Meillä on ennestään muutaman vuoden ikäinen belggari ja nyt suunnittelemme pennun hankintaa. Jokin muu rotu, mutta paimenkoira kuitenkin.
Nyt, kun olen kaikkia ilmoituksia seurannut, niin monet luopuvat aikuisista koiristaan pitovaikeuksien takia.
Onko mitään käsitystä, mitä on yleisesti pitovaikeudet aikuisen koiran kohdalla? Miten ne pitovaikeudet tulee myöhemmin, siis aikuiselle koiralle eikä pennulle? Vai onko kyseessä ihmisten laiskuus, kun pentuviehätys on mennyt jo ohi?
Näitä mietin, jos pitovaikeudet johtuukin toisesta koirasta, kun sellaista nyt mietimme.
Ja mitä siis pitovaikeudet on käytännössä???
Nyt, kun olen kaikkia ilmoituksia seurannut, niin monet luopuvat aikuisista koiristaan pitovaikeuksien takia.
Onko mitään käsitystä, mitä on yleisesti pitovaikeudet aikuisen koiran kohdalla? Miten ne pitovaikeudet tulee myöhemmin, siis aikuiselle koiralle eikä pennulle? Vai onko kyseessä ihmisten laiskuus, kun pentuviehätys on mennyt jo ohi?
Näitä mietin, jos pitovaikeudet johtuukin toisesta koirasta, kun sellaista nyt mietimme.
Ja mitä siis pitovaikeudet on käytännössä???
Vastaukset 15
Vanhimmat
taitaa olla se laiskuus,ei ole aikaa koiralle(pennulle)ja ovat paljon yksin.Josta taas koira kärsii(eroahdistus)ja ihminen ei kestä siitä aiheutuvia tuhoja.Tai sitten ollaan liikaa pennun kanssa ja ei enää jää yksin.Taas eroahdistus!
Mutta toki syitä on monia muitakin. Ensinnäkään koiran pitäminen ei ole mitään halpaa puuhaa ollenkaan.. Eli syynä voi olla ihan hyvin sekin niin kuin moni muukin syy. On allergiaa ja sen sellaista.
kyllähän koiran pitäminen vaatii päivittäisen lenkityksen ym seurat ja ei voi ottaa mukaan joka paikkaan, pitää järkätä hoitsu jne.koiran koulutus isompien varsinkin voi olla liian vativaa, sitten luovutaan huono tapaisesta koirasta toisen harmiksi. koiran pito sitoo täydellisesti mitä eivät sitten kaikki jaksa.itse olen ajatellu kuin tietäis kunnolla koirasta mistä oltaisi luopumassa, miten se on pidetty opetettu, voisin ottaa sellaisen varsinkin muutaman vuoden ikäisen,silloin olisi jo ns pentuaika menny ohi.
jos kauniisti sanoisi ovat ottaneet aivan vääräntyyppisen koiran itselleen, eli ovat haukanneet enemmän kuin pystyvät nielemään.
Sitten tulee kärkipäässä se laiskuus. Ei suostuta antamaan siitä omasta ajasta koiralle, ei viitsitä nousta aamulla niin aikaisin ylös että ehtii ulkoiluttaa koiran. Sateella tai kylmällä ei viitsi lähteä jne. Ei riitä aikaa turkinhoidolle jne.
Koulutus uupuu näillä lähes kokonaan.
tavarana, josta luovutaan tarpeettomana silloin kun pentuaika on ohitse ja se koulutus ja aktiivinen harjoittelu pitäisi alkaa.
Silloin loppuu viitseliäisyys, ja eikun koira kiertoon.
Ne on niitä pitovaikeuksia, mukamas.
Harkitse sinäkin tarkaan sen toisen koiran ottamista. Tuplaten eläimiä tarkoittaa tuplaten hoitamista. Toisille se on jo liikaa vaadittu.
Mielestäni suurin syy on se, ettei ihminen osaa tai halua alkaa pientä pentua kouluttamaan ja tavoille opettamaan HETI sen saavuttua perheeseen. Siksi itse annan koiranostajille selkeät peruskoulutusohjeet ja neuvon nimenomaan siinä koko koiran iän. Korostan aina, että ihana pikkuinen pallukka on saatava tajuamaan peliohjeet heti, eikä myöhemmin. Pennun tapakasvatus lähtee alkuun jo kasvattajan luona.
Jos pentu saa nyppiä ja hyppiä koko pienen kasvukautensa, millä ihmeellä ihminen luulee sen tajuavan, että isoksi kasvettuaan nämä kaikki on lopetettava siihen. Siitä sitten näitä; meidän koira on niin villi ja mahdoton, ettei voida millään enää pitää. Pentuna kun sitä villiä ja mahdotonta käytöstä pidettiin enemmänkin huvittavana ja suloisena.
Kouluttakaa ihmiset koiranne! ja Sosiaalistakaa ne kunnolla! Vältytte monelta harmilta myöhemmin!
mikä on sitten tuo peliohjeiden heti tajuamisen aika? minun labbari oli kyllä jo n1v kuin alkoi olla "suunnilleen" kondiksessa, et esim alle 6kk labbari on varsin tajuton vaikka olisi peliohjeita tajutettu kuinka paljon vaan.minun labbari ei kyllä viittiny hyppiä enää ns aikuisena,labbarikin vaan paranee vanhetessaan perushöneleitä ne on aina.
Tarkoitin sillä sitä, että pennulle on alettava heti osoittaa, mikä on sen asema ihmislaumassa ja miten kuuluu käyttäytyä. Vaikka vaikuttaisikin siltä, että pentu riehakkaassa lapsellisuudessaan ei mitään tajua, se kyllä toistojen seurauksena jossakin vaiheessa sisäistää jutun. En puhu nyt varsinaisesta koulutuksesta, joka on syytä aloittaa myöhemmin, vaan pennun tapakasvatuksesta.
Jos annat pennun purra kättäsi ensimmäiset puoli vuotta, on suuri riski, että tapa jää koiralle, sen sijaan, että puolen vuoden ikään ehtinyt hyvätapaistettu pentu on varmasti jo asian ymmärtänyt.
Tiedän tapuksen josta isosta koirasta luovuttiin pitovaikeuksien takia. Nämä vaikeudet tulivat siitä, että perhe muutti omakotitalosta kerrostaloon. Koiransa tuntevina ihmisinä tiesivät ettei koira ikimaailmassa olisi tullut pärjäämään kerrostalossa. niinpä rakas, koulutettu lemmikki täytyi kyynelsimlin luovuttaa pois. Toiset ihmiset todella ajattelevat myös lemmikkinsä parasta luopuessaan siitä.
Kysy mitkä ne pitovaikeudet ovat!
Kyseessä oli puolisoni mustaterrieriuros, joka ei koskaan minua hyväksynyt. Loppujen lopuksi terrorisoi koko perhettä, ja viimeinen niitti oli se, kun yritti hyökätä kimppuuni mieheni ollessa poissa. Lasten kanssa piti aina pelätä, kun luottoa ei ollut lainkaan. Koiran suuri koko oli syynä siihen, että en pienenä naisena pärjännyt, isännälle oli kyllä aina kuin enkeli. Myös perheemme muut koirat saivat hammasta, lauma siis muodostui parisuhteen vuoksi.
Loppujen lopuksi ei ollut kuin kaksi vaihtoehtoa: ero koirasta tai ero miehestä. Yksi ratkaisuun vaikuttava tekijä oli myös se, että mieheni työ vaati matkustamista paljon, koira olisi joutunut jokatapauksessa olemaan viikkoja kerrallaan hoidossa muualla.
Ensimmäinen oma koirani oli ns. pitovaikeuskoira, joka palautui kasvattajalle pahoinpideltynä ja pelokkaana. Nykyisessä elämäntilanteessa en edes voisi harkita tällaisen ottoa uudestaan, mutta sinkkuna ollessani homma toimi. Ensimmäiset puoli vuotta meni siihen, että koira oppi luottamaan minuun, pureminen jäi pois, ja koira sai itseluottamusta. Kun tästä ajasta päästiin ohi, koira oli aivan mahtava, muuttui iloiseksi ja toimeliaaksi, pääsimme aloitttelemaan harrastuksiakin. Ensimmäisten viikkojen aikana kyllä mietin monesti, että tuleeko tästä mitään, mutta toinen vaihtoehto olisi ollut todennäköisesti lopetus. Kasvattaja oli korvaamaton apu, joka jaksoi aina neuvoa eteenpäin ja kuunnella vuodatustani. Lopunikäänsä kuitenkin koira oli hiukan arvaamaton, varsinkin alkoholia ei sietänyt lainkaan.
minä olen ottanut pari koiraa, jotka annettu pois "pitovaikeuksien" vuoksi. syitä ovat olleet allergia, koiran hoito kustannukset, koiran koko, ja koira innostuksen loppuminen (ja siitä seuraava laiskuus).
koirissa ei koskaan ole ollut mitään vikaa, ja ovat tottuneet hyvin uuteen perhe elämäään. eivätkä ole kertaakaan kaivanneet vanhoja perheitään.
Otetan ns.mielikuva koira,josta ei sitten oikestaan tiedetäkkään mitään. Esim. rotweiler, sakemanni, dobermann, ja jokin muu ,yleensä suurikokoinen koira, sitten tullaan siihen vaiheeseen kun koira on noin vuotinen, ei osata kouluttaa, ongelma on valmis,
ole ihmisten laiskuutta tai osaamattomuutta niinkuin täällä useimmat epäilee. Allergia syynä usein, muutto ok-talosta kerrostaloon, koira ei sopeudu uuteen kotiin, perheeseen syntyy vauva ym... Toki näitä laiskoja ihmisiäkin löytyy, ja niitä jotka mieluummin ostavat itselleen korin kaljaa kuin koiralle ruokaa..
Koiransa ensimmäisen vuoden molemmin puolin, eli kun koirilla alkaa olla murkkuikä. Karmeaa luettavaa lehtien myyntipalstoilla: Myydään 9kk uros tai 1,2v koira. Ihminen ottaa hetken mielijohteesta koiran ja kuvittelee saavansa valmiiksi koulutetun pennun, kun toi naapurin 5v koira on niin kiltti ja osaa sitä sun tätä. Eikä ymmärretä, että jokainen koira täytyy opettaa elämään ihmisen kanssa ja vaatii peruskoulutksen.
Kivasta pennusta kasvaa aikuinen koira oli koko mikä tahansa ja joka koira alkaa kokeilla rajojaan ja paikkaa laumassa. Tavoitteena johtajan paikka.
Ihmisen on otettava vastuu koirasta kun sen kerran hankkii. Tietoa on saatavana nykyään taatusti tarpeeksi, että jokainen löytää tiedon miten koiran kanssa toimitaan. Ei enää voi syyttää tietämättömyyttä.
Vain murto-osa koiristaan luopuvista on todella pakon edessä. Itselläni todettiin vuosi sitten siitepölyallergia ja lääkäri oli sitä mieltä, että
ettei perheeseen otettaisi eläimiä. Meillä kuitenkin oli jo 15v ja 2v koira ja 14v kissa. Sanoinkin lääkärille etten luovu niistä jonkun siitepölyallergian takia. Henkeni ei ole vaarassa ja pienet nuhat ei haittaa. Nautin koirieni seurasta suunnattomasti.
Ja mikä syy on luopua koirasta, kun tulee lapsia? Sitä en käsitä. Moni nuoripari ottaa koiran "lapsekseen" ja kun syntyy oikea vauva joutaa koira pois. Se onkin yhtäkkiä saastainen. Lapsi voi vaikka sairastua ym. ym.
Todellisen koiraihmisen perheeseen mahtuu lapset ja koirat.
Ennen maalla lapset eivät sairastaneet niin paljon allergioita, vaikka kotona oli kissat, koirat ,lehmät ym., vaan olivat vastustuskykyisempiä, kuin nykyajan steriileissä oloissa elävät tenavat.
Erot, muutot, seurustelut, kaikki syitä mistä koira joutuu mierontielle. Selitellään elämäntilanteen muutoksilla. Jos minä eroaisin koirat lähtisi taatusti mukaan. En näe mitään syytä miksi ne pitäisi hävittää.
Ymmärrän kyllä myös todellisia syitä koirasta luopumiselle. Koiraansa rakstava ei luovu koirasta an kuin pakon edessä. ja taatusti silloin hankkii sille hyvän ja luotettavan kodin.
Tästä ei kannata ottaa hernettä nenään, kerroin vain oman mielipiteeni.
vähän tota lapsiasiaa, kun sanoin yhdeksi syyksi luopumiseen lapset.. Tarkotin sillä sitä, että esim. meidän koira on todella huomionkipee ja lasten kanssa vähän arvaamaton. Eli jos ja kun meille syntyy vauva koiran elinaikana niin voi olla että se saisi mustasukkaisuuskohtauksia ja voisi olla vaaraksi lapselle. Ja jos tälläinen tilanne tulisi, niin tottakai silloin koira lähtee. Toivon tietenkin että näin ei tule käymään koska meille koiramme on rakas, kaikkine monine vikoineen..