Millaista on asua Piikkiössä? Palvelut, harrastusmahdollisuudet, linja-auto yhteydet Turkuun ym. Harkitsemme tonttia sieltä...
PIIKKIÖ
utelias
2635
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moi, siellä on kivaa olla!
Riippuen tietysti iästänne, mutta lapsille on aivan mielettömästi vapaa-ajan tekemistä, johtuen ihan niistä muutamista henkilöistä, jotka jaksavat suurimman osan vapaa-ajastaan järjestää nuorille ja lapsille kaikkea. En ole koskaan aiemmin nähnyt moista uhrautumista lasten ja nuorten eteen!
Siellä on menestyvät kaupat, vaikka pieni paikka onkin.
Bussit kulkee kivasti Turkuun ja takaisin. En ole asunut itse koskaan Piikkiössä virallisesti, mutta kumminkin liikkunut siellä 5 vuotta ja asunut kesätöiden ajan. Naimisissa siis ent.piikkiöläisen kanssa.
Nuoriso saattaa olla välillä vähän rauhatonta, mutta ei mitenkään paljoa.
Kaikin puolin mukava paikka!
niin en koskaan muuttaisi takaisin samaan paikkaan. Sisäänpäin lämpeävää porukkaa. Tarkoittan sitä että aika vaikeaa voi olla tottua ja saaha kaikkia palveluja ilman minkään laista palvelua.. Todella vaikea selittää. Muuten aika samanlainen maalaispitäjä kuin Lieto Paimio Aura tai Pöytyä