari tosiasiaa.

Minä en ole kirjoituksissani tosissani. Sillä joka noista jutuista provosoituu on tarve tehdä niin. Kukaan ei ole pakottanut lukemaan yhtään kirjoittamaani tekstiä, saatikka kommentoimaan niitä. Kun laitan provosoivan avauksen ja ensimmäinen onnellinen kiskaisee herneenpalon sieraimeensa ja alkaa roimimaan, niin silloin minua naurattaa! Kuinka voi olla mahdollista, että kirjoittamalla tänne saa jonkun kiehumaan vihasta?
Kumpi siinä on idiootti, se joka avaa ja kärjistää vai se joka vastaa ja kärjistyy? Toisilla palstoilla on jotkut jopa ymmärtäneet mistä on todellisuudessa kysymys ja osaavat suhtautua kirjoituksiin niiden edellyttämällä tavalla, eli toisesta sisään ja toisesta ulos!

On ollut ilo huomata, kuinka ihmiset Porvoon palstalla ovat avartaneet maailmaansa ja rohkaistuneet kirjoittamaan muillekkin palstoille! aihe on kyllä yleensä ollut minun mielenterveyteni, mutta jos joku kokee sen kiinnostavaksi, niin mikä ettei. Kyllä mä luulen, että siinä asiassa olen asiantuntija:D

Voin vakuuttaa, että minä en itke öitäni, kun minua nimitellään ja panetellaa, koska kyseessä on vain keskustelupalstoilla käyttämäni nimimerkki, joka on ottanut päänaukojan ja viisastelijan roolin. Minun on pakko kertoa, että en oikeasti ole Temppeliherra, enkä auo päätäni tuntemattomille, enkä edes tutuille! Tämä ei johdu siitä, että olisin pelkurimainen siviilipalvelusmies, vaan siitä että minulla ei ole sellaiseen tarvetta.

Olette painottaneet useaan otteeseen, että helppohan se on päätä aukoa nimettömänä keskustelupalstalla. Niin juuri. En ole vielä törmännyt yhteenkään keskustelijaan, joka olisi omalla nimellään vastannut johonkin provosoivaan viestiin tai avannut omalla nimellään! Ja miksi pitäisi? Tämähän nimenomaan perustuu siihen, että jokainen saa sanoa mielipiteensä, pelkäämättä mitä siitä seuraa! Se antaa myös meille "hulluille" mahdollisuuden osallistua keskusteluihin ja päästä pätemään edes kerrankin, niinhän se oli? Jos keskustelu yltyy liian rajuksi, niin ylläpito/valvoja sen poistaa! Toisilla palstoilla se tapahtuu tosi nopeasti ja hyvinkin mitättömistä syistä! Jos kirjoittaja toistuvasti rikkoo sääntöjä, niin hänelle voi laittaa bannin! En ole koskaan tällaista saanut ja tuskin tulen saamaankaan! Tämä on vain viihteen yksi muoto ja ei muuta.Ei mitään muuta!
8617
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ihanaa jatka samaan malliin!

Äänestä
  • tosiaankin ollut ahkerana. Tosiaan. Kuten minäkin olen sanonut, huisimpaa touhua kuin provosoituminen tuohon malliin en ole nähnyt. Niin että kukahan tässä pohjimmillaan on tiukkapipo ja tosissaan? Nice to see yoy again, team mutu.

    Äänestä

tekstistä? mitä sitä tänne taas kuskaat?

Äänestä

Heippis vaan, Temppeliherraseni. Nyt tämä menee ihan liian pitkälle, että samoja juttujasi kirjoitat kerta toisensa jälkeen. Olenhan maininnut sinun toistavan itseäsi ja tässä on todiste siitä. Noh noh!

Äänestä
  • kanaseni! Jospa sinä lakkaisit tunkemasta niitä joka paikkaan, niin se helpottaisi asiaa:D Onko Heinolassa rauhallista? Eihän vaan palanu hermo tässä taannoin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hän mies kirjoitti:

Kun tässä nyt on jonkin aikaa päätä auottu puoleen jos toiseen ja kuraa on lentänyt, niinkuin keväällä pitääkin, niin lyödäänhän pöytään pari tosiasiaa.

Minä en ole kirjoituksissani tosissani. Sillä joka noista jutuista provosoituu on tarve tehdä niin. Kukaan ei ole pakottanut lukemaan yhtään kirjoittamaani tekstiä, saatikka kommentoimaan niitä. Kun laitan provosoivan avauksen ja ensimmäinen onnellinen kiskaisee herneenpalon sieraimeensa ja alkaa roimimaan, niin silloin minua naurattaa! Kuinka voi olla mahdollista, että kirjoittamalla tänne saa jonkun kiehumaan vihasta?
Kumpi siinä on idiootti, se joka avaa ja kärjistää vai se joka vastaa ja kärjistyy? Toisilla palstoilla on jotkut jopa ymmärtäneet mistä on todellisuudessa kysymys ja osaavat suhtautua kirjoituksiin niiden edellyttämällä tavalla, eli toisesta sisään ja toisesta ulos!

On ollut ilo huomata, kuinka ihmiset Porvoon palstalla ovat avartaneet maailmaansa ja rohkaistuneet kirjoittamaan muillekkin palstoille! aihe on kyllä yleensä ollut minun mielenterveyteni, mutta jos joku kokee sen kiinnostavaksi, niin mikä ettei. Kyllä mä luulen, että siinä asiassa olen asiantuntija:D

Voin vakuuttaa, että minä en itke öitäni, kun minua nimitellään ja panetellaa, koska kyseessä on vain keskustelupalstoilla käyttämäni nimimerkki, joka on ottanut päänaukojan ja viisastelijan roolin. Minun on pakko kertoa, että en oikeasti ole Temppeliherra, enkä auo päätäni tuntemattomille, enkä edes tutuille! Tämä ei johdu siitä, että olisin pelkurimainen siviilipalvelusmies, vaan siitä että minulla ei ole sellaiseen tarvetta.

Olette painottaneet useaan otteeseen, että helppohan se on päätä aukoa nimettömänä keskustelupalstalla. Niin juuri. En ole vielä törmännyt yhteenkään keskustelijaan, joka olisi omalla nimellään vastannut johonkin provosoivaan viestiin tai avannut omalla nimellään! Ja miksi pitäisi? Tämähän nimenomaan perustuu siihen, että jokainen saa sanoa mielipiteensä, pelkäämättä mitä siitä seuraa! Se antaa myös meille "hulluille" mahdollisuuden osallistua keskusteluihin ja päästä pätemään edes kerrankin, niinhän se oli? Jos keskustelu yltyy liian rajuksi, niin ylläpito/valvoja sen poistaa! Toisilla palstoilla se tapahtuu tosi nopeasti ja hyvinkin mitättömistä syistä! Jos kirjoittaja toistuvasti rikkoo sääntöjä, niin hänelle voi laittaa bannin! En ole koskaan tällaista saanut ja tuskin tulen saamaankaan! Tämä on vain viihteen yksi muoto ja ei muuta.Ei mitään muuta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu