Millainen on geologin työllisyystilanne?
Entä minne muualle heitä työllistyy kuin ympäristökeskuksiin?
Kysyn ammatinvalintaa suunnittelevan ujon nuoren puolesta.
Entä minne muualle heitä työllistyy kuin ympäristökeskuksiin?
Kysyn ammatinvalintaa suunnittelevan ujon nuoren puolesta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Työllisyys ei ole mitenkään kauhean hyvä. Tunnen muutaman naispuolisen geologin, ja he ovat valittaneet myös siitä että joihinkin paikkoihin halutaan valita vain miehiä. Pätkätöitä taitavat useimmat tehdä, kuten monella muullakin akateemisella alalla. Valitettavasti.
TKK:lla rakennustekniikan osastolla voi suuntautua kalliotekniikkaan. DI-tutkinnolla saa paremmin töitä kuin filosofian maisterina.
Geologeja on töissä mm kaivoksilla ja louhoksilla asiantuntijatehtävissä, suurimmalta osin siistiä sisätyötä.
kyllä geologille nyt töitä on.
Juuri tänään luennolla eräs ansioitunut geologian professori mainosti, että emme voi tarjota tarpeeksi työvoimaa esim. malminetsintään. Työtilanteesta varmaan kertoo myös, että itse pääsin täksi kesäksi töihin kokonaiseksi 3 kuukaudeksi ja OLEN VASTA YKKÖSVUODEN MIEHIÄ.Joten nyt suu kiinni siitä huonosta työtilanteesta..( tiedoksi, että Suomi on ulkomaisten kaivosfirmojen suosikki)!!!
niin geologi ei ole pelkkä kiven tutkija vaan tähän laaja alaiseen luonnontieteeseen kuuluu mm.
- Geotekninen tutkimustyö
- kaivostoiminta
- yliopistot ( geologinen ura)
- ympäristöpuolen geologia
- seismologia ( maanjäristykset)
- vulganologia ( magmaattinen toiminta)
- glasiologia ( ilmastonmuutokseen ja jäätiköitymiseen liittyvät tutkimusprojektit)
- luonnonhistorian asiantuntija tehtävät kuten,
- paleontologia ( kuten nisäkäs ja dinosaurusfossiilien tutkintatyö)
Jos haluaa rahaa niin lukee vaikka öljy ja kaasugeologiaa niin eiköhän ne kyseisten alojen yritykset hiukan palkkaakin anna kun näytät missä ne viimeiset öljytipat ovat....