Kohdistuuko pelkosi johonkin todelliseen uhkaan vai onko se mielikuvituksesi tuote?
Mitä sinä
pelkäät?
241118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
mielenterveyden menettämistä,romahtamista,kuolemaa ja läheisten menettämistä.Siinähän niitä,mutta nyt hyvin paljon kahta ensimmäistä...:(
Aivan turhaa pelkäät. Olen aikamoinen pelon asiantuntija koska kauan pelkäsin, noita samoja kuin sinäkin ja lukemattomia muita asioita.
Luovuin pelkäämisestä vasta sitten, kun tajusin, että en ole määräävässä asemassa täällä maanpäällä ja yksi on jolla on valta määrätä, Jumala. Nakkasin koko pelkotaakkani Hänelle, enkä totisesti ole sen jälkeen peljännyt.
Kun alat pelkään mielenterveyden menettämistä niin olet jo menettänyt sen, ja pelkäät sitä romahtamistasi, jonka alitajuisesti jo tiedät tapahtuneen muttet ole vielä tietoinen.
Mitä enemmän pelkäät jotsin niin sitä varmemmin altistut sille.
esimerkkinä pimeän pelko jos et pelkää pimeää niin et myöskään altistu jännitykselle tai ennakko luuloille pimeää kohtaan, sama koskee muitakin esim sosiaalisia pelkoja, jos kykenet sosiaaliseen toimintaan niin et pelkää mutta jos et niin pelkäät.
sen menettämistä. Arvaappas oletko ainoa turhan pelkääjä, et ole, maailma on täynnä turhan pelkääjiä.
Muuten voit ottaa ihan hyvänä ohjeena Pelko Katin neuvot, kun et vain usko, että pelko on muuttunut todeksi.
Ei ole, eikä muutu, olet vain pelkuri, jonka täytyy parannusta tehdä itsensä suhteen. Niin minäkin jouduin tekemään. Hylkäsin huonon ja pelkuriluonteen ja sain tilalle pelottoman ja vahvan luonteen.
Pelkään, että kymmenen tai vaikka kolmenkymmenen vuoden kuluttua mietin näitä aikoja ja kadun sitä, etten uskaltanut tappaa itseäni tällöin. Ainakin nyt kadun, etten uskaltanut tappaa itseäni kymmenen vuotta sitten.
Miksi olet noin toivoton. Elämä saattaa aueta sinulle yhtäkkiä ja sinä vain synkistelet ja saat itsesi tuolla tavalla syvään masennuksen kuoppaan.
Oletko hakenut apua. Jos et ole, niin olet aivan tyhmäksi käynyt tuon masentumisesi keskellä. Nyt, mene ja puhu ja taasen puhu noista ajatuksista jollekin lähimmäiselle, tai mene päivystykseen ja kerro siellä juuri tuo minkä tässäkin kerroit.
Sinun on haettava apua. Aikanaan minäkin olin tuollainen ja yritinkin kauhutekoa, mutta en onneksi onnistunut. Elämäni on hyvää ja tasapainoista ja niin tulee olemaan sinunkin elämäsi. Rukoilen erityisesti puolestasi.
Asioita jotka ovat jo minulle tapahtuneet.
Mitä ne voivat olla, tietenkin vaikka mitä voi tapahtua, mutta eikö se, että olet jo ne kokenut ole vienyt pelkoa poissa. Vai odotatko, että uudelleen taphtuu samoin.
Jos uhka on ulkopuolinen, niin mieti mitä voit tehdä sen hyväksi, että toiste et joudu uhriksi.
Jos se on sisälläsi ja omassa tunnemaailmassasi, mene ihmeessä puhumaan siihen ja ala muuttaa ajatusmaailmaasi luottavammaksi. Kaikesta selviää, kun uskoo selviävänsä.
syvä masennus uudelleen. nyt en enää pelkää, koska masennus tuli jo. en pelkää enää mitään, liikuskelen yksin kaupungilla yöaikaan, jos vaikka joku tulis ja puukottais.
Voi rakas ystävä, kyllä masennuksesi on syvä, kun tuollaista toivot. Olet siis aikaisemminkin ollut masentunut ja selvinnyt siitä ja taas masentunut. Onko se tätä vuodenaikamasennusta tai jotakin muuta. Onko sinulla sopiva lääkitys ja terapia. Hoida itseäsi nyt kaikin saatavissa olevin keinoin, äläkä menetä otettasi. Selviämisen jälkeen on takuulla uusi aika ja elämä kantaa ja uudistaa myös sinua, näiden vaikeiden masennuksienkin kautta. Olen itse kokenut.
tauteja.. en niinkään sitä että kuolisin sairauteen vaan että elämäni laatu huononisi, enkä olisi enää "normaali" ihminen. Pelkään myös väsymystä joka ei ikinä lopu. Pelkään väsyä niin paljon etten voi enää tehdä mitään.. Pelkään turhuuden tunnetta ja minäkuvani loppulista katoamista sekä muistin hiljattaista häviämistä..
Sinä voit älykkäänä ihmisenä kehitellä vielä vaikka kuinka pitkän liudan pelkoja. Tauti pelolle on jokin oma nimityskin, mutta en muista mikä. Väsymys tulee tuollaisen pelkotaakan kantamisesta ja muistikin saattaa huonontua huomattavasti koska taakka vaatii huomiota ja keskittymiskyky käy puutteelliseksi.
Tiedätkö, että sinun ei tarvitse pelätä mitään, ei aivan mitään. Kunpa ihmiset tajuaisivat kuinka turhuuden turhuutta pelko on.
On suojelevaa pelkoa, että osaa välttää itsensä loukkaantumisen, mutta sitten on tuota turhuuden turhuutta.
Onko sinulla ketään, jolle saisit purkaa tuota taakkaa, jos ei ole niin mene vaikka terapiaan. Huomaat varmasti, että tuo taakka on liian painava ja tukahduttaa sinusta muut tunteet ja joudut elämään negatiivisten tunteiden vankina.
Nyt opettelemaan pelotonta, uutta elämää ja hae siihen itsellesi tukihenkilö. Suurinta viisautta on nöyrtyä tunnustamaan, että aina ei yksin jaksa ja tarvitsee apua. Auttaja olet sinä myöhemmin, mutta nyt avuntarvitsija. Niin oli minunkin kohdallani, että aikanani tarvitsin apua. Nyt saan olla auttamassa.
Kyllä minä tiedän ettei ahdistuneisuuteni ole mitenkään järkevää. Ahdistun niin pienistä asioista, sellaisista joiden ei luuulisi aiheuttavan pelkotiloja. Tiedostaminen ei auta, pelkoa ei osaa poistaa. Se tavallaan asuu minussa. Käyn jo terapiassa, turhan harvoin saa aikoja mutta saa kuitenkin. Ei näistä muuten viitsi paljon valitella, ahdistus kun ei näy pahemmin päälle päin. Minua ei uskota.
Olen senkin tunnustanut etten selviä tämän kanssa yksin kovin pitkään enää. Mitään tukihenkilöä minulla ei ole, enkä tunne ketään joka sellaiseksi haluaisi ryhtyä. Omillaan se on pärjättävä kuten tähänkin asti. Olisi minustakin mukavampi olla auttaja kuin avuntarvitsija, melkoinen alennustila tämäkin.
Miksikähän perusturvallisuutesi on noin järkkynyt.
Olen todella vihainen tällä suomalaiselle nyky ajatustavalla ja sen toteuttamiselle. Missään ei saisi usko näkyä, ei koulussa, ei työssä, ei arkipäivän elämässä. Viiemeiset vuosikymmenet suomalaista on painettu häpeään ja alas. Usko, joka on joka ikisen imisen oikeus, on tehty hävettäväksi ja kartettavaksi ja voi niitä vanhempia, jotka tänään niittävät sitä aikanaan kylvämäänsä satoa, kun eivät kouluihinkaan enää uskoa sietäneet ja nyt näkevät jälkeläistensä turvattomuudesta johtuvia vaikeuksia.
Haluan sano sinulle, että Jeesus elää ja totisesti jos haluat tulla hänet tuntemaan, saat perusturvan ja se karkoittaa mielikuvituspelot pois sinusta ja pääset iloon ja vapauteen. Sinä tarvitset ehjää perusturvaa, jota sinun nyt on vaikea enää ihmistä saada, sillä ihmiset ovat jostakin syystä menettäneet luottamuksesi, siis et kykene heihin alitajuisesti täysin luottamaan, mutta tulet kyllä kykeneväksi.
On jo aika harvinaiseksi käynyt ihmisten kyky toisiaan auttaa, sillä viisautta ei heillä useillakaan enää ole. Aikanaan, kun olin toivottoman syvästi masentunut, enkä saanut lääkkeistä, enkä terapiasta apua, kerroin hoitohenkilöille, että Jumalalla on kuitenkin valta ja kyky minua vieläkin auttaa. Arvaappas mitä tapahtui, osa hoitohenkilöistä suuttui ja osa kielsi ehdottomasti uskomasta ja kolme ihanaa henkilöä, heidän kaikkien keskuudesta löytyi, jotka kannustivat uskomaan ja uskoivat itsekin. Yksi oli lääkäri, toinen vastavalmistunut hoitaja ja kolmas yksi vanhempi mieshoitaja.
Sitten, kun paranin äkillisesti, nämä muutkin, jotka olivat vihanneet minua toivoni kohdistamisesta Jumalaan, joutuivat tunnustamaan, että paranemiseni oli käsittämätön ihme. He pyysivät minua sairaalaan kertomaan ihmeestäni ja tuomaan potilaille toivoa. Kävinkin jonkin verran sitä tekemässä, mutta Jeesus on johdattanut minulle paljon muita tehtäviä ja yksi on tämä nettikirjoittelu.
Rukoilen puolsestasi ja uskon, että saat viisaan ystävän, jonka kanssa yhdessä voitte alkaa purkamaan tuota rikkonaisuuttasi ja Jeesus on siunaamassa.
Ei ollenkaan. Minä en vain kykene uskomaan mihinkään suurien ihmismassojen ylläpitämään totuuteen. Minulla on ehkä jonkinlaista uskoa, mutten kohdista sitä henkilöön tai jumalolentoon, ennemmin jonkinlaiseen valtavaan energiaan. Se ei ole mikään puhuva ja ajatteleva ihmisenkuvajainen vaan jatkuvassa liikkeessä ja muutoksessa oleva energia, koko maailmankaikkeus :) Mahdotonta edes ajatella jotain niin suurta ihmisen hahmossa. Ihminenhän on vain hyvin pieni, elää kovin lyhyen aikaan ja luulee tietävänsä paljon vaikkei tiedä paljon mitään.
Sanoit tuossa että harvat ihmiset enää ovat viisaita. En usko että ennen niitä on ollut suhteessa yhtään enemmän. Viisautta on toki monenlaista. Sekin on totta etten enää luota ihmisiin, yksinkertaisesti siksi että he eivät luottamukseni arvoisia. Minäkään en ole luottamukseni arvoinen ollut enää pitkään aikaan. Eikä turvallisuus ole totta. Se on vain sitä varten että elämä olisi siedettävää. Totta se ei ole.
Mitenkään en halua vähätellä uskoasi. Se on hieno asia jos tuntuu oikealle. Minua uskonto jopa hieman pelottaa. Sitä käytetään joskus ihmisiä vastaan. Ihmiset ikäänkuin aivopestään ajattelemaan että itsemurhaisku vie paratiisiin tai vastaavaa. En vain voi uskoa oikein mihinkään kunnolla, pitää vain kulkea omia reittejäni.
Et sinä voikaan uskoa omin voimin, koska se on lahja ja sitä sinulla on oikeus pyytää.
Uskot siis johonkin, jonka kuvaat valtavaksi energiasksi. Jumala on valtava energia ja Hän on joka paikassa läsnä Pyhässä Hengessä. Jeesus tuli ihmisen mutoon määräajaksi, jotta Hän näki ihmisen osan, ihmisenä ollessaan, ei siis Jumalana. Hän voi sen takia kärsiviä auttaa. Hän meni Isän tahdosta ristille ja pelasti meidät ristinkuoleman kautta. Hän teki maanpäällisen vaikutuksensa aikana paljon hyvää. Hän johdatti ihmisiä takaisin Jumalan yhteyteen, paransi ja vapautti, Isän voimalla, siis uskolla.
En minäkään ole koskaan uskonut massojen tavalla, vaan henkilökohtaisella uskolla Jeesukseen. Hän on täyttänyt minut Pyhällä Hengellä ja tämä Jumalan Henki tekee ihmeitä alati minussa. Minä olen saanut kokea valtavia ihmeitä ja saan olla aina terve. En tarkoita, etteikö tässä synnin täyttämässä maailmassa sairaus tulisi joskus vieraakseni. Hän on parantanut minut niistä aina uudelleen. 22 vuotta sitten masennuksesta, joka ei ole ikinä uusinut, ei edes yrittänyt. Kerran Hän paransi minut kirurgien ja nukutuslääkärin ja hoitajien nenän edessä leikkaupöydällä. Lääkärit ja hoitajat menivät melkeinpä shokkiin ja tovuttuaan sanoivat, että tämä on suuri ihme.
Kerran Hän paransi minut teho-osastolta, kun lääkärit olivat jo toivonsa menettäneet kohdallani. Sekin tapahtui niin äkkiä, että kun minut lauantaiyönä klo 12 siirrettiin tehohoitoon, olin sunnuntaiaamuna klo 7 terve. Silloinkin hoitohenkilökunta oli syvässä hämmästyksessä ja sen asian takia minua haastateltiin pyrittiin selvittämään mistä äkkiparanemien tuli. Kunnia meni täysin Jeesukselle, koska jopa lääkärit sanoivat, että tässä tapahtui ihme.
Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki teille annetaan.
Et ikinä häviä mitään, jos haluat mennä Jumalan yhteyteen elämään, sillä sinne sinä kuulut. Ei ole mitään peljättävää, Hän on rakkaus.
En toki sano, että kaikki paranevat yhtäkkiä, kuten minä, mutta sanon, että kaikki paranevat. Joskus se vie vuosia, mutta sairaus antaa koko ajan enenevässä määrin periksi ja ihminen saa alkaa opettelemaan itsensäkin tuntemistä. Sen persoonallisuuden, jonka sairaus peitti. Sen ihanan persoonallisuuden, jonka Jumala loi.
Uutta ja vapampaa elämää kohden, toivon ja jopa uskon sinun nyt kulkevan.
joka on pitkälle kadonnut ja se johtuu siitä, että ihmiset on koulutettu samaan kaavaan ja he uskovat koulutuksen opetuksiin ja oma ns. maalaisjärki jää käyttämättä.
Esimerkiksi psykiatrit ovat aika kömpelöitä, kun he väittävät asiakkaalleen, mitä kukakin oman koulutuksensa nojalla ja eivät anna asiakkaalleen tarpeellista sijaa kertoa omaa mielipidettään sairaudestaan ja jos antavatkin, sanelevat ylhäältä koulutuksensa tuomalla varmuudella "asian oikean laidan." Heidänkin joukossaan on kuitenkin, niitäkin jotka kaiken koulutuksen keskeltä löytävät maalaisjärkensä ja heistä kouluttuu hyviä ihmisiä ja lääkäreitä.
Minulla olisi todella paljon sinulle kerrottavaa tuon ammattikunnan töpeistä, omalla kohdallani, mutta ennenkaikkea muiden kohdalla. Jotkut näistä lääkäreistä ovat joutuneet jopa anteeksipyynnön esittämään, jouduttuaan toteamaan, että antoivat vääriä lausuntoja. Itse en ole heiltä anteeksipyyntöä ollut vailla, vaikka paranemiseni yhteydessä niitä esitettiinkin, mutta muutama muu tapaus on, jossa tämän ammattikunnan edustaja on joutunut myöntämään virheensä.
Ihmiset pystyivät ennen olemaan terapeutteja toisilleen käyttämällä sitä Jumalan antamaa lahjaa, eli kultaista järkeään.
Koulutus on saanut paljon huonoakin aikaan.
Toinen asia, jossa ihmisen viisaus on joutunut häpeään on se, että he ovat yhä suuremmassa määrin lauman johdatettavissa.
Jos joku "toltti", anteeksi tuo ilmaukseni, keksii mieletään hyvän lain tai säädöksen, niin kansa menee mukaan. Eivät edes viitsi ajatella mitä tuon keksijän tuoma laki tai säädös tuo tullesssaan. No, osa kansasta toki uskaltaa vieläkin omilla aivoillaan ajatella.
Mitä mieltä olet alkoholin hinnan alennuksista, ruokakaupasta saatavasta kaljasta ja viineistä, psykiatrisen avuntarpeen kohdalla säästämisestä, sukupuolisesti häiriintymisen saattamisesta lain kanssa oikeudellisiksi, ei avun tarvitsijoiksi, vaikka apua he tarvitsisivat eivätkä lupaa olla häiriintyneitä, avoliittojen yleistymisestä ja laillistamisesta, vaikka tämä helpoksi tehty puolisojen vaihtaminen on kamalan jäljen saanut aikaan. Kaikki tämä saasta on laillistettu muutamassa vuosikymmenessä ja sen jälkeen masennukset ja mielisairaudet ovat nousseet hurjasti.
Ihminen tarvitsee moraalin ja rajat.
Noo minua ei haittaa että alkoholijuomia on kaupoissa. Jos niitä haluaa kurkkuunsa kaataa niin varmasti onnistuu vaikka keitellä itse paremman puutteessa. Se on oma valinta.
En tiedä onko tuo käsityksesi siitä että ihmiset olivat ennen onnellisempia kuin nykyään ihan realistinen. Eihän masennusta ollut olemassakaan koska siitä ei puhuttu. Hankalaa niille joita se sellaisina aikoina on vaivannut. Monia ongelmia "ei ollut olemassa". Liekö se näinkin tosin että tieto lisää tuskaa ;)Ja ainahan sitä hoetaan että vanhoina hyvinä aikoina.
Ihmiset ovat kautta aikain olleet lauman johdettavissa. Suuret ihmismassat on yllättävän helppo saada uskomaan asioita, propagandaa. Sitähän löytyy. Ihminen ei siinä mielessä ole minusta mitenkään viisas olento, saatikka yksilö. Minä olen ikäni seuraillut ikätovereitteni villityksiä. Milloin on pitänyt olla mitäkin että "kuuluu joukkoon". Enpä ole ottanut osaa villityksiin ja aika yksin sen takia jäänyt. Siitä sen kuitenkin huomaa miten ihminen toimii. Eikä koske vain nuoria. Eivät vanhemmat ihmiset ole sen kummoisempia tässä suhteessa. Riittää että on vääränlaiset vaatteet.
Se ei minusta ole tyhmyyttä etteivät ihmiset nykyään oikein osaa ottaa kantaa päätöksiin ja lakiesityksiin. Ajatus siitä että asioihin oikeasti voisi vaikuttaa on hämärtynyt. Sehän on hankalaa. Saa valittaa vaikka vuositolkulla eikä tuloksia tule. Harvat uskovat pystyvänsä vaikuttamaan. Tämän tilanteen saisi korjattua jos siihen puututtaisiin suurella ihmisjoukolla, vaikutusvaltaa pitäisi olla.
Minusta tuo puolison vaihtaminen ei niin kamala juttu ole. Jäljenhän se jättää mutta ihmiset harvoin tulevat niin hyvin toimeen keskenään että voisivat ihmiselämän yhdessä viettää. Hirveä ajatus se vain on että joutuisi olemaan epäsopivan henkilön kanssa koko ikänsä. Siinähän minä vasta mieleltäni sairastuisin. Käämit kärähtäisi varsin äkkiä.
Sanot että parissa vuosikymmenessä masennukset ja mielisairaudet ovat nousseet hurjasti. Hmm ovat ne varmaan nousseet. Moraalin rajoistako johtunee? En usko että se on pääsyy. Elämä on nykyään kiireistä koko ajan. Pakko olla tehokas ja osaava ja hyvännäköinen. Tällaista hullunmyllyä ettei kerkeä levätä.
pelkään turhien asioiden pelkäämistä ja elämän lipumista ohi turhia asioita stressatessa. tiedostan kyllä ettei elämässä voi mitään pysyvää saavuttaa ja elämän viehätys on ohi kiitävien hetkien henkimä hento viesti: "relax"
pelkään etten koskaan opi nauttimaan relaamisesta (hyvällä tuulella ollessani olen joskus jopa selvinpäin cooli, mut stressi on vielä liian kiinteä osa mun persoonaa - voispa vaan olla ihan hukassa stressaamatta mistään ja samalla säilyttää hindulehmän tyyneytensä)
ja loppuun vielä sananparsi, jonka toivon muistavani vielä huomenaamuna herätessäni:
vittuun akateemisuus - vittuun suorittaminen - vittuun rahanperässä juokseminen - vittuun muiden toiveiden perässä juokseminen ja itsensä tukahduttaminen - vittuun kiltteys ja muiden murheista turhautuminen
Viisautta oli sananparressasi, mutta ruma sana himmensi sitä.
Olet vain väsähtänyt ja haluaisit vain olla. Ole vain ja anna rauhan rakentaa sinua uudeksi.
Kiltteys on lahja ja tosi tarpeellinen lahja, mutta sitä pitää oppia kanavoimaan oikein, ettei joudu hyväksikäytetyksi.
Koskapa olet jo stressin tuttu ja tiedät mitä se aiheuttaa kantajilleen ja kavereilleen, niin sanoudu siitä irti. Älä enää vaadi itseltäsi liikaa, äläkä anna lähimmäistesikään vaatia sinulta liikaa. Tiedätkö, että se on todellista viisautta, että oppii sanomaan ei.
Minä en sitä ajoissa oppinut ja autoin toisia yli voimavarojeni ja kannoin päälle kaikkien murheet ja siitä seurasi syvä masennus, mutta kun siitä paranin, olin oppinut kultaisen läksyn, pysy keskitiellä, ja olen pysynyt. Lähimmäisten kunnioituskin minua kohtaan on kasvanut, koska en ole enää kenenkään murheiden kantaja ja osaan sanoa heille, että ei onnistu.
Murheen kautta uuteen elämään. Se on totuus ja monet siitä kertovat. Hyvää jatkoa uusien ajatusten parissa. Vanha on mennyt, uusi alkanut.
Silloin kun mieli kehittelee mitä erilaisimpia pelon toteutumia. Vaivaa mielen penikkatauti.
Kehossamme on vielä myös vähän tunnettuja mahdollisuuksia.
Mm. vahvoja hallusinaatioita aiheuttava rauhaserite. Samoin euforiaa tai
muita miellyttäviä emootioita herättäviä hormooneja.
Hiljentyminen, luontoelämykset, lemmikkieläimet tai rentoutumistekniikat antavat
mielelle tekemistä.
Itse kärsin mmm. pakkoajatuksista, lievistä pakkoneuroosi-oireista.
Nykyään ovat paremmin hallinnassa ilman lääkehoitoa.
Tympeitä ne pakkoajatukset. On hyvä kuulla, että olet jaksanut paremmin, kuin aikaisemmin.
Nuorena ihmisellä voi olla vaikka mitä ja nuo neuroosit ovatkin aika yleisiä, mutta niistä pääsee pikkuhiljaa irti, kun oppii kunnioittamaan itseään ja elämäänsä. Ëi siis anna minkään asian tulla itsensä väliin. Ei päästä pelkoa herraksi, vaan on sinut itsensä kanssa ja luottaa omaan itseensä.
Minä, joka olen uskovainen ja pelastettu, tiedän miten monien perusturvallisuus on järkkynyt ja siitä lähtee moninaiset vaivat, jopa pakkoajatukset, koska ei ole tervettä pohjaa, jolla ne torjutaan ja niihin ihmiset jäävät sitten kiinni. Terveellä pohjalla olevat ihmiset torjuvat jo pakon ajatella, ennen kuin se heitä ylitajunnassa saavuttaa. Yhä harvinaisemmaksi käyvät terveenpohjan omaavat ihmiset.
Tämä erojen aika särkee vahvankin ja tämä moraalittomuuden aika murtaa voimakkaankin ja se tuo elämään yleistä turvattomuutta.
Siksipä neuvoisin aivan jokaista etsimään perusturvan Jumalan luota. Hän on, johon voi luottaa ja Hän rakastaa kärsivää ja rikki mennyttä ihmistä.
Pelkään kovasti kuolemaa, en tiedä miksi - ehkä siksi, että siinä jää yksin? Pelkään läheisten menettämistä ja vanhuuden sairauksia. Tiedän, että kaikki pelko on turhaa, mutta nämä ovat melkeinpä pakkoajatuksia öisin yöllä, niistä ei pääse eroon. Päivällä eri fiilis.
Pelkään myös synnyttämistä ja raskautta, näissä pelottaa eniten raskauden jälkeinen masennus. Olen masennukseen taipuvainen, joten en usko, että se ihme tapahtuu, etten masentuisi lapsen teon jälkeen. Tähän liittyy se, että ikää tulee koko ajan lisää ja ympäristö huolehtii milloin alan äidiksi. No, onneksi taas tulee kevät ja mieli virkistyy. Mutta pelot tulevat silti joka yö.
Minäkin pelkäsin joskus kuolemaa, mutta kun minut käytettiin siinä rajalla, jäi kuoleman pelko täysin poissa. Ihminen ei ole Jumala ja sen takia ei ole hänen määräysvallassaan nämä asiat ja ne tapahtuvat joskus jokaiselle, pelkäsi tai ei. Paitsi, olemmehan nyt siinä ajassa, että me uskovaiset saamme odottaa Raamatun lupamaa Jeesuksen tempaamista, silloin ei tule kuolemaa.
Päätä jättää nämä turhuuden turhuus pelot poissa. Sinä saat luottaa siihen, että on korkeampi voima joka täällä määrää.
Jos olet masennukseen taipuvainen on sinulla tietenkin mahdollisuus masentua lapsen teon jälkeen, mutta voi olla niinkin, että et masennukkaan. Siinä on niin monista asioista kyse, että edeltä sitä on varmasti ihmisten vaikea sanoa kummin käy. Esim, hormonaalisuus, tukihenkilöt ja monet muut asiat. Jumala kuitenkin tietää.
Onko pakko olla noin ihmisten orja, että heidän takiaan pitäisi jotakin tehdä. Jos tuota orjuutta et jätä poissa, niin elämäsi ei ole oleva koskaan helppoa.
Paavali sanoo raamatussa, että kaikkia ei ole edes tarkoitettu avioon. Nykyään monet ovat todella onnellisia vapaudestaan, eivätkä halua sitoa itseään mihinkään.
En tiedä oletko aviossa ja jos oletkin, onko pakko hankkia lapsia.
Tälläiseen aikaan ei kyllä ole kenenkään välttämättä synnytettävä lapsia. Ajatteles miten kova tämä maailma monille on nykyään.
Jos päädyt kuitenkin hankkimaan lapsia, huolehdi erikoisen hyvin monipuolisesta ravinnosta ja rakenna turvaverkot. Ennen ne verkot olivat luonnollisia, koska suvut elivät yhdessä.
Minä rukoilen puolestasi, että saat rauhan sydämmeesi ja asiasi tulevat sinulle selkeiksi ja nuo turhat pelot väistyvät.
Sinulle onnellista kevättä ja kesää ja tietenkin kaikkea aikaasi.