menetinkö

Haluan jutella siitä kuinka ystävyys voi haihtua jos sitä on ollutkaan enään en tiedä.Olen inan vajaa 40:pinen nainen ja minulla on ollut monet vuodet naapurissa ystävä kenen kanssa on juteltu ja lohduteltu toisiamme kun elämä on risonut.Kaikki alkoi mennä pieleen pikkuhiljaa kokoeroista ei minunosaltani vaan kaverini.Siis minä olin 108kg:nen ja hän hoikempi reilusti.Itse en ole koskaan kavereitani valinnut ulkonäön tai koon perusteella.Aina kun menimme ulos esim. ravintolaan ja minua haki joku tanssimaan hän ihmetteli kuinka joku haki minua sitä se jasoi ihmetellä useaan otteeseen.Yritin olla välittämättä antaa mennä omalla painolla.Nyt kuitenki olen laihtunut 45kg ja olen laihempi kuin hän en laihduttanut kenenkään muun takia kuin itseni koska minulla oli kohonnut verenpaine. Hän on muuttunut minuakohtaan kerran hän raivosi että kokee itsensä huonommaksi kuin minä.Eikä hän lähde minunkanssa minnekkään vaikka ennen käytiin yhdessä.Olen ostanut naisellisia vaatteita ja laitan itseäni enemmäm kuin ennen.Olisin aina ennenkin pukeutunut samallailla mutta ei ole ollut niin isoja kokoja.Hän huomauttelee ettei hän meikkaa eikä hän tee noin tai näin.Mutta mä haluan tehdä niin kuin itse haluan siis pukea meikata yms...Ihminen ei saa olla onnellinen siitä mitä on saavuttanut mä menetin ehkä ystävän?Minun pitäisi olla edelleen se harmaa hiirulainen joka istuu nurkas ja hän on kaiken keskipiste.Hänen miehensä meni kerran kehumaan että kyllä sä oletki laihtunut yms silloi ystäväni suuttui ja sain olla lohduttamassa että en minä ole sinua laihempi puhuin meidän ruumiin rakenne eroista yms.. Tämä on ehkä hölmö ongelma mutta painaa silti. kerokaa jos teillä on kokemuksia .Kiitti
3328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei mulla kokemuksia tälläisestä ole, mut kuiteskin..

Ystäväsi aika ilmiselvästi haluaa näyttää paremmalta sun kanssa, koska olit lihavampi. JA tottakai sitä tavallinenkin ihminen näyttää kauniimmalta vähän rumemman ihmisen seurassa. En tietenkään tarkoita sitä että olisit rumempi kuin ystäväsi tai kauniimpi, siihen en ota osaa ollenkaan, kun en teitä kumpaakaan nähnyt.
Mutta toivon että ymmärsit mitä tarkoitan.

Nyt, kun olet laihempi kuin ystäväsi, hän huomaa, että hän ei olekaan teistä se kauniimpi (ei edes omasta mielestään), ja tuntee olonsa uhatuksi. Hänestä ei enää pidetäkkään, häntä ei huomatakkaan enää, vaan sinua.

Joten hän ei asiasta tietenkään tykkää. Valitettavasti, maailmassa on sellaisia ihmisiä...

Mutta mietippä, haluatko sellaisen ystävän, joka haluaa vain hyötyä sinusta?

Äänestä
  • Haluan että voisimme olla niinkuin ennen.Mutta kaipaan takaisin ihmistä jonka kanssa oli kiva puhua huolet ja murheet niinkuin ilotkin.Ei silloin tarvi tuijottaa ulonaisiin piirteisiin.Meidän jokaisen täytyy saada olla sellaisia kuin olemme.Eikä ystäviä ole paljon muutenkaa.Kiitti vastauksesta!

    Äänestä

  • emi kirjoitti:

    Haluan että voisimme olla niinkuin ennen.Mutta kaipaan takaisin ihmistä jonka kanssa oli kiva puhua huolet ja murheet niinkuin ilotkin.Ei silloin tarvi tuijottaa ulonaisiin piirteisiin.Meidän jokaisen täytyy saada olla sellaisia kuin olemme.Eikä ystäviä ole paljon muutenkaa.Kiitti vastauksesta!

    Tottakai me kaikki halutaan että kaikki olisi niin kuin ennen - kunnolla ja kivaa.

    Mutta ajat muuttuu... JA haluatko tosiaankin että ystäväsi sinusta hyötyy? Kyllähän se sinusta hyötyi ennen, kun painoit enemmän. Enää se ei sinust hyödy, joten heittää pihalle...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


emi kirjoitti:

Haluan jutella siitä kuinka ystävyys voi haihtua jos sitä on ollutkaan enään en tiedä.Olen inan vajaa 40:pinen nainen ja minulla on ollut monet vuodet naapurissa ystävä kenen kanssa on juteltu ja lohduteltu toisiamme kun elämä on risonut.Kaikki alkoi mennä pieleen pikkuhiljaa kokoeroista ei minunosaltani vaan kaverini.Siis minä olin 108kg:nen ja hän hoikempi reilusti.Itse en ole koskaan kavereitani valinnut ulkonäön tai koon perusteella.Aina kun menimme ulos esim. ravintolaan ja minua haki joku tanssimaan hän ihmetteli kuinka joku haki minua sitä se jasoi ihmetellä useaan otteeseen.Yritin olla välittämättä antaa mennä omalla painolla.Nyt kuitenki olen laihtunut 45kg ja olen laihempi kuin hän en laihduttanut kenenkään muun takia kuin itseni koska minulla oli kohonnut verenpaine. Hän on muuttunut minuakohtaan kerran hän raivosi että kokee itsensä huonommaksi kuin minä.Eikä hän lähde minunkanssa minnekkään vaikka ennen käytiin yhdessä.Olen ostanut naisellisia vaatteita ja laitan itseäni enemmäm kuin ennen.Olisin aina ennenkin pukeutunut samallailla mutta ei ole ollut niin isoja kokoja.Hän huomauttelee ettei hän meikkaa eikä hän tee noin tai näin.Mutta mä haluan tehdä niin kuin itse haluan siis pukea meikata yms...Ihminen ei saa olla onnellinen siitä mitä on saavuttanut mä menetin ehkä ystävän?Minun pitäisi olla edelleen se harmaa hiirulainen joka istuu nurkas ja hän on kaiken keskipiste.Hänen miehensä meni kerran kehumaan että kyllä sä oletki laihtunut yms silloi ystäväni suuttui ja sain olla lohduttamassa että en minä ole sinua laihempi puhuin meidän ruumiin rakenne eroista yms.. Tämä on ehkä hölmö ongelma mutta painaa silti. kerokaa jos teillä on kokemuksia .Kiitti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu