tätä helvettiä on kestänyt jo lähes neljä vuotta tyttö 15v kaikki mahdollinen on koettu.
Tukea ei saa pitää vaan ymmärtää, nytkin makaa jonkun jätkän kainalossa tuolla huoneessaan, sossu ei välitä paskan vertaa.
Jos yrität rajoja niin karataan ryypätään tai jos ei saada tahtoa läpi niin vedetään vähän naarmuja käsiin tai poltetaan pari reikää ihoon, niin jo äiti hyppii seinille pelosta.
Minä en jaksa enää elää, vaikka eihän minulla elämää olekaan vahtikoiran ja palvelijan virka..väkisin et terapiaan, kouluuun tai mihinkään saa siinä vaan kärsi tai kuole.
Miten näin voi elämä mennä.....en juo en polta ja ei ole niin miehiä kuin mtt-ongelmia.
Vanhemmat lapset on ihan ok opiskelleet ammatteihin ja elävät hyvää elämää.
Mitä minä tein väärin? Ja mitä minä voisin tehdä oikein?
Tukea ei saa pitää vaan ymmärtää, nytkin makaa jonkun jätkän kainalossa tuolla huoneessaan, sossu ei välitä paskan vertaa.
Jos yrität rajoja niin karataan ryypätään tai jos ei saada tahtoa läpi niin vedetään vähän naarmuja käsiin tai poltetaan pari reikää ihoon, niin jo äiti hyppii seinille pelosta.
Minä en jaksa enää elää, vaikka eihän minulla elämää olekaan vahtikoiran ja palvelijan virka..väkisin et terapiaan, kouluuun tai mihinkään saa siinä vaan kärsi tai kuole.
Miten näin voi elämä mennä.....en juo en polta ja ei ole niin miehiä kuin mtt-ongelmia.
Vanhemmat lapset on ihan ok opiskelleet ammatteihin ja elävät hyvää elämää.
Mitä minä tein väärin? Ja mitä minä voisin tehdä oikein?
Vastaukset 13
Vanhimmat
tuollaisia puhu.Sossun on pakko auttaa, sinne vaan etkä anna periksi.Turhaan pilaat omaa elämääsi, sillä se sinulla totisesti vielä on.Kun menet sossuun niin tee niille selväksi että tyttö polttelee käsiään,karkailee,ryyppää ja mitä milloinkin.Koveta itsesi sillä asiat ovat riistäytyneet käsistä, tiedän että on varmasti vaikeaa tavallaan "hyökätä" omaa lastaan vastaan, mutta eiköhän tämä olisi hänenkin parhaakseen.
Ei Sinun tarvitse jaksaa yksin,nyt otat rohkeasti yhteyttä sossuun tai koulukuraattoriin tai koulupsykologiin ta terveydenhoitoalan ihmiseen ja kerrot kaiken,aivan kaiken. Jos minä olisin tällaisessa tilanteessa en jaksaisi yksin, niin vaikeita nuo kertomasi asiat ovat. Mutta eivät ne ole ylitsepääsemättömiä,tarvitset vain muita ihmisiä tueksesi.Tunnelin päässä on valoa,vaikkei nyt siltä tunnu. Lapset ovat todella erilaisia,murrosikä purkautuu toisilla erittäin rajusti.
Hyvä,että jaksoit kirjoittaa. Viestistäsi voi aistia,että olet tehnyt parhaasi ja enemmänkin.
Toivon,että saisit levätä. Niinpä,etsi apua.
Voimia Sinulle! Sinua tervehtii murrosikäisen pojan äiti,joka on ajoittain täysin ihmeissään murkkunsa kanssa. Meidän ei pidä yrittää yksin,itse olen saanut apua mm. koulukuraattorilta.
Olet huono äiti ja provo tai sit jos toi on totta niin hanki elämä, puhu ystävillesi äläkä levitä tuollaisia yksityisasioita netissä.
En ole itseäni hyväksi kehunutkaan. Kuinkas hyvin mahdat tuntea murkkumaailmaa vanhemman näkökulmasta.
Eihän tuo ole mitään yksityisten asioiden levittämistä kun anonyymisti kirjoittelee ja tuollaisessa tapauksessa pitää rohkaista ja kannustaa. hankin itsellesi jostakin voimia ja pistä sitten tuulemaan.
Lapset ovat erilaisia. Hän elää murrosikäänsä tähän tyyliin, etkä mahda enää mitään. Murrosikäinen kokeilee rajojaan aika kolinalla, toivottavasti menee muutamassa vuodessa ohi ja viisastuu vanhetessaan. Äitinä, ihan hyvänä sellaisena, voit antaa hyviä ohjeita, kuunnella ja keskustella, mutta nuori tekee lopulta omat valintansa. Jos valinnat ovat vääriä hän itse kärsii niistä eniten ja annakkin kärsiä. Ymmärrän, että myös äiti kärsii, mutta vastuu on nuorella itsellään. Niin sitä kasvetaan tähän aikuisten maailmaan.
olla perheneuvolasta tai muusta vastaavasta?
Huomiota ja rajojahan murkut tuntuvat kaikesta huolimatta kaipaavan, kun heitä kuuntelee, mutta tunteet ovat kuitenkin aika solmussa ja ristiriitaisia heilläkin.Ollaan lapsia ja kuitenkin aikuisuus kiinnostaa,ovat välikädessä eivätkä tiedä miten pitäisi toimia.
Ei se ymmärrys aina auta,kun muksu viiltelee tai muuten kiduttaa itseään ja pahaa oloaan purkaa...Kovaa on, kun murkku näkee, että sinuun sattuu ja pelottaa,yrittää ottaa yliotetta selvästi.
Itse olen katsonut vähän vanhempaa tieniä temppuineen ja alkuun koko suku juoksi tytön luona kauhuissaan katsomassa elikö ja hengitti...tämä lupaili sitten,ettei ikinä enää tee noin...ja menihän se vähän aikaa, kunnes taas alkoi viiltelyt...nyt ei enää kukaan jaksa ....on puhuttu ja neuvottu ja lopulta on nostettu kädet ylös, jos ei apu kelpaa, antaa olla...rajat on olleet nuorella , mutta ihmissuhdekiemurat pistäneet elämän sekaisin...
Tee selkeät rajat ja hellitä sitten vähän...tiettyjä asioita noudatetaan, mutta turha pelko pois...
Älä syyllistä itseä ja nauti omastakin elämästä,ihan kikkeen ei kannata lähteä mukaan...Ehkä nuoresikin huoma,ettet juokekaan hänen pillisnä tahtiin ,mutta rakastat häntä silti, kun asetat ne tietyt rajat joista pidät kiinni...keskustele tai yritä,,,sovi,mikä olisi hyvä hänelle ja mikä hyvä hänelleja etsikää kompromissiaika kotiintulolle...tahtoa ei voi tässä elämässäkään läpi saada kaikisa asioissa, johan sen näkee mitä tapahtuu...se on nirri pois,jos en saa haluamaani-tyyli on vallalla, tämän päivän ihmisissä,siitä kiitos vapaan hyvän kasvatuksen ja liian periksi antamisen.
Tuskinpa sinä olet sen huonompi vanhempi kuin kukaan muukaan,sitä täydellistä vanhempaakaan tuskin on vielä bongattu mistään.
Älä suotta syyllistä itseäsi liikaa, van jatka omakin elämääsi...Jaksamista ja voimia sinulle murkkuhelvettiin, sillä sitähän se joskus pahimmillan on, mutta kun siitä selviää ja lapset on maailmalla, helpottaa...Aika ja välimatka tekee ihmeitä...Mieti lapsesi hyviä ja luottamusta antavia puolia, ja nosta ne pintaan...ehkäpä se siitä vielä selkenee...
nytkin makaa jonkun jätkän kainalossa tuolla huoneessaan, sossu ei välitä paskan vertaa.
Oletko ajatellut, ettei lapsi halua viiltelemällä rankaista itseään vaan sinua. Oletko itse saanut terapia tai muuta apua itsellesi esim. perheneuvolasta?
sossua pitäiskään kiinnostaa jos sun murkkus makaa jonkuu jätkän kainalossa kotonaan. eikös se pitäis olla sun asia kattoo ketä teille tulee vai pitäiskö sossujen olla portsarina. ihmettelen. ei meillä ikinä makaillu kaikenmaailman jätkät eikä ämmät sillon kun mun murkut oli kotona.
Kun ne murkutkin on niin erilaisia. Toiset käyttäytyvät kuin rajoja ei olisikaan,vaikka miten rajaisit,komentaisit tai vaikka päälläsi seisoisit. Saman perheen sisällä lapset voivat murrosikäisinä käyttäytyä hyvin eri tavoin. Kyllä, sossulla PITÄÄ löytyä kiinnostusta siihen jos joku teini käyttäytyy jatkuvasti itseään tuhoavasti ja vanhempien voimat ovat lopussa. Kyllä,joskus sossuja tarvitaan tukena,ei siinä ole mitään ihmeellistä.
Heippa,
Kirjoitan nyt kokemuksestani.
Olin itse murrosiässä hirveä.
Ryyppäsin jä sähläilin poikien kanssa.
Kotiintuloaikoja en noudattanut. Monta kertaa äiti sai hakemalla hakea minut kotiin. Yöksi sentään aina menin kotiin.
Läksyjen ja koulunkäynnin kanssa oli niin ja näin.
Kunnes kauppiksessa vasta otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin opiskelun tosissani.
Asuin opiskelujen takia toisella paikkakunnalla asuntolassa ja lintsailu koulusta
jatkui. Opettaja soitti kotiin ja samana iltana vanhempani tulivat pahvilaatikoiden kanssa ja hakivat tavaroineni kotiin.
Loppuvuoden kävin koulua 60 kilometrin matkan bussilla. Se koulu jäi kesken.
Kesällä olin töissä, mutta en ollut miettinyt mitä teen jatkossa (olin silloin 17-vuotias).
Vanhempani eivät painostaneet mihinkään. Äiti esitti kysymyksen, mitä aiot tehdä elämälläsi jatkossa. Se kysymys herätti minut vihdoinkin
ajattelemaan tulevaisuutta.
Niinpä hankin itselleni syksyksi opiskelupaikan kauppaoppilaitokseen peruutuspaikalta.
Äitini silmille hypin koko ajan ja pistin äitini
varmasti todella lujille. Jälkeenpäin kaduttaa, mutta elämä jatkuu.
Onneksi äitini oli vahva ja piti tiukat
rajat, joita vastaan kapinoin kauheasti.
Aina asiat kuitenkin sovittiin ja käsiteltiin loppuun.Isän kanssa yhteenottoja ei tullut niin paljoa.
Itse jälkeenpäin ajatellen hain käytökselläni huomiota vanhemmiltani. ´
Tätä kamalaa (huutoa ja eripuraa) vaihetta kesti muutaman vuoden, kunnes vihdoinkin järki kasvoi päähän.
Nyt olen 12-vuotiaan pojan äitipuoli ja elän onnellista elämää. Äitini kanssa meillä on erittäin läheiset välit. Olemme usein aikuisiälläni vielä keskustelleet vaikeasta ajasta, joten kummallekaan ei ole jäänyt mitään "hampaankoloon".
Muista ettei itsemurha ole koskaan ratkaisu.
Kerro tunteistasi avoimesti murkulle. Ehkä hän silloin tajuaa mitä saa omalla käytöksellään aikaan. Kaikki järjestyy aikanaan.
Aurinkoisia kevätpäiviä. Kyllä sinä selviät :)
Moi,minulla on16v.poika ja olen taistellut 1,5 vuotta ja pyydännyt sossusta apua,ei mitään tapahtunut mut nyt tuli piste ja hän sai lähteä,kun menin ja todellaan vaadisin huostaoottoa.Hän on nyt 2v.perhekodissä ja viihdoin on mulla rauha.Mutta joka päivä kysyin mikä meni pieleen?