Onko oikein

Että hoitoalalla kerätään nimiä että saatas työntekijöille lisää palkkaa.Onko se uusi työtaistelu muoto,hoitajilla on lähtö palkka n:2450E/kk se on kuitenkin aika kohtuullinen.Itse teen tehtaassa 3;mi vuorotyötä ansaitsen i800e/kk.dessa -verot.Ovat kyllä hyvintärkeitä duunareita tässä yhteiskunnassa,mutta onhan niitä muitakin huonosti palkattuja ammatteja,eiköhän tämää ole kuitenkin ammatinvalinta kysymys.Mielestäni nyt mennään asiassa liian pitkälle,luottamusmiehille kansiot kainaloon ja nimiä keräämään kun sopimukset vanhenevat.
261777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Että saat ihan 1800€ kuukaudessa?

Eihän tuolla rahalla pärjää kirppukaan, ymmärrän eilisen huutelusi nyt paremmin. Otan osaa että palkkasi on suorastaan naurettava ja toivon sinulle parempaa huomista.

Mutta ainahan teille jää Temppiksen kanssa tussit joilla voitte maalailla tekoviiksiä kun ei riitä rahat naamanlannoitukseen.

Vetäkää vielä viittaa niskaanne, niin palkkaan teidät yhteen ravintolaani esiintymään Batin ja Ryydin nimellä.

Äänestä
  • lisäksi nuo hoitajat joutuu tekemään sellaista työtä, (kuten tuollaisten tillien sun muitten kehareitten hoito) että palkkoja kyllä olis tosiaan aihetta nostaa!!!!

    Äänestä

  • Muun laista vastausta voi odottaakkaan,kun ei miehen ÄO määrä ole ruumiinlämpö tilaa suurempi.Tyypillistä tollaiselle moukalle,joka yrittää kätkeä typeryytensä huumorilla,mutta jos ei osaa sanoa mitään asiallista....eihän se ole isäsi eikä äitisi syy,minkä typeryksen maailmaan siittivät!

    Äänestä

  • sola" kirjoitti:

    lisäksi nuo hoitajat joutuu tekemään sellaista työtä, (kuten tuollaisten tillien sun muitten kehareitten hoito) että palkkoja kyllä olis tosiaan aihetta nostaa!!!!

    Päivää vaan solallekin! :-)

    Kyllähän hoitajat tekevät arvokasta työtä ja siitä on maksettava heille palkkaakin.

    Tillilihakin on muutaman vuoden päästä romuttamossa muttei vielä ymmärrä sitä. Kyllä sitten Tilley on oikein iloinen juntti kun hoitaja tulee ja vaihtaa Tillin vaipat.

    Nyt poju vetää vielä luurankotehtaalla orjapalkalla mutta aika menee eteenpäin..Nauttisi Tillikin nyt elämästä kun vielä ehtii, vaikka jäätelöä kesällä torilla ja muutamat oluet terassilla.

    Ymmärrän ettei hänen palkallaan laskujenmaksun jälkeen jää kuin varaa muutamaan keppanaan ja kingispuikkoon mutta narina on turhaa.

    Voihan kaveri tulla minulle töihin hankkimaan lisätienestiä. Miten olisi lipunmyyjän paikka "Lentävä Hämäläinen" oopperaan?

    Iloakin saisi samalla elämään kun näkee hämyn nousevan pintaan ankkuri suussa.

    Äänestä

  • Tilley kirjoitti:

    Muun laista vastausta voi odottaakkaan,kun ei miehen ÄO määrä ole ruumiinlämpö tilaa suurempi.Tyypillistä tollaiselle moukalle,joka yrittää kätkeä typeryytensä huumorilla,mutta jos ei osaa sanoa mitään asiallista....eihän se ole isäsi eikä äitisi syy,minkä typeryksen maailmaan siittivät!

    Äläs nyt rupea muita syyttämään siitä että vedät kolmea vuoroa luurankotehtaalla!

    Ei se ole minun vika saati kenenkään muun. Itse kävit koulusi ja olisi kannattanut tehdä tunneilla muutakin kuin kaivaa nenää ja napsia viivoittimella tyttöjä niskaan.

    Sekaisista puheistasi päätellen taisit myös syödä muutama pyyhekumen.

    Äänestä

  • makopide1969 kirjoitti:

    Päivää vaan solallekin! :-)

    Kyllähän hoitajat tekevät arvokasta työtä ja siitä on maksettava heille palkkaakin.

    Tillilihakin on muutaman vuoden päästä romuttamossa muttei vielä ymmärrä sitä. Kyllä sitten Tilley on oikein iloinen juntti kun hoitaja tulee ja vaihtaa Tillin vaipat.

    Nyt poju vetää vielä luurankotehtaalla orjapalkalla mutta aika menee eteenpäin..Nauttisi Tillikin nyt elämästä kun vielä ehtii, vaikka jäätelöä kesällä torilla ja muutamat oluet terassilla.

    Ymmärrän ettei hänen palkallaan laskujenmaksun jälkeen jää kuin varaa muutamaan keppanaan ja kingispuikkoon mutta narina on turhaa.

    Voihan kaveri tulla minulle töihin hankkimaan lisätienestiä. Miten olisi lipunmyyjän paikka "Lentävä Hämäläinen" oopperaan?

    Iloakin saisi samalla elämään kun näkee hämyn nousevan pintaan ankkuri suussa.

    Lentävänä Hämäläisenäkin,tulen sinne mielelläni tikettijä myömään.kiitos luottamuksesta.

    Äänestä

  • Tilley kirjoitti:

    Lentävänä Hämäläisenäkin,tulen sinne mielelläni tikettijä myömään.kiitos luottamuksesta.

    Olen taiteilijasieluna kirjoittanut kyseisen opuksen ja näin ollen seuraan erittäin läheisesti kyseistä esitystä lavasteissa.

    Näyttelijäkaartiakin on jo palkattu: Hämäläisinä esiintyy lahjakkaasti Ville, Temppis ja IronMike. Järveenheittäjää olen miettinyt mutta todennäköisesti otan duunin itse sillä itsehän olen paras siinä hommassa.

    Sinä olet sitten palkattu tiketinmyyjäksi, onnittelut. Tuohan poitsui verokortti ja jotain ansiolistaa niin katsotaan maksetaanko sinulle 4000 vai 8000?

    Äänestä

Tuosta hoitajan alkupalkasta,ni ollaan lähellä totuutta.

Äänestä
  • Äläkä arvaile,sinulla ei ole asiasta tietoa,minulla on.

    Äänestä

  • Tilley kirjoitti:

    Äläkä arvaile,sinulla ei ole asiasta tietoa,minulla on.

    Ku eukko on sairaanhoitaja.

    Äänestä

  • Pois kirjoitti:

    Ku eukko on sairaanhoitaja.

    Läänin ainut kylmäkirurgi,että on minullakin jonkinlainen näppituntuma.

    Äänestä

  • Tilley kirjoitti:

    Läänin ainut kylmäkirurgi,että on minullakin jonkinlainen näppituntuma.

    Kirurgin töitä tehtaassa kolomessalöysissä.No pistä pipo päähän ettei pää jäädy.

    Äänestä

tilliä!!! Vae siitäkö se onnii melekee jatkuva tinnitys johtunna jo pitemmän aekoo?

Äänestä
  • Taas yksi limaniljuska,mutta kyllähän teitäkin pitää yrittää ymmärtää,vaikka se joskus tuntuukin vaikealta.Värityskirja sinullekkin eteen,ja sakurat käteen,jospa tulisi jotain järkevää.

    Äänestä

  • Tilley kirjoitti:

    Taas yksi limaniljuska,mutta kyllähän teitäkin pitää yrittää ymmärtää,vaikka se joskus tuntuukin vaikealta.Värityskirja sinullekkin eteen,ja sakurat käteen,jospa tulisi jotain järkevää.

    Limanuljasta on hyvä ruokasien. Voe maostoo vaekka tillillä. Syötävän hyvvee. Njam.

    Äänestä

  • hukassa? kirjoitti:

    Limanuljasta on hyvä ruokasien. Voe maostoo vaekka tillillä. Syötävän hyvvee. Njam.

    Se punahattuinen sieni missä on valkoisia täpliä,on myrkyllinen.Miksi menit sitä syömään???

    Äänestä

Joten tarkista faktat ennenkuin puhut!

Äänestä
  • Elä sinäkään unohd muut korvaukset,vuorolisät,sunnuntailisät jotka nostavat ansiota.Faktat olen kyllä tarkistanut.

    Äänestä

on niitä monia yhtä tärkeitä aloja joissa tienaa vielä vähemmän,mut kun sitä ihmiset alkaa ahneeks..loppujen lopuks MIKÄÄN EI RIITÄ!antasivat ne työpaikkansa sellasille jotka ei valita palkasta vaan suuntaa senkin energian työntekoon!

Äänestä
  • Onko oikein,ettei totuus unohtuisi....ei minusta.

    Äänestä

  • Tilley kirjoitti:

    Onko oikein,ettei totuus unohtuisi....ei minusta.

    on oekein ja tottuus piäsöö unohtummaan. Ei tottuus sinusta unohu!!!

    Äänestä

Että joku julkisuuden henkilö ryhtyy ajamaan jonkun alan palkkausasiaa.Jos tämä menee läpi,minä ainakin otan Jari Sarasvuohon yhteyttä,että tulisiko hommaamaan meille lisää liksaa.Muistakaa että olen jo varannut Sarasvuon!!!

Äänestä

Miten olet oppinut kirjoittamaan noin väärin suomen kieltä? Vai oliko tuo tahallaan kirjoitettu noin?
Itse pärjäilen 70 eurolla (brutto) kuukaudessa, revi siitä!

Äänestä
  • Korjaanpa:

    Hoitoalalla kerätään nimiä, jotta saataisiin työntekijöille lisää palkkaa. Onko tämä uusi työtaistelumuoto? Hoitajilla on lähtöpalkka n. 2450e/kk. Se on kuitenkin aika kohtuullinen. Itse teen tehtaassa kolmivuorotyötä. Ansaitsen 1800e/kk miinus verot. Ovat kyllä hyvin tärkeitä duunareita tässä yhteiskunnassa, mutta onhan niitä muitakin huonostipalkattuja ammatteja. Eiköhän tämä ole kuitenkin ammatinvalintakysymys. Mielestäni nyt mennään asiassa liian pitkälle. Luottamusmiehille kansiot kainaloon ja nimiä keräämään, kun sopimukset vanhenevat.

    Ja vielä vartailun vuoksi vanha versio:

    Että hoitoalalla kerätään nimiä että saatas työntekijöille lisää palkkaa.Onko se uusi työtaistelu muoto,hoitajilla on lähtö palkka n:2450E/kk se on kuitenkin aika kohtuullinen.Itse teen tehtaassa 3;mi vuorotyötä ansaitsen i800e/kk.dessa -verot.Ovat kyllä hyvintärkeitä duunareita tässä yhteiskunnassa,mutta onhan niitä muitakin huonosti palkattuja ammatteja,eiköhän tämää ole kuitenkin ammatinvalinta kysymys.Mielestäni nyt mennään asiassa liian pitkälle,luottamusmiehille kansiot kainaloon ja nimiä keräämään kun sopimukset vanhenevat.

    ---

    Minkäs sille voi, että hyvin (tai ainakin paremmin) kirjoitettua tekstiä on mukavampi lukea, vaikka molemmista lähes yhtä hyvin selvää saakin.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Korjaanpa:

    Onko sinulla asiat noin surkeasti,että pitää toisten kirjoituksista virheitä etsiä.Eiköhän teillekkin ole luvassa jonkinlaisia korotuksia.

    Äänestä

tässä niin saniótussa kulttuuri kaupungissa toi palkka noin paljoa kuin 2450€ kk!! älä siis unta näe!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tilley kirjoitti:

Että hoitoalalla kerätään nimiä että saatas työntekijöille lisää palkkaa.Onko se uusi työtaistelu muoto,hoitajilla on lähtö palkka n:2450E/kk se on kuitenkin aika kohtuullinen.Itse teen tehtaassa 3;mi vuorotyötä ansaitsen i800e/kk.dessa -verot.Ovat kyllä hyvintärkeitä duunareita tässä yhteiskunnassa,mutta onhan niitä muitakin huonosti palkattuja ammatteja,eiköhän tämää ole kuitenkin ammatinvalinta kysymys.Mielestäni nyt mennään asiassa liian pitkälle,luottamusmiehille kansiot kainaloon ja nimiä keräämään kun sopimukset vanhenevat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu