Pietarsaaren-tapaus herättää varmasti monenlaisiakin mietteitä; Veronmaksajana tuli mieleeni tämä miehen oman rouvan vakavan sairauden johdosta liittyvä ns. vertaistukiyhdistystoimita.
Näitä erilaisia yhdistyksiähän toimii ikäänkuin potillaan tukena. Niiden toimintaa rahoitetaan usein julkisilla varoilla ja ne toimivat varsin korkeallakin auktoriteetilla yhteiskunnassa.
Kuitenkin niiden toimijoiden tieto-taito on lähinnä mutu-luokkaa ja henkinen ilmapiiri muistuttaa aivan liian usein järkyttävän paljon ns. lahkolaisuutta.
Jos asiansa osaava ammattilainen olisi ollut tälläkin perheellä tukena, olisi varmasti vältytty valehtelulta ja petokselta.
Vakavasti sairas perheenjäsen muuttaa koko perheen elämää. Tässä kohtaa voin puhua aivan omasta kokemuksesta! Se vaatii myös henkistä kasvua niin aviopuolisolta kuin lapsiltakin (tietysti iästä riippuen) ja muiltakin läheisiltä.
Sitä kasvua ei voi aivan yksiselitteisesti kuvata lyhyesti, mutta sanottakoon nyt ainakin että henkisesti aikuinen ihminen ei valehtele ja petä vaan pitää (avio)lupauksensa.
Näiden yhdistysten toimintaa todellisuudessa ei kuitenkaan mikään taho valvo. Joten tämä vertaistukikin voi olla ihan mitä tahansa.
Yhdistystoiminnan
vastuullisuus
0
519
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561