Me saatiin tietää tässä pari kuukautta sitten, että olen raskaana. No mieshän pelkää et miten asiat lähtee sujumaan ym. normaalia. Mut ei kyllä näytä olevan älyttömän innokas.. ostelemaan vauvalle mitään, tai puhumaan siitä. Kyllä se hymyilee jos näytän jotain mitä olen ostanut ja olen antanut tämän "päättää" minkalaiset vaunut esim. ostaisimme..halusi hän ultraan tulla mukaan, että näkee varmasti että siellä on vauva.. Ja joskus saattaa jutella vauvalle.. mut en tiiä, ei hän ole omaitsensä.. Miten minä voisin auttaa häntä. Pelkääkö hän sitten "liian" paljon vauvan tuloa, vastuuta ja kaikkea?? Ja sitten tämä seksi asia, niin eihän enään niin usein haluaq, mutta yhtä intohimoista se on ollut ku aina ennenkin. Muutuitteko te isät ku teille oli tulossa esikoinen.. Ja miten teidän oloa olisi voinut parantaa.
Osaisitteko auttaa??
äippä
81348
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Meillä mies ei halunnut vauvantarvikkeita ostaa,eikä kotiin, ennenkuin synnytykseen oli pariviikkoa aikaa.Pelkäsi kokoajan,että jos on kaikki valmiina,niin vauvalle tapahtuu jotain(keskenmeno tai muuta).Miehelle ei aina vauvantulo ole niin kongreettista,ennenkuin se on syntynyt,kun ei tunne sitä sisällään niinkuin nainen.Mies voi myös pelätä että seksi vahingoittaa lasta.Varmasti hänkin on innoissaan,mutta ei osaa eikä tiedä miten käsitellä vauva-asiaa kun ei itse sitä kanna.Kyllä se siitä sitten kun vauva syntyy.Onnea teille=)
meillä mies ei oikein edes ymmärtänyt koko raskautta ja synnytysvalmennuksessa käynti oli kuin käynti vähemmän kiinnostavassa kerhossa, mutta niin vaan mies kävi valmennuskurssit ja koko touhu rupesi tuntumaan mielekkäältä vasta sitten kun lapsi syntyi. Et varmaan arvannut että minä olin se mies. Se on meille miehille niin epätodellista kun emme tunne sitä lasta samalla tavoin kuin äiti joka joutuu sitä masussaan kantamaan pitkän aikaa. meille vauva on konkreettinen vasta kun se on syntynyt, vaikka tiedämmekin sen olemassaolon. Sitä samaa tunnetta kuin naisella on odotusaikana on vähän mahdotonta saada pelkin ajatuksenjuoksuin. Se on vähän sellainen yliluonnollinen juttu syntymään asti.
ole tosiaankaan ensimmäinen mies, joka ei ole ostelemassa vauvalle tavaroita! harvoinpa miehet oma alotteisesti ostavat mitään vauvalle tai kotiin.
Silloin 5v sitten kuin meillä esikoista odotettiin niin taisin olla vähän samanlainen kuin miehesi. En halunut turhan aikaisin hankkia mitään vauvatavaraa, rattaita sun muuta. Kai pelkäsin, että jos sikiölle käy jotain, niin sitten on vielä koti täynnä tavaraa muistuttamassa siitä...
Mutta jos olet vasta raskauden alkupuolella, niin eihän teillä vielä olekaan mikään kiire hankintoihin. Anna miehellesi aikaa tottua asiaan, kyllä se siitä viimeistään sitten kun lapsi on sylissä!
Kyllähän se jännitti aikanaan kun esikoinen tuli hiukan yllätyksenä meille. Molemmat oltiin vielä opiskelemassa silloin, tosin mulla oli gradun tekoa vaille tutkinto valmis. Alunperin ajateltiin, että oltaisiin ensin työelämässä hetken aikaa, että olisi sitten taloudellinen tilanne parempi. Jännitti muutenkin lapsen tulo, itsellä ei ole kuin jokseenkin saman ikäinen pikkuveli, ja tuttavaporukasta meille tuli lapsi ensin. Muutenkaan en ollut pienten lasten kanssa ollut tekemisissä juuri ollenkaan, mitä nyt nuorempien serkkupoikien kanssa sillointällöin. Omista peloista ja epävarmuudesta ei kuitenkaan tullut vaimon kanssa juteltua, ehkä olisi kannattanut.
Lapsen syntymä kuitenkin muutti kaiken. Totta kai kotiin oltiin hankittu yhdessä kaikkea välttämätöntä, eipä paljoa muuta 18m2 yksiöön olisi mahtunutkaan. Itse en kovin innokas ollut tavaroita hankkimaan, senkin takia kun ei oikein tiennyt, mitä pitäisi olla ja minkälaista. Totta kai kävin vaimon kanssa joskus vauvalle tavaroita ostamassa, mutta aina en lähtenyt mukaan. Vaimo ymmärsi tämän ihan hyvin, koska tiesi etten ollut lasten kanssa ollut tekemisissä. Kovin paljon on mukavia muistoja nyt noilta vuosilta, vaikka olihan se välillä raskastakin tietysti pienessä kämpässä kolmistaan... Kannattaa jutella asiasta miehen kanssa, eiköhän se sillä selviä. Iskällä aina vähän ulkopuolinen olo, varsinkin jos ei aikaisempaa kokemusta pienistä ole lainkaan. Toki tilanne on äidillekin outo, mutta äidissä se lapsi kasvaa, joten siten äiti on ehkä enemmän fyysisesti mukana sikiön kehityksessä heti alkumetreiltä lähtien. Eiköhän se iskä ole kuitenkin ihan yhtä iloinen ja innoissaan, kun maha alkaa kasvaa, lapsi potkii ensimmäistä kertaa, ja kun vauva vihdoin syntyy...
Jouduin tänään jäämään sairaslomalle.. kauheat vatsakivut ja soitin miehelle töistä itkien, kun itse pelkäsin kauheesti..Sen jälkeen mies kertoili, et häntä pelottaa kaikki,mut ei osaa sanoa yksittäistä asiaa mikä on pelottavin. Yritin puhua et ei se minkään asian kanssa tule olemaan milloinkaan yksin,et meidän lähellä on paljon ihmisiä jotka auttaa ja neuvoo.Ja sanoin myös et pelkään minäkin jos rupean ajattelemaan liikaa asoita..Vaikka en ole pahemmin lapsia hoitanut, eikä mieskään niin tiedän et osaamme oman lapsemme hoitaa ja se tulee olemaan tosi rankkaa, mutta me pärjätään.Mutta jospa se tästä. Mä vaan haluaisin helpottaa hänen oloaan ja auttaa,kun nään et se miettii hirveesti ja että sillä on pahaolo..Se sanoi et ultran jälkeen häntä on pelottanut enempi.. näki et vauva on oikeesti siellä.. jos hän toivoikin et siellä ei olisikaan ketään.. en tiedä.
miksei parikuisesta raskaudesta vielä kannata paljon riehaantua.
sitku se muksunne hymyilee ekaa kertaa ni kyl se sun miehes on iha myytyy kamaa, sillei mulleki kävi vaikka aluks jännitti ja ehkä jollai tasol ärsyttiki kaikki vauva hommat